maanantai 31. lokakuuta 2011

SS-miehiä siellä, äärioikeistolaisia täällä...

Katja Ketun ja Jenni Linturin vastailmestyneet romaanit kertovat toisen maailmansodan ajasta SS-miesten kautta. Etenkin Ketun kirja kiinnostaa, joululahja? vink vink

Vastahan oli Helsingissä kansainvälinen äärioikeistolaisten liikkeiden tapaaminen. Kuten Suomen Kuvalehden juttu kertoo, nykyinen äärioikeisto ei ole yksi ja yhtenäinen. Toisaalta pakkohan paljon yhdistäviä tekijöitä olla, ja onkin, koska olisihan tällainen ylikansallinen yhteistyö muuten mahdotonta.

Puhumattakaan tietysti tästä uudesta vuodosta (tai siis hakkeroinnin aiheuttamasta vuodosta) jossa esille on tullut äärioikeiston jäsenhakemuksien tiedot. Aikasta jäätävää touhua kyl...
EDIT: Eikä tässä vielä kaikki (kuten tapana on sanoa) vaan Perussuomalaisten eduskunta-avustaja haki uusnatsien jäseneksi. Tietenkin kysymys kuuluu, että koska näin on tehty, sillä tuorehan tuo hakemus ei ole.
Lisäedit: nyt sitten kaikki näköjään liittyy natsijärjestöön kännissä, eli myös kunnallispolitiikassa oleva vassari (sitoutumaton) Hämeenkyröstä on "kokeilumielessä" täyttänyt hakemuksen. Utain-lehden uutinen. I have no words . . .

En yleensä elämäkertoja lue..

...mutta tämän hankin:


Eli Michael Monroen elämäkerta. Sinällään jännää, että Maikkelihan on kauhean suojeleva ollut yksityiselämäänsä kohtaan, eli aika kaukana mistään Andy-tyylisestä elokuva ja elämäkerta ja tositeevee-sarja-meiningistä. (Huom. mulla on Sheriffi McCoy-teos Andyn nimmarilla, ja musta The Real McCoy on edelleen aika kova leffa; suosittelen sitä, en ko. elämäkertaa.) Mutta kuten M. jossain haastiksessa nyt sanoi, niin joku muu sen elämän kuitenkin jossain vaiheessa kertoo, parempi tehdä itse.

Pidän muuten huomattavasti enemmän fiktiivisistä elämäkerroista, tyyliin puolikaunosta: esim. Rakel Liehun Helene (Schjefbeckistä) on aivan mahtava, samoin Helena Sinervon Runoilijan talossa (Eeva-Liisa Mannerista). Ulkomaisista mieleen tulee ekaksi Joyce Carol Oatesin Blondi (Marilyn Monroesta).

tiistai 25. lokakuuta 2011

Banana Yoshimoton keittiö

He toteuttivat onnellista elämää. Heidät oli kasvatettu niin että vaikka he oppisivat mitä he eivät koskaan astuisi tuon onnensa rajojen ulkopuolelle. Rakastavat vanhemmat, luultavasti, olivat kasvattaneet heidät sellaisiksi. Todellisesta ilosta he eivät tienneet mitään. On merkityksetöntä kumpi on oikea tapa elää, sitä ei voi ihminen itse valita. Jokainen on tehty elämään omanlaistaan elämää. Onnellinen elämä tarkoittaa sitä että ihminen mahdollisimman harvoin huomaa että todellisuudessa on yksin. Minäkin toivon, että voisin elää niin. Kietoa esiliinan uumilleni, hymyillä kukkaishymyä, oppia laittamaan ruokaa, rakastaa kärsien ja empien koko sielullani, mennä naimisiin. Sellainen on minusta ihanaa. Olla kaunis ja suloinen. Etenkin silloin kun olen aivan poikki ja saan ihottumaa ja koetan yksinäisenä iltana soittaa puhelimella ympäriinsä eikä ainoakaan ystävä vastaa, etenkin silloin inhoan syntyperääni ja kasvatustani ja kaikkea, koko elämääni. Lopulta kadun kaikkea mitä olen tehnyt.

Banana Yoshimoto: Kitchen (1988)

Luin ko. kirjan lukion alkupuolella; poimin sattumalta kirjastossa hyllystä kun kirjan kansi miellytti silmää:


Hämmentävän tuntematon Suomessa, vaikka lähes kulttisuosikki Japanissa, ja myös englanninkielisessä maailmassa (ainakin näissä.) Suomennettuna on kanssa toinen teos, N.P. Muuta ei taida olla, harmi sinänsä. Nämä on ehkä sellaista näennäisen kevyttä (epäraskasta) kirjallisuutta tyyliin Amélie Nothomb, jota jotkut (kuten minä) rakastaa, mutta monet taas ei tajua. (Ei sillä, tykkään myös täydellisen vastakkaisen tyylisistä kirjoista. En muutenkaan halua määritellä, millainen on LOISTAVA romaani; niitä on niin monentyylisiä, jotka todella iskee.)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tänä iltana: Talouskriisin anatomia via tv

Eli tänään illalla telkusta Charles Fregusonin ohjaama oscar-palkittu dokkari Sisäpiirin homma (Inside Job, 2010), joka siis selvittää sitä, miten Yhdysvallat ajautui rahoitusmarkkinoiden systemaattisen korruption vuoksi talouskriisiin. (Huomioi toki kertojaääni Matt Damon!)

Dokumentin kotisivu täällä.


Fergusonin aikaisempi dokumentti No End in Sight käsittelee Yhdysvaltain sotaa ja miehitystä Irakissa. Onko tässä Maikkeli Mooren uusintapainos astetta analyyttisempana ja vähemmän viihteellisenä? (Nämä siis esitunnelmat ennen dokkaria lähinnä wikipedia perusteella..Myöhemmin voin kommentoida enemmän.)

lauantai 22. lokakuuta 2011

Teoriapitoisempi LOL!

Siis kyllä, Lolcatsit on maailman hauskimpia. (On siellä muitakin eläimiä, mutta jotenkin kissat vaan on parhaita tossakin suhteessa.)

Seuraavaksi hauskin juttu kissojen jälkeen taitaa olla:


“The suffix mot in l’animot should bring us back to the word, namely, to the word named a noun [nommé nom].”


Tuolta: LOLTEORISTS

perjantai 21. lokakuuta 2011

Suomen yrittäjät nuorten kyykyttämisen puolesta?

Voi hyvää päivää näitä väläyksiä: Suomen Yrittäjät esittää, että nuoria voitaisiin palkata työsuhteen alkuvaiheessa työehtosopimuksia halvemmalla. Yrittäjäjärjestön mielestä palkasta pitäisi voida sopia vapaasti työsuhteen alkuvaiheessa, kun yritys ottaa töihin täysin työkokemusta ja koulutusta vailla olevan henkilön. (Korostuksen allekirjoittaneen, HS:n uutinen tuolla: Yrittäjät palkkaisivat nuoria alepalkalla.) Suomennettuna: se että Suomessa teetetään jo nyt (pimeää) työtä äärettömän pienillä/olemattomilla palkoilla maahanmuuttajilla/siirtotyöläisillä ei riitä, vaan tähän työntekijöiden alakastiin pitää saada lisää polkuhintaista työvoimaa. Vapaa sopiminen on yhtä kuin: palkka jolla ei voi elää. Sehän tossa uutisessä tulee seuraavana, eli: tätä lystiä pitäisi sitten valtion tukea, koska eihän ne kouluttamattomat nuoret tolla palkalla voi elää, joten:Palkan lisäksi tällaisen nuoren toimeentulo tulisi varmistaa henkilökohtaisella palkkatuella.

Kovastihan on yritetty naamioida huoleksi nuorista jotka on jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta. Niistä nuorista pitääkin olla huolissaan, mutta tämä keino menee ihan kyllä jollekin käsittämättömyyden puolelle. Asiaankuuluva kysymys on myös se, mitkä olisi ne työpaikat, jonne näitä nuoria voidaan ottaa? Nykyisessä yhteiskunnassa harvoin ilman koulutusta oikein uralla etenee, joten epäilen vahvasti, että kyseessä olisi ainoastaan uusi keino hankkia halpaa työvoimaa nykyisten rinnalle (palkattomat harjoittelut yms), josta ei kuitenkaan käytännössä olisi mahdollisuutta jatkaa alalla, vaan nuori korvattaisiin toisella. (Jos multa kysytään, niin ainoa järkevä tapa saada nuoria töihin ilman vaaraa että kyseessä olisi vain kokeilu yrityksen taholta, on jonkinlainen oppisopimusmallin laajennus: tällöin työskennellessä olisi mahdollista hankkia muutakin kuin työkokemusta, josta helposti puhutaan kuin jonain käsittämättömänä siunauksena, mutta jolla ei välttämättä ole mitään painoarvoa, ainakaan, mikäli koulutusta ei ole.)

SAK:sta reagoidaan heti, huomauttamalla että: SAK:n kehittämisjohtajan Saana Siekkinen toteaa, että työnantajapuoli nostaa samaiset nuorten alepalkat esille säännöllisin väliajoin, vaikka niille ei ole minkäänlaisia perusteita. "Sen sijaan kansainvälisestikin on saatu kokemuksia siitä, että nuorten palkka-alekokeilut ovat kasvattaneet köyhien työtätekevien nuorten joukkoa, jolla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia omaan elämään", Siekkinen sanoo. HS: SAK: Nuorten alepalkat eivät työllistä. Aika ilmeistähän tuo vaara työtätekevien köyhien lisääntymisestä on.

Ylipäätään minkä tahansa työksi kutsuttavan vastaanottamisen (esim. "harjoitteluna" eli työmarkkinatuella, joka ei tod. ole suuri!) näkeminen "syrjäytymistä ehkäisevänä" on jotenkin hämmentävää: ajatuskulku tuntuu olevan, että "kuinka huonoilla ehdoilla ja kuinka mitättömällä korvauksella tahansa" niin tästä se ura urkenee ja elämänhallinta paranee. Mitä tapahtuu sen alepalkka-jakson tai nykyisellään harjoittelun jälkeen? Onko tämä vain hetken pikaratkaisu? Yritys ottaa seuraavan nuoren töihin. Hiphurraa! Toinen, tiiviisti tähän liittyvä juttu on sitten se, minkä Anna Kontula on blogissaan hyvin kiteyttänyt: On viitteitä siitä, että läpi työmarkkinakentän kokemattomilla nuorilla teetetään ikävimmät ja vaarallisimmat työt. Tyypillisesti nuoren työ löytyy niiltä palvelusektorin matalapalkka-aloilta, joilla normaali ammattiyhdistysaktivismi on hullunrohkeutta. Paremmissakin töissä jäävät pätkätyöläiset nuoret helposti kahvihuoneen solidaarisuusrenkaan ulkopuolelle.[--] Pitäisi miettiä sitäkin, mitä yhteiskunnalle maksaa nuorten vieraannuttaminen työelämästä: Kun sitä on muutaman kerran vedetty kölin alta, oppii fiksu ihminen varomaan palkkatyötä.
Nuoret paskaduuneista oikeisiin töihin? Niinpä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Vaihdoin väriä! OMG!

Mikä ällistyttävä muutos. No ei. Edelleen sama Watermark-malli, mutta nyt: suklaanruskea. Ja raitojen tilalla jtn kartta-härpäkettä. Alkoi se vaaleanpunainen jo kyllästyttää. (En tod. juuri jaksa miettiä noita eri malli-vaihtoehtoja, vaikka suuri esteetikko olenkin, ja kyllä pistän itse merkille jos on upea teema blogissa.) Tää värinvaihtokin antoi odottaa itseään k a u a n.

Vähän sama juttu hiusten kanssa; ihailen superpaljon kaikkia upeita värejä/jänniä leikkauksia, mutta olen suht jämähtänyt tähän blondaukseen. (Ja tietty sen verran harvoin että kunnon tummaa juurikasvua ainakin pari senttiä ennen kuin uusi väri on tarpeen.) Leikkaus sentään hieman muuttuu yleensä. Tällaset siniset olisi niin huippua. (No en todellakaan ikinä jaksaisi, kun siis tollanenhan ei pysy kuin hetken päässä.)

Sitten vielä kuvana venäjänsininen, ihan vaan siksi, että toi mätsää jollain tapaa jännästi tän taustan kanssa. (Ja tietty siksi että rakastan kissoja.)
Kuva: catfacts.org

tiistai 18. lokakuuta 2011

Pakkomielteestä pienten yksiköiden lakkauttamiseen: suuri on uusi laadukkuus?

Eli kuten adressissa sanotaan: Opetusministeriö esittää kuvataiteen koulutuslinjan lopettamista Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutista. Ministeriön lakkauttamisuhan perusteena on Taideinstituutin yksikön pienuus. Voihan nyt sanonkomikä. 12 opiskelijaa per vuosi sisäänottoa on liian vähän. Korkeatasoisuudella ei ole mitään väliä. ("Nehän on vaan taiteilijoita jotka ei tee töitä kaikki humpuukiaineet pois sanon minä"-henkiset varmaan hurraa tätä.) Adressi lakkauttamista vastaan siis tuolla: Kuvataiteen ammattikorkeakoulutus säilytettävä Lahdessa.

Bongasin jutun siis Aaltopahvia-blogin Essi Tammimaan postauksesta. Lahti ei ole erityisen läheinen paikka sen kummemmin kuin kuvataide-alan koulutuskaan. Tietty pitää huomauttaa, että olen jokseenkin samassa veneessä, kun opiskelen oppinaineessa, jonka sisäänotto Tampereella on vuosittain myös 12 (filosofia). Lakkautuksen aave leijuu filosofian laitosten yllä. Tietenkin amk:ssa ja yliopistoissa voi olla hyvin eri tilanne siltä pohjalta, että käsittääkseni amk:n kuvataide/media-alan ja joidenkin muidenkin alojen koulutuksen aloituspaikkojen liiallisesta määrästä on puhuttu kauan. Selväähän se kuitenkin on, että tämä oletus suurien ja keskitettyjen yksiköiden tehokkuudesta, ja vastakkaisesti pienten huonoudesta on kuitenkin sama mantra, jota toistetaan kaiken 3. asteen koulutuksen yhteydessä.

Viimeksihän tuossa kuluvan kuun alussa akatemiatutkija Petri Koikkalainen huomautti, että perustieteiden aloituspaikkoihin suunnitellut vähennyksen on ylimitoitettuja. HS:n jutusta lainaus: Esimerkiksi yhteiskunnallisten ja humanististen alojen pelätään kuihtuvan yliopistoista leikkausten myötä. Myös kulttuurin vähennyksiä pidetään ylimitoitettuina. [--] Koikkalaisen mukaan monien yleissivistävien ja perustieteiden aloituspaikkoja aiotaan vähentää liikaa verrattuna työvoimatarpeeseen.

Näissä vähennyspäätöksissä tuntuu vahvasti sellainen "kun kerran leikata on pakko, niin leikataanpas nyt arvalla vaikka tosta ja tosta"-mentaliteetti. Jotenkin vahvasti tuntuu että tällä tavalla laskemalla saadaan aikaan lyhytaikaisia säästöjä, mutta ongelmat tulee sitten muualla. (Kuten vaikka siinä, että onko Suomessa tällä menolla tulevaisuudessa laadukasta humanistista/yhteiskuntatieteellistä tutkimusta ja opetusta, tai taidetta ja taide-alojen opetusta.) Joku muu kerta jaksan vuodattaa ja analysoida tätä enemmän, nyt ei ehdi eikä jaksa.

Naiserityistä naiselokuvaa

Kävin sitten elokuvissa siskon kanssa (mun synttärilahja). Piiat (The Help) oli vielä parempi kuin mitä oletin; ts. jotenkin arvostelut on kummasti vaihdellu kolmesta tähdestä viiteen. Veikkaisin tämän toisaalla esiintyvän epäilyn juontuvan siitä, että kyseessä on nimenomaan naisten elokuva, eikä missään nimessä siinä mielessä, etteikö siitä yhtä lailla miehet voisi tykätä/tykkäisi, vaan sitä kautta, että elokuvan tarina on tarina naisista ja päähenkilöhahmot ovat näinollen tietenkin naisia. Yhdysvaltojen 50/60-luvun konservatiivisessa ilmapiirissä pyristelevä kunnianhimoinen nainen, sekä etelävaltioiden rotuerottelupolitiikka, jota kuvataan nimenomaan mustien kotiapulaisten (nimikkeenä help) työnteon ja elämän kautta. Ja kuten esim. Keskisuomalaisen arvio huomauttaa, niin elokuva kertoo yhtä paljon naisten välisestä ystävyydestä kuin rotuerottelun järjettömyydestä ja inhimillisistä kärsimyksistä. Enkä nyt halua harrastaa mitään kauhean rankkoja yleistyksiä, mutta väittäisin, että hardcore-leffaintoilijat tuppaa pitämään naisiin keskittyviä elokuvia yksiselitteisen hömppänä. Myönnän: monet naisille suunnatut elokuvatuotteet on juurikin tätä kategoriaa, mutta ei missään nimessä kaikki. Nih.

Joojoo, onhan toi nyt turhan siloiteltu tarina, mutta hollywood-leffojen skaalalla kuitenkin jo jotain. Tietty ihan eri asia tehdä yhteiskunnallista leffaa ajoista jotka on jo takana päin kuin nykyisemmistä ongelmista, mutta toisaalta kun tiedetään että rasismi elää edelleen Yhdysvalloissa, niin: virkistävä poikkeus tältäkin saralta.

Leffahan perustuu (en tiedä kuinka tiiviisti) Kathryn Stockettin samannimiseen menestysromaaniin, jonka kantta muistan katselleeni jossain kirjakaupassa.

Octavia Spencer ja Viola Davis, jotka kyllä loistaa tossa leffassa. Kuva sivulta The Help trailer

Seuraavaksi sitten Almodovarin Iho jossa elän. Toisaalta en tiedä onko se vähän liikaa mulle, huiii ja yök. Ehkä pakko kuitenkin.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Paluu kotiäiti-yhteiskuntaan?

Aina välillä tulee vastaan kannanottoja, joissa painotetaan että äitien pitäisi olla kotona lapsen kanssa aina vuoteen X asti, tai lapsen kehitys estyy/lapset sairastelee enemmän/käytöstapoja ei opita tms. Uusin panos tällä saralla on Hesarin juttu Tutkija: Pienet lapset vaarassa vahingoittua päiväkodeissa, joka kyllä on osittain ko. tutkija kirjapromoa.
Kasvatustieteiden tohtori, yliopistolehtori ja tietokirjailija Erja Rusanen on huolissaan lapsista. Hänen mielestään alle kolmevuotiaita lapsia ei pitäisi viedä päiväkotiin ollenkaan.

"Hämmästyn sitä, kun ihmiset sanovat laittavansa kaksivuotiaan lapsen päiväkotiin, jotta hän kehittyisi sosiaalisesti. Päinvastoin voi olla vaarana, että hän vahingoittuu."

Rusanen esittelee ajatuksiaan lastenkasvatuksesta juuri julkaistussa kirjassaan Hoiva, kiintymys ja lasten kehitys. Ne pohjaavat brittiläisen psykoanalyytikon ja psykiatrin John Bowlbyn kehittämään kiintymyssuhdeteoriaan. Sen mukaan lapsen tulisi pysyä kolmevuotiaaksi mahdollisimman lähellä sitä aikuista, johon hän on ensisijaisesti kiintynyt. Se henkilö on äiti. Toissijaisia kiintymyksenkohteita ovat isä, sukulaiset, ystävät, hoitajat.
Whaaaaaaaat? Ok, pienen lapsen saamasta huomiosta päiväkodissa saa olla huolissaan, mutta tuo ÄIDIT KUULUU KOTIIN- suuntainen pointti on aika omituinen. Ymmärrän tutkijan huolen päiväkotien ongelmista, mutta ratkeaako se ottamalla pienet lapset pois sieltä? Kaikenkaikkiaan on hämmentävää lukea väitettä, että ensimmäisen hoitajan pitää nimenomaan olla ÄITI, ts. saa niin väittää, mutta sille ei nähdäkseni ole mitään perustetta, ellei sitten vetoa arvottaviin käsityksiin. (Uskoisin, että kyseessä on toimittajan moka tossa äitiyden painottamisessa.) Kiintymyssuhdeteoria, sellaisena kuin se on nykytutkimusten pohjalta, ei väitä, että ensimmäisen kiintymyksen kohteen pitäisi olla äiti, vaan kyse on aikuisesta, joka takaa pysyvän kiintymyssuhteen kehittymisen. Pitää muistaa, että alunperin ko. teoria on luotu aikana, jolloin näkemys äidistä ensisijaisena hoitaja oli selviö, kun taas ajatus hoivaavasta isästä oli kertakaikkisen mahdoton.

Nykyisessä jälkiteollisessa yhteiskunnassa, aikana jona pätkä- ja silpputyöläisyys sekä työttömyys lisääntyy, on ainoastaan omituista, mutta myös vahingollista, haikailla mieselättäjä-malliin takaisin (mikäli sellaista esim. Suomessa on koskaan ollutkaan, ainakaan kovin laajasti, monissakaan yhteiskuntaluokissa: kun tulot on olleet pienet, niin sekä äiti että isä ovat joutuneet käymään töissä), koska sitähän nainen kolme vuotta per lapsi kotona-näkemys on: siihen sisältyy ajatus, että nimenomaan miehellä on työ (jos ei ole, niin aika mahdottomaksi menee.) Vanhemmuuden jakaminen, anyone? (Puhumattakaan siitä, että tässä unohdetaan yksinhuoltajat sekä samaa sukupuolta olevia parit.)

Väittäisin että on yksinomaan ongelmallista julistaa nimenomaan äidin hoivan välttämättömyyttä: muutenkin äitiys on niin vahvasti tunnelatautunut asia, ja naiset tuntevat syyllisyyttä miltei kaikesta mitä tekevät äiteinä.* Toisekseen: kun oikeasti ei ole olemassa järkeviä syitä korostaa äidin asemaa huoltajana, vaan nimenomaan purkaa niitä essentialisoivia käsityksiä siitä, että vain nainen osaa hoitaa lastaan. Jotenkin tuntuu, että helposti kotiäitiyttä ihannoivat näkemykset olettavat, että olemme jo tilanteessa, jossa lapsen äiti ja isä ovat tasa-arvoisia ja yhtä sitoutuneita huoltajia. (Monessa tapauksessa näin jo onkin, mutta kyse on laajemmasta asenne- ja arvostusilmapiiristä, joka ei muutu hetkessä.)

*Näimpäs äsken elokuvissa trailerin, jossa mainostettin tulossaolevaa Sarah-Jessica Parkerin (Sinkkuelämää-Carrie) tähdittämää leffaa, jossa nainen tasapainoilee uran ja lasten välillä, ja tuntee syyllisyyttä lastensa hylkäämisestä. (Ja kyllä, näillä lapsilla oli isä, jonka tasapainoilusta ei juuri kerrottu..Hän tietty on sankari, kun uhrautuu tms?) Siis että aihe on pinnalla..edelleen.

EDIT: luin vasta nyt koko jutun paperilehdestä, ja siinä painotus oli paljon vahvemmin päiväkotien kehittämisessä, ts. siis tutkijan painotus on enemmän siinä jutussa. Hyvä näin.

perjantai 14. lokakuuta 2011

15. lokakuuta

"Torilla tavataan" ei ilmeisesti olekaan enää vain jääkiekkoläppä, vaan huomenna on ympäri maailmaa ihmisiä toreilla vastustamassa pankkien ja rahatalouden valtaa (sekä myös ja etenkin rahan valtaa poliitikkoihin). Torilla tavataan on siis suomalainen panos maailmalla tapahtuvalle liikehdinnälle. Monessa kaupungissakin näemmä. Itse en ole kovin perillä tämän jutun nyansseista, ts. ehkä hieman on tökkinyt ajatus ihmisten spontaanisesta kerääntymisestä yhteen ja "todellisesta demokratiasta", lähinnä ehkä siksi, että tämä kuulostaa mielestäni: A. naiivilta ja B. sellaiselta, että tässä oletaan olevan löydettävissä jokin yhteinen, kaikille soveltuva pyrkimys/ajatteva asia,* (kun kärjistetysti ilmaistuna politiikkahan alkaa siitä, että eri ryhmien edut on ristiriidassa.)

Ilmeisesti olen ollut turhan kyyninen: jotain sellaistahan on, mitä "kaikki" (siis ei nyt ihan kaikki tietysti) voi jakaa, nimittäin rahan ylivallan torjuminen. Tällähän on selkeä yhteys/yhteydet OccupyWallstreet-liikkeeseen, mistä johtuen on huomaamisen arvoista: miksi epäilen niin kovasti lähellä/Euroopassa tapahtuvaa toimintaa, kun jenkit saa multa vain ylistystä? Osan itsetutkiskelusta väistän sillä, että OccupyWallstreet on kuitenkin jotenkin valmiiksi kriittisempi nimi kuin Torikokous. Menenkö vaan siis vaan hyvien sloganien perässä? Mitä Suomessa pitäisi vallata? Helsingin pörssikö? (Ei aivan samaa fiilistä kuin WS:ssä kylläkään..)
Jotain linkkejä:

Kansainvälinen vetoomus tuolla.


Ylen uutisissa haastis: Rahan valtaa vastustetaan viikonloppuna Suomessa.

Hedelmän bloggaus aiheesta: Torikokouksista Asunnottomien yöhön.


* Huom: nämä mielikuvat liittyvät lähinnä niihin uutis/ajankohtaisreportaaseihin, joita Espanjan torikokouksista olen nähnyt, ja joissa espanjalaisia osallistujia on haastateltu; eli tietenkin jokseenkin rajoittunut näkymä on ko. liikkeeseen ollut.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

"Tuntematon taide" eli ihana taideblogi

Sattumalta bongasin mahtavan taideblogin: Art Inconnu.

Bloggaajan kiinnostuksenkohteena ovat siis taiteilijat, jotka ovat tuntemampia tai jo unohdettuja. Tyyppi itse on britti, mutta esitellyt tosi laajalla skaalalla eri maista (ja eri aikakausilta) olevia tekijöitä. Kantsii tsekata, sanon mää.

Myyttejä feminismistä/feministeistä matalaksi

Taru Jousia bloggaa Uudensuomen blogissaan feminismiä koskevista myyteistä. Olen tykännyt kovasti ko. kirjoittajan aikasemmistakin teksteistä, mm. koskien Ylen Vihailtaa, ja väitettä, että (vasemmistolaiset) naiset olisi puhuneet miesten päälle (ks. Ylen vihaillan mysteerit), mutta erityisesti tämä 7 myyttiä feministeistä on hyvää rautalangastavääntöä, jota tarvitaan -yhä edelleen ja paljon.

Erityisesti tämä kohta nauratti:
On totta, että feministit kiinnittävät enemmän huomiota naisten epätasa-arvoiseen kohteluun, mutta se ei tarkoita sitä, että he pyrkisivät lynkkaamaan miehet. Esimerkiksi jos minä ajaisin kissojen olojen parantamista, ei se siltikään tarkoittaisi sitä, että pyrkisin heikentämään koirien oloja. Usein tuntuu, että naisten asioiden ajaminen koetaan miesten ajojahtina, mutta ei kissojen olojen kohentaminen tarkoita, että koiria jahdattasiin. Kyseessä on ihan puhtaasti kissojen olojen kohentaminen. Osasinkohan vääntää tämän asian riittävästi rautalangasta?

maanantai 10. lokakuuta 2011

Hyvää maailman mielenterveyden päivää!

Eli ko. päivän idea on levittää tietoisuutta mielenterveydellisistä ongelmista/mielen sairauksista, sekä siitä, kuinka suuri kuilu on eri maiden välillä siinä, millaista hoitoa ihmisen on mahdollista saada.

WHO:n (Maailman terveysjärjestö) sivut asiasta (enkuksi).


Ja kannattaa muistaa, että mielenterveydelliset ongelmat koetaan edelleen todella leimaaviksi -yleisyydestään huolimatta. Seuraavan kerran kun vitsailee siitä, että "lääkkeet on jäänyt itsellä/jollakulla toisella ottamatta", niin kandee muistaa, että tämän jutun oletettuun hauskuuteen liittyy se, että OIKEASTI ei tartte syödä lääkkeitä. Etkä välttämättä voi tietää, kuka/ketkä seurueesta syö lääkkeitä, kun siitä tavataan olla hyshys koska pelätään leimautumista. (Täten julistan tässäkin meediumissa että syön lääkkeitä, kyllä. Eikä asia hävetä.) Monille asia on sattuneesta syystä arka, enkä syyllistä heitä siitä. Tälle asialle voi tehä: 1. yrittää olla yleisestiottaen hienotunteinen ja 2. yrittää ravistella niitä hourula-leimoja mielenterveysongelmista kärsivien yltä.

F-word blogissa hyvä teksti It's World Mental Health Day, so stop stigmatising my pills.

Asiaan liittyen tai liittymättä:

lauantai 8. lokakuuta 2011

Tiedon valta/tie

Nojoo, nytpä on sitten Foucault'n Sanat ja asiat (Les mots et les choses) luettu. Empäs sillälailla kovasti diggaile F:ta, tai siis ole erityisen fani. Toisaalta F. on juuri niitä yliviitattuja tekijöitä, mikä ei sinällään tarkoita että pitäisin häntä jotenkin yliarvostettuna tms, vaan kyse on ehkä osaltaan jonkinlaisesta kerrannaisvaikutuksesta: kun kaikki tuntee, niin siitä tulee "pakollista tietää" ja tällaisiin viitataan enemmän, ja taas enemmän. F. on kuitenkin käsitellyt niin laajalla skaalalla monen eri tieteen piiriin luettavia aiheita, joten mittava vaikutus on ymmärrettävää. SJA käsittelee tietämisen/tiedon tapojen muodostumista historiallisessa perspektiivissä. (Tietämisen muotojen ja tiedon jäsennysten muuttumiset ja murtumat ja uusien synty.) Esiteos, ajalta ennen varsinaista Tiedon arkeologiaa.

Niin joo, enpäs varmaan olekaan aiemmin kirjottanut mtn filosofiaa edes läheltä liippaavaa, ja tadaa: tuotan pettymyksen nytkin, ja *Fuko:* ja episteemien muodostumiset saavat luvan toimia vain johdatuksena tiedon muodostumiseen tasolla wiki-hanke. Wikipedia on ajatuksena vallankumouksellinen: demokraattinen ja "vapaa" yhteisöhanke. Itsehän nykyään suhtaudun suopeammin wikipediaan, sen sijaan että ennen pidin sitä paljon turhempana ja huonompana: kuitenkin tosiasiassahan on niin, että suomenkielisessä wikissä on myös hyviä artikkeleita, ja toisaalta wikipediaa parempaa paikkaa tarkastaa vaikkapa jonkin kirjailijan teokset tai syntymäaika ei ole. Ainakin tämänkaltaisiin tarpeisiin se on nettiaikana ykköspaikka. (Kyllä, kääntymys on tapahtunut siksi, että olen ruvennut itsekin jossain vaiheessa muokkailemaan wikipediaa.)

Mutta: (suomenkielisen) wikipedian artikkeleissa (niiden sisällössä ja toisaalta siinä, mistä aiheista artikkeleita ylipäätään on) on nähtävissä jotain tietynlaisen informaatiolähteen rakentamisen ja esittämisen muotojen ongelmallisuus.* (Huom. en yritä sanoa kovinkaan paljon yksittäisten muokkaajien intentioista, ehkä enemmän suuremmista lainalaisuuksista.)**

Kaiken tiedon samanarvoisuus
. Kuka puhuu? Onko lukijan mahdollista tätä arvioida, ja millä tavalla? Tässä nimenomaan tulee ongelmana esiin: kun ei ole muuta standardia kuin pyrkimys neutraaliuteen ja objektiivisuuteen, niin nämä jäävät käytännössä aika usein pelkästään tyhjiksi sanoiksi. Periaatteessahan wikin yleisissä ohjeissa on viisaasti, että "monetkaan eri näkökulmat ei suoraan takaa artikkelin neutraaliutta ja objektiivisuutta".
Kaksi ongelmallista tapaa häivyttää puhuja: 1. joko passiivissa kirjoittaminen, jolloin tiedon alkupiste löytyy vasta lähdeluettelosta tai 2. "tässä-joku-täysin-randomi-nimi" on sanonut että...-tapa. Mitäs siihen voi todeta kuin: Jaa, kiitos tiedosta. Niin se sitten kai on. Tai googlata tyypin, ja huomata, että hän on kyllä olemassa, mutta ei ko. asiaan liittyen NIIIIN merkittävä, tai että paljon merkittävimpiäkin näkökumia on, jotka olisi syytä ottaa tämän valitun lisäksi mukaan.

Kuka/ketkä muokkaavat?
Ei ole pitkää aikaa, kun julkaistiin tutkimus koskien englanninkielisen wikipedian muokkaajista: alle viidesosa oli naisia.

Painotuserot:
mistä kirjoitetaan ja mistä ei. Toisaalta ne aiheet, joista paljon tekstiä=ihmisillä on mielenkiintoa aihetta kohtaan. Tai ainakin mielenkiintoa saada juuri wikipediaan aihe kattavasti esille. Toisaalta: monista aiheista "kritiikki"-osio on paljon laajempi ja paneutuneempi kuin itse aihe. Vertaa: Naistutkimus vs. Naistutkimuksen kritiikki. (Harvoin on yhtä hesarin juttua dokumentoitu niin huolella wikipediaan.)

Kaikki säilyy. Kun mitään (tai juuri mitään) lähteistettyä ei poisteta, ellei se ole täydellisen epärelevanttia/resentristä, tämä on omiaan kartuttamaan suhteellisen turhaa materiaalia ja vääristämään näkökulmaa ei-neutraaliksi. Tämä on juuri taas relevanttiuden arvioinnin vaikeus; ja ajan puute: ei voida olettaa, että jokaista artikkelia vahditaan sisällön osalta koko ajan. Painotus on tietenkin kotimaisissa henkilöissä ja pinnallaolevissa aiheissa.

Mikä on wikipediassa, se on olemassa.
Taistelu tiedon sisällön määrittelystä on saanut uusia ulottuvuuksia: suomalaisessa wikipediassa on jatkuvien muutossotien takia lukittuja artikkeleita; nämä tietenkin kiistellyistä aiheista (esimerkkinä tästä Greenpeace.) Samaten on artikkeleita, jotka ovat varsinaisina propagandasäiliöinä lukukelvottomia (esimerkkinä perheväkivalta-artikkeli). Mikä muu tuokaan lähemmäs asioiden tilan määrittelyn ydintä, kuin rivit wikipediassa? Mitkään tieteelliset tutkimukset eivät pääse samaan saavutettavuuteen.

Tiedon suodattuminen tietyn näkökulman kautta. Angloamerikkalainen tulokulma asiaan kuin asiaan on aika ilmeinen: joko suoraan englanninkielisestä wikipediasta käännettyjen artikkelien muodossa tai sitten lähteiden käytössä. Monessa aiheessa ongelmaa ei ole, mutta on aiheita, joiden kohdalla english-speaking-worldin kautta suodatettu tieto ei ole adekvaattia; yhtenä esimerkkinä mannermaiset ajattelijat.
Toisaalta: usein 1. (populaari)tieteellisessä sekä 2. kansainvälisiä asioita käsittelevissä artikkeleissa mukaan tulee paljon vaikkapa jenkkien sisä- ja ulkopol. vääntöihin/konflikteihin viittaavaa ainesta, joka ei anna suomalaiselle lukijalle juuri mitään, eikä hän ainakaan pysty sen alkuperää reflektoimaan. Satunnaisena, mutta todella kuvaavana esimerkkinä jälkimmäisestä ongelmasta on Amnesty Internationalia käsittelevä artikkeli, ja erityisesti artikkeli Amnesty Internationalin kritiikki, jollaista vastaavaa artikkelia en löytänyt englanninkielisen wikipedian lisäksi muunkielisistä. Huom. kyse ei ole siitä, etteikö AI:a saisi arvostella, ja siitä kertoa wikipediassa, vaan siitä, että otetaanko jokainen yhdysvaltalaisen kolumnistin kommentti sellaisena kritiikkinä, jonka paikka on tietosanakirjassa: aiheellista kritiikkiä on tuosta artikkelista jäänyt pois -siitä syystä tietenkin, kun pääasiana ei ole ollut mahd. kattava tieto, vaan yhden näkökulman ("Amnesty on vasemmistolainen humpuukijärjestö joka vainoaa yhdysvaltoja") esiin saaminen.

MITÄ TÄSTÄ OPIMME? Ainakin se, että wikipedia on sitä parempi ja objektiivisempi, mitä enemmän erilaisia, erilaisilla tiedoilla ja intresseillä varustettuja ihmisiä sitä tekee. Hus siitä kirjoittamaan/parantelemaan wikiartikkelia aiheesta jonka tunnet hyvin! :D Amen.


*Vuosisadan kysymys on tietenkin se, millä tavalla wikipedia eroaa tässä suhteessa vaikkapa kirjojen julkaisusta muuten kuin: portinvartijoita ei ole. Tämä on sekä hyvä että huono asia.
**Monet ongelmat liittyvät jollain tasolla tieteellisen vs. yleistiedon erottelun vaikeuteen, ja toisaalta tieteellisen auktorisaation puutteeseen, mutta sitä en käsittele tässä jo aiheen laajuuden takia. Perimmäinen kysymys on: voiko wikipedian kaltainen projektin saavuttaa tavoitteensa? Toimiiko demokraattinen sääntely ja kontrolli tarpeeksi?

perjantai 7. lokakuuta 2011

Hullut vai hullummat päivät..

Stockan on (kuulemma) taas vallannut Hullut päivät (välttelen ko. päiviä, aina välillä epähuomiossa osuu keskustaan samaan aikaan tosin; ei näistä ajankohdista pysy perillä..) Tämä nauratti:
(Kuva täältä.)

Myös Voiman vastamainoksessa on näemmä hyödynnetty Galna dagoreita:

Eli pörssiromahdus:D

Tranströmeristä en osaa sanoa mitään, mutta rauhan nobel: wuhuu!

Voin myöntää että en ole koskaan kuullutkaan (tai noteerannut, kun siis kauheasti kirjailijoiden nimiä tulee vastaan..) Tomas Tranströmeristä. Kuitenkin ilahduttaa, että runoilija palkittiin taas vaihteeksi. Viime vuosikymmenten kirjallisuusnobelistit on kaikki ollut todella rautaisia, suurimmiksi henkilökohtaisiksi suosikeiksi on nostettava vuonna 2004 palkittu itävaltalainen Elfriede Jelinek ja kaksi vuotta sitten palkinnon saanut Herta Müller. Tietenkin Toni Morrison on myös omaa luokkaansa, vaikka täytyy myöntää, että nämä orjuus- ja rotukysymysten historian käsittelijä on itselle suht uusi tuttavuus; ts. luin vasta ehkä vuosi sitten ekan Morrisonini, Minun kansani, minun rakkaani.

Sen sijaan jee Nobelin rauhanpalkinnon valitsijat! Eli kuten Yle uutisoi, kolmelle naiselle palkinto meni:
Ellen Johnson Sirleaf, 72, on Liberian presidentti ja samalla koko Afrikan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa vaaleilla valittu naispresidentti. Hänellä on ollut suuri osuus Liberian sisällissodan lopettamisessa.

Leymah Gbowee on Johnson Sirleafin maannainen. Hän perusti rauhanliikkeen Liberian toisen sisällisodan lopettamiseksi. Liike yhdisti kansaa, koska siinä oli mukana sekä kristittyjä ja muslimeja.

Tawakkul Karman, 32, on jemeniläinen toimittaja ja ihmisoikeusaktiivi. Hän perusti vuonna 2011 Naistoimittajat ilman kahleita -järjestön, joka pyrkii edesauttamaan sanan- ja mielipiteenvapautta.


Perusteena siis "heidän väkivallaton taistelunsa naisten turvallisuuden ja oikeuksien puolesta rauhan työssä". Guardianissa tarkempaa infoa ko. henkilöistä: Nobel peace prize 2011 - live coverage.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Voi edustajistovaalien ääntenmyynti sentään..

Nyt syksyllä on sekä Tampereen yliopistolla, ja ilmeisesti monella muullakin universtaalla edustajistovaalit.(Meinaa siis ylioppilaskunnan ylimmän päättävän elimen valintaa.) Ilmeisesti äänestysprosentti on pysynyt pitkään jossain
25 tienoilla, mikä seuraa sitä samaa linjaa kuin muutkin vaalit, eli mitä läheisimmistä asioista päätetään, sitä vähemmän kiinnostaa. (Pressanvaalithan on äänestysaktiivisuuden kannalta voittaja, sitten on eduskuntavaalit ja sitten kunnallisvaalit--europarlamenttivaalit ei sovi aivan tähän kuvioon..niiden kohdalla annan sen myönnytyksen, että oikeasti voi kuvitella, että monien on vaikea ymmärtää mihin niitä edustajia valitaan ja miksi.)

Mutta siis: Ylioppilaslehdessä oli juttu ehdokasmäärän romahtamisesta Helsingin yliopiston edarivaaleissa. Sama on Tayn osalta. Tietenkään ehdokasmäärä ei suoraan korreloi kiinnostuksen kanssa, joten liian suuria päätöksiä ei tästä pidä vetää.

Tämä sen sijaan kuulostaa aika huolestuttavalta: osto- ja myynti-paikka edarivaalien äänille. Ei stana. Näin mainoslapun ilmoitusaululla, ja jutun kekkonenkekkonenkekkonen nimi jotenkin ohjasi ajattelemaan parodian suuntaan. Ilmeisesti kuitenkaan näin ei ole, tai päättelen näin Jouni Markkasen kirjoituksesta Tamy-blogissa: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…
Harmiksemme hyödyn saavuttaminen vaatii Tamylta melko paljon ylimääräistä työtä. Vaalien järjestämistä täytyy pohtia uudelleen ja niiden demokratia on ainakin tässä vaiheessa kyseenalaistettu. Joudumme lisäksi muuttamaan sääntöjämme ja heijastevaikutuksena näin joutunevat tekemään muutamat muutkin ylioppilaskunnat. Toisaalta tällaiset tilanteet pistävät ajattelemaan.

Vielä vinkkinä Ylioppilaslehden hyvä pääkirjoitus: Älä äänestä kaveria. Kyllä, näissäkin vaaleissa on suhteellinen vaalitapa, älä siis valitse yksilön perusteella ketä äänestät (tai no, kaikki saa tehdä mitä haluaa, mutta kannattaa muistaa miten homma toimii.)

maanantai 3. lokakuuta 2011

Kaneja ja marsuja unohtamatta: SEY:n Eläinten viikko

Eli PIDÄ HUOLTA PIENISTÄKIN - ELÄINTEN VIIKKO 4.-10.10.2011, jonka teemana on siis pienten lemmikkieläinten hyvinvointi. Kampanjan sivut täällä.

(Kuva SEY:n sivuilta.)

Itselleni sinänsä läheinen aihe, eikä vain sen takia, että olen eläinrakas, mutta myös siksi, että mulla on ollut 3 marsua. Muistan kyllä hyvin, vaikka suhteellisen pieni olin saadessani ensimmäisen marsuni, miten monet, vieraat aikuiset, ajatteli, että se on "vain marsu", ja jotenkin ei tarvitse niin suurta huolenpitoa. Ja huom: lapsi ei voi yksin pitää huolta lemmikistä, oli se sitten koira, kissa tai gerbiili. (Mikä ei tarkoita, etteikö lapsen olisi hyvä osallistua hoitoon ja opetella.) Lapsi voi helposti tahtomattaan vahingoittaa pientä jyrsijää; tätähän korostetaan kaikissa hoito-oppaissa, juuri siksi, ettei lasta jätettäisi vahtimatta lemmikin kanssa. Pienetkään lemmikkieläimet eivät ole leluja, vaan eläviä ja tuntevia olentoja!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Ostoslistalla: teinitytöt

Tästä ole lukenut jotain juttua aikaisemminkin, mutta ilmeisesti Helsingissä on yleisempikin ongelma, että kaupungilla/ostoskeskuksessa liikkuva teinityttö joutuu seksinostoyrityksen kohteeksi. Rahastahan ei yleensä ole puhetta (yritys naamioida teko muuksi kuin prostituutioksi) mutta luvataan ostaa vaatteita/viedä syömään tms. HS:n uutinen: Teinitytöille yritetään tarjota seksistä siideriä tai vaatteita kertoo: Helsingissä runsas vuosi sitten toimintansa aloittanut Exit-hanke antaa apua ja tukea nuorille, jotka ovat kokeneet seksuaalista hyväksikäyttöä tai ajautuneet maksullisen seksin piiriin.
"Katupartioiden työntekijät törmäävät joka viikko kymmeniin nuoriin, jotka ovat saaneet aikuisilta seksiin liittyviä ehdotuksia. Nuorille tämä on arkipäivää", kertoo Exit-hankkeen projektipäällikkö Mari Hietala.


Exit-hanke
on siis ilmeisen välttämätön olemassa. Ko. hesarin jutussa korostetaan ehkä hieman liikaa ettei muualla Suomessa ole vastaavaa ilmiötä; ts. jotenkin vaikea uskoa, että mikäli hesassa ongelma on noin iso, ettei muissa isoissa kaupungeissa olisi ainakin yksittäisiä tapauksia; kuten pollari jutussa kertoo, ko. juttuja kokeneet nuoret eivät vain helposti tuo asiaa esiin, mm. sen takia juurikin että syyllistetään itseään ja asia hävettää muutenkin.

Mietin kyllä toisaalta, että Exit-hanke on tietenkin vain (tarpeellista) jälkihoitoa; ongelma on ne miehet, jotka kuvittelevat nuorten olevan myynnissä. Että heillä on jonkinlainen oikeus mennä valitsemansa tytön luo ehdottelemaan "vaihtokauppaa". "Eihän teinit tajua ajatella, että tässä on jotain väärää, ja nehän haluaa vaatteita yms. muutenkin". Koska tässä ei ikävä kyllä taida olla mitään suoraa tietä saada näin ajattelevaa ihmistä ymmärtämään ko. vaihtokaupan sairas luonne, niin uskoisin, että tärkeintä ehkä kuitenkin on saada opetettua riittävän nuorille (tytöille ja pojille) mikä on sallittua ja mitä ei tarvitse eikä saa hyväksyä, eli oman koskemattomuuden rajat. (Se ei päde pelkästään tähän, vaan ylipäätään kaikkeen elämään.)

Tapahtuu Ameriikassa



Tämä on ehkä sitä "luokkasotaa", jota republikaanit väittää Obaman lietsovan? Aste 2?: Jenni Järventauksen bloggaus Voiman fifi-sivustolla: Ottakaa köyhiltä, antakaa rikkaille avaa hyvin amerikkalaista mentaliteettia, ja sitä, miksi (vasta) nyt siellä aletaan huolestua köyhyydestä yhteiskunnallisena ongelmana:

Verot ovat Amerikassa kirosana, kuten olen aiemmin kirjoittanut. (Kuka niistä oikeastaan tykkää missään?) Mutta kuten Buffett huomautti, amerikkalainen verotus rankaisee duunareita ja keskiluokkaa paljon enemmän kuin über-varakkaita, joiden veroprosentti on helposti alle 20 prosenttia.

Yhdysvallat on outo maa monella tavalla, mutta eräs sen omituisimmista piirteistä on, että tähän asti amerikkalaiset eivät ole pitäneet maan valtavia tuloeroja suurena ongelmana. Kyllä, rikkaimmalle prosentille amerikkalaisista kuuluu kolmannes koko maan varallisuudesta, ja puolet amerikkalaisista omistaa alle 2,5 prosenttia koko maan varallisuudesta – näin on ollut jo pitkään mutta koska keskiluokalla on itselläänkin mennyt aika hyvin, se ei ole viitsinyt lähteä barrikadeille.

Lisäksi amerikkalaiseen psyykeen on perinteisesti vaikuttanut kaksi vahvaa eetosta: Ensinnäkin usko, että miljonäärit ovat itse luoneet omaisuutensa ja siinä samalla tuhansia työpaikkoja, ja siten heillä on oikeus käyttää rahansa miten lystäävät. Toisekseen, keskivertoamerikkalainen haluaa uskoa tulevansa itse jonain päivänä rikkaaksi.

Näinpä: Yhdysvalloissa vallitsee vahva meritokraattinen usko siihen, että yksilö on itse vastuussa niin onnistumisestaan, ja tämän kääntöpuolena epäonnistumisestaan. Köyhyydestä ja vähäosaisuudesta ei tarvitse kantaa huolta, kun jokainen on oman osansa luonut; eikös niin? Tämähän on tietenkin yhtään lähemmällä tarkastelulla fuulaa, sillä rikkaaseen perheeseen syntyminen tasoittaa tietä aivan epäsuhtaisesti antaen varaslähdön, jota on vaikea kuroa kiinni kuolulaitoksen ollessa äärimmäisen eriytynyt ja college-opiskelu maksaa niin paljon että sitä varten aloitetaan säästää lapsen synnyttyä (näin siis keskiluokan tapauksessa.)
Nyt muutosta on vihdoin ilmassa. Keskiluokalla on mennyt vuodesta 2008 asti asiat niin männikköön, että se on alkanut tarkastella helikoptereilla suhaavia biljonäärejä uusin silmin.

Muutosta siis ilmassa.