Joululahja-antivinkki!

Älkää ostako Sodastream-laitetta. Mutta siis ei sillä että en muutenkin epäilisi näiden hitti"pakkosaada"-tuotteiden tarpeellisuutta, mutta tässä on muutakin takana: "SodaStream, a home seltzer machine made in the West Bank settlement of Mishor Edomim. Situated atop land confiscated from Palestinians, Mishor Edomim is an industrial park where manufacturers receive tax breaks and other incentives from the Israeli government. Like most settlement goods, SodaStream is mislabeled as a product of “Israel,” although Mishor Edomim is beyond Israel’s internationally recognized boundaries. Generally speaking, in addition to violating international law, settlements splice up the West Bank with a system of settler-only roads that cage Palestinians into ever-shrinking areas; create a two-tiered legal system of military rule for the occupied and civilian rule for the occupiers; and appropriate scarce Palestinian water resources."
Lähde: Why we should boycott SodaStream?/Youth Against Normalization, jossa on muutakin informazionia.

Enemmän infoa ja tutkimusta tuolla: whoprofits.org-sivustolla sodastreamista.

Cosmonainen, uusliberalistinen oman elämänsä yrittäjä?

Tämä ei varsinaisesti yllätä ketään, joka on joskus ko. lehteä selaillut. Nyt tätä on sitten tutkittukin (KU: Naistenlehti Cosmopolitan ohjaa lukijaa kohti maksimaalista menestystä):

Uusliberalismi yhdistetään usein suuremman luokan yhteiskunnallisiin prosesseihin, kuten kansainvälisen kaupan vapauttamiseen ja hyvinvointivaltiomallin purkamiseen tähtääviin poliittisiin muutoksiin.

Jyväskylän yliopistoon väitöskirjansa tehneen tutkija Kati Kauppisen tutkimuksen mukaan uusliberalismin periaatteiden mukaisesti toimii myös maailman laajalevikkisin nuorille naisille suunnattu Cosmopolitan -lehti, joka ilmestyy maailmalla useilla eri kielillä.

Kauppinen tarkasteli väitöstutkimuksessaan uusliberalistisen vallankäytön prosesseja Cosmopolitanin tapausesimerkin kautta sekä pohti näiden merkityksiä ja seurauksia nykyisen naiseuden kannalta.

Tietyssä mielessä vierastan useassa tilanteessa naistenlehtien ja "hömpän" demonisointia, sillä se kääntyy usein nimenomaan naisten syyttelyksi: naiset nyt vaan on niin ulkonäkökeskeisiä/pinnallisia. Usein väitteen esittää nainen, joka itse katsoo olevansa sisariaan ylempänä; "määhän en muutenkaan naistenjutuista tykkää, ja naisetkin on kamalia!" (En tässä yhteydessä kerro, kuinka itseään silmään puukotusta on leijuminen "mua sanotaan hyväksi jätkäksi"/"miehet sanoo aina että oon erilainen kun muut naiset, fiksumpi ja reilumpi"-kommenttien kanssa. Hei, jos totuus on se, että se tietty elin tekee susta miehen ja arvioitavan normaaleilla standardeilla, niin tossa ei voi kuin hävitä!)

Sairainta on, että kulttuuri, joka arvioi naista ulkonäön perusteella, syyllistää NAISIA tämän kulttuurin ylläpidosta/keksimisestä. Haloo. Kun totuus on se, että keksimäärin nainen, joka kapinoi normeja vastaan, useimmiten ITSE kantaa seuraukset omassa elämässään ("on liian epäsiisti tähän työpaikkaan, tämä on asiakaspalvelua"/"toi on niin epänaisellinen, ettei kukaan mies sitä halua".) Mikäli normeja noudattaa, niin tadaa: on itsekäs kuluttaja, joka on paitsi pinnallinen myös epäeettinen ja tuhoaa haluamillaan meikeillä/vaatteillaan/kengillään maapallon!! Onko tässä muita kuin huonoja vaihtoehtoja? Teit kummin päin tahansa, aina häviät.

Kun mainitun kontekstin ottaa huomioon, ja tarkastelee suurempaa kuvaa kuin yksittäisen naisen "meikkihimoa", kritiikki on mielekästä. Miksi naiset haluavat näitä asioita?

Uusliberalistisen näkemyksen mukaan yhteiskunnallinen hyvinvointi saavutetaan järjestämällä koko yhteiskunta markkinatalouden logiikan ja arvojen mukaisesti. Keskeisen osan tästä muodostaa pyrkimys ohjailla ihmisiä toimimaan oman elämänsä ”yrittäjinä”; eteenpäin pyrkien, laskelmoiden, itsestään ja valinnoistaan vastuun kantaen.

Cosmopolitan-lehden saksankielistä versiota tutkinut Kauppinen havaitsi, kuinka lehti pyrkii ohjailemaan lukijaansa toimimaan yhtälailla yrittäjämäisesti kaikilla elämän osa-alueilla.

Nuorten naisten lehti johdattaa lukijaansa pyrkimään “maksimaaliseen menestykseen” niin työn kuin kauneuden saralla, tavoittelemaan aina vain hehkeämpää seksielämää, pysyttelemään motivoituneena ja vaikuttamaan vahvalta kaikissa elämäntilanteissa.

– Cosmopolitanin maailmassa minuus muodostuu joukoksi oman onnellisuuden ja menestyksen nimissä jatkuvasti työstettäviä projekteja, joiden päämääränä on kaikenpuolinen täydellisyys, itsen optimointi joka suhteessa.

Cosmopolitaani ei yksin tietenkään ole tämän takana; se on vain yksi osa koneistoa, mutta se voi olla merkittävä osa. Jo monta vuosikymmentä sitten julkaistu Betty Friedanin teos "Naisellisuuden harhat" (The Feminine Mystique, 1963) esittelee yhtenä teemanaan markkinakoneiston ja naistenlehtien symbioottisen suhteen myydä naisille mielekäs elämä, jotta muuten tyhjä kotirouvan arki täyttyisi. Monin kohdin ko. kirja on kovaa kamaa edelleen, vaikka suomessa naisten työssäkäynti on aivan eri luokkaa mitä 50-60-luvun Yhdysvalloissa.

HUOM: Luen naistenlehtiä, joskus tai usein (harvoin tässä käsiteltyä, juurikin siksi, että se on niiiiin pinnallinen. Naistenlehti ei ole myöskään mielestäni synonyymi paskalle lehdelle, eikä ne kaikki ole samanlaisia.) Ei, kyse ei ole aivopesusta. Kukaan ei rupea haluamaan tiettyjä juttuja vain ja ainoastaan siksi, että lukee vaikka Cosmoa. Kyse on laajemmasta kuvasta; mitä se ilmentää, miksi vaikka ko. lehti on olemassa ja suosittu? Ja kyllä, varmasti sillä on jtn vaikutusta, jos lukee joka hemmetin viikko teinistä lähtien juttuja, että "näin teet miehesi onnelliseksi sängyssä"/"näin sinusta tulee parempi ihminen!")

Hullut vai hullummat päivät..

Stockan on (kuulemma) taas vallannut Hullut päivät (välttelen ko. päiviä, aina välillä epähuomiossa osuu keskustaan samaan aikaan tosin; ei näistä ajankohdista pysy perillä..) Tämä nauratti:

(Kuva täältä.)

Myös Voiman vastamainoksessa on näemmä hyödynnetty Galna dagoreita:

Eli pörssiromahdus:D

"Anonyymit digitaaliset hamstraajat"?

Eli informaatioyhteiskunta mahdollistaa digitaalisen hamstraamisen. En ollut ajatellut asiaa aiemmin, mutta kun luin Jezelistä jutun Hello, I Am A Digital Hoarder, niin tuntui kyllä tutulta ilmiö. Ihan henk. koht. tasolla myös.

(Ylläolevan upean kuvan on tehnyt Jason Casteel, SykotikScarecrow Deviantartissa.)

I mean, when someone says, "Do you have that email where the guy wrote that the only remaining piece of Americana in the NEW WORLD ORDER is Spuds McKenzie?" I am the one who can say, "Yes, I'll forward it to you."

Muuta teekään kuin säilön myöhemmäksi tai "laitan talteen siltä varalta että haluan katsoa/tarvitsen myöhemmin.."

The thing is, we live in a consumer culture. It's all about accumulating things: Clothes, shoes, snapshots, friends, followers, likes. We've created a world of have and have-nots, and convinced ourselves that it's always better to have. So I blame society!

Näinhän se menee: kulutan, siis olen. (Pahoitteluni, vihaan syvästi "ajattelen siis olen"-väännöksiä, mutta joskus lankean niiden käyttöön silti.)

Toinen juttu on sitten se välttämättömyys olla tavoitettavissa koko ajan, ja pelko siitä, että jotain tärkeää/oleellista/hauskaa menee ohi. Osittain kyse on omaan päähän liittyvistä pakkomielteistä, toisaalta ulkoisesta paineesta. En silti suuremmiten valita tästä jutusta; tai siis olen aika kotonani jatkuvan virtauksen keskellä, mikä johtuu ehkä kärsimättömästä luonteestani. Ja koneen voi sulkea (pitää voida!) silloin kun siltä tuntuu.

Viktor Pelevin (tähän sydän)

Olen muutenkin hulluna venäläiseen kirjallisuuteen, mutta ehdoton uudempi suosikki elävistä nykykirjailijoista on Viktor Pelevin. Varmaankin kirjoitan vielä pitkän hehkutuspostauksen hänen kirjoistaan, mutta nyt pitää vain vinkata Juha Drufvan kirjoittamasta Kansan Uutisten jutusta, jossa kuvataan Pelevinin kahden teoksen, eli Viidennen maailmanvallan ja Generation P:n keskeisimpiä ideoita:

Lainaukset jutusta:

Venäläinen kirjailija Viktor Pelevin hahmottaa satiirisesti sosialismin jälkeistä venäläistä mediakratiaa romaaneissaan Generation P ja Viides maailmanvalta.

Viktor Pelevinin kuvaukset sopivat osittain nyky-Suomeenkin. Poliitikot ovat televisiolähetyksissä pelkkiä puhuvia päitä. Samat poliittiset vitsit valitaan uudelleen vaaleista toiseen.[--]

[--]Generation P:ssä ihminen on muuttunut Homo Zapiensiksi, joka on toisen elokuvan kuvauksista laadittu elokuva, jota esitetään tyhjille seinille.

Mediakratiassa pidettävissä vaaleissa objektina ja subjektina on televisiolähetys ja mainokset. Vanha demokratia-sana muodostettiin kreikan kielen sanasta demos, mediakratian demokratia on muodostettu sanasta demoversio.

Generation P kuvaa Jeltsinin aikaa. Televisiossa puhuvat animaationuket vaikuttavat Jeltsinin ja duuman edustajien näköisiltä.

Homo Zapiensia hallitsee oraalinen vau-impulssi, joka saa solun imemään sisäänsä rahaa. Homo sapiens uskoi, että todellisuus on materiaalinen maailma. Homo Zapiensille todellisuus on televisiossa näytettävä materiaalinen maailma.

Homo Zapiensin yhteiskunnassa kirjojen ja elokuvien pääsisältönä on Coca-Colan piiloylistys ja hyökkäykset Pepsi-Colaa vastaan ja päinvastoin.[--]

(Linkki itse juttuun Kansan Uutisten sivuille: Juha Drufva: Mediakratia on demokratian demoversio.)

Kuulostaako sekä dystopialta että epämiellyttävän paljon nykypäivältä? Niinpä.. Just siksi Pelevin on niin loistava; kirjat on yhtä aikaa hauskoja ja puistattavia. Ja kuten Drufva huomauttaa, Pelevinin teksti toimii ei vain Venäjän, vaan kokonaan (ainakin läntisen) jälkiteollisuus-todellisuuden analyysinä.

Kuva Pelevinin kotisivuilta, linkki alempana.

Viidennen maailmanvallan arvio Kiiltomadossa löytyy täältä.

Pelevinin kotisivu: pelevin.nov.ru (siltä varalta että joku osaa venäjää:D)

Vaikuttava lukukokemus omasta esihistoriasta: NO LOGO...

...vuodelta 2002, sillä tarkastin äsken, että suomennos on ilmestynyt sinä vuonna, ja muistaakseni silloin heti sen luin. (Olin lukenut muutaman hehkuttavan arvion lehdestä, olin siis vaikutteille altis tiedostava nuori.)

Teki suuren vaikutuksen. Inhoan sanoa näin (kuulostan vanhalta pätijältä), mutta ehkä joku joka lukee nyt ton kirja ei koe sitä niin ihmeellisenä; kun siis nykyään noista jutuista on puhuttu ja kirjotettu jo niin paljon (siis lapsityövoimasta, brändeistä, mainostuksesta, suuryhtiöiden ylivallasta yms.) Kuitenkin nimenomaan yksi merkittävä tekijä tuossa yleisen tietoisuuden lisääntymisessä oli juuri Naomi Kleinin No Logo. Ja eihän ne asiat ja ongelmat mihinkään ole siitä kymmenessä vuodessa juurikaan muuttunut. Ikävä kyllä. (Nykyään yritykset vaan yrittää antaa ekologisesti paremman kuvan, jottei brändi vahingoitu tms.)

Empäs ole Kleinilta lukenut sen jälkeen muuta, kuin heti perään suomennetun "Vastarintaa ja vaihtoehtoja", eli en esim. "Tuhokapitalismin nousua". Varmaankin pitäisi.

Vielä vinkki kehiin: jos teini haluaa kalliita merkkivaatteita, sille pitää lainata No logo kirjastosta. Ja vaikka lisäksi vielä Alissa Quartin Brändätyt -ostetaan ja myydään nuoria. Tuskin haluaa enää luettuaan.