”Jos sä teet läpinäkyväksi muille, mitä tutkit ja miten, joku voi huomauttaa sua epäkohdasta tai virheestä ennen kuin teet sen. Tutkimus voi olla nopeaa, kun muut voivat osallistua siihen ilman raskasta julkaisuprosessia.”
”Tää maailma on ketterä ja interatiivinen. Tutkimus on prosessi. Se jäljittelee Wikipedian kaltaista editoriaalista prosessia, jossa hyväksytään se, että ei ole yhtä totuutta, vaan totuus on sen hetken paras kollektiivi ymmärrys asiasta.”
Kun Arina kirjoittaa artikkelin, hän linkittää sen Twitteriin.
Kun hän pitää luennon, hän siirtää esityksen Slideshare-sivuille.
Jos tilaisuus videoidaan, tallenne löytyy Googlesta.
Kaikki on saatavissa ja kommentoitavissa.
Pelkkä tieto ei ole enää valtaa, Arina sanoo. Tiedon jakaminen on.
En halua kuulostaa käävältä tai hehkuttaa institutionaalisen tiedon paremmuutta, mutta nopeuden ja reaaliaikaisuuden näkeminen kyseenalaistamattomana etuna tai lisäarvona on aina tällasia juttuja lukiessa hämmentänyt mua. Ehkei monenkaan tieteen kohdalla ole voi missään vaiheessa olla noin. Tai interaktiivisuuden ja vuorovaikutteisuuden varaukseton ulottaminen joka asiaan: pitäiskö saada vaikka miettiä rauhassa ja yksin joskus? Mutta tämä vaan tästä, eip muuta.
Paitsi tietysti että tossa mainittu jakaminen on tietysti pinnalla myös wikileaks ja muissa vuoto-jutuissa kuten anonyymouseilla ja piratismissa yms.. Kysymys kuuluukin, kuka saa jakaa ja mitä? Ja millä jakamisella on mitään seurauksia, etuja tai järkeä.
Hei Elilla, näissä lehtijutuissa ei aina voida esittää asioita sillä syvyydellä, kuin ne tulisi ilmaista tai kuten ne ehkä toimittajalle alun perin esitettiin. Tämä liittyy tietysti myös kerronnan tyyliin, mutta hyvä juttu jättääkin jotakin lukijan tulkinnan varaan. Juttu herätti sinussa responssin, se synnytti siis kommunikaatiota.
VastaaPoistaEn pidä reaaliaikaisuutta "kyseenalaistamattomana" tai "varauksettomana" etuna: reaaliaikaisuus ja informaatiotulva johtaa huomioköyhyyteen. Reaaliaikaisuus on tietyssä mielessä paluuta 60-luvun ihanteeseen hetkessä elämisestä.
Signaali usein hukkuu hälinään.
Tuotekehityksessä kaikkien kommentointi voi pahimmillaan johtaa ns. "design by committee" ongelmaan: kaikki saavat sanottavansa ja lopputuloksessa ei korostu mikään erityinen asia. Mm. Braunin laitteita suunnitellut Dieter Rams on kuuluisasti sanonut, "Less is More". Tai informaation visualisoinnin grand old daddy, Edward Tufte, että kommunikaatiossa tärkeintä on sanoa mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä musteella.
Esitykseni slaideissa 17-26 lisää tuosta iteratiivisuuden ja keskustelun tutkituista ongelmista:
http://www.slideshare.net/infe/culture-matters-the-cultural-requirements-for-web-20-powered-innovation-networking-and-collaboration
- Teemu
Joo, oli mielenkiintoinen haastis kyllä kanssa, eipä sillä, en missään nimessä turhaksi kokenut tms, vaikka vaan kriittisesti tota yhtä juttua kommentoin:) (Enkä olettanutkaan että kaikki sanottavasi tyhjenee noihin haastiksen lainauksiin:D)
VastaaPoistaUsein tuntuu että nimenomaan nopeus nähdään kyseenalaistamattomasti ongelmattomana (mutta tää liittyykin jo laajemmin ko. skeneen, tai ainakin sen populaarimpaan esittämistapaan, ei vältsisti sun juttuihin.)
Kiitos tästä nopeesta kommentoinnista ja linkeistä!