Feministisiä keskusteluja popkulttuurista

Sattumalta törmäsin kiinnostavaan sivustoon: Feminist Frequency (sivu Youtubessa.) Kick-ass videoblogi mitä moninaisemmista aiheista plus feministinen näkökulma; valistustyötä doing it right, eli miten tasa-arvotietous tavoittaa laajemman yleisön kuin mikään tietokirja, oli se sitten kuinka populaarisesti muotoiltu tahansa. Mene sinne missä tyypit on, eli youtubeen.

Tsekkaa vaikka uusin video, joka on aiheesta kuinka legot on nykyään poikien leluja, ja leluyhtiöt tuottaa pinkkejä tyttölegoja: (Ennen oli tääkin toisin.)

Toiveeni: Märät säpikkäät pyyhkii lattian nuhjuisella stereotyyppihuumorilla?

Ootan paljon tältä Märät säpikkäät ohjelmalta, joka alkaa tänään torstaina kakkosella, osana "nuorempaa linjaa", mistä on saanut lukee lehdistä kyllästymiseen asti, vaikka kai ko. uudistus ei ees tarkota mtn täysnuorennusta, mut kylläkin uutisoinnin perusteella voisi luulla, että "teevee kahdessa on nykyään ohjelmaa vaan teineille" tms, mikä ei kai pidä paikkaansa. En ole myönnä olevani teini, ja ohjelmat vaikuttaa kiinnostavilta. Ehkä on hyvä että myös alle 40-vee-suunnattua tarjontaa painotetaan Ylessä, vaikka en useinkaan ihan niele tota "ikä-ryhmittäin suunnattua" näkökulmaa. Siis hyvä ohjelma on hyvä, eikä kiinnostus todellakaan mene iän mukaan monessakaan jutussa. Tai edes sen sukupuolen.

Ainakin tämä Missä muruseni on-parodia nauratti:



Ylipäätään suomihuumori(?) -kyseenalaistan käsitteen- uppoo hyvin huonosti: tuntuu että täällä edelleen hauskuuden huipentuma on mies mekossa tai todella kuluneen stereotyypit, tai sitten se että puhutaan oudolla äänellä on joku hauskuuden huipentuma (huom. en sano ettei saisi tykätä, mutta en itse osaa nauraa sen vuoksi, että tiedän, että "tän kuulu olla hauskaa". Eipä useinkaan jenkkikomediatkaan naurata, joten ei ongelma ole mikään suomalaisten oma.)

Ylipäänsä, hauskimpia juttuja, mitä oon teevestä katsonut, on esim. Omid Djalili Show, Krishna Soikoon (Goodness Gracious Me), -joka tuli teeveestä aikoja sitten, mutta pitäisi kyllä uusintana näyttää taas!!- ja sitten joku Pikku-Britannia. Conanin talkkis naurattaa usein, mutta siinäkin on kauheasti sellasta to-del-la kulunutta läppää.

Huom: stereotyypeille saa ja voi nauraa, mutta siis niiden pöljyydelle, tai sit itseironisesti, mutta olemassaoleville stereotyypittelyn näennäiseen osuvuuteen perustuva komedia ei vaan ole hauskaa, tai ainakaan nokkelaa; siis hengessä ompas naiset tosi pinnallisia/ylitunteellisia/epäloogisia, hekoheko. (Tässä postauksessani yksi selitys, että miksi.) Tää siis alkaa naurattaan tasan sitten, kun toi ole se yleinen käsitys suurella osalla porukkaa, jottei kenenkään tarvitse murehtia sitä, että pidetäänkö tässä hjuumorin keinoin yllä alistavia käytänteitä.

Mikä on hauskaa ja mikä ei ole. Esimerkeillä varustettuna.

Hauskaa on taidehistoriallinen klassikko uudelleensommiteltuna paksujen kissojen kanssa:

Mahtavan idean japanilainen nettisivu, jossa lisää kuvia.

Hauskaa ei ole komediat, joiden perusidea rakentuu seksismin ja rasismin varaan. Paraatiesimerkkinä tästä on Big Bang Theory, eli suomessa telkussa nimellä Rillit huurussa. Ko. komediapläjäyksessä seikkailevat kaunis mutta tyhmähkö (kauniisti ilmaistuna) Penny sekä neljä "nörttiä", ts. älykästä ja sosiaalisesti rajoittunutta fyysikko(?)miestä, joista yksi on intialainen vaihtari-opiskelija.

Mua ko. sarja on hämmentänyt jo kauan, mutta kirjoitan asiasta nyt Womanist Musings-blogin innoittamana. The Big Bang Theory's Season Opener: Slut Shaming and Racism Are Funny-postaus käsittelee ko. sarjan vastaesitettyä ties monennen tuotantokauden aloitusjaksoa, jossa kirjoittajan mielestä on monikin asia pahemman kerran pielessä. Jakson ydin on (spoileri niille, jotka seuraa sarjaa) se, että vaihtari Raj ja Penny menevät sänkyyn. Sitten:

So, Penny is a dirty slut, but Raj finally managed to score and does not feel extremely guilty, though his actions also hurt Leonard. Nope, Raj was just doing what comes naturally to an Indian man. Isn't this just classic, he's a stud and she's a slut with a side of racism thrown in for extra seasoning?

Not content with the slut shaming, the writers decided to go for a solid round of racism.

I barely no where to start with this exchange. Raj is an accomplished, introverted man. It is both infantalizing and racist to refer to a grown man of color as a boy. The fact that this was said by a White woman, further complicates the issue, because Amy meant to purposefully emasculate Raj based specifically in his race.

(Ja kannattaa huomata, että ko. postauksen kirjoittaja pitää sarjasta, tai on ainakin sen vakikatsoja, vaikka onkin pitänyt sitä aina hieman problemaattisena.)

Nyt voi tietenkin aloittaa sievistelyn, että "sehän on vain teeveetä ja komediaa" ja että "nauretaanhan siinä niille valkoisille nörttimiehillekin." Niinpä; tämä juttu onkin se ongelmallisuus: ohjelma on käsittelevinään marginalisoituja miehiä, altavastaajiksi itsensä sosiaalisissa tilanteissa naisten kanssa kokevia ja "pöljäksi" leimatusta scifi-kulttuurista nauttivia miehiä. Kuitenkin suuri osa kaikesta hauskaksi tarkoitetusta tilanteesta, jota jaksoissa on, rakentuu sen varaan, että joko "aaahaaaahhaah omituinen intialainen sanoo jotain outoa" tai sitten "hekohekoheko yksinkertainen nainen on tyhmä". Tämä aspekti allaviivautuu vielä esimerkiksi sillä, että Pennyn lisäksi muut naiset (yliopistolla opiskelevat/työskentelevät) ovat hahmoina hyvin tarkoituksellisen luotaantyöntäviä; idea on että kaikki neljä kuitenkin ovat hulluina nimenomaan "saavuttamattomaan" ja heistä "täydellisesti erilaiseen" Pennyyn. (Kyllä Penny kuvataan sympaattisena ja noin, mutta pointti on että juonta liikuttaa aina se sen tyhmyys.)

Kysymys kuuluu: eikö geek-kulttuurista voi tehdä viihdettä, ilman että pitää edelleen nauraa niille "omituisille ja eksoottisille ulkomaalaisille" tai "tyhmille ja pinnallisille naisille"? Onko tämä omituisiksi leimattujen miesten puolustautumistapa; muut on vielä "omituisempia": pysykää marginaalissa vaan naiset ja muut toiset!!Ja onko pakollista, että naiset jotka on kiinnostunut "miehisiksi koetuista aloista" on aina kuvattu epäviehättävinä ja omituisina; niistä ei voi edes itse samoista aiheista kiinnostunut mies tykätä?
(Puhumattakaan nyt siitä, että naisen ja miehen maailman erilaisuutta painottavat/sille rakentuvat ohjelmat vaan on niin nähty. Joskus jo 50-luvulla. Yritettäs päästä yli.)

Elokuvista jotain höpinää

Katselimpas taas eilen American Beautyn kun sattui tulemaan teeveestä. Taas kerran parempi kuin mitä muistin, ja syykin tykkäämiseeni selvisi, kun tajusin, että sen on käsikirjoittanut Alan Ball, joka on siis rakastamieni Mullan alla- ja True Blood-sarjojen luoja.

Kyllähän tosta leffasta tulee kauheet ysärifibat, ja oikeeasti miettii että pukeuduttiinko silloin noin, mutta Thora Birch on niin mahtava. Niin joo, onhan siinä leffassa tietty se keski-ikäisen miehen kriisi, mutta sitä en oikein osaa kommentoida: paitsi tietysti että AB:ssä se kriisin kuvaus viedään nerokkaasti absurdiksi, mikä paljastaa sekä kriisin, että tietynlaisen (ehkä yleensä keskiluokkaiseksi leimatun?) elämänasenteen, järjettömyyden. Mulle on kuitenkin tärkeintä, että Thoran hahmo ja naapurin oudoksi haukuttu poika löysivät toisensa. (Ihanaa.)

Thora Birch on aivan huippu myös yhdessä suosikkileffoistani, Ghost Worldissa. Harvoinpa elokuvat luo mulle mitään erityisiä samaistumiskokemuksia (ainakaan yhtään syvällisempiä), mutta GW on niitä harvoja. Erityisesti silloin kun katsoin sen joskus 16-vuotiaana, ja toisaalta vieläkin. Se tunne että ihmiset on outoja ja kiinnostunut jotenkin ihan eri asioista kuin itse, ja haluisi kadota, mutta päätyy vaan tarkkaileen suht vieraantuneen oloisena. Kaikki varmasti tuntee noin, ainakin välillä, olettaisin. Mutta ehkä eniten toi kuuluu teini-ikään. (Tai sitten siitä ei pääse sen jälkeen koskaan eroon.)

Kuvat filxter.comista.

Ei niin hyvää puuta vaan norjalaista puuta

(Otsikossa mukahauska viittaus Vesku Loirin "Niin hyvää puuta"-kappaleeseen. On muuten kauhea kappale.)

Haluaisin kovasti nähdä elokuvan Norwegian Wood. Ongelma on siinä, että se perustuu Haruki Murakamin samannimiseen romaaniin, jonka haluaisin lukea ennen leffan katsomista.
Syy kai lähinnä se, että pidän kirjoista enemmän kuin elokuvista, ja toisaalta sitten, kirjaa on ärsyttävä lukea, jos on nähnyt elokuvan. Toisaalta voi hyvin olla, että tuo elokuva on sellainen, että se on itsessään upea..

Haruki Murakami:Norwegian Wood. Kannen kuvan nappasin tuolta: coverspy.tumblr.com

(Ei sillä etten voisi lukea englanniksi, mutta romaanit luen kuitenkin mieluiten suomeksi, kun muutenkin pitää ulkomaankielisiä kirjoja lukea riittämiin syystä: gradun suunnittelu/toteutus. Romaanit on rentoutumista varten.)

Nyt toisaalta kuitenkin huomasin, että Murakamin kirjat on SUOMENNETTU ENGLANNIN KAUTTA. Voi hyvä ihme mihin tämä maailma on menossa. Kai sen sitten voi lukee enkuksi, samapa tuo..

Tästä ongelmasta ei voi sanoa muuta, kun että There are real problems... And then there are rich world problems. (Hävettää.)

Sukupuoli kuin sukupuoli kunhan se takoo rahaa

(Otsikon ajatus tuli siis mieleen sen ensimmäisen innostuneen reaktion jälkeen, mikä minussa heräsi, kun bongasin facebook-syötteessä jutun poikkeuksellisen feminiinisen näköisestä miesmallista, joka "aiheuttaa ristiriitaista vastaanottoa".)

Kyse oli siis tästä Mail Online-lehden haastattelusta, jossa Andrej Pejic kertoo urastaan mallina. Bosnialaissyntyinen, Australiassa kasvanut 19-vuotias Pejic on siis sekä miesten että naistenvaatteiden suunnittelijoiden suosiossa. Eikä ihme, kaunis ja/tai komeahan tuo on kuin mikä.

Yläpuolella olevat kuvat: andrejpejicpage-tumblr

Poiminta ko. jutusta:

In a new interview, he says peoples' confusion over his gender doesn't bother him. As he sees it, he is harnessing his unique looks to his own financial advantage.

Indeed. Vaikka Pejicin suosiolla ja näkyvyydellä on toivon mukaan vaikutusta sukupuolen moninaisuuden laajemmalle tiedostamiselle tai siten, että yksittäiset ihmiset kokevat hänen esimerkkinsä olla omana itsenään sitä miltä tuntuu, rohkaisevana, niin silti kyse on muotiteollisuudesta, eli loppuviimein rahasta. Vaikka olen viimeinen ihminen, joka haluaa kieltää, ettei medialla olisi vaikutusta "oikeaan todellisuuteen" ja ihmisten asenteisiin siinä, niin kyllä se nyt vain on niin, että high fäsön nyt vain on hyvin kaukana arkirealiteeteista. Mikä on ookoo catwalkilla ei automaattisesti "suodatu" muuhun yhteiskuntaan. En ole kykenevä sanomaan mitään kovin valaisevaa tästä suhteesta; jokin suhde ja vaikutus tässä on, suuntaan ja toiseen (olipas syvällinen ja omaperäinen ajatus, kyllä:D)

Muotikuvien todellisuus on hypertodellisuutta. Kaikki tietävät (ainakin toivon niin), että kuvia muokataan, ja mikään ei ole miltä näyttää. Sehän sen jutun pointti on! Erikoisuus kiinnittää huomion. Kun siis yhtään asiaa tarkemmin miettii, niin ei ole yhtään omituista, että Pejic on huipulla. Omituista olisi, mikäli ei olisi. Se mikä sen sijaan on outoa, on tämä juttu ko. artikkelissa:

Nor, despite his fame, does he get paid as much as a woman might in his position. He joked: 'I don’t get out of bed for less than $50 a day. I want to make that clear to America. This is a new age of androgynous supermodels. We don’t get out of bed for less than $50 a day.'

Waaaat? Tiedän kyllä, että miesmallit tienaa vähemmän kuin naiset, koska muotibisnes pyörii naisten vaatteiden ympärillä, mutta miten ihmeessä Andrej-raukka ei saa samaa palkkaa kuin joku naismalli, joka on yhtä kysytty? (Vai ymmärsinkö tuon nyt väärin..) Lakkoon, Andrej, sanon minä! Eihän sillä lukeeko henkilötiedoissa F vai M voi olla merkitystä, jos "naisena" poseeraa? Vai onko (tavallista enemmän*) androgyynisen näköisillä malleilla omat (lue: huonommat) liksat?

* Tällä meinaan sitä, että ainahan sitä valitetaan, kuinka naismallit muistuttaa nuoria poikia tms ja on liian laihoja ja epänaisellisia. (Enkä nyt ota kantaa siihen, onko termin "androgyyni" yleinen käyttötapa erityisen johdonmukaista.)

Candice Breitz ja Hollywoodin itkevät naiset

Ihastuin Candice Breitzin taiteeseen kun hän piti näyttelyn EMMAssa vuoden 2010 alkupuolella, ja satuin lukemaan muutaman lehtijutun hänestä. Tai itse asiassa vielä enemmän kuin hänen töihinsä sinänsä, ihastuin siihen viestiin ja innoitukseen, jota hänen työhönsä sisältyy. (Ylistys leikkaa-liimaa-muokkaa-kulttuurille? Pyyntö olla juoksematta karkuun "kevyempää" kulttuuria?)
Enkä edes käynyt EMMAssa, vaan katselin hänen töitään verkosta. (Hieman kaduttaa, olisi voinut olla hauskaa nähdä videoinstallaatio-seinä luonnossa.)

Breitz käyttää teoksissaan nimenomaan lainattua materiaalia: hänen työskentelytapansa on valmiin materiaalin (kuvavirtojen) uudelleentyöstäminen. Ja nimenomaan kaikkien tunteman populaarikulttuurin pilkkominen paloihin ja kasaaminen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Breitz sanoo Suomen kuvalehden haastattelussa, että amerikkalainen populaarikulttuuri on kolonisoinut meidät kaikki. Hän kutsuu sitä kuvaavasti "ilmaksi jota hengitämme". Sitä ei voi paeta.

Tätä todellisuutta hän prosessoi ja järkyttää erilaisilla tavoilla. Esimerkiksi laittamalla sen puhumaan eri tavalla kuin on totuttu; vaikkapa paljastamaan hollywood-elokuvien naiskuvien maneereja, kuten teoksissa Mother ja Her.





(Kannattaa muuten huomata, että kaikki Breitzin työt taitavat olla kokonaisuudessaan katsottavissa hänen kotisivuillaan. Youtubessa on vain pätkiä.)

Newark state of mind

Loistava parodia Jay-Z:n ja Alicia Keyesin "Empire State of mind"-kappaleesta. (Varmaan jokainen on joutunut sen kuulemaan siis siinähän hoilataan räppäyksen välissä Nyyjooknyyjooknyyrjooook...)



Yhteiskunnallinen ja kantaaottava, mutta myös hauska. Kuitenkin toinen fiilis on sitten se, että tossa luetellut ongelmat on kuitenkin arkipäivää ko. kaupungissa, eli Newarkissa (New Jerseyn osavaltiossa), ja ympäri Yhdysvaltoja. OC-todellisuus yhtä fiktiota suurimmalle osalle amerikkalaisia kuin meille.

"Yeah I used to live in Brooklyn,
working at a tech firm,
But then I lost that kush job,
thanks to the recession
Now Im at that job and,
I cant pay rent here
I cant pay rent anywhere,
they evict me everywhere--"

"Newark Homeless people, hookers and crack bums,
Theres nowhere they wont poo
Welcome to Newark,
Killers will take you and hide you,
and no one will find you"


Tekijät on näemmä Rob Ryan, Josie Vitetta ja Giovanni Vargas, keitä sitten lienevätkin. (Upea ääni muuten tälläkin naisella!)