perjantai 7. lokakuuta 2011

Tranströmeristä en osaa sanoa mitään, mutta rauhan nobel: wuhuu!

Voin myöntää että en ole koskaan kuullutkaan (tai noteerannut, kun siis kauheasti kirjailijoiden nimiä tulee vastaan..) Tomas Tranströmeristä. Kuitenkin ilahduttaa, että runoilija palkittiin taas vaihteeksi. Viime vuosikymmenten kirjallisuusnobelistit on kaikki ollut todella rautaisia, suurimmiksi henkilökohtaisiksi suosikeiksi on nostettava vuonna 2004 palkittu itävaltalainen Elfriede Jelinek ja kaksi vuotta sitten palkinnon saanut Herta Müller. Tietenkin Toni Morrison on myös omaa luokkaansa, vaikka täytyy myöntää, että nämä orjuus- ja rotukysymysten historian käsittelijä on itselle suht uusi tuttavuus; ts. luin vasta ehkä vuosi sitten ekan Morrisonini, Minun kansani, minun rakkaani.

Sen sijaan jee Nobelin rauhanpalkinnon valitsijat! Eli kuten Yle uutisoi, kolmelle naiselle palkinto meni:
Ellen Johnson Sirleaf, 72, on Liberian presidentti ja samalla koko Afrikan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa vaaleilla valittu naispresidentti. Hänellä on ollut suuri osuus Liberian sisällissodan lopettamisessa.

Leymah Gbowee on Johnson Sirleafin maannainen. Hän perusti rauhanliikkeen Liberian toisen sisällisodan lopettamiseksi. Liike yhdisti kansaa, koska siinä oli mukana sekä kristittyjä ja muslimeja.

Tawakkul Karman, 32, on jemeniläinen toimittaja ja ihmisoikeusaktiivi. Hän perusti vuonna 2011 Naistoimittajat ilman kahleita -järjestön, joka pyrkii edesauttamaan sanan- ja mielipiteenvapautta.


Perusteena siis "heidän väkivallaton taistelunsa naisten turvallisuuden ja oikeuksien puolesta rauhan työssä". Guardianissa tarkempaa infoa ko. henkilöistä: Nobel peace prize 2011 - live coverage.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti