Banana Yoshimoton keittiö

“He toteuttivat onnellista elämää. Heidät oli kasvatettu niin että vaikka he oppisivat mitä he eivät koskaan astuisi tuon onnensa rajojen ulkopuolelle. Rakastavat vanhemmat, luultavasti, olivat kasvattaneet heidät sellaisiksi. Todellisesta ilosta he eivät tienneet mitään. On merkityksetöntä kumpi on oikea tapa elää, sitä ei voi ihminen itse valita. Jokainen on tehty elämään omanlaistaan elämää. Onnellinen elämä tarkoittaa sitä että ihminen mahdollisimman harvoin huomaa että todellisuudessa on yksin. Minäkin toivon, että voisin elää niin. Kietoa esiliinan uumilleni, hymyillä kukkaishymyä, oppia laittamaan ruokaa, rakastaa kärsien ja empien koko sielullani, mennä naimisiin. Sellainen on minusta ihanaa. Olla kaunis ja suloinen. Etenkin silloin kun olen aivan poikki ja saan ihottumaa ja koetan yksinäisenä iltana soittaa puhelimella ympäriinsä eikä ainoakaan ystävä vastaa, etenkin silloin inhoan syntyperääni ja kasvatustani ja kaikkea, koko elämääni. Lopulta kadun kaikkea mitä olen tehnyt.”

Banana Yoshimoto: Kitchen (1988)

Luin ko. kirjan lukion alkupuolella; poimin sattumalta kirjastossa hyllystä kun kirjan kansi miellytti silmää:

Hämmentävän tuntematon Suomessa, vaikka lähes kulttisuosikki Japanissa, ja myös englanninkielisessä maailmassa (ainakin näissä.) Suomennettuna on kanssa toinen teos, N.P. Muuta ei taida olla, harmi sinänsä. Nämä on ehkä sellaista näennäisen kevyttä (epäraskasta) kirjallisuutta tyyliin Amélie Nothomb, jota jotkut (kuten minä) rakastaa, mutta monet taas ei tajua. (Ei sillä, tykkään myös täydellisen vastakkaisen tyylisistä kirjoista. En muutenkaan halua määritellä, millainen on LOISTAVA romaani; niitä on niin monentyylisiä, jotka todella iskee.)

Vaikuttava lukukokemus omasta esihistoriasta: NO LOGO...

...vuodelta 2002, sillä tarkastin äsken, että suomennos on ilmestynyt sinä vuonna, ja muistaakseni silloin heti sen luin. (Olin lukenut muutaman hehkuttavan arvion lehdestä, olin siis vaikutteille altis tiedostava nuori.)

Teki suuren vaikutuksen. Inhoan sanoa näin (kuulostan vanhalta pätijältä), mutta ehkä joku joka lukee nyt ton kirja ei koe sitä niin ihmeellisenä; kun siis nykyään noista jutuista on puhuttu ja kirjotettu jo niin paljon (siis lapsityövoimasta, brändeistä, mainostuksesta, suuryhtiöiden ylivallasta yms.) Kuitenkin nimenomaan yksi merkittävä tekijä tuossa yleisen tietoisuuden lisääntymisessä oli juuri Naomi Kleinin No Logo. Ja eihän ne asiat ja ongelmat mihinkään ole siitä kymmenessä vuodessa juurikaan muuttunut. Ikävä kyllä. (Nykyään yritykset vaan yrittää antaa ekologisesti paremman kuvan, jottei brändi vahingoitu tms.)

Empäs ole Kleinilta lukenut sen jälkeen muuta, kuin heti perään suomennetun "Vastarintaa ja vaihtoehtoja", eli en esim. "Tuhokapitalismin nousua". Varmaankin pitäisi.

Vielä vinkki kehiin: jos teini haluaa kalliita merkkivaatteita, sille pitää lainata No logo kirjastosta. Ja vaikka lisäksi vielä Alissa Quartin Brändätyt -ostetaan ja myydään nuoria. Tuskin haluaa enää luettuaan.