Teeman lauantai-bänksi

Eli teeveelinjalla jatkuu: Banksy: katutaiteen uho ja tuho. Eli: Katutaiteen salaperäisen mestarin Banksyn dokumenttielokuva on miltei uskomaton tarina siitä, miten yksi Banksy-fani muutti laittoman sissitaiteen härskiksi rahastukseksi.
Dokumentin alkuperäinen nimi on suht vitsikäs: Exit Through the Gift Shop, suomenkielinen kököhkö.

Toiveeni: Märät säpikkäät pyyhkii lattian nuhjuisella stereotyyppihuumorilla?

Ootan paljon tältä Märät säpikkäät ohjelmalta, joka alkaa tänään torstaina kakkosella, osana "nuorempaa linjaa", mistä on saanut lukee lehdistä kyllästymiseen asti, vaikka kai ko. uudistus ei ees tarkota mtn täysnuorennusta, mut kylläkin uutisoinnin perusteella voisi luulla, että "teevee kahdessa on nykyään ohjelmaa vaan teineille" tms, mikä ei kai pidä paikkaansa. En ole myönnä olevani teini, ja ohjelmat vaikuttaa kiinnostavilta. Ehkä on hyvä että myös alle 40-vee-suunnattua tarjontaa painotetaan Ylessä, vaikka en useinkaan ihan niele tota "ikä-ryhmittäin suunnattua" näkökulmaa. Siis hyvä ohjelma on hyvä, eikä kiinnostus todellakaan mene iän mukaan monessakaan jutussa. Tai edes sen sukupuolen.

Ainakin tämä Missä muruseni on-parodia nauratti:



Ylipäätään suomihuumori(?) -kyseenalaistan käsitteen- uppoo hyvin huonosti: tuntuu että täällä edelleen hauskuuden huipentuma on mies mekossa tai todella kuluneen stereotyypit, tai sitten se että puhutaan oudolla äänellä on joku hauskuuden huipentuma (huom. en sano ettei saisi tykätä, mutta en itse osaa nauraa sen vuoksi, että tiedän, että "tän kuulu olla hauskaa". Eipä useinkaan jenkkikomediatkaan naurata, joten ei ongelma ole mikään suomalaisten oma.)

Ylipäänsä, hauskimpia juttuja, mitä oon teevestä katsonut, on esim. Omid Djalili Show, Krishna Soikoon (Goodness Gracious Me), -joka tuli teeveestä aikoja sitten, mutta pitäisi kyllä uusintana näyttää taas!!- ja sitten joku Pikku-Britannia. Conanin talkkis naurattaa usein, mutta siinäkin on kauheasti sellasta to-del-la kulunutta läppää.

Huom: stereotyypeille saa ja voi nauraa, mutta siis niiden pöljyydelle, tai sit itseironisesti, mutta olemassaoleville stereotyypittelyn näennäiseen osuvuuteen perustuva komedia ei vaan ole hauskaa, tai ainakaan nokkelaa; siis hengessä ompas naiset tosi pinnallisia/ylitunteellisia/epäloogisia, hekoheko. (Tässä postauksessani yksi selitys, että miksi.) Tää siis alkaa naurattaan tasan sitten, kun toi ole se yleinen käsitys suurella osalla porukkaa, jottei kenenkään tarvitse murehtia sitä, että pidetäänkö tässä hjuumorin keinoin yllä alistavia käytänteitä.

"Naiskuningas"

Tää oli ihana kolumni; kaikkee noista jutuista en hissanopinnoista huolimatta tiennyt:Oli meillä naiskuningas. (Pirjo Hämäläinen/KU)

”Oli ennen naiskuningas, Katri kaikkein parain. Ei ollut surua Suomenmaalla, surua Suomen poikasilla: Suomen poiki ei soassa, Suomen miest ei miekka vyöllä. Mut kun kuoli kunnon rouva, katois Katrina kuningas, pääsi Paavo päälliköksi, sutariksi suuri herra, tuli suru Suomenmaalle.”

(Nytkö mun sitten pitää lukea eka hirvisaareni, ja vetästä se Minä, Katariina?)

Feminististä nettiaktivoitumista

Uusi vuosi, uudet avaukset:

Feministien vuorossa Uskontoa tutkiva feministi a la Maria Vihlman.

Uusi blogikin on ilmestynyt: VTF - Vasemmistolainen totuus feminismistä.

Plus aiheeseen liittymättä, mutta uhanalaiset eläimet on toki lähellä feministinkin sydäntä: WWF:n My Inner Animal-testi. Pui. Olen kuulemma lumilepardi.

Kuva tuolta.