Akat/eemisen alennusmyynti

Sielhän on kuiteskin hyvä valikoima. Eli pakkohan niitä kirjoja oli munkin sitten tilailla. Mutta vaan kaksi. Toivotaan ettei varastosta ole loppunut. Kyseessä siis Kristevan Musta aurinko ja Barthesin Rakastuneen kielellä. [tähän jokin hyvä syy ostaa lisää kirjoja] Köh köh.

Toisaalta ostan paljon kirjoja käytettyinä. Seli seli. Vaatteita en osaa juuri käytettyinä ostaa (en löydä sopivia, ts. ei ole kirppari-silmää) mutta esim. viime kesänä vanhoista kirjoista pengoin halvalla Lacoue-Labarthen Etiikasta-suomennoksen (minikokoisen, ts. esseen) sekä Bergsonin Henkisen tarmon. En nyt kyllä bibliofiiliksi tunnustaudu (ei se kirjan ikä pelkästään, vaikka vanhat kirjat on sielukkaita kyllä..)

Uusi kirjallinen rakkauteni: Andrei Astvatsaturov

Venäläisestä nykykirjallisuudesta olen ollut erityisesti tykästynyt Peleviniin, ja olin hämmentynyt kun luin jostain, ettei venäläiset itse tykkää niiin paljon Pelevinistä, vaan pitää sitä enemmän ulkomaille suunnattuna (tavallaan ehkä ymmärrän, mitä tällä kritiikillä meinataan, mutta joku paremmin perehtynyt voi kommentoida, että mikä on oikeasti Pelevinin kurssi kotimaassaan.) Nyt olen sitten siirtynyt venäläisen (tai pietarilaisen, oon ymmärtänyt että se on eri juttu) älymystön suosikkikirjailijaan, sillä lainasin kirjastosta Andrei Astvatsaturovin "Ihmiset alastomuudessa", joka on järjettömän hauska kirja. Varmaan jokin postmodernismikammoisen painajainen, ja koska A. on kirjallisuudentutkija, niin intertekstuaalisuutta on enemmän kuin omaan tarpeeseen. Monet tietenkin menee suomalaiselta lukijalta ohi, mutta niitä voi tsekkailla teoksen kustantaneen Idiootti-kustantamon sivuilta jutusta Andrei Astvatsaturov ja alluusion taide.

Koulutoverini rakastivat minua. Siltä vaikuttaa. Tai ehkä ei. En muista. Minkä takia minua olisi pitänyt rakastaa?

Lapsuudesta saakka minusta on tuntunut, ja nytkin tuntuu, että olen keinotekoinen. Että olen lelu, jolla ihmiset jostain syystä leikkivät väärin.

(Lainaukset: Ihmiset alastomuudessa, 2010, suom. Tuukka Sandström)

Cafe Voltairen virtuaalisessa kirjallisuuskahvilassa Anni Lappelan teksti Lapsuus, poikaikä ja keski-ikä Pietarissa Astvatsaturovista valaisee tämän kirjoitustyyliä kuvaamalla sitä anekdoottikerronnaksi, ja teosta lyhytproosan ja romaanin risteymäksi, mikä kuulostaa juuri siltä mikä lukukokemus oli. Pieniä näennäisen satunnaisia tai satunnaisia (kuka sen päättää?) tarinoita menneestä. Haluan kuulla lisää! Jatko-osa onkin ilmestynyt venäjäksi tänä vuonna...

Soinin parisuhde "neuvot" vs. elukat jouluasuissa

Sen sijaan että tuohdutte lukiessanne tätä moralistista heittoa, jonka voisi epäillä olevan osa pressakampanjaa, missä ei ole järkeä koska ehkä Soini tarvitsee naisiltakin ääniä? (Ja mitä väitteen totuusarvoon tulee, niin suurin osa ihmisistä ymmärtää, että parisuhde-"pelailuun" -mitä se sitten merkitseekään- syyllistyy kummankin sukupuolen edustajat.)

Niin suosittelen tätä: elukat ja (rumat) joulutamineet-kuvagalleria. En kylläkään tiedä onko olemassa hienoja elänten jouluasuja? Taitaa olla lähtökohtaisesti aika hirveitä...

Matemaattinen sukupuoliero olikin stereotypia, eli Lawrence Summersin erehtyväisyys

Tekniikka&Talous: Tyttöjen huono matikkataito on pötyä - tiede todistaa

Tytöt eivät luonnostaan ole huonompia matematiikassa kuin pojat. Amerikkalaisessa Wisconsin-Madisonin yliopistossa tehty laaja tutkimus todistaa, että sukupuolten väliset erot selittyvät sosiaalisilla ja kulttuurisilla tekijöillä.

Sukupuolten tasa-arvo on hyödyksi sekä pojille että tytöille. Lahjakkuuden jakauma ei ole tytöillä ja pojilla erilainen.

Onkologian professori Janet Mertzin ja matematiikan ja tietojenkäsittelyn professori Jonathan Kanen tutkimus on juuri julkaistu Notices of the American Mathematical Society -lehdessä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 86 maasta kerättyä dataa. Tavoitteena oli testata teoriaa, jonka mukaan poikien joukossa on enemmän lahjakkuuden ääritapauksia kuin tyttöjen joukossa. Tällä Harvardin yliopistossa vaikuttaneen Lawrence Summersin vuonna 2005 esittämällä teorialla on viime vuosina selitetty, miksi hyvin lahjakkaita naismatemaatikkoja on niin vähän.

Erityisen mielenkiintoisen jutusta tekee juuri Lawrence Summersin osuus: Summersiahan on pidetty tietyissä piireissä (ainakin tietyillä nettifoorumeilla) jonkinlaisena poliittisen korrektiuden uhrina ja tieteen marttyyrina juurikin lausumiensa takia, ja niiden jälkeisen eroamisen takia. (Vaikka ilmeisesti eroamisessa oli taustalla paljon muutakin, mutta tätähän on pidetty jonkinlaisena "totuutta ei saa sanoa, jos se ei sovi feministeille"-keissinä.)
Edit: Ja siis ettei kellekään jäisi epäselväksi, niin tietenkin on luvallista ja normaalia esittää hypoteeseja. Tässä Summers-tapauksessa ongelmallista oli erityisesti, että esitetty näkemys otettiin faktana, eikä hypoteesina, erityisesti yhtenä vaihtoehtoisista, kuten Summers sen esitti. (Tässä on tietenkin aiheellista kysyä, että onko S. vastuussa siitä, minkä tulkinnan vastaanottajat tekevät. Tietenkin hänen asemansa Harvardin yliopistossa antoi lausumalle enemmän painoarvoa, kuin jonkun muun.) Mielenkiintoista tässä tapauksessa on kuinka nopeasti ja varauksetta tietynlaisesta näkemyksestä tulee tosiasia. Kyse onkin vähemmän Summersista ja enemmän yleisestä seksistisestä maaperästä, jossa omaa ennakkoluuloa vahvistavat väitteet alkavat elää omaa elämäänsä.

Eli siis nyt jonkin aikaa toisteltu "miesten suurempi vaihtelevuus"-hypoteesi ei siis laajemmassa tutkimuksessa näytäkään uskottavalta selityksestä matemaattisten kykyjen osalta:

Lahjakkuus jakaantuu Gaussin käyrän mukaisesti, mutta Summersin mukaan käyrä on eri sukupuolilla eri muotoinen: miesten joukossa on enemmän sekä umpityhmiä että äärilahjakkaita.

Kansainvälinen data paljasti wisconsinilaistutkijoille, että näin ei ole. Joissakin maissa pojat saivat enemmän matalia pistemääriä matematiikassa kuin tytöt. Tämä viittaa siihen, että syyt ovat kulttuurisia eivätkä biologisia.

Kansainvälisiä tilastoja on vertailtu ennenkin, mutta yleensä vain länsimaiden kesken. Nyt mukana oli paljon dataa myös Aasiasta ja Afrikasta, ja todellinen kulttuurien vertailu mahdollistui.

Seuraavaksi voidaankin sitten siirtyä laajemmin tutkimaan miten stereotyyppien vaikutusta (ns. stereotyyppiuhka) yksilöiden suoriutumiseen voidaan vähentää. Koska kuten Mertzin ja Kanen tutkimuksen mukaan:

– Tasa-arvoisissa maissa sekä pojat että tytöt pärjäävät paremmin matematiikassa. Tämä on uusi ja tärkeä tulos, Kane sanoo.

Kane summaa, että kun naiset ovat koulutettuja ja ansaitsevat hyvin, heidän lapsensa pärjäävät hyvin matematiikassa, olivat he kumpaa sukupuolta tahansa.

– Monet luulevat, että sukupuolten tasa-arvo on nollasummapeli: jos naisille annetaan enemmän, miehet häviävät. Meidän tuloksemme osoittavat, että ainakin matematiikassa sukupuolten tasa-arvo tuo etua molemmille sukupuolille, Mertz lisää.

Tuolta pääsee myös alkuperäiseen julkaisuun käsiksi.

Valokuvapuhe ja vuoden 2011 merkittävimmät kissat

Olin lukenut Juha Suonpään Valokuva on IN teoksesta jo aiemmin jostain, mutta Saara Hacklinin arvio Valokuva, -puhe ja totuus: Juha Suonpään Valokuva on IN Mustekala.netissä on mielenkiintoinen. Kirjahan siis pohjautuu tutkimukseen, jossa kysytään käsittääkseni (ainakin), että miksi ja miten suomalainen valokuvataide on noussut tunnetuksi, ja miten tässä prosessissa on ollut mukana toimittajat, kriitikot ja ylipäänsä kuvien "ulkopuolinen" todellisuus (onko se lopulta niin ulkopuolista?) Nyt tekee mieli tutustua myös itse kirjaan!

Sitten kissoihin! The Most Important Cats of 2011 Miten niin tärkeimmät kissat? No tietty hauskimmat kissakuvat ja -videot mitä netissä on ollut! Söpöys-yliannostus taattu:)

Ylen turhaa, sanoo AL

Yle-veron saapumisesta uutisoitiin eilen. Aamulehden tänpäiväisessä pääkirjoituksessa (odotetusti) epäillään Ylen arvoa. Muusta en jaksa mölistä, mutta yksi kohta oli aika mykistävä:

Esimerkiksi Ylen voimakas panostus verkkotoimintaan ei ole kansalaisten etu. Suomessa on jo nyt parisataa ammattitaitoisesti toimitettua verkkosanomalehteä. Ne riittäisivät hyvin.

Parisataa? Ammattitaitoisesti toimitettua? En ole ihan varma, mitä tässä tolla ammattitaidolla tarkoiteteaan, mutta se ei kyllä riitä riippumattomaksi tiedonvälitykseksi, että samoja "uutisia" kopioidaan pitkin nettiä. Myöskään suorien lehdistötiedotteiden käyttö uutisen pohjana ei ole "ammattitaitoista uutisointia". Tai KATSO KUVAT-otsikot. (Hei, en epäile, etteikö niitä ammattitaitoisia toimittajia löytyisi, vaan kyse on juurikin rahasta. Että halutaanko maksaa niille toimittajille. Tästä syystä Ylen rahoitus on tärkeä juttu.)
Ja kuten uutisen kommenteissakin todetaan, 1. miten paistaakaan oman edun tavoittelu tästä kannanotosta läpi ja 2. toivotaan ettei AL erehdy laskemaan nettisivujaan näihin ammattitaitoisesti toimitettujen joukkoon, jotka kuulemma tekee Ylen verkkouutiset tarpeettomiksi.

Aikajana on täällä omg ja muita outouksia

Olin jo luullut että tästä jutusta luovuttiin, kun kohkaamista ei enää kuulunut, mutta: Facebookin suuri uudistus saapuu tänään Suomeen.

Voit valmistautua lukemalla Vapautuksesta bloggauksen: FACEBOOK RÄJÄHTÄÄ 29.9.2011!

Ehkä sen kestää, kun Vuoden ihminenkään ei ole enää leimi Zuckerberg, vaan mielenosoittaja.

Tai sitten voi teeskennellä ettei mitään ole tapahtunut, ja katsoa Nuorgam-sivustolta miksi ehdokas Essayah (vaikea nimi, piti ihan tarkistaa!) kuuntelee useimmiten Nokiatunea. (Tämän voi tehdä myös vaikkei olisi feisbuukissa.)

Mutta mitä tapahtuu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa näin ylioppilaskuntavaalien jälkeen, sitoutumattomien voitettua? Opiskelijademarin blogissa: HYY:n edunvalvontaresurssit heikkenevät.

Kv-sihteerin toimen lakkauttaminen tarkoittaa käytännössä 20 %:n vähennystä HYY:n ydintoiminnasta, eli edunvalvonnasta. Säästöjä ensimmäisen vuoden aikana saadaan n. 25 000 euroa. Vertailuna kerrottakoon koko budjetin olevan n. 3,5 miljoonaa euroa ja henkilöstökulujen 635 000 euroa. Tämä ei siis ole säästötoimi, vaan kannanotto sen puolesta, että HYY:n toiminnan painopistettä siirretään edunvalvonnasta järjestötoimintaan, sillä samaan aikaan järjestötukia nostetaan n. 20 000 euroa ja saunatukia 5000 euroa.

En ole paras asiantutkija, mutta jotenkin kuulostaa, että kansainvälisistä asioista vastaavan sihteerin postin lakkauttaminen ei oikein käy yksiin kansainvälisyyttä halajavan yliopistouudistuksen kanssa.. Lisää saunatiloja opiskelijoille?

Joululahja-antivinkki!

Älkää ostako Sodastream-laitetta. Mutta siis ei sillä että en muutenkin epäilisi näiden hitti"pakkosaada"-tuotteiden tarpeellisuutta, mutta tässä on muutakin takana: "SodaStream, a home seltzer machine made in the West Bank settlement of Mishor Edomim. Situated atop land confiscated from Palestinians, Mishor Edomim is an industrial park where manufacturers receive tax breaks and other incentives from the Israeli government. Like most settlement goods, SodaStream is mislabeled as a product of “Israel,” although Mishor Edomim is beyond Israel’s internationally recognized boundaries. Generally speaking, in addition to violating international law, settlements splice up the West Bank with a system of settler-only roads that cage Palestinians into ever-shrinking areas; create a two-tiered legal system of military rule for the occupied and civilian rule for the occupiers; and appropriate scarce Palestinian water resources."
Lähde: Why we should boycott SodaStream?/Youth Against Normalization, jossa on muutakin informazionia.

Enemmän infoa ja tutkimusta tuolla: whoprofits.org-sivustolla sodastreamista.

Kehitysmaiden ongelmista

Välillä (tai aika useinkin) kehitysapua kritisoidaan sillä perusteella, että avun "vastikkeeton dumppaaminen" estää talouden kehittymistä ja sitä kautta muuta kehitystä. Vapaa kauppa se kannattaa, ja nostaa väistämättä elintasoa. Eikö se ole kauheaa holhoamistakin vielä, että tuollatavalla autetaan? Vieläkö muka kärsitään siirtomaavallan aikaisesta riistosta?

No ei, nykyään on ihan uudet muodot tälle ongelmalle (vanhalla pohjalla suurimmilta osin.): Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja. Parecon Finland Blogi/Maailma.net.

"Verosuunnittelulla" pääsee pitkälle:

Ylikansallisten yritysten veronkierto on pääsyy siihen, että kehitysmaat pysyvät riippuvaisina ulkopuolisesta avusta. Verotuloja menetetään vuosittain satoja miljardeja euroja.

Eurooppalainen velka- ja kehitysverkosto (Eurodad) valottaa yritysten "verosuunnittelua" raportissaan.

"Arvioidaan, että kehitysmaista katoaa vuosittain yli 750 miljardia euroa ja yli puolet siitä liittyy kansainvälisten yritysten toimintaan", raportin laadintaan osallistunut Marta Ruiz kertoo.

Eurodadin mukaan ylikansalliset yritykset siirtävät voittojaan maasta toiseen konsernin sisäisen siirtohinnoittelun avulla.--
[--]ongelma on maailmanlaajuinen, mutta kehitysmailta se estää kestävän kehityksen ja köyhyyden vähentämisen.

Hän muistuttaa, että vain viisi prosenttia kehitysmaista lähtevistä arveluttavista rahavirroista liittyy korruptioon. Rikollisuus kahmii 30 prosenttia, ja 65 prosenttia kytkeytyy yritysten sisäiseen siirtohinnoitteluun.

Edit: Suosittu vetoamisen kohde suomalaisessakin keskustelussa kehitysavun ongelmista on Dambisa Moyon näkemykset. Hän näkee ensisijaisena (ja korvaavana) kehitysavun tilalle nimenomaan kaupan. Varmasti Moyn kritiikissä on perää, mutta markkinat sellaisena kun se nyt on ei ole mikään tasa-arvoistava mekanismi, kuten juurikin tuo verosuunnittelusta kertova juttu todistaa, sillä lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, ja yrityksillä ei ole mitään velvollisuutta "antaa tasoitusta". Vaikea uskoa, että kehtysavun vähentäminen tekisi muutoksia pelisääntöihin. Ainakin tarvittaisiin jotain sääntelyä tai muutoksia juuri ylikansallisten yritysten toimintaan. (Miten? on sitten toinen kysymys.)

Googl googl

Ei gogol, vaan eräs hakukone. Jolla suomalaiset on hakenut eniten kuvahaulla hakusanalla "ruotsalainen mies". Sweet.

Onhan se Skarsgård komea:) Tai siis Eric Northman. (Onko muuten miten epäuskottavaa, et norjalaisen vampyyrin etunimi kirjoitetaan c:llä? Miettiiköhän joku muu tätä? Onko amerikantanut nimensä vuosisatojen aikana? Mutta entäs toi sukunimi sitten...? OK, lopetetaan tähän:DDDD)

Kuva IMDB:stä.

Toinen suosikkiruotsalaiseni on tietysti Zlatan Ibrahimovic.

Kuva Reuters soccer blogista.

Ihmisen pää ei voi kestää kaikkea

Katselin männäviikolla kanadalaisen dokumentin nuorista miehistä, jotka oli saanut pahan aivovaurion lumilautaillessa: kyseessä alkaa olla siellä kansallinen "epidemia", koska on vaikeaa tajuta, kuinka pahasti voi käydä. Kypärä pelastaa paljon.

Myös jääkiekkotappelut tuhoaa terveyttä, etenkin NHL:ssä, jossa ne kuuluu asiaa. Sitä en tiennyt, että joukkueet kouluttaa erikseen tappelijakiekkoilijoita. HS:ssä Miksi itket Johnny? kertoo: New York Timesin journalisti John Branchin viime viikolla tekemä kolmiosainen artikkelisarja kesällä kuolleen 28-vuotiaan NHL-tappelija Derek Boogaardin tarinasta herätti todella paljon huomiota. Se oli Kanadan CBC:n pääuutisten ykkösaihe. Se säilyi päivien ajan yhtenä New York Timesin suosituimmista artikkeleista internetissä.

Bostonin yliopiston tutkijoitten Boogaardin aivoista tekemät löydöt voivat johtaa erittäin suuriin muutoksiin NHL:ssä. Asialla on myös omat yhteytensä jääkiekon alempiin tasoihin juniorisarjoista lähtien.

[--]Haastatteluissa esilletulleista asioista huomattavaa oli se, että suurin osa näistä miehistä pelkää. Georges Laraque, John Scott ja Brantt Myhres esimerkiksi kertoivat, etteivät he pystyneet nukkumaan edellisenä yönä tietäessään joutuvansa tappelemaan seuraavan illan pelissä.

He saattoivat mennä elokuviin hermojaan rauhoittaakseen ottelua edeltävänä iltapäivänä ja kävellä ulos elokuvateatterista muistamatta yhtään mitään itse elokuvasta. Kaikki ajatukset olivat illan tappelussa.

NHL-tappelijat eivät useimmiten pidä tappelemisesta. He pitävät NHL-tappelijana saamistaan eduista, rahasta ja elämästä. Kukaan heistä ei uneksinut nuorempana junnuna NHL-urasta tappelijana.

[--]New York Timesin artikkelisarjan tärkein osa on kolmas osa, joka kertoo Derek Boogaardin aivoista hänen kuolemansa jälkeen saaduista tutkimustuloksista.

Bostonin yliopiston tutkijat tekevät tärkeää tutkimustyötä CTE-nimisen sairauden tutkimiseksi. CTE on lyhennys sanoista ”Chronic Traumatic Encephalopathy”. Tämä sairaus on itsestään paheneva aivosairaus, jota on löydetty ihmisiltä, jotka ovat joutuneet useitten aivotärähdysten uhreiksi.


Nämä lajit ei luonnollisesti ole ainoita tässä sairaassa, ihmisiä tuhoavassa, luokassa: kirjoituksessa mainitaan esim. juurikin nyrkkeily. Voi tietenkin vängätä, että "tyypit itse haluaa", mutta kysymys on, että kuinka paljon ihmisillä oikeasti on tietoa, mitä kaikkia riskejä lajiin liittyy? Ja voiko esim. murrosikäisenä/teininä lajin aloittava ymmärtää, mitä on myöhemmin elää vaikean sairauden/vamman kanssa; nuorena miettii, että se on niin kaukana.

Kuka kieltää ja mitä? - Nature vs. nurture debatti on edelleen elossa!

Olipas kerran aika, jolloin harrastettiin kiistelyä paremmissakin tieteellisissä piireissä siitä, kumpi vaikuttaa ihmisen kehitykseen enemmän, perimä vaiko kasvatus (ts. sosiokylddyyrinen ympäristö kaikkinee -lähtein ihan siitä kehdossa saatavasta hoivasta.) Muutamat traagiset tapaukset, kuten vaikka susilapset, ovat osoittaneet, että ihmisestä ei tule ihmistä ilman lajitovereitaan. Pelkkä perimä ei auta mihinkään asti. Olen olettanut, että ihmiset noin yleisesti ymmärtävät, ettei "biologiaa" ja "sosiaalista/kulttuurista" voi eikä pidä asettaa vastakkain. Myöskään ei ole syytä pitää biologista faktisena ja pysyvänä pohjana, jonka päällä sosiaalinen vaikutus "lisätään". (Tämä kuitenkin on mitä suurimmassa määrin se kulttuurinen harhamme, joka näkyy sellaisissakin tutkimuksissa, joissa tähän yritetään suhtautua kriittisesti; esimerkiksi sosiaalisen ja biologisen sukupuolen erotteluun perustuva feministinen teoria helposti kompastuu tähän, vaikka käsittääkseni tätäkin on pyritty paremmin huomioimaan.)*

Sosiaalisen ja biologisen erottaminen ja erottamisen mahdottomuus (ilman että kyseessä olisi hierarkkinen suhde) on ehkä vaikeimpia ihmis- ja kaiken muun tutkimuksen kohteita. Kaikenlaiset uudet tutkimuksen tavat (vaikkapa neuroplastisuus) tekevät yhä enemmän tiettäväksi, ettei ole ajattelua/henkistä (johon vaikuttaa sosiaalinen) toisaalla, ja toisaalla pysyvää luontoa (biologiaa.) Mielenkiintoista on myös, miten eri kulttuurien väliset erot ovat olemassa, ja miten niitä voidaan tutkia, mikäli oletus on biologisen olemuksen pysyvyydestä. Tuottaako erilainen biologia erilaiset kulttuurit? (Tämähän on melkein paluuta kansanluonnekäsityksiin jonnekin 1800-luvulle.)

Sen sijaan, monet luonnontieteeseen uskovat tietävät, että luonto se on mikä määrää! (Ekspikoimatta tätä "luontoa" sen tarkemmin. Ilmeisesti kuitenkin kyseessä on se, mitä voi mitata tämänhetkisellä tutkimuslaitteistolla.) Eräässä blogipostauksessa on haaveilua tieteestä, josta "antibiologia" on karsittu, ja joka perustuu "tieteellisiin periaatteisiin":
Suomalaiseen yliopistomaailmaan pesiytynyt tai suorastaan linnoittautunut antibiologinen tutkimusperinne - konstruktionismi, feminsimi, poliittinen korrektisuus - on jo pitkään näyttänyt niin institutionalisoituneelta vitsaukselta, että siitä tuskin on pääsyä kuin vuosikymmenien mittaan. Normaalien tieteellisten periaatteiden puitteissa huuhaa lähtee kyllä liukkaasti kuin kuppa Töölöstä, mutta kerran institutionalisoiduttuaan vertaisarvioinnin kaltaiset tieteen autonomisuutta korostavat laadunvarmistusmenetelmät kääntyvät alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.

Ja kyllä, kyse on yhteiskuntatieteistä (blogistin aihe kylläkin vaihtuu puolessavälissä kirjoitusta psykologiaan, ja liikkuu humanististen tieteiden parissa, mutta en keskity tähän omituisuuteen). Se on suomessa "nollatutkimusta", jolta pitäisi viedä rahat pois. Suomalainen yht.kuntatieteellinen tutkimus on todistetusti huuhaata ilmeisesti siksi, että Sokal niminen fyysikko kirjoitti 90-luvulla kirjan, jossa kritisoi yhdysvaltalaisten humanististen tieteiden rähmälläänoloa ranskalaista teoriaa kohtaan.** Rahaa annetaan kuulemma väärin, ts. epätieteellisin perustein; ilmeisesti kyse on siitä, että yhteiskunta/humanistisille tieteille rahoitusta ei jaeta luonnontieteellisen tutkimuksen näkökulmasta? (Miksi sitä ei jaeta luonnontieteellisentutkimuksen näkökulmasta? Kyssäriin voi vastata, että miksi vaikka lääketieteen rahoista ei oteta päättämään historioitsijoita? Varmaan ymmärrätte pointin.)

Seuraavaksi päästään tämän hölynpölyn (ts. suomalaisen yhteiskuntatieteen) eliminointisuunnitelmaan:
Suomessa biologian sivuuttava hölynpöly pitäisi ensin eristää, jotta se voitaisiin sitten vähitellen näivettää. Ongelmana on, että esimerkiksi Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa on järkevät käyttäytymistieteelliset tutkimushankkeet ja -virat ovat samassa laarissa kaikkein himmeimpien postmodernistien kanssa.

Ottamatta kantaa siihen, mikä kelpuutetaan ja millä perustein lokeroon "järkevä käyttäytymistieteellinen tutkimushanke", niin voidaan kysyä, ketä nämä himmeimmät postmodernistit sitten ovat? Linkin takaa löytyy:

Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnantutkimuksen toimikunta:

Jäsenet 1.1.2010-31.12.2012

Puheenjohtaja

Professori Aila Lauha
(kirkkohistoria)
Helsingin yliopisto

Jäsenet:

Professori Pauline von Bonsdorff
(taidekasvatus, estetiikka)
Jyväskylän yliopisto

Professori Liisa Laakso
(kansainvälinen politiikka, valtio-oppi)
Helsingin yliopisto

Professori Erkki Laitinen
(laskentatoimi)
Vaasan yliopisto

Professori Pirjo Markkola
(Suomen historia)
Jyväskylän yliopisto

Professori Olli Mäenpää
(julkisoikeus, hallinto-oikeus)
Helsingin yliopisto

Professori Pauli Niemelä
(sosiaalitieteet)
Kuopion yliopisto (1.1.2010 alkaen Itä-Suomen yliopisto)

Professori Lea Rojola
(kotimainen kirjallisuus)
Turun yliopisto

Professori Pekka Ruohotie
(ammattikasvatus)
Tampereen yliopisto

Professori Matti Sintonen
(filosofia)
Helsingin yliopisto

Professori Jan-Ola Östman
(pohjoismaiset kielet)
Helsingin yliopisto

Aika, köh, postmodernista. Ei tod.

Sitten vedotaan johonkin syväkurkkuun, "biologisesti valistuneeseen tutkijaa", joka on kertonut, että:Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa akatemiaprofessoreiksi valitaan tutkijan mukaan “naistutkijoita, kielitieteilijöitä ja juhasihvola/perttialasuutari-tyyppisiä suomalaisen yhteiskuntatieteen suuria nimiä”.

En jaksa tässä vaiheessa etsiä akatemiaproffiksi valittujen nimiä tietyltä ajalta, mutta aina epäilyttää, jos yksi tyyppi haluaa kertoa, että "kaikki valinnat tehdään huonosti". Onko kyse siitä, että tämä tyyppi itse olisi pitänyt valita, tai hänen kaverinsa? Katkeruutta?

(Todistus tiedemaailmasta pihallaolosta: Lopussa on kannanotto pisteytyskäytännön toimimattomuudesta. Joo, sen toimimattomuutta on kritisoitu. Se myöskin toimii (tai itse asiassa on toimimatta) aivan eri tavalla monissa yhteiskunta/humanistissa aineissa "laadun mittaamisena"; se on suunniteltu luonnontieteiden näkökulmasta, kuten myös uusin suunnitelma asiasta. Esim tuolla uuden yliopistojen rahoitusmallisuunnitelman ongelmista: Rahoitusmalli ratkaisee yliopistojen suunnan.)

Oletan, että ajatusprosessi on edennyt näin:
Ennakko-oletus: Naistutkimus on suurinta huuhaata ikinä!
(Todistus tälle on: Väärä luulo, jonka mukaan biologia kielletään, kun sukupuolta tutkitaan yhteiskunnallisena ilmiönä.)
Tästä seuraa dilemma: Koska on niin, että naistutkimus ei ole yhteiskuntatieteen piirissä vainottua huuhaata, JOKO oletus "naistutkimus on huuhaata" on pielessä, TAI suomalaisessa yhteiskuntatieteessä on jotain vikaa.
Lopputulos: Koko yhteiskuntatiede on suurta huijausta, joka kieltää biologian. (Naistutkimusherjaus ei vaan voi olla väärässä!)

Tämähän on hyvin mielenkiintoista. Vielä mielenkiintoisempaa on, että syväanalyysi suomalaisen yhteiskuntatieteen tilasta löytyy Tiede-lehden bloggaajalta. Kysymys onkin, että missä nyt sitten kielletään ja mitä? Halutaan kieltää kulttuurinen ja sosiaalinen vaikutus? Sitä ei saa tutkia? Ellei se ole yhtenevä "biologisten faktojen" kanssa? Aika totalisoiva näkemys?
Ongelmahan piekmminkin on, että monia vaikkapa juuri sukupuolten välisiä eroja on selitetty biologialla. Hyvin epätieteellisesti, sillä kyse on ollut siitä, että mikäli yleinen käsitys sukupuolistereotypioista ja tutkimustulokset on vastannut toisiaan, niin se on ollut sillä selvä. Esim matematiikan ja avaruudellisen hahmottamisen eroa on pidetty universaalina sukupuolten välisenä erona (ja luoja paratkoon menneisyydessä on pidetty vaikka mitä kummallisuuksia.), vasta yhteiskunnallisen kontekstin ja eri kulttuurien erot huomiova tutkimus on viime vuosina nämä oletukset kyseenalaistanut. Siinä sitä tieteellisyyttä..


* Huom: feministinen tutkimusote sinänsä ei missään nimessä ole biologialle vastakkainen, vaikka gender vs. sex-tarkastelu voi sellasen kuvan antaa. Tämä ei kuitenkaan ole kaikki, vaan esim. feminististä luonnontieteen tarkastelua yms. on, vaikkapa Rebecca Jordan Yongin Brainstorm (2010) noin esimerkinomaisesti.

** Kyseisessä kirjassa sanotaan muutakin, mutta kuten monet ko. kirjaa koskevat kritiikit ovat todenneet, siinä mennään aika lujaa ohi maalin, ja ollaan hyvin tietämättömiä, mikä ero on filosofialla ja fysiikalla -noin alkajaisiksi.

HUOM: en ole ottanut kantaa myöskin blogauksessa mainittuun naistutkimuksen lakkauttamiseen Norjassa, koska kysehän ei varsinaisesti lakkauttamisesta, vaan integroinnista muuhun tutkimukseen: näkökulma jonka ymmärrän, mutta jota en missään nimessä juhli, sillä tässä tapauksessa kyse taitaa vaan olla vanhanaikaisesta rahansäästämisestä. Rahansäästämisinnon juuri kyseisestä alueesta tekee mielekkääksi naistutkimusta vastaan suunnattu lokakampanja. Onko nyt niin, että ideologinen kampanjointi vaikuttaa tiederahoitukseen? Toivon että ei. Totta helvetissä naistutkimuksen antia tarvitaan muissakin tieteissä, eikä poteroituminen ole hyvä asia, ja poikkitieteisyys kunniaan, mutta se että jokin oppiaine/tutkimusala on oma itsenäinen lokeronsa ei tarkoita missään nimessä suoraan sisäänpäinkääntyneisyyttä, eikä sulje pois muita tieteitä hyödyttävää panosta.

Äskettäin luin...

nimittäin tän: Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri (2008). Riksankuljettajan poika nousee köyhyydestä ensiksi autonkuljettajaksi, mutta karkaa alistuneisuuden "kanahäkistä" murhan avulla, ja ryhtyy start-up-yrittäjäksi tarjoamaan kuljetuspalveluita Intiaan ulkoistaville länsimaisille yrityksille. Älyttömän hauska ja valaiseva kirja. Empäs muuta kommentoi, jotenkin en tykkää kirjoittaa romaaneista tuntemuksia. En vaikka olisi kuinka vaikuttava. (Ehkä tässä on syy siihen etten päätynyt kirjallisuustieteilijäksi?)

Pakko myöntää myöhäisheränneisyytensä, siis olen kuullut paljon kehuja tosta, mutta luin vasta nyt viime jouluna lahjaksi saamani kirjan. Siksikin hitauteni hämmentää, sillä esim. myöskin intialaisen Arundhati Royn Joutavuuksien jumala kuuluu viime vuosien suosikkikirjoihin. Myös Jhumpa Lahirin kirjat (erityisesti Kaima) on mahtavia, mutta häntä kai on varsinaisesti yhdysvaltalainen, ja kirjoittaa kulttuurien väliin putoamisesta.

Sukupuolistettua biopolitiikkaa?

Mielenkiintoisen kuuloinen väikkäri, eli Jemima Repo väittelee aiheesta The Biopolitics of Gender.:

Jemima Repo väittelee valtiotieteellisessä tiedekunnassa yleisen valtio-opin alaan kuuluvasta aiheesta The Biopolitics of Gender. Revon väitöskirjan tulokset ovat merkittäviä muun muassa feministisen tasa-arvo politiikan ja tutkimuksen kannalta.

Viime vuosikymmenien aikana kehitetyllä sukupuolten välisellä tasa-arvopolitiikalla länsimaalaiset valtiot pyrkivät nostamaan kantaväestönsä syntyvyyttä, toteaa valtiotieteiden maisteri Jemima Repo väitöskirjassaan. Poliittisten instituutioiden edistämän tasa-arvopolitiikan ensisijainen tavoite on väestönhallinta, eikä sukupuolten emansipaatio. Revon väitöskirja kyseenalaistaa uudella tavalla sekä poliittisten instituutioiden harjoittaman sukupuolten välisen tasa-arvopolitiikan perustaa, että nykypäivän feministisen politiikan käsitteistöä ja suuntaa.

Biopolitiikka-käsitteellä on erilaisia käyttötapoja, mutta tässä se on nähdäkseni foucaultlaisittain väestönhallintaan (so. vallankäyttöön) yksilöiden elämänhallinnan kautta viittaava. Wikipediasta löytyy enkuksi erilaisista määritelmistä, myös F:n biovallasta/politiikasta Biopolitics.

EFFi kaikkien kännykänostajien puolesta?

Joop, eli nyt on pari viikkoa tunteita kuumentanut ns. C-kasettimaksu, ja siis mikäli EFFin ihmisiä/"huolestuneita nettivaikuttajia" uskoo, niin tilanne on lähestulkoon tämä: kaikki pahuus asuu Arhinmäen takaraivossa. Jos Arhista ei olisi, vempeleiden hinnat melkein laskisi kovalla menolla. Myös bisnes kukoistaisi, kun siis mitäpä muuta vassarit vihaa kuin menestystä? Arhis haluaa viedä kaikilta rahat. Tämä suunnitelma on kulttuuriministerimme päähän pälkähtänyt ihan kusipäisyyttään. Näin siis jos uskotaan EFFin lobbareita, jotka taistelee uljaasti, (mutta kenen puolella?)

Uusin ja pitkälle menevin veto on tämä jättimäinen mainos Hesan keskustessa, jonka sisällön kiteyttää Lilja Tamminen blogissaan hyvin:

Jos totta puhutaan, tuo mainoksen retoriikka minulle vain mieleen, että EFFin edustajilla on nyt jotain kaunaa vasemmiston kanssa. Missään kohtaa ei mainita erittäin relevanttia seikkaa – että Paavo Arhinmäki on kulttuuriministerin virassa, jolta odotetaan ministeriön työn esittämistä. Päinvastoin, kohdistuu tämä kampanja politiikasta-ei-erityisen-kiinnostuneen keskivertokansalaisen silmissä suoraan presidenttivaaliehdokas Arhinmäen persoonaan ja koko julistekampanjan asiayhteys jää mysteeriksi.

--Viestintä seuraa aina ns. encoding-decoding -mallia, jossa viestin lähettäjä muotoilee toivomansa viestin johonkin muotoon, jonka sitten vastaanottaja tulkitsee omista lähtökohdistaan vastaanottaakseen viestin. Lähetetty viesti ei ole koskaan identtinen vastaanotetun kanssa. Jos siis olisin aihetta ilman agendaa sivusta seurannut kansalainen, jolla ei olisi kilttiä ymmärrystä EFFin kömpelyyksille – näkisin seuraavan viestin:

Vasemmistoliiton Arhinmäki haluaa että puhelimet ja tietokoneet maksaa kolme euroa enemmän!!

Onko tässä kyse muusta kuin perusteettomasta vihasta? Kännyköihin kaavailtu "c-kasettimaksu" kuumentaa tunteita uutinen YLEllä:

EFFi:n kanta:

EFFIn mainoskampanjaa on rahoittanut ainakin elektroniikkaa myyvä Verkkokauppa.com. Yritys pelkää suomalaisten ostavan yhä enemmän elektroniikkaa ulkomailta, jos hyvitysmaksun keräämistä laajennetaan tietokoneisiin ja kännyköihin.

EFFIn mukaan on väärin, että kännykän ostajan pitäisi maksaa hyvitysmaksua, vaikka ostaja ei aikoisi kopioida puhelimeensa musiikkia tai muuta tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia. EFFI myös väittää, etteivät rahat mene suomalaisen kulttuurin tekijöille, vaan tekijänoikeusjärjestöille ja musiikkiteollisuudelle.

- Erityisesti raha menee musiikkiteollisuudelle ja kaikkein menestyksekkäimmille artisteille, eikä yleisesti suomalaisen kulttuurin tukemiseen, sanoo EFFIn hallituksen jäsen Ville Oksanen.

Luovan alan työntekijöiden ja yrittäjien edustajan kanta:

Muusikkoja ja taiteilijoita edustavan Luovan alan tekijöiden ja yrittäjien projektijohtaja Lauri Kaira kiistää Oksasen väitteen.

- Hyvitysmaksuraha kerätään ja jaetaan puoliksi niin, että se menee kulttuurin ja luovan työn edistämissäätiöille. Nämä jakavat sitä edelleen moniin hankkeisiin ja projekteihin, joita taiteilijat ja kulttuurialan pienyritykset tekevät. Ja puolet menee suorina tilityksinä taiteilijoille ja tuottajille, Kaira sanoo.

Esimerkiksi paljon radiosoittoa saaville artisteille lohkeaa kuitenkin isompi osuus kuin pienille nimille. Kairan mielestä koko hyvitysmaksusta on noussut suhteettoman suuri poru.

- Ministeri Arhinmäen esityshän tarkoittaisi, että suomalaiset maksaisivat vuodessa keskimäärin kaksi euroa 70 senttiä hyvitysmaksua. Minun mielestäni häly on todelliseen vaikutukseen verrattuna suhteeton.

Siis onko tässä nyt kyse siis kännykän ostajan oikeuksista, joiden puolesta EFFi käy sotaa Arhista vastaan?? No voi helvetti, kai kuka tahansa ymmärtää ettei kalliit laitteet ole mikään perusoikeus, ja ne ei todellakaan ole köyhimmän ihmisryhmän saavutettavana. Se mihin pitää kiinnittää huomiota, on erityisesti taiteilijoiden/luovan työn tekijöiden keikkuminen juurikin siellä köyhyysrajalla, jos sielläkään. Ja kyllä, Arhis on ottanut kantaa apuraha-järjestelmään, joka on ongelmallinen nuorille kirjailijoille, ja tsek Vasemmistonuorten perustulokampanja. Perustulo olisi oikea ratkaisu mm. luovan alan silpputyö-ongelmaan.

MUTTA KUN ÄLYPUHELIN JA VERKKOKAUPPA.COM! MUTKUN kauheeta kontrollia.

Ei varmasti paras ratkaisu toi hyvitysmaksu, mutta onko olemassa parempia? (En siis väitä, että ko. maksu olisi ongelmaton ratkaisu, tai edes järkevin kaikista vaihtoehdoista, mutta...tää effiriehunta on vaan...) Eli siis sellaisia, jotka ottaa huomioon sen, että jostain sitä tuloa pitää kulttuurintekijöille tulla. Hämmentävästi on porttiteoria muuten keskusteluissa mukana, olen bongannut useammankin kommentin, jossa maksua vastustetaan, koska "missään ei lue ettei se kasvaisi eksponentiaalisesti, eli tämä on hivutusta!" Koska ei sanota ettei maksu kasva vaan jää avoimeksi, se tarkoittaa että ko. maksu kasvaa järjettömästi? Kohta KELLÄÄN ei ole varaa luuriin? Hmmmm, jotenkin tuntuu että samaa retoriikkaa käytetään esim. huumeita vastustaessa: eka kannabis avaa tien koviin aineisiin. Siellä sille nauretaan. Tässä se on pätevä argumentti, kö? Toinen outous on "teostomafia vie kaiken"-huutaminen. Tietty se (Teosto) on etujärjestö, ja samalla lailla lobbaa kun muutkin, mutta siis: kysymys on muistakin kuin superrikkaiden artistien saamista korvauksista yms, mistä aina kritisoidaan. Pitäisikö korvauksien tilittäminen sitten lopettaa? Mikä olisi ratkaisu tilalle? (Tän haluisin kuulla, kun ne on kuitenkin tekijöille tärkeä tulon lähde. Ulkoistetaanko musiikintekokin pois Suomesta?)

Välillä toivoisi, että muutkin kysymykset herättäisi yhtä paljon intohimoja "nettikansassa", kuten vaikka se toimeentulokysymys. Onko se vaan niin että oma napa eli oma tietokone/kännykkä yms. on läheisin, ja siitä jaksaa taistella? Toivon hartaasti että näin ei ole.

Edit: Arhis on tästä aiheesta blogannutkin näemmä: Hyvä vai paha hyvitysmaksu?, missä mm. kannattaa hyvitysmaksujärjestelmän kokonaisuudistusta, eli tämä on vain siirtymävaihe. Mutta kiinnostaako juliste-maakareita? Eipä tietty...

Cosmonainen, uusliberalistinen oman elämänsä yrittäjä?

Tämä ei varsinaisesti yllätä ketään, joka on joskus ko. lehteä selaillut. Nyt tätä on sitten tutkittukin (KU: Naistenlehti Cosmopolitan ohjaa lukijaa kohti maksimaalista menestystä):

Uusliberalismi yhdistetään usein suuremman luokan yhteiskunnallisiin prosesseihin, kuten kansainvälisen kaupan vapauttamiseen ja hyvinvointivaltiomallin purkamiseen tähtääviin poliittisiin muutoksiin.

Jyväskylän yliopistoon väitöskirjansa tehneen tutkija Kati Kauppisen tutkimuksen mukaan uusliberalismin periaatteiden mukaisesti toimii myös maailman laajalevikkisin nuorille naisille suunnattu Cosmopolitan -lehti, joka ilmestyy maailmalla useilla eri kielillä.

Kauppinen tarkasteli väitöstutkimuksessaan uusliberalistisen vallankäytön prosesseja Cosmopolitanin tapausesimerkin kautta sekä pohti näiden merkityksiä ja seurauksia nykyisen naiseuden kannalta.

Tietyssä mielessä vierastan useassa tilanteessa naistenlehtien ja "hömpän" demonisointia, sillä se kääntyy usein nimenomaan naisten syyttelyksi: naiset nyt vaan on niin ulkonäkökeskeisiä/pinnallisia. Usein väitteen esittää nainen, joka itse katsoo olevansa sisariaan ylempänä; "määhän en muutenkaan naistenjutuista tykkää, ja naisetkin on kamalia!" (En tässä yhteydessä kerro, kuinka itseään silmään puukotusta on leijuminen "mua sanotaan hyväksi jätkäksi"/"miehet sanoo aina että oon erilainen kun muut naiset, fiksumpi ja reilumpi"-kommenttien kanssa. Hei, jos totuus on se, että se tietty elin tekee susta miehen ja arvioitavan normaaleilla standardeilla, niin tossa ei voi kuin hävitä!)

Sairainta on, että kulttuuri, joka arvioi naista ulkonäön perusteella, syyllistää NAISIA tämän kulttuurin ylläpidosta/keksimisestä. Haloo. Kun totuus on se, että keksimäärin nainen, joka kapinoi normeja vastaan, useimmiten ITSE kantaa seuraukset omassa elämässään ("on liian epäsiisti tähän työpaikkaan, tämä on asiakaspalvelua"/"toi on niin epänaisellinen, ettei kukaan mies sitä halua".) Mikäli normeja noudattaa, niin tadaa: on itsekäs kuluttaja, joka on paitsi pinnallinen myös epäeettinen ja tuhoaa haluamillaan meikeillä/vaatteillaan/kengillään maapallon!! Onko tässä muita kuin huonoja vaihtoehtoja? Teit kummin päin tahansa, aina häviät.

Kun mainitun kontekstin ottaa huomioon, ja tarkastelee suurempaa kuvaa kuin yksittäisen naisen "meikkihimoa", kritiikki on mielekästä. Miksi naiset haluavat näitä asioita?

Uusliberalistisen näkemyksen mukaan yhteiskunnallinen hyvinvointi saavutetaan järjestämällä koko yhteiskunta markkinatalouden logiikan ja arvojen mukaisesti. Keskeisen osan tästä muodostaa pyrkimys ohjailla ihmisiä toimimaan oman elämänsä ”yrittäjinä”; eteenpäin pyrkien, laskelmoiden, itsestään ja valinnoistaan vastuun kantaen.

Cosmopolitan-lehden saksankielistä versiota tutkinut Kauppinen havaitsi, kuinka lehti pyrkii ohjailemaan lukijaansa toimimaan yhtälailla yrittäjämäisesti kaikilla elämän osa-alueilla.

Nuorten naisten lehti johdattaa lukijaansa pyrkimään “maksimaaliseen menestykseen” niin työn kuin kauneuden saralla, tavoittelemaan aina vain hehkeämpää seksielämää, pysyttelemään motivoituneena ja vaikuttamaan vahvalta kaikissa elämäntilanteissa.

– Cosmopolitanin maailmassa minuus muodostuu joukoksi oman onnellisuuden ja menestyksen nimissä jatkuvasti työstettäviä projekteja, joiden päämääränä on kaikenpuolinen täydellisyys, itsen optimointi joka suhteessa.

Cosmopolitaani ei yksin tietenkään ole tämän takana; se on vain yksi osa koneistoa, mutta se voi olla merkittävä osa. Jo monta vuosikymmentä sitten julkaistu Betty Friedanin teos "Naisellisuuden harhat" (The Feminine Mystique, 1963) esittelee yhtenä teemanaan markkinakoneiston ja naistenlehtien symbioottisen suhteen myydä naisille mielekäs elämä, jotta muuten tyhjä kotirouvan arki täyttyisi. Monin kohdin ko. kirja on kovaa kamaa edelleen, vaikka suomessa naisten työssäkäynti on aivan eri luokkaa mitä 50-60-luvun Yhdysvalloissa.

HUOM: Luen naistenlehtiä, joskus tai usein (harvoin tässä käsiteltyä, juurikin siksi, että se on niiiiin pinnallinen. Naistenlehti ei ole myöskään mielestäni synonyymi paskalle lehdelle, eikä ne kaikki ole samanlaisia.) Ei, kyse ei ole aivopesusta. Kukaan ei rupea haluamaan tiettyjä juttuja vain ja ainoastaan siksi, että lukee vaikka Cosmoa. Kyse on laajemmasta kuvasta; mitä se ilmentää, miksi vaikka ko. lehti on olemassa ja suosittu? Ja kyllä, varmasti sillä on jtn vaikutusta, jos lukee joka hemmetin viikko teinistä lähtien juttuja, että "näin teet miehesi onnelliseksi sängyssä"/"näin sinusta tulee parempi ihminen!")

Zizekillä on asiaa...

...markkinatalouden ja demokratian yhteensovittamisen ongelmista (mahdottomuudesta?) Al jazeeralla: Slavoj Zizek: Capitalism with Asian Values.

"I think today the world is asking for a real alternative. Would you like to live in a world where the only alternative is either anglo-saxon neoliberalism or Chinese-Singaporean capitalism with Asian values?

I claim if we do nothing we will gradually approach a kind of a new type of authoritarian society. Here I see the world historical importance of what is happening today in China. Until now there was one good argument for capitalism: sooner or later it brought a demand for democracy...

What I'm afraid of is with this capitalism with Asian values, we get a capitalism much more efficient and dynamic than our western capitalism. But I don't share the hope of my liberal friends - give them ten years, [and there will be] another Tiananmen Square demonstration - no, the marriage between capitalism and democracy is over."

Tiesitkö tämän Katri Valasta?

Ja siis kirjallisuusaiheilla jatketaan näemmä:

Kirjailija Tuula-Liina Varis kirjoittaa Kansan Uutisissa Katri Valan vaietummasta puolesta (Eräs itsenäinen henki):

Katri Valan syntymästä tuli syyskuussa kuluneeksi 110 vuotta. Tapahtuma noteerattiin, mutta runoilijaan on perusteltua palata vielä ennen kuin merkkivuosi loppuu. Nyt kun vasemmistoradikalismi ei ole trendikästä, Katri Valaa muistellaan mielellään varhaisena Tulenkantajana, 20-luvun eksotiikasta ja Olavi Paavolaisen itämaisista leikeistä innostuneena ”hurmion tyttärenä”, joka piti ”mustana jumalanaan” sittemmin Suomen sotarunoilijaikoniksi nostettua Yrjö Jylhää.

Mutta Katri Valan kirjailijanura ei rajoittunut leikkisään ja vapaamieliseen 20-lukuun. Hän sai raskaasti kokea myös 30-luvun ummehtuneen ilmapiirin ja sen natsihenkisen äärioikeistolaisuuden vasemmistovainoineen. Valan aviomies Armas Heikel vangittiin sota-aikana. Yksityiselämää raskautti ensimmäisen lapsen kuolema. Vala eli köyhyydessä koko ikänsä. Opettajanura katkesi pahenevaan tuberkuloosiin. Se nujersi hänet lopullisesti vuonna 1942 Ruotsissa, jonne taloudellinen hätä hänet oli ajanut.

Isänmaan kaltoin kohteleman kriittisen vasemmistolaisen runoilijan kohtalo ei jälkeenpäin ole yhtä kohottavaa muisteltavaa kuin eksotiikkaan viehtyneen nuoren naisen ”hurmioituneet kasvot”. Vala on uusien runotyttösukupolvien palvonnan kohde nimenomaan nuoruuden runojensa takia. Oli minunkin, hänen yhteiskunnallisesta asennoitumisestaan en koulutyttönä edes tiennyt. Niinpä tyrmistyin ja nolostuin, kun kovasti arvostamani äidinkielen lehtori huomautti happamasti, että lahjakas runoilija ”meni pilalle”, kun sotkeutui yhteiskunnallisiin teemoihin ja politiikkaan.

Katri Valan proosatuotanto on jäänyt olemattomalle huomiolle. Hän toimi 30-luvulla pakinoitsijana ensin Tulenkantajat-lehdessä, sittemmin Vapaassa Pohjolassa, ja kirjoitti runsaasti muutakin proosaa: artikkeleita, tutkielmia, kirja-arvosteluja. Nykylukijan ulottuvilla tätä tuotantoa ei ole. Ainoa Valan proosateos on postuumisti vuonna 1945 julkaistu pakinakokoelma Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri. SKDL:n kirjankustantamo Kansankulttuuri julkaisi kokoelman ensimmäisenä teoksenaan. Ylistävän esipuheen on kirjoittanut Raoul Palmgren.

Itse ainakin täytyy tunnustaa, että olen liittänyt Valan lähinnä esoteeriseen runouteen, joskin on jotain muistikuvia, että olen lukenut jonkin artikkelin koskien hänen kirjoitustaan (lehtijuttua?) sukupuolten tasa-arvosta...
(Eikä sillä että pelkässä runoudessa olisi jtn vikaa, vaan kyse on ehkä siitä, että runoilija-Vala on sopinut paremmin suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin kuin terävä yhteiskuntakriitikko-Vala, joka asettui poikkiteloin suhteessa "kansalliseen projektiin".)

Kirjallisuuslajityyppien kuolema?

Kesäsyksyllä olin Työväenkirjallisuudenpäivillä, jossa haikailtiin työväenkirjallisuuden perään (kyseessä oli onko työväenkirjallisuutta enää?-aiheinen paneeli): voiko sellaista olla maassamme tänä ajankohtana, vai onko ko. genre kuollut ja kuopattu? Siitä panelistit olivat yhtä mieltä, että työväenkirjallisuudelle olisi tarvetta, mutta yksimielisyyttä siitä, kuka tai ketkä voisivat kirjoittaa niin, että se toisi alisteisten ääniä esiin (yhä vain enemmän) keskiluokkaistuvan/ näennäisen epäluokkaistuvan kirjallisuuden kentälle. Ehdotuksina oli mm. prostituoidut, mutta ei ainakaan kauhean korostuneesti keskitytty (aikakin oli tietysti rajoitettu) työn prekarisaatioon, joka ainakin mielestäni olisi mielekäs ts. ehdottoman tarpeellinen näkökulma aiheeseen.

Jotenkin tuntuu, että kun kirjallisuutta määritellään aina kovasti menneen kautta, niin haikaillaan jostain duunarikirjallisuudesta, jota tekisivät työläiset kuten silloin ennen: muttamutta, sellaista työväenluokkaa ei ole enää olemassa.. Ei kannata haikailla menneisyyteen, ja vaatia nykytekijöiltä jotain tiettyä, ja olla huomaamatta jotain uutta muotoa. Aikakin jo aikaisemmin hehkuttamani Laura Gustafssonin Huorasatu tuo esiin nimenomaan ns. paskaduunareina pidettyjen (mäkin kassa, siivooja) ihmisten näkökulmaa. Tietty varmasti muutakin on, en vain ole ehtinyt kaikkea kiinostavaa vielä kahlaamaan. (Vinkkejä saa antaa!)

Ylipäätään koko tietty lajityyppi on kadonnut-teema tuli mieleen, kun luin Luutii-kirjallisuusblogista Risto Niemi-Pynttärin tekstin Opiskelijaromaanin kuolema, jossa mietitään, missä on opiskelijaromaani nykyään, vai onko sitä? Miksei kukaan kirjoita siitä, miten yliopistouudistus rokottaa opiskelijoita, ja sivistys on vain menneisyyden dinosaurus? Tässä on ehkä se ongelma, että kuinka moni ehtii kirjoittamaan opintojen ohessa/sivussa, kun opintoaikoja rajataan? Ja juuri siksi taas tarvittaisiin myös syvempää kuvausta opiskelijuudesta 2000/2010-luvulla..Toisaalta: kun puhutaan vapaasta ja sivistävästä opiskelijuudesta, niin heti iskee mieleen 70-lukuhaamut: toisaalta juuri tästä huolimatta pitää voida kritisoida ja luodata nykyhetkeä, pelkäämättä leimautumista taantumukselliseksi. Oujea olempas taas liian julistava, anteeksi, tai ei sittenkään.

Joulukalenterin poliittinen remix

..löytyy tuolta: Sepon poliittinen joulukalenteri. Ainakin joulukuun ekalle valikoitu youtube-pätkä on kovaa kamaa:D

Myös Jami Järvisen Kaasuputki-blogin joulukalenteri on alkanut: Uutispuuron jytkymantelit.

Jos tiedät muita hauskoja nettijoulukalenteria, niin vinkkaa ihmeessä!

Mitäs Euroopalle käykään?

Alexander Stubb vaati männäviikolla enemmän valtaa AAA-Euromaille. Tätähän nyt on sitten kritisoitu, mm. demokratianvastaisena.

Harold Meyer Washington Postissa:The growing tension between capitalism and democracy eli entä jos kapitalismi ja demokratia toimiikin toisiaan vastaan?

Lest you think I exaggerate, consider the interview that Alex Stubb, the minister of Europe for Finland’s right-wing government, gave to the Financial Times last weekend. The six euro-zone nations with AAA credit ratings, said Stubb, should have greater say in Europe’s economic affairs than the other 11 euro members. The political rights of Southern and Eastern Europe would be subordinated, essentially, to those of Germany and Scandinavia — or to credit rating agencies, which are threatening to downgrade France (thereby reducing the number of decision-making euro nations from six to five).

What Stubb is proposing, and what the markets are doing, is, in essence, extending to the realm of once-equally-sovereign nations the one-dollar-one-vote principle that our Supreme Court enshrined in its Citizens United decision last year. The requirement that one must own property to vote — abolished in this nation in the early 1800s by the Jacksonian Democrats — has been resurrected by powerful financial institutions and their political allies. To the nations of the European currency union, the “property” they need to secure their right to vote is a proper credit rating.

Yet this all seems very strange. The idea that there’s a conflict between our economic and political systems is hard to accept, and not just in the United States. In Europe, too, it has been assumed that democracy and capitalism (at least, European social capitalism) go together. That’s largely because both systems thrived in apparent harmony for the three decades that followed World War II. Profits rose even as wages increased and social benefits expanded. But what if that 30-year peace was the exception to the more common state of conflict between markets and the people?

Stubbin ja ylipäänsä euronfiksaajien päättömiä lausahduksia ruotii myös Antti Ronkainen US-blogissaan: Eurolle Darwin-palkinto:

Alexander Stubb linjasi (17.11.) Euroopan rahaliiton olevan darwinistinen järjestelmä. Stubbin iltasadussa AAA-luottoluokituksen maat ovat Euroopan kansojen kermaa, jonka evolutionistisen järjestyksen erehtymättömät luottoluokittajat määräävät. Stubb kaipaa komissioon budjettitsaaria, jonka mandaatilla korkeaotsaiset, sinisilmäiset ja vaaleatukkaiset AAA-maat voisivat bismarckilaisesti ruoskia oikeaa eurooppalaisuutta alikehittyneisiin maihin:

“Ideaalimaailmassa kaikista euromaista tulisi kolmen A:n maita.”

Ainoa ongelma on, että piiskattiinpa Euroopan kehitysmaita kuinka hartaasti tahansa, kaikista EU-maista ei koskaan voi kehittyä yhtä aikaa nietzscheläisiä kolmen A:n yli-ihmisiä.

Yli-ihmisyytensä (kilpailukykynsä) säilyttääkseen Euroopan valtiot ovat heittäytyneet viime vuosikymmeninä verokilpailuun alemmista yritysveroista, työnantajamaksuista ja rikkaita suosivista verohelpotuksista. Tämä on johtanut valtiontulojen huomattavaan vähenemiseen, mihin on jouduttu vastaamaan myös velkaantumalla. Näiden toimenpiteiden taloutta edistävä vaikutus on jäänyt kyseenalaiseksi, mutta ainakin pääoma on saanut temmeltää vapaasti.

Kriisin alettua tämä evolutionistinen eloonjäämiskamppailu markkinoiden armoilla on viety äärimmilleen. Kriisistä on syytetty Euroopan kehitysmaiden liian suuria julkisia menoja ja ylivelkaantumista. Kriisistä päästään, kunhan tuhlailu minimoidaan ja velkaantuminen käännetään laskuun. Päämäärä on läpeensä oikeistolainen: sosiaaliturvaa heikennetään, palkkoja poljetaan, työuria pidennetään, palveluita yksityistetään, kansojen varallisuudet pakkohuutokaupataan sekä koulutusta, tutkimusta, terveydenhuoltoa ja eläkkeitä karsitaan.

Nämä ovat kaikki toimenpiteitä, joilla yksittäinen kansakunta periaatteessa voi säilyttää luottoluokituksensa.

Eurokonsensus rinnastaa kuitenkin virheellisesti kotitalouden ja julkisen velan hoidon. Ensinnäkin poliitikot ovat unohtaneet, että juuri julkiset investoinnit koulutukseen, tutkimukseen, terveydenhuoltoon ja infrastruktuuriin edistävät talouskasvua. Kuten olemme jo aiemmin todenneet, eurokonsensuksen ratkaisu on yhtä järkevä kuin erottaa perheen äiti menojen vähentämiseksi: tulot vähenevät menojakin enemmän ja velkaantumiskierre ainoastaan jatkuu.

[--]Koska rahaliiton eloonjäämismahdollisuudet nykyisen konsensuksen luotsaamana ovat kuitenkin erityisen vähäiset, ehdotamme Darwin-palkintoa jaettavaksi tänä vuonna poikkeuksellisesti eurolle ja sen poliittiselle eliitille. Darwin-palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, joka on tappanut itsensä erityisen typerällä tavalla (tai vahingossa steriloinut itsensä) ja tehnyt ihmiskunnalle palveluksen poistaessaan geeninsä elämän kiertokulusta ja parantanut näin ihmiskunnan pitemmän tähtäimen eloonjäämismahdollisuuksia.

Mitäs tähän voisi enää lisätä?

Sori rakas blogiseni..

...mutta olen aika kiireinen ollut, keep on waitin.. Olipas muuten mystisen saksalaishenkinen lause, ts. toka verbi lopussa:D

(Kuva tuolta.)

Mässyt mössöille? Eikun massit massoille!

Vasemmistonuorten perustulokampanja alkaa näemmä 24.11. eli huomenna: Massit massoille!
Sarjakuvakannari myöskin persu..hups eikun perustulon puolesta löytyy tuolta: Sarjiskannanotto

Hoiva-alan pienipalkkaisuuden (ts. kutsumuksellisuuden) historiaa

Mikä erottaa naisvaltaisen hoiva-alan työntekijän ja monen miesvaltaisen alan työntekijän? Vastakkain tietysti ovat valtion/kunnan talous ja yrityksen talous, mutta myös retoriikka: "hoiva-ala on kutsumusammatti, josta ei tarvitse maksaa kunnolla". Klassista ylentämällä alentamista; arvostetaan toki kovasti, mutta se arvostus joka ei kukkarossa tunnu ei ole työn kohdalla tyhjää parempi. Tällä on pitkät perinteet, toteaa historiantutkija Johanna Antola HS:n jutussa:

Hoiva-alan huonot palkat ovat tuttu ilmiö jo 1900-luvun alun köyhäintaloista, toteaa tutkija Johanna Annola Tampereen yliopistosta. Annolan mukaan kehno palkkaus oli kytköksissä alan naisvaltaisuuteen. Köyhäintaloihin alettiin palkata johtajiksi lähes yksinomaan naisia, koska hoivaa ja kasvatusta pidettiin naisten erikoisosaamisena ja kutsumuksena. Aikalaisten käsitysten mukaan kutsumustyöstä ei tarvinnut maksaa kovin hyvin.

Tampereen yliopiston sivujen väitöstiedotteen mukaan Antolan väitöskirjassa esitetään, että:

Köyhäintalon toiminnan onnistumisesta oli vastuussa laitoksen johtaja. Tutkimuksessa tarkasteltiin köyhäintalon johtajan ammatin rakentumista ja ammatissa toimineita henkilöitä. Tulokset osoittavat, että köyhäinhoidon ylimmät virkamiehet sitoivat johtajuuden yhteiskuntaluokkaan ja sukupuoleen niin, että johtajan toimesta muodostui 1900-luvun alkuun mennessä keskiluokkainen naisammatti. Köyhäintalon johtaja oli siis yleensä köyhäintalon johtajatar.

Ammatin naisvaltaistumisen taustalla vaikutti sivistyneistön ja muodostuvan keskiluokan näkemys, jonka mukaan kasvatus ja hoiva olivat naisten erityisosaamisen aluetta, naiskansalaisen tärkein tehtävä. Tutkimuksessa osoitettiin, että luodakseen köyhäintaloille mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset köyhäinhoidon ylimmät virkamiehet sulkivat vähitellen miehet kokonaan pois köyhäintalon johtajan ammatista. Tämä tapahtui rajaamalla kelpoisuusehtoja, valintamenettelyä ja johtajien koulutusta.

Väitöskirjassa kiinnitettiin huomiota siihen, että sukupuolella oli vaikutusta johtajan ammatin palkkakehitykseen. Koska johtajan toimi miellettiin naisten kutsumustyöksi, jolla oli myös uskonnollisia ulottuvuuksia, siitä ei aikalaisten käsityksen mukaan tarvinnut maksaa kovin suurta palkkaa. Tässä suhteessa johtajattaret rinnastuvat kansakoulunopettajiin ja sairaanhoitajiin – ja ehkä myös 2010-luvun virkanaisiin, jotka työskentelevät naisvaltaisilla aloilla hoivan ja kasvatuksen parissa, edelleen huonosti palkattuina.

Paljon ei ole kehitys kehittynyt, näin sanoaksemme...

Harawayn cyborgien konkretia

Luinpas sitten (tenttiin) Donna Harawayn Cyborgi-manifestin, ja olin oikeasti todella vaikuttunut. (Olen siis aikaisemmin lukenut HarawaySTA, eli siis kommentaaria, koska onhan H aika pakollinen kun puhutaan feministisestä biologian/teknologian filosofiasta.) Usein, tai ainakin joskus, huomaa itse alkutekstin olevan huomattavasti mielenkiintoisempi kuin siitä tehdyt tulkinnat tai esittelyt. (Joskus taas toisin päin.) Ehkä se, mikä on jäänyt ainakin itselle välittymättä Harawayta käsittelevistä teksteistä, on se vahva taloudellis-sosiaalinen lataus (ehkä jonkinlaiseksi sosialismiksi kutsuttaessa ei mene aivan metsään) minkä itse koin yhtenä mielenkiintoisimmista puolista manifestissa: horinat pelkästään kyborgeista ja naisen/luonnon alisteisuudesta on omiaan tullakseen otetuiksi nimenomaan vain ja ainoastaan käsitteellisellä tasolla. (Yhtään vähättelemättä käsitteellistä tasoa sanon tämän, tai väittämättä sitä "irralliseksi"/pinta-rakenteeksi. Kuitenkaan pelkkiin representaatioihin ja kuvastoihin yms. keskittyminen harvoinkaan toimii (rakentavana) kritiikkinä.)

Kaiken lisäksi Cyborgi-manifesti on ilmestynyt vuonna 1985, eli siis yli 25 vuotta sitten, mutta täysin toimivaa kamaa edelleen, eli kovaa ja valaisevaa kritiikkiä koko nykyistä maailmanjärjestystä, teknistieteellistaloudellista verkostoa ja kontrollia kohtaan. Opiskelu avartaa juu. Se mikä esimerkiksi on edelleen todella ajankohtaista ja tulee aina vain ajankohtaisemmalta, on modernin miehisyyden rakentuminen palkkatyön kautta, ja kun monien töiden arvostus vähenee ja niiden tekijyys ei vaadi osaamista (puhutaan työn feminisoitumisesta, kuka tahansa osaa ton tehdä!) plus toisaalta työttömyys kolkuttelee yhä useamman ovella, niin mitäs sitten? Miten ristiriita ratkaistaan? Minne laitetaan ongelmainen mies, jolla ei ole enää "omaa" paikkaansa? Vai pitäiskö oikeasti monen muun asian muuttua?

Jos et ole tutustunut, niin löytyy tuolta (enkuksi): Donna Haraway, "A Cyborg Manifesto: Science, Technology, and Socialist-Feminism in the Late Twentieth Century." (Stanford.edu-sivut.) Eikä ole edes pitkä.

Greg Graffin muistuttaa: evoluutio = anarkia

Aamulehden puheenaihe-osiossa on välillä asiaakin, nimittäin Toni Ahvenaisen juttu punkkari-tieteilijä Greg Graffinin näkemyksistä koskien evoluutio vs. uskonto-henkistä keskustelua. Itse en ole kovin kiinnostunut tästä vastakkainasettelusta, ja tietty asia on paljon enemmän pinnalla Yhdysvalloissa kreationistien takia, mutta itseäni häiritsee juurikin evoluution kuvaaminen päämäärä-suuntautuvana sekä saman mallin ulottaminen kulttuurin alueelle, ja tätä Graffin kirjassaan on kritisoinut:

Suomessa on viime aikoina käyty ahkerasti keskustelua evoluution ja uskonnon suhteesta, mutta keskustelu on jämähtänyt paikoilleen. Like-kustantamon tänä vuonna suomeksi julkaisema Anarkia = evoluutio tuo keskusteluun uuden näkökulman, sillä se pyrkii tietoisesti pois keskustelua vaivaavasta vastakkainasettelusta. Kirjan tekee mielenkiintoiseksi myös se, että sen kirjoittaja Greg Graffin on ammatiltaan paitsi evoluutiobiologi, myös maailmalla suositun punk-bändin Bad Religionin laulaja.

[--]Graffinin mukaan evoluutioteorian todellinen älyllinen, emotionaalinen ja moraalinen haaste on hyväksyä elämän perimmäinen anarkia ja tarkoituksettomuus. Evoluutio ei tarjoa perustaa dogmaattisille opeille ja se vetää maton kaikkien niiden maailmankuvien alta, jotka ovat nähneet elämän historiassa suurempia tarkoituksia – näin käy myös ateistien hellimälle ajatukselle ihmiskunnan ”kehityksestä” uskonnottomaan tulevaisuuteen.

[--]Tieteen näkökulmasta tähän on syynä evoluutioteorian epäonnistunut popularisointi. Evoluutio on asetettu vastakkain uskonnon kanssa ikään kuin ne olisivat vertailukelpoisia keskenään. Tämä saa sen näyttämään henkilökohtaista vakausta vaativalta maailmanselitykseltä ja heikentää viime kädessä suuren yleisön käsitystä tieteestä. Evoluutioteorian käyttöala sijaitsee tulevaisuudessakin pääasiassa sen biologisessa kontekstissa, joka liittyy lajien muunteluun ja yksilönkehitykseen, ei yhteiskunnassa tai kulttuurissa.

Näinpä. Tietyillä tahoilla on havaittavissa pyrkimyksiä muodostaa evoluutioteoriasta jonkinlaista kokonaisratkaisua, teoriaa kaikesta. Vaikka teoria kuin teoria kuinka on aina välttämättä yksinkertaistus todellisuudesta, niin maailman monimuotoisuutta ja satunnaisuutta (tai anarkiaa, kuten Graffin muotoilee) ei oikein onnistu yhteen sellaiseen survomaan, vaikka kuinka huutaisi että sosiaalitieteet ja luonnontieteet pitää saada yhdistettyä (ts. edeltävä muokattua jälkimmäisen mukaan) tai että evoluutiopsykologia on ainoa ihmisen toimintaa tieteellisesti selittävä näkökulma. Voisiko tätä tendenssiä kuvata jonain kaipuuna yhtenäistieteeseen, joka näyttää olevan aina vain kauempana?

Laura Gustafssonin "Huorasatu" Finlandia-ehdokkaana!

Juuri eilen sain ko. kirjan loppuun, ja mielessä kävi, että oliskohan HS:n esikoiskirja-ehdokkuuden lisäksi Finlandia-ehdokkuus mahdollinen, ja TADAA: Finlandia-ehdokkuus naisten juhlaa.

Kuusi naiskirjailijaa on ehdolla vuoden 2011 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Miehet loistavat poissaolollaan. Ensi kertaa ehdokkaina ovat konkarit Laila Hirvisaari ja Rosa Liksom. Mukana on myös jo kerran Finlandia-palkinnon voittanut Kristina Carlson, Eeva-Kaarina Aronen kolmannella teoksellaan sekä kaksi esikoiskirjailijaa, Laura Gustafsson ja Jenni Linturi.

Silmiinpistävää ehdokasvalinnassa on miesten kirjoittamien teosten puuttuminen, kuten esimerkiksi bestseller-teoksen Layla kirjoittanut Jari Tervo sekä Mielensäpahoittajalla suuren yleisön suosikiksi noussut Tuomas Kyrö. Valintalautakunnan puheenjohtaja Hannu Marttila viitannee suosikkien poissaoloon puheessaan Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuudessa tänään Helsingissä:

- Olen sienimetsässä oppinut, että usein kannattaa nöyrästi kurkistaa ruohomättään alle, eikä räikein lakki ole välttämättä paras.

Marttila päätti puheensa toteamalla, että on aika unohtaa vanha fraasi, että on kirjallisuutta ja naiskirjallisuutta.

Näinpä; onhan se ihme jos samat (supermyyvät ja naamaansa joka paikassa esittelevät) tyypit olisi pakko joka ikisen julkaisemansa kirjan kanssa olla ehdolla; kyllä suomessa on muutakin kirjallisuutta, vaikka sitä ei aina kirjakauppojen myydyimmät-listaa katsoessa uskoisikaan. Ja siis vaikkei F-palkinto ole mikään maailman suurin kirjallinen tunnustus, se takaa kuitenkin näkyvyyttä ja sitä kautta myyntiä, mikä on supertärkeätä kirjailijoiden hengissäpysymiseksi, as we all know...

Ja toinen juttu mikä kovasti lämmittää mieltä tässä on se, että Gustafssonin teoksenhan on julkaissut pienehkö Into-kustannus, joka on keskittynyt pamflettien julkaisuun: taitaa olla Huorasatu ensimmäisten sen julkaisemien kaunokirjojen joukossa. Hahaa WSOY ja muut isot: näin se vaan tuppaa olemaan, että perinteisemmät kustantamot on paljon varovaisempia julkaisemisen suhteen, eikä halua ottaa taloudellisia riskejä yms, joten kokeellisimmat ja erikoisimmat kirjat alkaa genressä kuin genressä tulla niiden ulkopuolelta.

Laura Gustafssonin Huorasatu (Into) on tekijänsä esikoisromaani ja ilmestynyt aikaisemmin jo näytelmänä. Gustafsson kirjoittaa antiikin myytit uusiksi. Hän kirjoittaa hurjalla palolla niin naisen esihistoriasta kuin täydellisestä maailmastakin.

Huorasatu todellakin on hauska ja kriittinen, ja kummallinen todella oudoilla tavoilla. Ja välillä yökättävä: suolenpätkät lentää -tyylinen splatter kohtaa feministisen manifestin tai pikemminkin ekofeministisen, sillä eläimiä ei unohdeta; tuotantoeläimet saavat kostonsa. Unohdettu ei myöskään ole kolmatta maailmaa, eikä matalapalkka-alojen nöyryytettyjä työntekijöitä eikä seksityöläisiä. Voi siis olla yhtä aikaa yhteiskuntakritiikkiä ja hauskaa ja yleistajuista. Gustafssonin käsikirjoittaja-tausta paistaa läpi nimenomaan dialogin toimivuudessa ja tapahtumien vyörymisenä: varsinaista kirjallista taiturointia ei ole, mutta se ei tällaisessa teoksessa ole puute (tietysti sellasesta kovasti diggailen, muttamutta: kaikkea ei voi saada.)

Muutama linkki-poiminta: viherpesua & sekoomus-teeveetä?

Vihreäkin kapitalismi ja kuluttaminen on sitä itseään, eikä yksilölliset teot ole perimmäinen ratkaisu ympäristö-ongelmiin:
Green lifestyle choices won’t solve the climate problem (grist.org)

Jutta Urpilainen ja velkakriisi, eli haastis uusimmassa Voimassa (by: Antti Ronkainen):
Luottamus hyvä, kontrolli parempi!

Esimerkki Brasiliasta, eli miksi ei pidä keskittyä poistamaan vain yhtä syrjinnän muotoa:
Rasismi ja sukupuolisyrjintä ovat yhteen kietoutunut ongelma (unwomen.fi)

Kilpailun ja menestymisen toinen (pimeämpi) puoli on heikoimman lenkin eliminointi (kärjistämistä tietty, mutta onhan se niin, ettei solidaarisuus ole muodikasta):
IL: Politiikan tutkija: Tosi-tv nosti kokoomuksen

Suvaitsevaisuus on ei-suvaitsevaisuutta, mutta mitä on tämä mystinen "äärihumanismi"? Saku Timonen bloggaa yhdestä netti-keskustelun ilmiöstä:
Äärihumanismia ja suvaitsevaisuutta

Tiedonjaollinen tulevaisuus

Suomen kuvalehden juttu Hän-henkilökuvassa Teemu Arina: Pelkkä tieto ei ole enää valtaa - tiedon jakaminen on kertoo nuoresta it-yrittäjästä. Hän kuvaa uudenlaista tekemisen (tutkimisen?) tapaa:

”Jos sä teet läpinäkyväksi muille, mitä tutkit ja miten, joku voi huomauttaa sua epäkohdasta tai virheestä ennen kuin teet sen. Tutkimus voi olla nopeaa, kun muut voivat osallistua siihen ilman raskasta julkaisuprosessia.”

”Tää maailma on ketterä ja interatiivinen. Tutkimus on prosessi. Se jäljittelee Wikipedian kaltaista editoriaalista prosessia, jossa hyväksytään se, että ei ole yhtä totuutta, vaan totuus on sen hetken paras kollektiivi ymmärrys asiasta.”

Kun Arina kirjoittaa artikkelin, hän linkittää sen Twitteriin.

Kun hän pitää luennon, hän siirtää esityksen Slideshare-sivuille.

Jos tilaisuus videoidaan, tallenne löytyy Googlesta.

Kaikki on saatavissa ja kommentoitavissa.

Pelkkä tieto ei ole enää valtaa, Arina sanoo. Tiedon jakaminen on.

En halua kuulostaa käävältä tai hehkuttaa institutionaalisen tiedon paremmuutta, mutta nopeuden ja reaaliaikaisuuden näkeminen kyseenalaistamattomana etuna tai lisäarvona on aina tällasia juttuja lukiessa hämmentänyt mua. Ehkei monenkaan tieteen kohdalla ole voi missään vaiheessa olla noin. Tai interaktiivisuuden ja vuorovaikutteisuuden varaukseton ulottaminen joka asiaan: pitäiskö saada vaikka miettiä rauhassa ja yksin joskus? Mutta tämä vaan tästä, eip muuta.

Paitsi tietysti että tossa mainittu jakaminen on tietysti pinnalla myös wikileaks ja muissa vuoto-jutuissa kuten anonyymouseilla ja piratismissa yms.. Kysymys kuuluukin, kuka saa jakaa ja mitä? Ja millä jakamisella on mitään seurauksia, etuja tai järkeä.

Mitä Anonymous-hakkerit on ja mitä ei. (Lyhyesti.)

(Huom. allekirjoittaneella ei henk. koht. kokemusta minkään koulukunnan haktivisteista, mutta googlaus-taitoa kyllä.)

Pelottava internet-meemeilijä naamarin takana vaiko vain halloween-pukeutuja? You can never know.

Perussuomalainen it-asiantuntija paheksuu Us-blogissaan Anonymous-hakkeriryhmää ja kutsuu heitä "äärivasemmistolaisiksi". Mukaan soppaan hän vetää vielä Vasemmistonuoret, kun eihän sitä turhaan kannata argumentoida mitenkään järjellisesti, ja US-blogeissa mikä tahansa vassarivastaisuus saa paljon kaikupohjaan. Anarkistit (ylipäätään tai tässä ko. tapauksessa) ei ole sama asia kuin vasemmistolaiset, vaikka anarkistien/haktivistien agendoista jotkin kuinka risteisivätkin vasemmistolaisten tavoitteiden kanssa. Ne keinot, keinot...(Ja suurena erona pyrkimyksissä tietysti yleisemmin anarkistiseen toimintaan liittyvä valtiovastaisuus, joka on kovin vaikeasti istutettavissa minkäänlaiseen vasemmistolaiseen maailmankuvaan.)

Anonymousiin tutustumisen voi aloittaa vaikka tämän HS:n uutisen kautta: Netin naamiomiesten ohjelma on sekava. Kyse ei ole mistään ideologian avulla organisoidusta ryhmästä, vaan internet-ilmiöstä (kaikkihan menee nykyään tän statuksen alle:D), jonka kautta kuka tahansa (tarpeeksi tietoteknistä kompetenssia omaava) voi toteuttaa anarkistisen tuhon kylvämistä verkossa. Siis: tavoite voi olla miltei mikä tahansa, jonka joku haluaa toteuttaa Anonymous-statuksen alla. Tämänkään takia on hyvin turhaa vedota Anonymousiin ryhmänä/tiettynä tahona, ja yrittää saada aikaan jonkinlaista katumusreaktiota tai vaikutusta aikaiseksi. (Suomenkielinen wiki-artikkeli Anonymousista on lyhyehkö mutta asiallinen: Anonymous-liike.)

Haluaisin muuten tietää mitä nämä äärivasemmistolaiset ovat, joita tietyiltä tahoilta postuloidaan aina kun yritetään keskustella äärioikeistolaisten aiheuttamasta uhasta. Tyypillistä hämäys-yritystä: "joojoo jotain äärioikeistoa on, mutta katsokaa tonne ja tonne, joka paikka täynnä äärivassareita! ne vasta kauheita on, niistä pitää huolestua!!" (Tässä kielenkäytössä "äärivasemmistolainen"-termi saa luvan markkeerata mitä tahansa ei-äärioikeistolaista riehujaa.)

70-lukukrapulasta heräilijät

Suomettuminen, taistolaiset, stalinistit, ja vielä kerran suomettuminen ja taistolaiset. Näitä tuntojahan on purettu viime vuosikymmenenä aika reippaasti, ja tahti on pikkuisen jopa laantunut. Mutta nettifoorumeilla 70-luvun möröt on edelleen voimissaan: milloin nykyisinkin yliopistojen proffat on kaikki entisiä taistolaisia, ja milloin taistolais-hirviöt pitää hallussaan tiedotusvälineitä. Eipä tästä sen enempää, paitsi että aihe on (tavallista enemmän) pinnalla mm. Ylen esittämän Teiniliitto-dokkarin tiimoilta ja toisekseen Ylioppilaslehdessä oli pätevä kolumni aiheesta: Stalinisti jo syntymättömänä. Joskus Usein sitä miettii, että millaisten lasien läpi pitää maailmaa katsella, jotta kaikki näyttää vasemmistomafian hallitsemalta. Kröhöm jäänyt huomaamatta 80-luvun alkupuolelta jatkunut uusliberalistinen kehitys kröhöm..Nojoo..

Kysehän ei ole siitä, ettei 70-lukua tms saisi ruotia, vaan ongelma on siinä, jos ja kun menneitä vuosikymmeniä pyritään käyttämään aseena tehdessä päivänpolitiikkaa tyylillä "taistolaiset oli silloin perseestä ja väärässä, ja tästä teen päätelmä että asia X on väärin." (Onhan muutama vuosi sitten heitetty uusstalinismi-termiä esiin. Olin jo tämän keissin unohtanut, no wikipedia sentään muistuttaa.) Helposti Kekkosen liki-yksinvaltiutta muistellaan huomattavasti positiivisemmassa hengessä ja paljon vähemmän ongelmallisena kuin nuorisoaktiiveja, vaikka oikeasti voi kysyä, että kuka siellä vallankahvassa oikeasti oli.. Aika kultaa muistot ja Urkkia nostalgisoidaan loistavana strategina, charmikkaana naissankarina ja maan isänä, kansanvallan kaventuminen who cares?

Toinen tiiviisti asiaan liittyvä ongelmallisuus on se, miten 70-luvun "ylipolitisoituneisuutta" kauhistellaan, ja tällä hokemalla on ainakin jotain tekemistä sen kanssa, että politiikka on pakko pitää täydellisesti pois kouluista, jopa yliopistoista, mikä on jotenkin järjetöntä skitsoilua: pitääkö aikuisia ihmisiä suojella pahalta politiikalta? Kuka suojelisi vaikka kaupalliselta mainostulvalta, jota karkuun yliopistollakaan ei mihinkään pääse? Kaikissa universtaissa ei sentään Oulun yliopiston tapaan ole rahoittajayritysten mukaan nimettyjä luentosaleja, mutta kaikkea muuta kyllä. Tämähän ei sitten ole ongelma, ei, vaan täysin neutraalia ja normaalia. Ja sitten päästään ihmettelemään miksi nuoret ei äänestä, kun ensiksi heitä varjellaan vainoharhaisesti kuvittelemaan että politiikka on pahaa ja likaista (eikä esim. yhteisten asioiden hoitoa.)

Mitä tämä mystinen taistolaisuus sitten oli ja mitä se teki? Hallitsiko se suomea ja hallitseeko se edelleen? Aloita vaikka noista:
Vesa Oittinen: Mitä taistolaiset oikeasti ajattelivat? Sosialismi.netissä
Aviisi 11/2004: Ihana mörkö kummittelee taas.

Ylioppilaskuntavaalit ohi ja hienosti!

Eli koko maan tilanne on seuraava: Edustajistovaalien tulos liukui hiukan vasemmalle, äänestysprosentti nousi, kuten SYL:n uutinen kertoo. Itse asiassa taitaa olla vielä hieman parempi vasemmalta katsottuna, sillä toi statistiikka on tehty ennen kuin tarkastuslaskenta toi Tampereen yliopiston Vihreä Vasemmisto sai vielä yhden paikan lisää (ei siis kahta vaan kolme lisäpaikkaa!) ja edelleen isoin edustajistoryhmä! Tamyn sivuilla: Viva ja Luuppi Puolue Tamyn edustajistovaalien suurimmat nousijat. Tampesterin universtaan äänestysprossa sen sijaan ei yltänyt keskimääräiselle tasolle, pöööh. Eikä noussut, vaan laski, joten eipä sillä...

SS-miehiä siellä, äärioikeistolaisia täällä...

Katja Ketun ja Jenni Linturin vastailmestyneet romaanit kertovat toisen maailmansodan ajasta SS-miesten kautta. Etenkin Ketun kirja kiinnostaa, joululahja? vink vink

Vastahan oli Helsingissä kansainvälinen äärioikeistolaisten liikkeiden tapaaminen. Kuten Suomen Kuvalehden juttu kertoo, nykyinen äärioikeisto ei ole yksi ja yhtenäinen. Toisaalta pakkohan paljon yhdistäviä tekijöitä olla, ja onkin, koska olisihan tällainen ylikansallinen yhteistyö muuten mahdotonta.

Puhumattakaan tietysti tästä uudesta vuodosta (tai siis hakkeroinnin aiheuttamasta vuodosta) jossa esille on tullut äärioikeiston jäsenhakemuksien tiedot. Aikasta jäätävää touhua kyl...
EDIT: Eikä tässä vielä kaikki (kuten tapana on sanoa) vaan Perussuomalaisten eduskunta-avustaja haki uusnatsien jäseneksi. Tietenkin kysymys kuuluu, että koska näin on tehty, sillä tuorehan tuo hakemus ei ole.
Lisäedit: nyt sitten kaikki näköjään liittyy natsijärjestöön kännissä, eli myös kunnallispolitiikassa oleva vassari (sitoutumaton) Hämeenkyröstä on "kokeilumielessä" täyttänyt hakemuksen. Utain-lehden uutinen. I have no words . . .

En yleensä elämäkertoja lue..

...mutta tämän hankin:

Eli Michael Monroen elämäkerta. Sinällään jännää, että Maikkelihan on kauhean suojeleva ollut yksityiselämäänsä kohtaan, eli aika kaukana mistään Andy-tyylisestä elokuva ja elämäkerta ja tositeevee-sarja-meiningistä. (Huom. mulla on Sheriffi McCoy-teos Andyn nimmarilla, ja musta The Real McCoy on edelleen aika kova leffa; suosittelen sitä, en ko. elämäkertaa.) Mutta kuten M. jossain haastiksessa nyt sanoi, niin joku muu sen elämän kuitenkin jossain vaiheessa kertoo, parempi tehdä itse.

Pidän muuten huomattavasti enemmän fiktiivisistä elämäkerroista, tyyliin puolikaunosta: esim. Rakel Liehun Helene (Schjefbeckistä) on aivan mahtava, samoin Helena Sinervon Runoilijan talossa (Eeva-Liisa Mannerista). Ulkomaisista mieleen tulee ekaksi Joyce Carol Oatesin Blondi (Marilyn Monroesta).

Banana Yoshimoton keittiö

“He toteuttivat onnellista elämää. Heidät oli kasvatettu niin että vaikka he oppisivat mitä he eivät koskaan astuisi tuon onnensa rajojen ulkopuolelle. Rakastavat vanhemmat, luultavasti, olivat kasvattaneet heidät sellaisiksi. Todellisesta ilosta he eivät tienneet mitään. On merkityksetöntä kumpi on oikea tapa elää, sitä ei voi ihminen itse valita. Jokainen on tehty elämään omanlaistaan elämää. Onnellinen elämä tarkoittaa sitä että ihminen mahdollisimman harvoin huomaa että todellisuudessa on yksin. Minäkin toivon, että voisin elää niin. Kietoa esiliinan uumilleni, hymyillä kukkaishymyä, oppia laittamaan ruokaa, rakastaa kärsien ja empien koko sielullani, mennä naimisiin. Sellainen on minusta ihanaa. Olla kaunis ja suloinen. Etenkin silloin kun olen aivan poikki ja saan ihottumaa ja koetan yksinäisenä iltana soittaa puhelimella ympäriinsä eikä ainoakaan ystävä vastaa, etenkin silloin inhoan syntyperääni ja kasvatustani ja kaikkea, koko elämääni. Lopulta kadun kaikkea mitä olen tehnyt.”

Banana Yoshimoto: Kitchen (1988)

Luin ko. kirjan lukion alkupuolella; poimin sattumalta kirjastossa hyllystä kun kirjan kansi miellytti silmää:

Hämmentävän tuntematon Suomessa, vaikka lähes kulttisuosikki Japanissa, ja myös englanninkielisessä maailmassa (ainakin näissä.) Suomennettuna on kanssa toinen teos, N.P. Muuta ei taida olla, harmi sinänsä. Nämä on ehkä sellaista näennäisen kevyttä (epäraskasta) kirjallisuutta tyyliin Amélie Nothomb, jota jotkut (kuten minä) rakastaa, mutta monet taas ei tajua. (Ei sillä, tykkään myös täydellisen vastakkaisen tyylisistä kirjoista. En muutenkaan halua määritellä, millainen on LOISTAVA romaani; niitä on niin monentyylisiä, jotka todella iskee.)

Tänä iltana: Talouskriisin anatomia via tv

Eli tänään illalla telkusta Charles Fregusonin ohjaama oscar-palkittu dokkari Sisäpiirin homma (Inside Job, 2010), joka siis selvittää sitä, miten Yhdysvallat ajautui rahoitusmarkkinoiden systemaattisen korruption vuoksi talouskriisiin. (Huomioi toki kertojaääni Matt Damon!)

Dokumentin kotisivu täällä.

Fergusonin aikaisempi dokumentti No End in Sight käsittelee Yhdysvaltain sotaa ja miehitystä Irakissa. Onko tässä Maikkeli Mooren uusintapainos astetta analyyttisempana ja vähemmän viihteellisenä? (Nämä siis esitunnelmat ennen dokkaria lähinnä wikipedia perusteella..Myöhemmin voin kommentoida enemmän.)

Teoriapitoisempi LOL!

Siis kyllä, Lolcatsit on maailman hauskimpia. (On siellä muitakin eläimiä, mutta jotenkin kissat vaan on parhaita tossakin suhteessa.)

Seuraavaksi hauskin juttu kissojen jälkeen taitaa olla:

“The suffix mot in l’animot should bring us back to the word, namely, to the word named a noun [nommé nom].”

Tuolta: LOLTEORISTS

Suomen yrittäjät nuorten kyykyttämisen puolesta?

Voi hyvää päivää näitä väläyksiä: Suomen Yrittäjät esittää, että nuoria voitaisiin palkata työsuhteen alkuvaiheessa työehtosopimuksia halvemmalla. Yrittäjäjärjestön mielestä palkasta pitäisi voida sopia vapaasti työsuhteen alkuvaiheessa, kun yritys ottaa töihin täysin työkokemusta ja koulutusta vailla olevan henkilön. (Korostuksen allekirjoittaneen, HS:n uutinen tuolla: Yrittäjät palkkaisivat nuoria alepalkalla.) Suomennettuna: se että Suomessa teetetään jo nyt (pimeää) työtä äärettömän pienillä/olemattomilla palkoilla maahanmuuttajilla/siirtotyöläisillä ei riitä, vaan tähän työntekijöiden alakastiin pitää saada lisää polkuhintaista työvoimaa. Vapaa sopiminen on yhtä kuin: palkka jolla ei voi elää. Sehän tossa uutisessä tulee seuraavana, eli: tätä lystiä pitäisi sitten valtion tukea, koska eihän ne kouluttamattomat nuoret tolla palkalla voi elää, joten:Palkan lisäksi tällaisen nuoren toimeentulo tulisi varmistaa henkilökohtaisella palkkatuella.

Kovastihan on yritetty naamioida huoleksi nuorista jotka on jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta. Niistä nuorista pitääkin olla huolissaan, mutta tämä keino menee ihan kyllä jollekin käsittämättömyyden puolelle. Asiaankuuluva kysymys on myös se, mitkä olisi ne työpaikat, jonne näitä nuoria voidaan ottaa? Nykyisessä yhteiskunnassa harvoin ilman koulutusta oikein uralla etenee, joten epäilen vahvasti, että kyseessä olisi ainoastaan uusi keino hankkia halpaa työvoimaa nykyisten rinnalle (palkattomat harjoittelut yms), josta ei kuitenkaan käytännössä olisi mahdollisuutta jatkaa alalla, vaan nuori korvattaisiin toisella. (Jos multa kysytään, niin ainoa järkevä tapa saada nuoria töihin ilman vaaraa että kyseessä olisi vain kokeilu yrityksen taholta, on jonkinlainen oppisopimusmallin laajennus: tällöin työskennellessä olisi mahdollista hankkia muutakin kuin työkokemusta, josta helposti puhutaan kuin jonain käsittämättömänä siunauksena, mutta jolla ei välttämättä ole mitään painoarvoa, ainakaan, mikäli koulutusta ei ole.)

SAK:sta reagoidaan heti, huomauttamalla että: SAK:n kehittämisjohtajan Saana Siekkinen toteaa, että työnantajapuoli nostaa samaiset nuorten alepalkat esille säännöllisin väliajoin, vaikka niille ei ole minkäänlaisia perusteita. "Sen sijaan kansainvälisestikin on saatu kokemuksia siitä, että nuorten palkka-alekokeilut ovat kasvattaneet köyhien työtätekevien nuorten joukkoa, jolla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia omaan elämään", Siekkinen sanoo. HS: SAK: Nuorten alepalkat eivät työllistä. Aika ilmeistähän tuo vaara työtätekevien köyhien lisääntymisestä on.

Ylipäätään minkä tahansa työksi kutsuttavan vastaanottamisen (esim. "harjoitteluna" eli työmarkkinatuella, joka ei tod. ole suuri!) näkeminen "syrjäytymistä ehkäisevänä" on jotenkin hämmentävää: ajatuskulku tuntuu olevan, että "kuinka huonoilla ehdoilla ja kuinka mitättömällä korvauksella tahansa" niin tästä se ura urkenee ja elämänhallinta paranee. Mitä tapahtuu sen alepalkka-jakson tai nykyisellään harjoittelun jälkeen? Onko tämä vain hetken pikaratkaisu? Yritys ottaa seuraavan nuoren töihin. Hiphurraa! Toinen, tiiviisti tähän liittyvä juttu on sitten se, minkä Anna Kontula on blogissaan hyvin kiteyttänyt: On viitteitä siitä, että läpi työmarkkinakentän kokemattomilla nuorilla teetetään ikävimmät ja vaarallisimmat työt. Tyypillisesti nuoren työ löytyy niiltä palvelusektorin matalapalkka-aloilta, joilla normaali ammattiyhdistysaktivismi on hullunrohkeutta. Paremmissakin töissä jäävät pätkätyöläiset nuoret helposti kahvihuoneen solidaarisuusrenkaan ulkopuolelle.[--] Pitäisi miettiä sitäkin, mitä yhteiskunnalle maksaa nuorten vieraannuttaminen työelämästä: Kun sitä on muutaman kerran vedetty kölin alta, oppii fiksu ihminen varomaan palkkatyötä.
Nuoret paskaduuneista oikeisiin töihin? Niinpä.

Vaihdoin väriä! OMG!

Mikä ällistyttävä muutos. No ei. Edelleen sama Watermark-malli, mutta nyt: suklaanruskea. Ja raitojen tilalla jtn kartta-härpäkettä. Alkoi se vaaleanpunainen jo kyllästyttää. (En tod. juuri jaksa miettiä noita eri malli-vaihtoehtoja, vaikka suuri esteetikko olenkin, ja kyllä pistän itse merkille jos on upea teema blogissa.) Tää värinvaihtokin antoi odottaa itseään k a u a n.

Vähän sama juttu hiusten kanssa; ihailen superpaljon kaikkia upeita värejä/jänniä leikkauksia, mutta olen suht jämähtänyt tähän blondaukseen. (Ja tietty sen verran harvoin että kunnon tummaa juurikasvua ainakin pari senttiä ennen kuin uusi väri on tarpeen.) Leikkaus sentään hieman muuttuu yleensä. Tällaset siniset olisi niin huippua. (No en todellakaan ikinä jaksaisi, kun siis tollanenhan ei pysy kuin hetken päässä.)

Sitten vielä kuvana venäjänsininen, ihan vaan siksi, että toi mätsää jollain tapaa jännästi tän taustan kanssa. (Ja tietty siksi että rakastan kissoja.)

Kuva: catfacts.org

Pakkomielteestä pienten yksiköiden lakkauttamiseen: suuri on uusi laadukkuus?

Eli kuten adressissa sanotaan: Opetusministeriö esittää kuvataiteen koulutuslinjan lopettamista Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutista. Ministeriön lakkauttamisuhan perusteena on Taideinstituutin yksikön pienuus. Voihan nyt sanonkomikä. 12 opiskelijaa per vuosi sisäänottoa on liian vähän. Korkeatasoisuudella ei ole mitään väliä. ("Nehän on vaan taiteilijoita jotka ei tee töitä kaikki humpuukiaineet pois sanon minä"-henkiset varmaan hurraa tätä.) Adressi lakkauttamista vastaan siis tuolla: Kuvataiteen ammattikorkeakoulutus säilytettävä Lahdessa.

Bongasin jutun siis Aaltopahvia-blogin Essi Tammimaan postauksesta. Lahti ei ole erityisen läheinen paikka sen kummemmin kuin kuvataide-alan koulutuskaan. Tietty pitää huomauttaa, että olen jokseenkin samassa veneessä, kun opiskelen oppinaineessa, jonka sisäänotto Tampereella on vuosittain myös 12 (filosofia). Lakkautuksen aave leijuu filosofian laitosten yllä. Tietenkin amk:ssa ja yliopistoissa voi olla hyvin eri tilanne siltä pohjalta, että käsittääkseni amk:n kuvataide/media-alan ja joidenkin muidenkin alojen koulutuksen aloituspaikkojen liiallisesta määrästä on puhuttu kauan. Selväähän se kuitenkin on, että tämä oletus suurien ja keskitettyjen yksiköiden tehokkuudesta, ja vastakkaisesti pienten huonoudesta on kuitenkin sama mantra, jota toistetaan kaiken 3. asteen koulutuksen yhteydessä.

Viimeksihän tuossa kuluvan kuun alussa akatemiatutkija Petri Koikkalainen huomautti, että perustieteiden aloituspaikkoihin suunnitellut vähennyksen on ylimitoitettuja. HS:n jutusta lainaus: Esimerkiksi yhteiskunnallisten ja humanististen alojen pelätään kuihtuvan yliopistoista leikkausten myötä. Myös kulttuurin vähennyksiä pidetään ylimitoitettuina. [--] Koikkalaisen mukaan monien yleissivistävien ja perustieteiden aloituspaikkoja aiotaan vähentää liikaa verrattuna työvoimatarpeeseen.

Näissä vähennyspäätöksissä tuntuu vahvasti sellainen "kun kerran leikata on pakko, niin leikataanpas nyt arvalla vaikka tosta ja tosta"-mentaliteetti. Jotenkin vahvasti tuntuu että tällä tavalla laskemalla saadaan aikaan lyhytaikaisia säästöjä, mutta ongelmat tulee sitten muualla. (Kuten vaikka siinä, että onko Suomessa tällä menolla tulevaisuudessa laadukasta humanistista/yhteiskuntatieteellistä tutkimusta ja opetusta, tai taidetta ja taide-alojen opetusta.) Joku muu kerta jaksan vuodattaa ja analysoida tätä enemmän, nyt ei ehdi eikä jaksa.