Kuka kieltää ja mitä? - Nature vs. nurture debatti on edelleen elossa!

Olipas kerran aika, jolloin harrastettiin kiistelyä paremmissakin tieteellisissä piireissä siitä, kumpi vaikuttaa ihmisen kehitykseen enemmän, perimä vaiko kasvatus (ts. sosiokylddyyrinen ympäristö kaikkinee -lähtein ihan siitä kehdossa saatavasta hoivasta.) Muutamat traagiset tapaukset, kuten vaikka susilapset, ovat osoittaneet, että ihmisestä ei tule ihmistä ilman lajitovereitaan. Pelkkä perimä ei auta mihinkään asti. Olen olettanut, että ihmiset noin yleisesti ymmärtävät, ettei "biologiaa" ja "sosiaalista/kulttuurista" voi eikä pidä asettaa vastakkain. Myöskään ei ole syytä pitää biologista faktisena ja pysyvänä pohjana, jonka päällä sosiaalinen vaikutus "lisätään". (Tämä kuitenkin on mitä suurimmassa määrin se kulttuurinen harhamme, joka näkyy sellaisissakin tutkimuksissa, joissa tähän yritetään suhtautua kriittisesti; esimerkiksi sosiaalisen ja biologisen sukupuolen erotteluun perustuva feministinen teoria helposti kompastuu tähän, vaikka käsittääkseni tätäkin on pyritty paremmin huomioimaan.)*

Sosiaalisen ja biologisen erottaminen ja erottamisen mahdottomuus (ilman että kyseessä olisi hierarkkinen suhde) on ehkä vaikeimpia ihmis- ja kaiken muun tutkimuksen kohteita. Kaikenlaiset uudet tutkimuksen tavat (vaikkapa neuroplastisuus) tekevät yhä enemmän tiettäväksi, ettei ole ajattelua/henkistä (johon vaikuttaa sosiaalinen) toisaalla, ja toisaalla pysyvää luontoa (biologiaa.) Mielenkiintoista on myös, miten eri kulttuurien väliset erot ovat olemassa, ja miten niitä voidaan tutkia, mikäli oletus on biologisen olemuksen pysyvyydestä. Tuottaako erilainen biologia erilaiset kulttuurit? (Tämähän on melkein paluuta kansanluonnekäsityksiin jonnekin 1800-luvulle.)

Sen sijaan, monet luonnontieteeseen uskovat tietävät, että luonto se on mikä määrää! (Ekspikoimatta tätä "luontoa" sen tarkemmin. Ilmeisesti kuitenkin kyseessä on se, mitä voi mitata tämänhetkisellä tutkimuslaitteistolla.) Eräässä blogipostauksessa on haaveilua tieteestä, josta "antibiologia" on karsittu, ja joka perustuu "tieteellisiin periaatteisiin":
Suomalaiseen yliopistomaailmaan pesiytynyt tai suorastaan linnoittautunut antibiologinen tutkimusperinne - konstruktionismi, feminsimi, poliittinen korrektisuus - on jo pitkään näyttänyt niin institutionalisoituneelta vitsaukselta, että siitä tuskin on pääsyä kuin vuosikymmenien mittaan. Normaalien tieteellisten periaatteiden puitteissa huuhaa lähtee kyllä liukkaasti kuin kuppa Töölöstä, mutta kerran institutionalisoiduttuaan vertaisarvioinnin kaltaiset tieteen autonomisuutta korostavat laadunvarmistusmenetelmät kääntyvät alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.

Ja kyllä, kyse on yhteiskuntatieteistä (blogistin aihe kylläkin vaihtuu puolessavälissä kirjoitusta psykologiaan, ja liikkuu humanististen tieteiden parissa, mutta en keskity tähän omituisuuteen). Se on suomessa "nollatutkimusta", jolta pitäisi viedä rahat pois. Suomalainen yht.kuntatieteellinen tutkimus on todistetusti huuhaata ilmeisesti siksi, että Sokal niminen fyysikko kirjoitti 90-luvulla kirjan, jossa kritisoi yhdysvaltalaisten humanististen tieteiden rähmälläänoloa ranskalaista teoriaa kohtaan.** Rahaa annetaan kuulemma väärin, ts. epätieteellisin perustein; ilmeisesti kyse on siitä, että yhteiskunta/humanistisille tieteille rahoitusta ei jaeta luonnontieteellisen tutkimuksen näkökulmasta? (Miksi sitä ei jaeta luonnontieteellisentutkimuksen näkökulmasta? Kyssäriin voi vastata, että miksi vaikka lääketieteen rahoista ei oteta päättämään historioitsijoita? Varmaan ymmärrätte pointin.)

Seuraavaksi päästään tämän hölynpölyn (ts. suomalaisen yhteiskuntatieteen) eliminointisuunnitelmaan:
Suomessa biologian sivuuttava hölynpöly pitäisi ensin eristää, jotta se voitaisiin sitten vähitellen näivettää. Ongelmana on, että esimerkiksi Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa on järkevät käyttäytymistieteelliset tutkimushankkeet ja -virat ovat samassa laarissa kaikkein himmeimpien postmodernistien kanssa.

Ottamatta kantaa siihen, mikä kelpuutetaan ja millä perustein lokeroon "järkevä käyttäytymistieteellinen tutkimushanke", niin voidaan kysyä, ketä nämä himmeimmät postmodernistit sitten ovat? Linkin takaa löytyy:

Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnantutkimuksen toimikunta:

Jäsenet 1.1.2010-31.12.2012

Puheenjohtaja

Professori Aila Lauha
(kirkkohistoria)
Helsingin yliopisto

Jäsenet:

Professori Pauline von Bonsdorff
(taidekasvatus, estetiikka)
Jyväskylän yliopisto

Professori Liisa Laakso
(kansainvälinen politiikka, valtio-oppi)
Helsingin yliopisto

Professori Erkki Laitinen
(laskentatoimi)
Vaasan yliopisto

Professori Pirjo Markkola
(Suomen historia)
Jyväskylän yliopisto

Professori Olli Mäenpää
(julkisoikeus, hallinto-oikeus)
Helsingin yliopisto

Professori Pauli Niemelä
(sosiaalitieteet)
Kuopion yliopisto (1.1.2010 alkaen Itä-Suomen yliopisto)

Professori Lea Rojola
(kotimainen kirjallisuus)
Turun yliopisto

Professori Pekka Ruohotie
(ammattikasvatus)
Tampereen yliopisto

Professori Matti Sintonen
(filosofia)
Helsingin yliopisto

Professori Jan-Ola Östman
(pohjoismaiset kielet)
Helsingin yliopisto

Aika, köh, postmodernista. Ei tod.

Sitten vedotaan johonkin syväkurkkuun, "biologisesti valistuneeseen tutkijaa", joka on kertonut, että:Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa akatemiaprofessoreiksi valitaan tutkijan mukaan “naistutkijoita, kielitieteilijöitä ja juhasihvola/perttialasuutari-tyyppisiä suomalaisen yhteiskuntatieteen suuria nimiä”.

En jaksa tässä vaiheessa etsiä akatemiaproffiksi valittujen nimiä tietyltä ajalta, mutta aina epäilyttää, jos yksi tyyppi haluaa kertoa, että "kaikki valinnat tehdään huonosti". Onko kyse siitä, että tämä tyyppi itse olisi pitänyt valita, tai hänen kaverinsa? Katkeruutta?

(Todistus tiedemaailmasta pihallaolosta: Lopussa on kannanotto pisteytyskäytännön toimimattomuudesta. Joo, sen toimimattomuutta on kritisoitu. Se myöskin toimii (tai itse asiassa on toimimatta) aivan eri tavalla monissa yhteiskunta/humanistissa aineissa "laadun mittaamisena"; se on suunniteltu luonnontieteiden näkökulmasta, kuten myös uusin suunnitelma asiasta. Esim tuolla uuden yliopistojen rahoitusmallisuunnitelman ongelmista: Rahoitusmalli ratkaisee yliopistojen suunnan.)

Oletan, että ajatusprosessi on edennyt näin:
Ennakko-oletus: Naistutkimus on suurinta huuhaata ikinä!
(Todistus tälle on: Väärä luulo, jonka mukaan biologia kielletään, kun sukupuolta tutkitaan yhteiskunnallisena ilmiönä.)
Tästä seuraa dilemma: Koska on niin, että naistutkimus ei ole yhteiskuntatieteen piirissä vainottua huuhaata, JOKO oletus "naistutkimus on huuhaata" on pielessä, TAI suomalaisessa yhteiskuntatieteessä on jotain vikaa.
Lopputulos: Koko yhteiskuntatiede on suurta huijausta, joka kieltää biologian. (Naistutkimusherjaus ei vaan voi olla väärässä!)

Tämähän on hyvin mielenkiintoista. Vielä mielenkiintoisempaa on, että syväanalyysi suomalaisen yhteiskuntatieteen tilasta löytyy Tiede-lehden bloggaajalta. Kysymys onkin, että missä nyt sitten kielletään ja mitä? Halutaan kieltää kulttuurinen ja sosiaalinen vaikutus? Sitä ei saa tutkia? Ellei se ole yhtenevä "biologisten faktojen" kanssa? Aika totalisoiva näkemys?
Ongelmahan piekmminkin on, että monia vaikkapa juuri sukupuolten välisiä eroja on selitetty biologialla. Hyvin epätieteellisesti, sillä kyse on ollut siitä, että mikäli yleinen käsitys sukupuolistereotypioista ja tutkimustulokset on vastannut toisiaan, niin se on ollut sillä selvä. Esim matematiikan ja avaruudellisen hahmottamisen eroa on pidetty universaalina sukupuolten välisenä erona (ja luoja paratkoon menneisyydessä on pidetty vaikka mitä kummallisuuksia.), vasta yhteiskunnallisen kontekstin ja eri kulttuurien erot huomiova tutkimus on viime vuosina nämä oletukset kyseenalaistanut. Siinä sitä tieteellisyyttä..


* Huom: feministinen tutkimusote sinänsä ei missään nimessä ole biologialle vastakkainen, vaikka gender vs. sex-tarkastelu voi sellasen kuvan antaa. Tämä ei kuitenkaan ole kaikki, vaan esim. feminististä luonnontieteen tarkastelua yms. on, vaikkapa Rebecca Jordan Yongin Brainstorm (2010) noin esimerkinomaisesti.

** Kyseisessä kirjassa sanotaan muutakin, mutta kuten monet ko. kirjaa koskevat kritiikit ovat todenneet, siinä mennään aika lujaa ohi maalin, ja ollaan hyvin tietämättömiä, mikä ero on filosofialla ja fysiikalla -noin alkajaisiksi.

HUOM: en ole ottanut kantaa myöskin blogauksessa mainittuun naistutkimuksen lakkauttamiseen Norjassa, koska kysehän ei varsinaisesti lakkauttamisesta, vaan integroinnista muuhun tutkimukseen: näkökulma jonka ymmärrän, mutta jota en missään nimessä juhli, sillä tässä tapauksessa kyse taitaa vaan olla vanhanaikaisesta rahansäästämisestä. Rahansäästämisinnon juuri kyseisestä alueesta tekee mielekkääksi naistutkimusta vastaan suunnattu lokakampanja. Onko nyt niin, että ideologinen kampanjointi vaikuttaa tiederahoitukseen? Toivon että ei. Totta helvetissä naistutkimuksen antia tarvitaan muissakin tieteissä, eikä poteroituminen ole hyvä asia, ja poikkitieteisyys kunniaan, mutta se että jokin oppiaine/tutkimusala on oma itsenäinen lokeronsa ei tarkoita missään nimessä suoraan sisäänpäinkääntyneisyyttä, eikä sulje pois muita tieteitä hyödyttävää panosta.

Sukupuolistettua biopolitiikkaa?

Mielenkiintoisen kuuloinen väikkäri, eli Jemima Repo väittelee aiheesta The Biopolitics of Gender.:

Jemima Repo väittelee valtiotieteellisessä tiedekunnassa yleisen valtio-opin alaan kuuluvasta aiheesta The Biopolitics of Gender. Revon väitöskirjan tulokset ovat merkittäviä muun muassa feministisen tasa-arvo politiikan ja tutkimuksen kannalta.

Viime vuosikymmenien aikana kehitetyllä sukupuolten välisellä tasa-arvopolitiikalla länsimaalaiset valtiot pyrkivät nostamaan kantaväestönsä syntyvyyttä, toteaa valtiotieteiden maisteri Jemima Repo väitöskirjassaan. Poliittisten instituutioiden edistämän tasa-arvopolitiikan ensisijainen tavoite on väestönhallinta, eikä sukupuolten emansipaatio. Revon väitöskirja kyseenalaistaa uudella tavalla sekä poliittisten instituutioiden harjoittaman sukupuolten välisen tasa-arvopolitiikan perustaa, että nykypäivän feministisen politiikan käsitteistöä ja suuntaa.

Biopolitiikka-käsitteellä on erilaisia käyttötapoja, mutta tässä se on nähdäkseni foucaultlaisittain väestönhallintaan (so. vallankäyttöön) yksilöiden elämänhallinnan kautta viittaava. Wikipediasta löytyy enkuksi erilaisista määritelmistä, myös F:n biovallasta/politiikasta Biopolitics.

70-lukukrapulasta heräilijät

Suomettuminen, taistolaiset, stalinistit, ja vielä kerran suomettuminen ja taistolaiset. Näitä tuntojahan on purettu viime vuosikymmenenä aika reippaasti, ja tahti on pikkuisen jopa laantunut. Mutta nettifoorumeilla 70-luvun möröt on edelleen voimissaan: milloin nykyisinkin yliopistojen proffat on kaikki entisiä taistolaisia, ja milloin taistolais-hirviöt pitää hallussaan tiedotusvälineitä. Eipä tästä sen enempää, paitsi että aihe on (tavallista enemmän) pinnalla mm. Ylen esittämän Teiniliitto-dokkarin tiimoilta ja toisekseen Ylioppilaslehdessä oli pätevä kolumni aiheesta: Stalinisti jo syntymättömänä. Joskus Usein sitä miettii, että millaisten lasien läpi pitää maailmaa katsella, jotta kaikki näyttää vasemmistomafian hallitsemalta. Kröhöm jäänyt huomaamatta 80-luvun alkupuolelta jatkunut uusliberalistinen kehitys kröhöm..Nojoo..

Kysehän ei ole siitä, ettei 70-lukua tms saisi ruotia, vaan ongelma on siinä, jos ja kun menneitä vuosikymmeniä pyritään käyttämään aseena tehdessä päivänpolitiikkaa tyylillä "taistolaiset oli silloin perseestä ja väärässä, ja tästä teen päätelmä että asia X on väärin." (Onhan muutama vuosi sitten heitetty uusstalinismi-termiä esiin. Olin jo tämän keissin unohtanut, no wikipedia sentään muistuttaa.) Helposti Kekkosen liki-yksinvaltiutta muistellaan huomattavasti positiivisemmassa hengessä ja paljon vähemmän ongelmallisena kuin nuorisoaktiiveja, vaikka oikeasti voi kysyä, että kuka siellä vallankahvassa oikeasti oli.. Aika kultaa muistot ja Urkkia nostalgisoidaan loistavana strategina, charmikkaana naissankarina ja maan isänä, kansanvallan kaventuminen who cares?

Toinen tiiviisti asiaan liittyvä ongelmallisuus on se, miten 70-luvun "ylipolitisoituneisuutta" kauhistellaan, ja tällä hokemalla on ainakin jotain tekemistä sen kanssa, että politiikka on pakko pitää täydellisesti pois kouluista, jopa yliopistoista, mikä on jotenkin järjetöntä skitsoilua: pitääkö aikuisia ihmisiä suojella pahalta politiikalta? Kuka suojelisi vaikka kaupalliselta mainostulvalta, jota karkuun yliopistollakaan ei mihinkään pääse? Kaikissa universtaissa ei sentään Oulun yliopiston tapaan ole rahoittajayritysten mukaan nimettyjä luentosaleja, mutta kaikkea muuta kyllä. Tämähän ei sitten ole ongelma, ei, vaan täysin neutraalia ja normaalia. Ja sitten päästään ihmettelemään miksi nuoret ei äänestä, kun ensiksi heitä varjellaan vainoharhaisesti kuvittelemaan että politiikka on pahaa ja likaista (eikä esim. yhteisten asioiden hoitoa.)

Mitä tämä mystinen taistolaisuus sitten oli ja mitä se teki? Hallitsiko se suomea ja hallitseeko se edelleen? Aloita vaikka noista:
Vesa Oittinen: Mitä taistolaiset oikeasti ajattelivat? Sosialismi.netissä
Aviisi 11/2004: Ihana mörkö kummittelee taas.

Ylioppilaskuntavaalit ohi ja hienosti!

Eli koko maan tilanne on seuraava: Edustajistovaalien tulos liukui hiukan vasemmalle, äänestysprosentti nousi, kuten SYL:n uutinen kertoo. Itse asiassa taitaa olla vielä hieman parempi vasemmalta katsottuna, sillä toi statistiikka on tehty ennen kuin tarkastuslaskenta toi Tampereen yliopiston Vihreä Vasemmisto sai vielä yhden paikan lisää (ei siis kahta vaan kolme lisäpaikkaa!) ja edelleen isoin edustajistoryhmä! Tamyn sivuilla: Viva ja Luuppi Puolue Tamyn edustajistovaalien suurimmat nousijat. Tampesterin universtaan äänestysprossa sen sijaan ei yltänyt keskimääräiselle tasolle, pöööh. Eikä noussut, vaan laski, joten eipä sillä...

Pakkomielteestä pienten yksiköiden lakkauttamiseen: suuri on uusi laadukkuus?

Eli kuten adressissa sanotaan: Opetusministeriö esittää kuvataiteen koulutuslinjan lopettamista Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutista. Ministeriön lakkauttamisuhan perusteena on Taideinstituutin yksikön pienuus. Voihan nyt sanonkomikä. 12 opiskelijaa per vuosi sisäänottoa on liian vähän. Korkeatasoisuudella ei ole mitään väliä. ("Nehän on vaan taiteilijoita jotka ei tee töitä kaikki humpuukiaineet pois sanon minä"-henkiset varmaan hurraa tätä.) Adressi lakkauttamista vastaan siis tuolla: Kuvataiteen ammattikorkeakoulutus säilytettävä Lahdessa.

Bongasin jutun siis Aaltopahvia-blogin Essi Tammimaan postauksesta. Lahti ei ole erityisen läheinen paikka sen kummemmin kuin kuvataide-alan koulutuskaan. Tietty pitää huomauttaa, että olen jokseenkin samassa veneessä, kun opiskelen oppinaineessa, jonka sisäänotto Tampereella on vuosittain myös 12 (filosofia). Lakkautuksen aave leijuu filosofian laitosten yllä. Tietenkin amk:ssa ja yliopistoissa voi olla hyvin eri tilanne siltä pohjalta, että käsittääkseni amk:n kuvataide/media-alan ja joidenkin muidenkin alojen koulutuksen aloituspaikkojen liiallisesta määrästä on puhuttu kauan. Selväähän se kuitenkin on, että tämä oletus suurien ja keskitettyjen yksiköiden tehokkuudesta, ja vastakkaisesti pienten huonoudesta on kuitenkin sama mantra, jota toistetaan kaiken 3. asteen koulutuksen yhteydessä.

Viimeksihän tuossa kuluvan kuun alussa akatemiatutkija Petri Koikkalainen huomautti, että perustieteiden aloituspaikkoihin suunnitellut vähennyksen on ylimitoitettuja. HS:n jutusta lainaus: Esimerkiksi yhteiskunnallisten ja humanististen alojen pelätään kuihtuvan yliopistoista leikkausten myötä. Myös kulttuurin vähennyksiä pidetään ylimitoitettuina. [--] Koikkalaisen mukaan monien yleissivistävien ja perustieteiden aloituspaikkoja aiotaan vähentää liikaa verrattuna työvoimatarpeeseen.

Näissä vähennyspäätöksissä tuntuu vahvasti sellainen "kun kerran leikata on pakko, niin leikataanpas nyt arvalla vaikka tosta ja tosta"-mentaliteetti. Jotenkin vahvasti tuntuu että tällä tavalla laskemalla saadaan aikaan lyhytaikaisia säästöjä, mutta ongelmat tulee sitten muualla. (Kuten vaikka siinä, että onko Suomessa tällä menolla tulevaisuudessa laadukasta humanistista/yhteiskuntatieteellistä tutkimusta ja opetusta, tai taidetta ja taide-alojen opetusta.) Joku muu kerta jaksan vuodattaa ja analysoida tätä enemmän, nyt ei ehdi eikä jaksa.

Voi edustajistovaalien ääntenmyynti sentään..

Nyt syksyllä on sekä Tampereen yliopistolla, ja ilmeisesti monella muullakin universtaalla edustajistovaalit.(Meinaa siis ylioppilaskunnan ylimmän päättävän elimen valintaa.) Ilmeisesti äänestysprosentti on pysynyt pitkään jossain
25 tienoilla, mikä seuraa sitä samaa linjaa kuin muutkin vaalit, eli mitä läheisimmistä asioista päätetään, sitä vähemmän kiinnostaa. (Pressanvaalithan on äänestysaktiivisuuden kannalta voittaja, sitten on eduskuntavaalit ja sitten kunnallisvaalit--europarlamenttivaalit ei sovi aivan tähän kuvioon..niiden kohdalla annan sen myönnytyksen, että oikeasti voi kuvitella, että monien on vaikea ymmärtää mihin niitä edustajia valitaan ja miksi.)

Mutta siis: Ylioppilaslehdessä oli juttu ehdokasmäärän romahtamisesta Helsingin yliopiston edarivaaleissa. Sama on Tayn osalta. Tietenkään ehdokasmäärä ei suoraan korreloi kiinnostuksen kanssa, joten liian suuria päätöksiä ei tästä pidä vetää.

Tämä sen sijaan kuulostaa aika huolestuttavalta: osto- ja myynti-paikka edarivaalien äänille. Ei stana. Näin mainoslapun ilmoitusaululla, ja jutun kekkonenkekkonenkekkonen nimi jotenkin ohjasi ajattelemaan parodian suuntaan. Ilmeisesti kuitenkaan näin ei ole, tai päättelen näin Jouni Markkasen kirjoituksesta Tamy-blogissa: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…

Harmiksemme hyödyn saavuttaminen vaatii Tamylta melko paljon ylimääräistä työtä. Vaalien järjestämistä täytyy pohtia uudelleen ja niiden demokratia on ainakin tässä vaiheessa kyseenalaistettu. Joudumme lisäksi muuttamaan sääntöjämme ja heijastevaikutuksena näin joutunevat tekemään muutamat muutkin ylioppilaskunnat. Toisaalta tällaiset tilanteet pistävät ajattelemaan.

Vielä vinkkinä Ylioppilaslehden hyvä pääkirjoitus: Älä äänestä kaveria. Kyllä, näissäkin vaaleissa on suhteellinen vaalitapa, älä siis valitse yksilön perusteella ketä äänestät (tai no, kaikki saa tehdä mitä haluaa, mutta kannattaa muistaa miten homma toimii.)

Parempi valmistua hitaasti vai olla valmistumatta ollenkaan?

Lueskelinpas viikonloppuna Suomen kuvalehdestä yliopisto-opiskelijoiden valmistumista ja opintojen rajausaikoja koskevan jutun, joka löytyy myös täältä. Tämän innoittamana päätin hieman avautua asiasta nimeltä opiskeluaikojen rajaaminen yliopistossa. Eli homman nimi on se, että vuoden 2005 opintojen rajauslaki lopetti ns. ikuiseksi sanotun opinto-oikeuden, ja eli universtaasta (sori latinismi:D) pitäisi teoriassa saada itsensä ulos viidessä vuodessa. Kuitenkin käytännössä lisäaikaa myönnetään jos on suunnitelma opintojen etenemisestä. Ja tietty poissaolevaksi ilmoittautuminen on mahdollista, eikä kuluta vuosia; tietenkään ei toimi rajattomasti. (Ks. vaikka ko. linkistä asian selostusta, en tähän aloita. Muutenkin tietoa löytyy netistäkin hakemalla.)

Miksi asiasta kirjoitetaan (esim. SK:ssa) nyt, on selvä, sillä kuten jutussa mainitaan, niin ekoilla opiskelijoilla, joihin toi laki vaikuttaa (siis vuonna 2005 aloittaneilla), tulee tän alkavan lukuvuoden jälkeen täyteen se 5 vuotta + 2 lisävuotta (siis jos ei ole ollut poissaolevana.) Mutta juttu onkin niin, OMG ja hyvätavatonsentään, että ei niitä opiskelijoita potkitakaan sen jälkeen pihalle (tietyin ehdoin tietty.)

Mun on yleisesti ottaen vaikea käsittää, miten ja miksi pitäisi pitää kummallisena sitä, että lisäaikaa annetaan "hövelisti" tms. Joo, varmaan on hyvä juttu, että ihmiset pyrkii valmistumaan, ja että annetaan yliopiston puolelta kunnollista opintoneuvontaa, ja jos toi laki siihen vaikuttaa jollain tavalla, niin ok. Ja tutut hokemat eli "tuottavuus ja kilpailukyky tai Suomi romahtaa" ja "opiskelijoiden lorvailu seis".

Kysymys on ensinnäkin: auttaako se jotain tai mitään loppupeleissä, mikäli opinto-oikeus otettaisiin pois helpommin? (Edes ottamatta huomioon inhimillisiä ja yksilöllisiä elämäntilanteita ja tarpeita, joita on vaikka se kuuluisa lapsen hankinta, taikka ihan vaan sairastuminen.) Huomioimatta siis sitäkään, että oikeasti opintojen venymiseen on OIKEUTETTUJA ja EI-LAISKUUDESTA-JOHTUVIA SYITÄ, niin järkeä opinto-oikeuksien helpommassa lakkautuksessa ei ole, sillä voidaanko olettaa, että nämä samat (nykyiset ex-) opiskelijat jollain käsittämättömällä tavalla katoaisivat maan päältä? Heillä ei vain olisi enää opiskelija-etuisuuksia eikä opiskelupaikkaa, eikä tutkintoa, eikä mahdollisuutta edes tulevaisuudessa valmistua, ellei sitten hakemalla uudestaan yliopistoon valintakokeella, joissa kuulemma nykyäänkään ensimmäistä kertaa/suoraan lukiosta pyrkivät eivät meinaa saada opiskelupaikkaa..(Tästähän on joka kevät kovasti uutisointia, kuinka "uusia ylioppilaita syrjitään" tms.)

Kuten artikkelissakin huomattaa joku yliopiston taholta, niin oikeasti ei vain yksinkertaisesti ole järkevää pyrkiä rankaisemaan ihmisiä valmistumattomuudesta..Ei se vain toimi niin, että parannettaisiin valmistumisaikoja potkimalla "hitaita" (en oikeasti ota kantaa tuohon hitauteen, tai nopeuden puolesta) opiskelijoita pois. Tai varmaan toimisi hetkellisesti, ja näyttäisi hyvältä paperilla (ainakin hetken) mutta kokonaiskuva on eri juttu.


**
Huomautettakoon että en juuri missään tilassa kannata ns. rangaistuskeinoja ihmisten (näennäiseen) motivoimiseen. Toisaalta en myöskään sano, että opintoaikojen rajaus sinällään on maailman kauhein asia, etenkin kun lisäaikaa valmistumiseen saa niin, että asiaa arvoidaan tapauskohtaisesti. Suurinta vahinkoahan asiassa kuin asiassa tekee yleensä täydellisen yksisilmäinen joustamattomuus.
EDIT lisäys:Uskon myös vakaasti että oikeasti opiskeluaikoja lyhentävä teko olisi tuntuva opintotuen korotus, jotta olisi OIKEASTI mahdollisuus opiskelijan kuin opiskelijan opiskella täyspäiväisesti, mutta siitä joku toinen kerta, jos silloinkaan..