Kuka kieltää ja mitä? - Nature vs. nurture debatti on edelleen elossa!

Olipas kerran aika, jolloin harrastettiin kiistelyä paremmissakin tieteellisissä piireissä siitä, kumpi vaikuttaa ihmisen kehitykseen enemmän, perimä vaiko kasvatus (ts. sosiokylddyyrinen ympäristö kaikkinee -lähtein ihan siitä kehdossa saatavasta hoivasta.) Muutamat traagiset tapaukset, kuten vaikka susilapset, ovat osoittaneet, että ihmisestä ei tule ihmistä ilman lajitovereitaan. Pelkkä perimä ei auta mihinkään asti. Olen olettanut, että ihmiset noin yleisesti ymmärtävät, ettei "biologiaa" ja "sosiaalista/kulttuurista" voi eikä pidä asettaa vastakkain. Myöskään ei ole syytä pitää biologista faktisena ja pysyvänä pohjana, jonka päällä sosiaalinen vaikutus "lisätään". (Tämä kuitenkin on mitä suurimmassa määrin se kulttuurinen harhamme, joka näkyy sellaisissakin tutkimuksissa, joissa tähän yritetään suhtautua kriittisesti; esimerkiksi sosiaalisen ja biologisen sukupuolen erotteluun perustuva feministinen teoria helposti kompastuu tähän, vaikka käsittääkseni tätäkin on pyritty paremmin huomioimaan.)*

Sosiaalisen ja biologisen erottaminen ja erottamisen mahdottomuus (ilman että kyseessä olisi hierarkkinen suhde) on ehkä vaikeimpia ihmis- ja kaiken muun tutkimuksen kohteita. Kaikenlaiset uudet tutkimuksen tavat (vaikkapa neuroplastisuus) tekevät yhä enemmän tiettäväksi, ettei ole ajattelua/henkistä (johon vaikuttaa sosiaalinen) toisaalla, ja toisaalla pysyvää luontoa (biologiaa.) Mielenkiintoista on myös, miten eri kulttuurien väliset erot ovat olemassa, ja miten niitä voidaan tutkia, mikäli oletus on biologisen olemuksen pysyvyydestä. Tuottaako erilainen biologia erilaiset kulttuurit? (Tämähän on melkein paluuta kansanluonnekäsityksiin jonnekin 1800-luvulle.)

Sen sijaan, monet luonnontieteeseen uskovat tietävät, että luonto se on mikä määrää! (Ekspikoimatta tätä "luontoa" sen tarkemmin. Ilmeisesti kuitenkin kyseessä on se, mitä voi mitata tämänhetkisellä tutkimuslaitteistolla.) Eräässä blogipostauksessa on haaveilua tieteestä, josta "antibiologia" on karsittu, ja joka perustuu "tieteellisiin periaatteisiin":
Suomalaiseen yliopistomaailmaan pesiytynyt tai suorastaan linnoittautunut antibiologinen tutkimusperinne - konstruktionismi, feminsimi, poliittinen korrektisuus - on jo pitkään näyttänyt niin institutionalisoituneelta vitsaukselta, että siitä tuskin on pääsyä kuin vuosikymmenien mittaan. Normaalien tieteellisten periaatteiden puitteissa huuhaa lähtee kyllä liukkaasti kuin kuppa Töölöstä, mutta kerran institutionalisoiduttuaan vertaisarvioinnin kaltaiset tieteen autonomisuutta korostavat laadunvarmistusmenetelmät kääntyvät alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.

Ja kyllä, kyse on yhteiskuntatieteistä (blogistin aihe kylläkin vaihtuu puolessavälissä kirjoitusta psykologiaan, ja liikkuu humanististen tieteiden parissa, mutta en keskity tähän omituisuuteen). Se on suomessa "nollatutkimusta", jolta pitäisi viedä rahat pois. Suomalainen yht.kuntatieteellinen tutkimus on todistetusti huuhaata ilmeisesti siksi, että Sokal niminen fyysikko kirjoitti 90-luvulla kirjan, jossa kritisoi yhdysvaltalaisten humanististen tieteiden rähmälläänoloa ranskalaista teoriaa kohtaan.** Rahaa annetaan kuulemma väärin, ts. epätieteellisin perustein; ilmeisesti kyse on siitä, että yhteiskunta/humanistisille tieteille rahoitusta ei jaeta luonnontieteellisen tutkimuksen näkökulmasta? (Miksi sitä ei jaeta luonnontieteellisentutkimuksen näkökulmasta? Kyssäriin voi vastata, että miksi vaikka lääketieteen rahoista ei oteta päättämään historioitsijoita? Varmaan ymmärrätte pointin.)

Seuraavaksi päästään tämän hölynpölyn (ts. suomalaisen yhteiskuntatieteen) eliminointisuunnitelmaan:
Suomessa biologian sivuuttava hölynpöly pitäisi ensin eristää, jotta se voitaisiin sitten vähitellen näivettää. Ongelmana on, että esimerkiksi Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa on järkevät käyttäytymistieteelliset tutkimushankkeet ja -virat ovat samassa laarissa kaikkein himmeimpien postmodernistien kanssa.

Ottamatta kantaa siihen, mikä kelpuutetaan ja millä perustein lokeroon "järkevä käyttäytymistieteellinen tutkimushanke", niin voidaan kysyä, ketä nämä himmeimmät postmodernistit sitten ovat? Linkin takaa löytyy:

Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnantutkimuksen toimikunta:

Jäsenet 1.1.2010-31.12.2012

Puheenjohtaja

Professori Aila Lauha
(kirkkohistoria)
Helsingin yliopisto

Jäsenet:

Professori Pauline von Bonsdorff
(taidekasvatus, estetiikka)
Jyväskylän yliopisto

Professori Liisa Laakso
(kansainvälinen politiikka, valtio-oppi)
Helsingin yliopisto

Professori Erkki Laitinen
(laskentatoimi)
Vaasan yliopisto

Professori Pirjo Markkola
(Suomen historia)
Jyväskylän yliopisto

Professori Olli Mäenpää
(julkisoikeus, hallinto-oikeus)
Helsingin yliopisto

Professori Pauli Niemelä
(sosiaalitieteet)
Kuopion yliopisto (1.1.2010 alkaen Itä-Suomen yliopisto)

Professori Lea Rojola
(kotimainen kirjallisuus)
Turun yliopisto

Professori Pekka Ruohotie
(ammattikasvatus)
Tampereen yliopisto

Professori Matti Sintonen
(filosofia)
Helsingin yliopisto

Professori Jan-Ola Östman
(pohjoismaiset kielet)
Helsingin yliopisto

Aika, köh, postmodernista. Ei tod.

Sitten vedotaan johonkin syväkurkkuun, "biologisesti valistuneeseen tutkijaa", joka on kertonut, että:Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa akatemiaprofessoreiksi valitaan tutkijan mukaan “naistutkijoita, kielitieteilijöitä ja juhasihvola/perttialasuutari-tyyppisiä suomalaisen yhteiskuntatieteen suuria nimiä”.

En jaksa tässä vaiheessa etsiä akatemiaproffiksi valittujen nimiä tietyltä ajalta, mutta aina epäilyttää, jos yksi tyyppi haluaa kertoa, että "kaikki valinnat tehdään huonosti". Onko kyse siitä, että tämä tyyppi itse olisi pitänyt valita, tai hänen kaverinsa? Katkeruutta?

(Todistus tiedemaailmasta pihallaolosta: Lopussa on kannanotto pisteytyskäytännön toimimattomuudesta. Joo, sen toimimattomuutta on kritisoitu. Se myöskin toimii (tai itse asiassa on toimimatta) aivan eri tavalla monissa yhteiskunta/humanistissa aineissa "laadun mittaamisena"; se on suunniteltu luonnontieteiden näkökulmasta, kuten myös uusin suunnitelma asiasta. Esim tuolla uuden yliopistojen rahoitusmallisuunnitelman ongelmista: Rahoitusmalli ratkaisee yliopistojen suunnan.)

Oletan, että ajatusprosessi on edennyt näin:
Ennakko-oletus: Naistutkimus on suurinta huuhaata ikinä!
(Todistus tälle on: Väärä luulo, jonka mukaan biologia kielletään, kun sukupuolta tutkitaan yhteiskunnallisena ilmiönä.)
Tästä seuraa dilemma: Koska on niin, että naistutkimus ei ole yhteiskuntatieteen piirissä vainottua huuhaata, JOKO oletus "naistutkimus on huuhaata" on pielessä, TAI suomalaisessa yhteiskuntatieteessä on jotain vikaa.
Lopputulos: Koko yhteiskuntatiede on suurta huijausta, joka kieltää biologian. (Naistutkimusherjaus ei vaan voi olla väärässä!)

Tämähän on hyvin mielenkiintoista. Vielä mielenkiintoisempaa on, että syväanalyysi suomalaisen yhteiskuntatieteen tilasta löytyy Tiede-lehden bloggaajalta. Kysymys onkin, että missä nyt sitten kielletään ja mitä? Halutaan kieltää kulttuurinen ja sosiaalinen vaikutus? Sitä ei saa tutkia? Ellei se ole yhtenevä "biologisten faktojen" kanssa? Aika totalisoiva näkemys?
Ongelmahan piekmminkin on, että monia vaikkapa juuri sukupuolten välisiä eroja on selitetty biologialla. Hyvin epätieteellisesti, sillä kyse on ollut siitä, että mikäli yleinen käsitys sukupuolistereotypioista ja tutkimustulokset on vastannut toisiaan, niin se on ollut sillä selvä. Esim matematiikan ja avaruudellisen hahmottamisen eroa on pidetty universaalina sukupuolten välisenä erona (ja luoja paratkoon menneisyydessä on pidetty vaikka mitä kummallisuuksia.), vasta yhteiskunnallisen kontekstin ja eri kulttuurien erot huomiova tutkimus on viime vuosina nämä oletukset kyseenalaistanut. Siinä sitä tieteellisyyttä..


* Huom: feministinen tutkimusote sinänsä ei missään nimessä ole biologialle vastakkainen, vaikka gender vs. sex-tarkastelu voi sellasen kuvan antaa. Tämä ei kuitenkaan ole kaikki, vaan esim. feminististä luonnontieteen tarkastelua yms. on, vaikkapa Rebecca Jordan Yongin Brainstorm (2010) noin esimerkinomaisesti.

** Kyseisessä kirjassa sanotaan muutakin, mutta kuten monet ko. kirjaa koskevat kritiikit ovat todenneet, siinä mennään aika lujaa ohi maalin, ja ollaan hyvin tietämättömiä, mikä ero on filosofialla ja fysiikalla -noin alkajaisiksi.

HUOM: en ole ottanut kantaa myöskin blogauksessa mainittuun naistutkimuksen lakkauttamiseen Norjassa, koska kysehän ei varsinaisesti lakkauttamisesta, vaan integroinnista muuhun tutkimukseen: näkökulma jonka ymmärrän, mutta jota en missään nimessä juhli, sillä tässä tapauksessa kyse taitaa vaan olla vanhanaikaisesta rahansäästämisestä. Rahansäästämisinnon juuri kyseisestä alueesta tekee mielekkääksi naistutkimusta vastaan suunnattu lokakampanja. Onko nyt niin, että ideologinen kampanjointi vaikuttaa tiederahoitukseen? Toivon että ei. Totta helvetissä naistutkimuksen antia tarvitaan muissakin tieteissä, eikä poteroituminen ole hyvä asia, ja poikkitieteisyys kunniaan, mutta se että jokin oppiaine/tutkimusala on oma itsenäinen lokeronsa ei tarkoita missään nimessä suoraan sisäänpäinkääntyneisyyttä, eikä sulje pois muita tieteitä hyödyttävää panosta.

Greg Graffin muistuttaa: evoluutio = anarkia

Aamulehden puheenaihe-osiossa on välillä asiaakin, nimittäin Toni Ahvenaisen juttu punkkari-tieteilijä Greg Graffinin näkemyksistä koskien evoluutio vs. uskonto-henkistä keskustelua. Itse en ole kovin kiinnostunut tästä vastakkainasettelusta, ja tietty asia on paljon enemmän pinnalla Yhdysvalloissa kreationistien takia, mutta itseäni häiritsee juurikin evoluution kuvaaminen päämäärä-suuntautuvana sekä saman mallin ulottaminen kulttuurin alueelle, ja tätä Graffin kirjassaan on kritisoinut:

Suomessa on viime aikoina käyty ahkerasti keskustelua evoluution ja uskonnon suhteesta, mutta keskustelu on jämähtänyt paikoilleen. Like-kustantamon tänä vuonna suomeksi julkaisema Anarkia = evoluutio tuo keskusteluun uuden näkökulman, sillä se pyrkii tietoisesti pois keskustelua vaivaavasta vastakkainasettelusta. Kirjan tekee mielenkiintoiseksi myös se, että sen kirjoittaja Greg Graffin on ammatiltaan paitsi evoluutiobiologi, myös maailmalla suositun punk-bändin Bad Religionin laulaja.

[--]Graffinin mukaan evoluutioteorian todellinen älyllinen, emotionaalinen ja moraalinen haaste on hyväksyä elämän perimmäinen anarkia ja tarkoituksettomuus. Evoluutio ei tarjoa perustaa dogmaattisille opeille ja se vetää maton kaikkien niiden maailmankuvien alta, jotka ovat nähneet elämän historiassa suurempia tarkoituksia – näin käy myös ateistien hellimälle ajatukselle ihmiskunnan ”kehityksestä” uskonnottomaan tulevaisuuteen.

[--]Tieteen näkökulmasta tähän on syynä evoluutioteorian epäonnistunut popularisointi. Evoluutio on asetettu vastakkain uskonnon kanssa ikään kuin ne olisivat vertailukelpoisia keskenään. Tämä saa sen näyttämään henkilökohtaista vakausta vaativalta maailmanselitykseltä ja heikentää viime kädessä suuren yleisön käsitystä tieteestä. Evoluutioteorian käyttöala sijaitsee tulevaisuudessakin pääasiassa sen biologisessa kontekstissa, joka liittyy lajien muunteluun ja yksilönkehitykseen, ei yhteiskunnassa tai kulttuurissa.

Näinpä. Tietyillä tahoilla on havaittavissa pyrkimyksiä muodostaa evoluutioteoriasta jonkinlaista kokonaisratkaisua, teoriaa kaikesta. Vaikka teoria kuin teoria kuinka on aina välttämättä yksinkertaistus todellisuudesta, niin maailman monimuotoisuutta ja satunnaisuutta (tai anarkiaa, kuten Graffin muotoilee) ei oikein onnistu yhteen sellaiseen survomaan, vaikka kuinka huutaisi että sosiaalitieteet ja luonnontieteet pitää saada yhdistettyä (ts. edeltävä muokattua jälkimmäisen mukaan) tai että evoluutiopsykologia on ainoa ihmisen toimintaa tieteellisesti selittävä näkökulma. Voisiko tätä tendenssiä kuvata jonain kaipuuna yhtenäistieteeseen, joka näyttää olevan aina vain kauempana?