Tiesitkö tämän Katri Valasta?

Ja siis kirjallisuusaiheilla jatketaan näemmä:

Kirjailija Tuula-Liina Varis kirjoittaa Kansan Uutisissa Katri Valan vaietummasta puolesta (Eräs itsenäinen henki):

Katri Valan syntymästä tuli syyskuussa kuluneeksi 110 vuotta. Tapahtuma noteerattiin, mutta runoilijaan on perusteltua palata vielä ennen kuin merkkivuosi loppuu. Nyt kun vasemmistoradikalismi ei ole trendikästä, Katri Valaa muistellaan mielellään varhaisena Tulenkantajana, 20-luvun eksotiikasta ja Olavi Paavolaisen itämaisista leikeistä innostuneena ”hurmion tyttärenä”, joka piti ”mustana jumalanaan” sittemmin Suomen sotarunoilijaikoniksi nostettua Yrjö Jylhää.

Mutta Katri Valan kirjailijanura ei rajoittunut leikkisään ja vapaamieliseen 20-lukuun. Hän sai raskaasti kokea myös 30-luvun ummehtuneen ilmapiirin ja sen natsihenkisen äärioikeistolaisuuden vasemmistovainoineen. Valan aviomies Armas Heikel vangittiin sota-aikana. Yksityiselämää raskautti ensimmäisen lapsen kuolema. Vala eli köyhyydessä koko ikänsä. Opettajanura katkesi pahenevaan tuberkuloosiin. Se nujersi hänet lopullisesti vuonna 1942 Ruotsissa, jonne taloudellinen hätä hänet oli ajanut.

Isänmaan kaltoin kohteleman kriittisen vasemmistolaisen runoilijan kohtalo ei jälkeenpäin ole yhtä kohottavaa muisteltavaa kuin eksotiikkaan viehtyneen nuoren naisen ”hurmioituneet kasvot”. Vala on uusien runotyttösukupolvien palvonnan kohde nimenomaan nuoruuden runojensa takia. Oli minunkin, hänen yhteiskunnallisesta asennoitumisestaan en koulutyttönä edes tiennyt. Niinpä tyrmistyin ja nolostuin, kun kovasti arvostamani äidinkielen lehtori huomautti happamasti, että lahjakas runoilija ”meni pilalle”, kun sotkeutui yhteiskunnallisiin teemoihin ja politiikkaan.

Katri Valan proosatuotanto on jäänyt olemattomalle huomiolle. Hän toimi 30-luvulla pakinoitsijana ensin Tulenkantajat-lehdessä, sittemmin Vapaassa Pohjolassa, ja kirjoitti runsaasti muutakin proosaa: artikkeleita, tutkielmia, kirja-arvosteluja. Nykylukijan ulottuvilla tätä tuotantoa ei ole. Ainoa Valan proosateos on postuumisti vuonna 1945 julkaistu pakinakokoelma Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri. SKDL:n kirjankustantamo Kansankulttuuri julkaisi kokoelman ensimmäisenä teoksenaan. Ylistävän esipuheen on kirjoittanut Raoul Palmgren.

Itse ainakin täytyy tunnustaa, että olen liittänyt Valan lähinnä esoteeriseen runouteen, joskin on jotain muistikuvia, että olen lukenut jonkin artikkelin koskien hänen kirjoitustaan (lehtijuttua?) sukupuolten tasa-arvosta...
(Eikä sillä että pelkässä runoudessa olisi jtn vikaa, vaan kyse on ehkä siitä, että runoilija-Vala on sopinut paremmin suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin kuin terävä yhteiskuntakriitikko-Vala, joka asettui poikkiteloin suhteessa "kansalliseen projektiin".)

Kirjallisuuslajityyppien kuolema?

Kesäsyksyllä olin Työväenkirjallisuudenpäivillä, jossa haikailtiin työväenkirjallisuuden perään (kyseessä oli onko työväenkirjallisuutta enää?-aiheinen paneeli): voiko sellaista olla maassamme tänä ajankohtana, vai onko ko. genre kuollut ja kuopattu? Siitä panelistit olivat yhtä mieltä, että työväenkirjallisuudelle olisi tarvetta, mutta yksimielisyyttä siitä, kuka tai ketkä voisivat kirjoittaa niin, että se toisi alisteisten ääniä esiin (yhä vain enemmän) keskiluokkaistuvan/ näennäisen epäluokkaistuvan kirjallisuuden kentälle. Ehdotuksina oli mm. prostituoidut, mutta ei ainakaan kauhean korostuneesti keskitytty (aikakin oli tietysti rajoitettu) työn prekarisaatioon, joka ainakin mielestäni olisi mielekäs ts. ehdottoman tarpeellinen näkökulma aiheeseen.

Jotenkin tuntuu, että kun kirjallisuutta määritellään aina kovasti menneen kautta, niin haikaillaan jostain duunarikirjallisuudesta, jota tekisivät työläiset kuten silloin ennen: muttamutta, sellaista työväenluokkaa ei ole enää olemassa.. Ei kannata haikailla menneisyyteen, ja vaatia nykytekijöiltä jotain tiettyä, ja olla huomaamatta jotain uutta muotoa. Aikakin jo aikaisemmin hehkuttamani Laura Gustafssonin Huorasatu tuo esiin nimenomaan ns. paskaduunareina pidettyjen (mäkin kassa, siivooja) ihmisten näkökulmaa. Tietty varmasti muutakin on, en vain ole ehtinyt kaikkea kiinostavaa vielä kahlaamaan. (Vinkkejä saa antaa!)

Ylipäätään koko tietty lajityyppi on kadonnut-teema tuli mieleen, kun luin Luutii-kirjallisuusblogista Risto Niemi-Pynttärin tekstin Opiskelijaromaanin kuolema, jossa mietitään, missä on opiskelijaromaani nykyään, vai onko sitä? Miksei kukaan kirjoita siitä, miten yliopistouudistus rokottaa opiskelijoita, ja sivistys on vain menneisyyden dinosaurus? Tässä on ehkä se ongelma, että kuinka moni ehtii kirjoittamaan opintojen ohessa/sivussa, kun opintoaikoja rajataan? Ja juuri siksi taas tarvittaisiin myös syvempää kuvausta opiskelijuudesta 2000/2010-luvulla..Toisaalta: kun puhutaan vapaasta ja sivistävästä opiskelijuudesta, niin heti iskee mieleen 70-lukuhaamut: toisaalta juuri tästä huolimatta pitää voida kritisoida ja luodata nykyhetkeä, pelkäämättä leimautumista taantumukselliseksi. Oujea olempas taas liian julistava, anteeksi, tai ei sittenkään.

Mässyt mössöille? Eikun massit massoille!

Vasemmistonuorten perustulokampanja alkaa näemmä 24.11. eli huomenna: Massit massoille!
Sarjakuvakannari myöskin persu..hups eikun perustulon puolesta löytyy tuolta: Sarjiskannanotto

Mitä Anonymous-hakkerit on ja mitä ei. (Lyhyesti.)

(Huom. allekirjoittaneella ei henk. koht. kokemusta minkään koulukunnan haktivisteista, mutta googlaus-taitoa kyllä.)

Pelottava internet-meemeilijä naamarin takana vaiko vain halloween-pukeutuja? You can never know.

Perussuomalainen it-asiantuntija paheksuu Us-blogissaan Anonymous-hakkeriryhmää ja kutsuu heitä "äärivasemmistolaisiksi". Mukaan soppaan hän vetää vielä Vasemmistonuoret, kun eihän sitä turhaan kannata argumentoida mitenkään järjellisesti, ja US-blogeissa mikä tahansa vassarivastaisuus saa paljon kaikupohjaan. Anarkistit (ylipäätään tai tässä ko. tapauksessa) ei ole sama asia kuin vasemmistolaiset, vaikka anarkistien/haktivistien agendoista jotkin kuinka risteisivätkin vasemmistolaisten tavoitteiden kanssa. Ne keinot, keinot...(Ja suurena erona pyrkimyksissä tietysti yleisemmin anarkistiseen toimintaan liittyvä valtiovastaisuus, joka on kovin vaikeasti istutettavissa minkäänlaiseen vasemmistolaiseen maailmankuvaan.)

Anonymousiin tutustumisen voi aloittaa vaikka tämän HS:n uutisen kautta: Netin naamiomiesten ohjelma on sekava. Kyse ei ole mistään ideologian avulla organisoidusta ryhmästä, vaan internet-ilmiöstä (kaikkihan menee nykyään tän statuksen alle:D), jonka kautta kuka tahansa (tarpeeksi tietoteknistä kompetenssia omaava) voi toteuttaa anarkistisen tuhon kylvämistä verkossa. Siis: tavoite voi olla miltei mikä tahansa, jonka joku haluaa toteuttaa Anonymous-statuksen alla. Tämänkään takia on hyvin turhaa vedota Anonymousiin ryhmänä/tiettynä tahona, ja yrittää saada aikaan jonkinlaista katumusreaktiota tai vaikutusta aikaiseksi. (Suomenkielinen wiki-artikkeli Anonymousista on lyhyehkö mutta asiallinen: Anonymous-liike.)

Haluaisin muuten tietää mitä nämä äärivasemmistolaiset ovat, joita tietyiltä tahoilta postuloidaan aina kun yritetään keskustella äärioikeistolaisten aiheuttamasta uhasta. Tyypillistä hämäys-yritystä: "joojoo jotain äärioikeistoa on, mutta katsokaa tonne ja tonne, joka paikka täynnä äärivassareita! ne vasta kauheita on, niistä pitää huolestua!!" (Tässä kielenkäytössä "äärivasemmistolainen"-termi saa luvan markkeerata mitä tahansa ei-äärioikeistolaista riehujaa.)

70-lukukrapulasta heräilijät

Suomettuminen, taistolaiset, stalinistit, ja vielä kerran suomettuminen ja taistolaiset. Näitä tuntojahan on purettu viime vuosikymmenenä aika reippaasti, ja tahti on pikkuisen jopa laantunut. Mutta nettifoorumeilla 70-luvun möröt on edelleen voimissaan: milloin nykyisinkin yliopistojen proffat on kaikki entisiä taistolaisia, ja milloin taistolais-hirviöt pitää hallussaan tiedotusvälineitä. Eipä tästä sen enempää, paitsi että aihe on (tavallista enemmän) pinnalla mm. Ylen esittämän Teiniliitto-dokkarin tiimoilta ja toisekseen Ylioppilaslehdessä oli pätevä kolumni aiheesta: Stalinisti jo syntymättömänä. Joskus Usein sitä miettii, että millaisten lasien läpi pitää maailmaa katsella, jotta kaikki näyttää vasemmistomafian hallitsemalta. Kröhöm jäänyt huomaamatta 80-luvun alkupuolelta jatkunut uusliberalistinen kehitys kröhöm..Nojoo..

Kysehän ei ole siitä, ettei 70-lukua tms saisi ruotia, vaan ongelma on siinä, jos ja kun menneitä vuosikymmeniä pyritään käyttämään aseena tehdessä päivänpolitiikkaa tyylillä "taistolaiset oli silloin perseestä ja väärässä, ja tästä teen päätelmä että asia X on väärin." (Onhan muutama vuosi sitten heitetty uusstalinismi-termiä esiin. Olin jo tämän keissin unohtanut, no wikipedia sentään muistuttaa.) Helposti Kekkosen liki-yksinvaltiutta muistellaan huomattavasti positiivisemmassa hengessä ja paljon vähemmän ongelmallisena kuin nuorisoaktiiveja, vaikka oikeasti voi kysyä, että kuka siellä vallankahvassa oikeasti oli.. Aika kultaa muistot ja Urkkia nostalgisoidaan loistavana strategina, charmikkaana naissankarina ja maan isänä, kansanvallan kaventuminen who cares?

Toinen tiiviisti asiaan liittyvä ongelmallisuus on se, miten 70-luvun "ylipolitisoituneisuutta" kauhistellaan, ja tällä hokemalla on ainakin jotain tekemistä sen kanssa, että politiikka on pakko pitää täydellisesti pois kouluista, jopa yliopistoista, mikä on jotenkin järjetöntä skitsoilua: pitääkö aikuisia ihmisiä suojella pahalta politiikalta? Kuka suojelisi vaikka kaupalliselta mainostulvalta, jota karkuun yliopistollakaan ei mihinkään pääse? Kaikissa universtaissa ei sentään Oulun yliopiston tapaan ole rahoittajayritysten mukaan nimettyjä luentosaleja, mutta kaikkea muuta kyllä. Tämähän ei sitten ole ongelma, ei, vaan täysin neutraalia ja normaalia. Ja sitten päästään ihmettelemään miksi nuoret ei äänestä, kun ensiksi heitä varjellaan vainoharhaisesti kuvittelemaan että politiikka on pahaa ja likaista (eikä esim. yhteisten asioiden hoitoa.)

Mitä tämä mystinen taistolaisuus sitten oli ja mitä se teki? Hallitsiko se suomea ja hallitseeko se edelleen? Aloita vaikka noista:
Vesa Oittinen: Mitä taistolaiset oikeasti ajattelivat? Sosialismi.netissä
Aviisi 11/2004: Ihana mörkö kummittelee taas.