Kuka kieltää ja mitä? - Nature vs. nurture debatti on edelleen elossa!

Olipas kerran aika, jolloin harrastettiin kiistelyä paremmissakin tieteellisissä piireissä siitä, kumpi vaikuttaa ihmisen kehitykseen enemmän, perimä vaiko kasvatus (ts. sosiokylddyyrinen ympäristö kaikkinee -lähtein ihan siitä kehdossa saatavasta hoivasta.) Muutamat traagiset tapaukset, kuten vaikka susilapset, ovat osoittaneet, että ihmisestä ei tule ihmistä ilman lajitovereitaan. Pelkkä perimä ei auta mihinkään asti. Olen olettanut, että ihmiset noin yleisesti ymmärtävät, ettei "biologiaa" ja "sosiaalista/kulttuurista" voi eikä pidä asettaa vastakkain. Myöskään ei ole syytä pitää biologista faktisena ja pysyvänä pohjana, jonka päällä sosiaalinen vaikutus "lisätään". (Tämä kuitenkin on mitä suurimmassa määrin se kulttuurinen harhamme, joka näkyy sellaisissakin tutkimuksissa, joissa tähän yritetään suhtautua kriittisesti; esimerkiksi sosiaalisen ja biologisen sukupuolen erotteluun perustuva feministinen teoria helposti kompastuu tähän, vaikka käsittääkseni tätäkin on pyritty paremmin huomioimaan.)*

Sosiaalisen ja biologisen erottaminen ja erottamisen mahdottomuus (ilman että kyseessä olisi hierarkkinen suhde) on ehkä vaikeimpia ihmis- ja kaiken muun tutkimuksen kohteita. Kaikenlaiset uudet tutkimuksen tavat (vaikkapa neuroplastisuus) tekevät yhä enemmän tiettäväksi, ettei ole ajattelua/henkistä (johon vaikuttaa sosiaalinen) toisaalla, ja toisaalla pysyvää luontoa (biologiaa.) Mielenkiintoista on myös, miten eri kulttuurien väliset erot ovat olemassa, ja miten niitä voidaan tutkia, mikäli oletus on biologisen olemuksen pysyvyydestä. Tuottaako erilainen biologia erilaiset kulttuurit? (Tämähän on melkein paluuta kansanluonnekäsityksiin jonnekin 1800-luvulle.)

Sen sijaan, monet luonnontieteeseen uskovat tietävät, että luonto se on mikä määrää! (Ekspikoimatta tätä "luontoa" sen tarkemmin. Ilmeisesti kuitenkin kyseessä on se, mitä voi mitata tämänhetkisellä tutkimuslaitteistolla.) Eräässä blogipostauksessa on haaveilua tieteestä, josta "antibiologia" on karsittu, ja joka perustuu "tieteellisiin periaatteisiin":
Suomalaiseen yliopistomaailmaan pesiytynyt tai suorastaan linnoittautunut antibiologinen tutkimusperinne - konstruktionismi, feminsimi, poliittinen korrektisuus - on jo pitkään näyttänyt niin institutionalisoituneelta vitsaukselta, että siitä tuskin on pääsyä kuin vuosikymmenien mittaan. Normaalien tieteellisten periaatteiden puitteissa huuhaa lähtee kyllä liukkaasti kuin kuppa Töölöstä, mutta kerran institutionalisoiduttuaan vertaisarvioinnin kaltaiset tieteen autonomisuutta korostavat laadunvarmistusmenetelmät kääntyvät alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.

Ja kyllä, kyse on yhteiskuntatieteistä (blogistin aihe kylläkin vaihtuu puolessavälissä kirjoitusta psykologiaan, ja liikkuu humanististen tieteiden parissa, mutta en keskity tähän omituisuuteen). Se on suomessa "nollatutkimusta", jolta pitäisi viedä rahat pois. Suomalainen yht.kuntatieteellinen tutkimus on todistetusti huuhaata ilmeisesti siksi, että Sokal niminen fyysikko kirjoitti 90-luvulla kirjan, jossa kritisoi yhdysvaltalaisten humanististen tieteiden rähmälläänoloa ranskalaista teoriaa kohtaan.** Rahaa annetaan kuulemma väärin, ts. epätieteellisin perustein; ilmeisesti kyse on siitä, että yhteiskunta/humanistisille tieteille rahoitusta ei jaeta luonnontieteellisen tutkimuksen näkökulmasta? (Miksi sitä ei jaeta luonnontieteellisentutkimuksen näkökulmasta? Kyssäriin voi vastata, että miksi vaikka lääketieteen rahoista ei oteta päättämään historioitsijoita? Varmaan ymmärrätte pointin.)

Seuraavaksi päästään tämän hölynpölyn (ts. suomalaisen yhteiskuntatieteen) eliminointisuunnitelmaan:
Suomessa biologian sivuuttava hölynpöly pitäisi ensin eristää, jotta se voitaisiin sitten vähitellen näivettää. Ongelmana on, että esimerkiksi Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa on järkevät käyttäytymistieteelliset tutkimushankkeet ja -virat ovat samassa laarissa kaikkein himmeimpien postmodernistien kanssa.

Ottamatta kantaa siihen, mikä kelpuutetaan ja millä perustein lokeroon "järkevä käyttäytymistieteellinen tutkimushanke", niin voidaan kysyä, ketä nämä himmeimmät postmodernistit sitten ovat? Linkin takaa löytyy:

Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnantutkimuksen toimikunta:

Jäsenet 1.1.2010-31.12.2012

Puheenjohtaja

Professori Aila Lauha
(kirkkohistoria)
Helsingin yliopisto

Jäsenet:

Professori Pauline von Bonsdorff
(taidekasvatus, estetiikka)
Jyväskylän yliopisto

Professori Liisa Laakso
(kansainvälinen politiikka, valtio-oppi)
Helsingin yliopisto

Professori Erkki Laitinen
(laskentatoimi)
Vaasan yliopisto

Professori Pirjo Markkola
(Suomen historia)
Jyväskylän yliopisto

Professori Olli Mäenpää
(julkisoikeus, hallinto-oikeus)
Helsingin yliopisto

Professori Pauli Niemelä
(sosiaalitieteet)
Kuopion yliopisto (1.1.2010 alkaen Itä-Suomen yliopisto)

Professori Lea Rojola
(kotimainen kirjallisuus)
Turun yliopisto

Professori Pekka Ruohotie
(ammattikasvatus)
Tampereen yliopisto

Professori Matti Sintonen
(filosofia)
Helsingin yliopisto

Professori Jan-Ola Östman
(pohjoismaiset kielet)
Helsingin yliopisto

Aika, köh, postmodernista. Ei tod.

Sitten vedotaan johonkin syväkurkkuun, "biologisesti valistuneeseen tutkijaa", joka on kertonut, että:Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa akatemiaprofessoreiksi valitaan tutkijan mukaan “naistutkijoita, kielitieteilijöitä ja juhasihvola/perttialasuutari-tyyppisiä suomalaisen yhteiskuntatieteen suuria nimiä”.

En jaksa tässä vaiheessa etsiä akatemiaproffiksi valittujen nimiä tietyltä ajalta, mutta aina epäilyttää, jos yksi tyyppi haluaa kertoa, että "kaikki valinnat tehdään huonosti". Onko kyse siitä, että tämä tyyppi itse olisi pitänyt valita, tai hänen kaverinsa? Katkeruutta?

(Todistus tiedemaailmasta pihallaolosta: Lopussa on kannanotto pisteytyskäytännön toimimattomuudesta. Joo, sen toimimattomuutta on kritisoitu. Se myöskin toimii (tai itse asiassa on toimimatta) aivan eri tavalla monissa yhteiskunta/humanistissa aineissa "laadun mittaamisena"; se on suunniteltu luonnontieteiden näkökulmasta, kuten myös uusin suunnitelma asiasta. Esim tuolla uuden yliopistojen rahoitusmallisuunnitelman ongelmista: Rahoitusmalli ratkaisee yliopistojen suunnan.)

Oletan, että ajatusprosessi on edennyt näin:
Ennakko-oletus: Naistutkimus on suurinta huuhaata ikinä!
(Todistus tälle on: Väärä luulo, jonka mukaan biologia kielletään, kun sukupuolta tutkitaan yhteiskunnallisena ilmiönä.)
Tästä seuraa dilemma: Koska on niin, että naistutkimus ei ole yhteiskuntatieteen piirissä vainottua huuhaata, JOKO oletus "naistutkimus on huuhaata" on pielessä, TAI suomalaisessa yhteiskuntatieteessä on jotain vikaa.
Lopputulos: Koko yhteiskuntatiede on suurta huijausta, joka kieltää biologian. (Naistutkimusherjaus ei vaan voi olla väärässä!)

Tämähän on hyvin mielenkiintoista. Vielä mielenkiintoisempaa on, että syväanalyysi suomalaisen yhteiskuntatieteen tilasta löytyy Tiede-lehden bloggaajalta. Kysymys onkin, että missä nyt sitten kielletään ja mitä? Halutaan kieltää kulttuurinen ja sosiaalinen vaikutus? Sitä ei saa tutkia? Ellei se ole yhtenevä "biologisten faktojen" kanssa? Aika totalisoiva näkemys?
Ongelmahan piekmminkin on, että monia vaikkapa juuri sukupuolten välisiä eroja on selitetty biologialla. Hyvin epätieteellisesti, sillä kyse on ollut siitä, että mikäli yleinen käsitys sukupuolistereotypioista ja tutkimustulokset on vastannut toisiaan, niin se on ollut sillä selvä. Esim matematiikan ja avaruudellisen hahmottamisen eroa on pidetty universaalina sukupuolten välisenä erona (ja luoja paratkoon menneisyydessä on pidetty vaikka mitä kummallisuuksia.), vasta yhteiskunnallisen kontekstin ja eri kulttuurien erot huomiova tutkimus on viime vuosina nämä oletukset kyseenalaistanut. Siinä sitä tieteellisyyttä..


* Huom: feministinen tutkimusote sinänsä ei missään nimessä ole biologialle vastakkainen, vaikka gender vs. sex-tarkastelu voi sellasen kuvan antaa. Tämä ei kuitenkaan ole kaikki, vaan esim. feminististä luonnontieteen tarkastelua yms. on, vaikkapa Rebecca Jordan Yongin Brainstorm (2010) noin esimerkinomaisesti.

** Kyseisessä kirjassa sanotaan muutakin, mutta kuten monet ko. kirjaa koskevat kritiikit ovat todenneet, siinä mennään aika lujaa ohi maalin, ja ollaan hyvin tietämättömiä, mikä ero on filosofialla ja fysiikalla -noin alkajaisiksi.

HUOM: en ole ottanut kantaa myöskin blogauksessa mainittuun naistutkimuksen lakkauttamiseen Norjassa, koska kysehän ei varsinaisesti lakkauttamisesta, vaan integroinnista muuhun tutkimukseen: näkökulma jonka ymmärrän, mutta jota en missään nimessä juhli, sillä tässä tapauksessa kyse taitaa vaan olla vanhanaikaisesta rahansäästämisestä. Rahansäästämisinnon juuri kyseisestä alueesta tekee mielekkääksi naistutkimusta vastaan suunnattu lokakampanja. Onko nyt niin, että ideologinen kampanjointi vaikuttaa tiederahoitukseen? Toivon että ei. Totta helvetissä naistutkimuksen antia tarvitaan muissakin tieteissä, eikä poteroituminen ole hyvä asia, ja poikkitieteisyys kunniaan, mutta se että jokin oppiaine/tutkimusala on oma itsenäinen lokeronsa ei tarkoita missään nimessä suoraan sisäänpäinkääntyneisyyttä, eikä sulje pois muita tieteitä hyödyttävää panosta.

Cosmonainen, uusliberalistinen oman elämänsä yrittäjä?

Tämä ei varsinaisesti yllätä ketään, joka on joskus ko. lehteä selaillut. Nyt tätä on sitten tutkittukin (KU: Naistenlehti Cosmopolitan ohjaa lukijaa kohti maksimaalista menestystä):

Uusliberalismi yhdistetään usein suuremman luokan yhteiskunnallisiin prosesseihin, kuten kansainvälisen kaupan vapauttamiseen ja hyvinvointivaltiomallin purkamiseen tähtääviin poliittisiin muutoksiin.

Jyväskylän yliopistoon väitöskirjansa tehneen tutkija Kati Kauppisen tutkimuksen mukaan uusliberalismin periaatteiden mukaisesti toimii myös maailman laajalevikkisin nuorille naisille suunnattu Cosmopolitan -lehti, joka ilmestyy maailmalla useilla eri kielillä.

Kauppinen tarkasteli väitöstutkimuksessaan uusliberalistisen vallankäytön prosesseja Cosmopolitanin tapausesimerkin kautta sekä pohti näiden merkityksiä ja seurauksia nykyisen naiseuden kannalta.

Tietyssä mielessä vierastan useassa tilanteessa naistenlehtien ja "hömpän" demonisointia, sillä se kääntyy usein nimenomaan naisten syyttelyksi: naiset nyt vaan on niin ulkonäkökeskeisiä/pinnallisia. Usein väitteen esittää nainen, joka itse katsoo olevansa sisariaan ylempänä; "määhän en muutenkaan naistenjutuista tykkää, ja naisetkin on kamalia!" (En tässä yhteydessä kerro, kuinka itseään silmään puukotusta on leijuminen "mua sanotaan hyväksi jätkäksi"/"miehet sanoo aina että oon erilainen kun muut naiset, fiksumpi ja reilumpi"-kommenttien kanssa. Hei, jos totuus on se, että se tietty elin tekee susta miehen ja arvioitavan normaaleilla standardeilla, niin tossa ei voi kuin hävitä!)

Sairainta on, että kulttuuri, joka arvioi naista ulkonäön perusteella, syyllistää NAISIA tämän kulttuurin ylläpidosta/keksimisestä. Haloo. Kun totuus on se, että keksimäärin nainen, joka kapinoi normeja vastaan, useimmiten ITSE kantaa seuraukset omassa elämässään ("on liian epäsiisti tähän työpaikkaan, tämä on asiakaspalvelua"/"toi on niin epänaisellinen, ettei kukaan mies sitä halua".) Mikäli normeja noudattaa, niin tadaa: on itsekäs kuluttaja, joka on paitsi pinnallinen myös epäeettinen ja tuhoaa haluamillaan meikeillä/vaatteillaan/kengillään maapallon!! Onko tässä muita kuin huonoja vaihtoehtoja? Teit kummin päin tahansa, aina häviät.

Kun mainitun kontekstin ottaa huomioon, ja tarkastelee suurempaa kuvaa kuin yksittäisen naisen "meikkihimoa", kritiikki on mielekästä. Miksi naiset haluavat näitä asioita?

Uusliberalistisen näkemyksen mukaan yhteiskunnallinen hyvinvointi saavutetaan järjestämällä koko yhteiskunta markkinatalouden logiikan ja arvojen mukaisesti. Keskeisen osan tästä muodostaa pyrkimys ohjailla ihmisiä toimimaan oman elämänsä ”yrittäjinä”; eteenpäin pyrkien, laskelmoiden, itsestään ja valinnoistaan vastuun kantaen.

Cosmopolitan-lehden saksankielistä versiota tutkinut Kauppinen havaitsi, kuinka lehti pyrkii ohjailemaan lukijaansa toimimaan yhtälailla yrittäjämäisesti kaikilla elämän osa-alueilla.

Nuorten naisten lehti johdattaa lukijaansa pyrkimään “maksimaaliseen menestykseen” niin työn kuin kauneuden saralla, tavoittelemaan aina vain hehkeämpää seksielämää, pysyttelemään motivoituneena ja vaikuttamaan vahvalta kaikissa elämäntilanteissa.

– Cosmopolitanin maailmassa minuus muodostuu joukoksi oman onnellisuuden ja menestyksen nimissä jatkuvasti työstettäviä projekteja, joiden päämääränä on kaikenpuolinen täydellisyys, itsen optimointi joka suhteessa.

Cosmopolitaani ei yksin tietenkään ole tämän takana; se on vain yksi osa koneistoa, mutta se voi olla merkittävä osa. Jo monta vuosikymmentä sitten julkaistu Betty Friedanin teos "Naisellisuuden harhat" (The Feminine Mystique, 1963) esittelee yhtenä teemanaan markkinakoneiston ja naistenlehtien symbioottisen suhteen myydä naisille mielekäs elämä, jotta muuten tyhjä kotirouvan arki täyttyisi. Monin kohdin ko. kirja on kovaa kamaa edelleen, vaikka suomessa naisten työssäkäynti on aivan eri luokkaa mitä 50-60-luvun Yhdysvalloissa.

HUOM: Luen naistenlehtiä, joskus tai usein (harvoin tässä käsiteltyä, juurikin siksi, että se on niiiiin pinnallinen. Naistenlehti ei ole myöskään mielestäni synonyymi paskalle lehdelle, eikä ne kaikki ole samanlaisia.) Ei, kyse ei ole aivopesusta. Kukaan ei rupea haluamaan tiettyjä juttuja vain ja ainoastaan siksi, että lukee vaikka Cosmoa. Kyse on laajemmasta kuvasta; mitä se ilmentää, miksi vaikka ko. lehti on olemassa ja suosittu? Ja kyllä, varmasti sillä on jtn vaikutusta, jos lukee joka hemmetin viikko teinistä lähtien juttuja, että "näin teet miehesi onnelliseksi sängyssä"/"näin sinusta tulee parempi ihminen!")

Suomen yrittäjät nuorten kyykyttämisen puolesta?

Voi hyvää päivää näitä väläyksiä: Suomen Yrittäjät esittää, että nuoria voitaisiin palkata työsuhteen alkuvaiheessa työehtosopimuksia halvemmalla. Yrittäjäjärjestön mielestä palkasta pitäisi voida sopia vapaasti työsuhteen alkuvaiheessa, kun yritys ottaa töihin täysin työkokemusta ja koulutusta vailla olevan henkilön. (Korostuksen allekirjoittaneen, HS:n uutinen tuolla: Yrittäjät palkkaisivat nuoria alepalkalla.) Suomennettuna: se että Suomessa teetetään jo nyt (pimeää) työtä äärettömän pienillä/olemattomilla palkoilla maahanmuuttajilla/siirtotyöläisillä ei riitä, vaan tähän työntekijöiden alakastiin pitää saada lisää polkuhintaista työvoimaa. Vapaa sopiminen on yhtä kuin: palkka jolla ei voi elää. Sehän tossa uutisessä tulee seuraavana, eli: tätä lystiä pitäisi sitten valtion tukea, koska eihän ne kouluttamattomat nuoret tolla palkalla voi elää, joten:Palkan lisäksi tällaisen nuoren toimeentulo tulisi varmistaa henkilökohtaisella palkkatuella.

Kovastihan on yritetty naamioida huoleksi nuorista jotka on jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta. Niistä nuorista pitääkin olla huolissaan, mutta tämä keino menee ihan kyllä jollekin käsittämättömyyden puolelle. Asiaankuuluva kysymys on myös se, mitkä olisi ne työpaikat, jonne näitä nuoria voidaan ottaa? Nykyisessä yhteiskunnassa harvoin ilman koulutusta oikein uralla etenee, joten epäilen vahvasti, että kyseessä olisi ainoastaan uusi keino hankkia halpaa työvoimaa nykyisten rinnalle (palkattomat harjoittelut yms), josta ei kuitenkaan käytännössä olisi mahdollisuutta jatkaa alalla, vaan nuori korvattaisiin toisella. (Jos multa kysytään, niin ainoa järkevä tapa saada nuoria töihin ilman vaaraa että kyseessä olisi vain kokeilu yrityksen taholta, on jonkinlainen oppisopimusmallin laajennus: tällöin työskennellessä olisi mahdollista hankkia muutakin kuin työkokemusta, josta helposti puhutaan kuin jonain käsittämättömänä siunauksena, mutta jolla ei välttämättä ole mitään painoarvoa, ainakaan, mikäli koulutusta ei ole.)

SAK:sta reagoidaan heti, huomauttamalla että: SAK:n kehittämisjohtajan Saana Siekkinen toteaa, että työnantajapuoli nostaa samaiset nuorten alepalkat esille säännöllisin väliajoin, vaikka niille ei ole minkäänlaisia perusteita. "Sen sijaan kansainvälisestikin on saatu kokemuksia siitä, että nuorten palkka-alekokeilut ovat kasvattaneet köyhien työtätekevien nuorten joukkoa, jolla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia omaan elämään", Siekkinen sanoo. HS: SAK: Nuorten alepalkat eivät työllistä. Aika ilmeistähän tuo vaara työtätekevien köyhien lisääntymisestä on.

Ylipäätään minkä tahansa työksi kutsuttavan vastaanottamisen (esim. "harjoitteluna" eli työmarkkinatuella, joka ei tod. ole suuri!) näkeminen "syrjäytymistä ehkäisevänä" on jotenkin hämmentävää: ajatuskulku tuntuu olevan, että "kuinka huonoilla ehdoilla ja kuinka mitättömällä korvauksella tahansa" niin tästä se ura urkenee ja elämänhallinta paranee. Mitä tapahtuu sen alepalkka-jakson tai nykyisellään harjoittelun jälkeen? Onko tämä vain hetken pikaratkaisu? Yritys ottaa seuraavan nuoren töihin. Hiphurraa! Toinen, tiiviisti tähän liittyvä juttu on sitten se, minkä Anna Kontula on blogissaan hyvin kiteyttänyt: On viitteitä siitä, että läpi työmarkkinakentän kokemattomilla nuorilla teetetään ikävimmät ja vaarallisimmat työt. Tyypillisesti nuoren työ löytyy niiltä palvelusektorin matalapalkka-aloilta, joilla normaali ammattiyhdistysaktivismi on hullunrohkeutta. Paremmissakin töissä jäävät pätkätyöläiset nuoret helposti kahvihuoneen solidaarisuusrenkaan ulkopuolelle.[--] Pitäisi miettiä sitäkin, mitä yhteiskunnalle maksaa nuorten vieraannuttaminen työelämästä: Kun sitä on muutaman kerran vedetty kölin alta, oppii fiksu ihminen varomaan palkkatyötä.
Nuoret paskaduuneista oikeisiin töihin? Niinpä.

Paluu kotiäiti-yhteiskuntaan?

Aina välillä tulee vastaan kannanottoja, joissa painotetaan että äitien pitäisi olla kotona lapsen kanssa aina vuoteen X asti, tai lapsen kehitys estyy/lapset sairastelee enemmän/käytöstapoja ei opita tms. Uusin panos tällä saralla on Hesarin juttu Tutkija: Pienet lapset vaarassa vahingoittua päiväkodeissa, joka kyllä on osittain ko. tutkija kirjapromoa.

Kasvatustieteiden tohtori, yliopistolehtori ja tietokirjailija Erja Rusanen on huolissaan lapsista. Hänen mielestään alle kolmevuotiaita lapsia ei pitäisi viedä päiväkotiin ollenkaan.

"Hämmästyn sitä, kun ihmiset sanovat laittavansa kaksivuotiaan lapsen päiväkotiin, jotta hän kehittyisi sosiaalisesti. Päinvastoin voi olla vaarana, että hän vahingoittuu."

Rusanen esittelee ajatuksiaan lastenkasvatuksesta juuri julkaistussa kirjassaan Hoiva, kiintymys ja lasten kehitys. Ne pohjaavat brittiläisen psykoanalyytikon ja psykiatrin John Bowlbyn kehittämään kiintymyssuhdeteoriaan. Sen mukaan lapsen tulisi pysyä kolmevuotiaaksi mahdollisimman lähellä sitä aikuista, johon hän on ensisijaisesti kiintynyt. Se henkilö on äiti. Toissijaisia kiintymyksenkohteita ovat isä, sukulaiset, ystävät, hoitajat.

Whaaaaaaaat? Ok, pienen lapsen saamasta huomiosta päiväkodissa saa olla huolissaan, mutta tuo ÄIDIT KUULUU KOTIIN- suuntainen pointti on aika omituinen. Ymmärrän tutkijan huolen päiväkotien ongelmista, mutta ratkeaako se ottamalla pienet lapset pois sieltä? Kaikenkaikkiaan on hämmentävää lukea väitettä, että ensimmäisen hoitajan pitää nimenomaan olla ÄITI, ts. saa niin väittää, mutta sille ei nähdäkseni ole mitään perustetta, ellei sitten vetoa arvottaviin käsityksiin. (Uskoisin, että kyseessä on toimittajan moka tossa äitiyden painottamisessa.) Kiintymyssuhdeteoria, sellaisena kuin se on nykytutkimusten pohjalta, ei väitä, että ensimmäisen kiintymyksen kohteen pitäisi olla äiti, vaan kyse on aikuisesta, joka takaa pysyvän kiintymyssuhteen kehittymisen. Pitää muistaa, että alunperin ko. teoria on luotu aikana, jolloin näkemys äidistä ensisijaisena hoitaja oli selviö, kun taas ajatus hoivaavasta isästä oli kertakaikkisen mahdoton.

Nykyisessä jälkiteollisessa yhteiskunnassa, aikana jona pätkä- ja silpputyöläisyys sekä työttömyys lisääntyy, on ainoastaan omituista, mutta myös vahingollista, haikailla mieselättäjä-malliin takaisin (mikäli sellaista esim. Suomessa on koskaan ollutkaan, ainakaan kovin laajasti, monissakaan yhteiskuntaluokissa: kun tulot on olleet pienet, niin sekä äiti että isä ovat joutuneet käymään töissä), koska sitähän nainen kolme vuotta per lapsi kotona-näkemys on: siihen sisältyy ajatus, että nimenomaan miehellä on työ (jos ei ole, niin aika mahdottomaksi menee.) Vanhemmuuden jakaminen, anyone? (Puhumattakaan siitä, että tässä unohdetaan yksinhuoltajat sekä samaa sukupuolta olevia parit.)

Väittäisin että on yksinomaan ongelmallista julistaa nimenomaan äidin hoivan välttämättömyyttä: muutenkin äitiys on niin vahvasti tunnelatautunut asia, ja naiset tuntevat syyllisyyttä miltei kaikesta mitä tekevät äiteinä.* Toisekseen: kun oikeasti ei ole olemassa järkeviä syitä korostaa äidin asemaa huoltajana, vaan nimenomaan purkaa niitä essentialisoivia käsityksiä siitä, että vain nainen osaa hoitaa lastaan. Jotenkin tuntuu, että helposti kotiäitiyttä ihannoivat näkemykset olettavat, että olemme jo tilanteessa, jossa lapsen äiti ja isä ovat tasa-arvoisia ja yhtä sitoutuneita huoltajia. (Monessa tapauksessa näin jo onkin, mutta kyse on laajemmasta asenne- ja arvostusilmapiiristä, joka ei muutu hetkessä.)

*Näimpäs äsken elokuvissa trailerin, jossa mainostettin tulossaolevaa Sarah-Jessica Parkerin (Sinkkuelämää-Carrie) tähdittämää leffaa, jossa nainen tasapainoilee uran ja lasten välillä, ja tuntee syyllisyyttä lastensa hylkäämisestä. (Ja kyllä, näillä lapsilla oli isä, jonka tasapainoilusta ei juuri kerrottu..Hän tietty on sankari, kun uhrautuu tms?) Siis että aihe on pinnalla..edelleen.

EDIT: luin vasta nyt koko jutun paperilehdestä, ja siinä painotus oli paljon vahvemmin päiväkotien kehittämisessä, ts. siis tutkijan painotus on enemmän siinä jutussa. Hyvä näin.

Hyvää maailman mielenterveyden päivää!

Eli ko. päivän idea on levittää tietoisuutta mielenterveydellisistä ongelmista/mielen sairauksista, sekä siitä, kuinka suuri kuilu on eri maiden välillä siinä, millaista hoitoa ihmisen on mahdollista saada.

WHO:n (Maailman terveysjärjestö) sivut asiasta (enkuksi).

Ja kannattaa muistaa, että mielenterveydelliset ongelmat koetaan edelleen todella leimaaviksi -yleisyydestään huolimatta. Seuraavan kerran kun vitsailee siitä, että "lääkkeet on jäänyt itsellä/jollakulla toisella ottamatta", niin kandee muistaa, että tämän jutun oletettuun hauskuuteen liittyy se, että OIKEASTI ei tartte syödä lääkkeitä. Etkä välttämättä voi tietää, kuka/ketkä seurueesta syö lääkkeitä, kun siitä tavataan olla hyshys koska pelätään leimautumista. (Täten julistan tässäkin meediumissa että syön lääkkeitä, kyllä. Eikä asia hävetä.) Monille asia on sattuneesta syystä arka, enkä syyllistä heitä siitä. Tälle asialle voi tehä: 1. yrittää olla yleisestiottaen hienotunteinen ja 2. yrittää ravistella niitä hourula-leimoja mielenterveysongelmista kärsivien yltä.

F-word blogissa hyvä teksti It's World Mental Health Day, so stop stigmatising my pills.

Asiaan liittyen tai liittymättä:

Kaneja ja marsuja unohtamatta: SEY:n Eläinten viikko

Eli PIDÄ HUOLTA PIENISTÄKIN - ELÄINTEN VIIKKO 4.-10.10.2011, jonka teemana on siis pienten lemmikkieläinten hyvinvointi. Kampanjan sivut täällä.

(Kuva SEY:n sivuilta.)

Itselleni sinänsä läheinen aihe, eikä vain sen takia, että olen eläinrakas, mutta myös siksi, että mulla on ollut 3 marsua. Muistan kyllä hyvin, vaikka suhteellisen pieni olin saadessani ensimmäisen marsuni, miten monet, vieraat aikuiset, ajatteli, että se on "vain marsu", ja jotenkin ei tarvitse niin suurta huolenpitoa. Ja huom: lapsi ei voi yksin pitää huolta lemmikistä, oli se sitten koira, kissa tai gerbiili. (Mikä ei tarkoita, etteikö lapsen olisi hyvä osallistua hoitoon ja opetella.) Lapsi voi helposti tahtomattaan vahingoittaa pientä jyrsijää; tätähän korostetaan kaikissa hoito-oppaissa, juuri siksi, ettei lasta jätettäisi vahtimatta lemmikin kanssa. Pienetkään lemmikkieläimet eivät ole leluja, vaan eläviä ja tuntevia olentoja!

Ostoslistalla: teinitytöt

Tästä ole lukenut jotain juttua aikaisemminkin, mutta ilmeisesti Helsingissä on yleisempikin ongelma, että kaupungilla/ostoskeskuksessa liikkuva teinityttö joutuu seksinostoyrityksen kohteeksi. Rahastahan ei yleensä ole puhetta (yritys naamioida teko muuksi kuin prostituutioksi) mutta luvataan ostaa vaatteita/viedä syömään tms. HS:n uutinen: Teinitytöille yritetään tarjota seksistä siideriä tai vaatteita kertoo: Helsingissä runsas vuosi sitten toimintansa aloittanut Exit-hanke antaa apua ja tukea nuorille, jotka ovat kokeneet seksuaalista hyväksikäyttöä tai ajautuneet maksullisen seksin piiriin.
"Katupartioiden työntekijät törmäävät joka viikko kymmeniin nuoriin, jotka ovat saaneet aikuisilta seksiin liittyviä ehdotuksia. Nuorille tämä on arkipäivää", kertoo Exit-hankkeen projektipäällikkö Mari Hietala.

Exit-hanke on siis ilmeisen välttämätön olemassa. Ko. hesarin jutussa korostetaan ehkä hieman liikaa ettei muualla Suomessa ole vastaavaa ilmiötä; ts. jotenkin vaikea uskoa, että mikäli hesassa ongelma on noin iso, ettei muissa isoissa kaupungeissa olisi ainakin yksittäisiä tapauksia; kuten pollari jutussa kertoo, ko. juttuja kokeneet nuoret eivät vain helposti tuo asiaa esiin, mm. sen takia juurikin että syyllistetään itseään ja asia hävettää muutenkin.

Mietin kyllä toisaalta, että Exit-hanke on tietenkin vain (tarpeellista) jälkihoitoa; ongelma on ne miehet, jotka kuvittelevat nuorten olevan myynnissä. Että heillä on jonkinlainen oikeus mennä valitsemansa tytön luo ehdottelemaan "vaihtokauppaa". "Eihän teinit tajua ajatella, että tässä on jotain väärää, ja nehän haluaa vaatteita yms. muutenkin". Koska tässä ei ikävä kyllä taida olla mitään suoraa tietä saada näin ajattelevaa ihmistä ymmärtämään ko. vaihtokaupan sairas luonne, niin uskoisin, että tärkeintä ehkä kuitenkin on saada opetettua riittävän nuorille (tytöille ja pojille) mikä on sallittua ja mitä ei tarvitse eikä saa hyväksyä, eli oman koskemattomuuden rajat. (Se ei päde pelkästään tähän, vaan ylipäätään kaikkeen elämään.)

Upeaa Caster Semenya!! Mutta kuka saa olla nainen yleisurheilukisoissa?

Bloggasimpas viime kuussa Andrej Pejicistä, eli harvinaisen naisellisen näköisestä miesmallista. Huippu-urheilussa pätevät hieman erilaiset lainalaisuudet; kun mitataan sadasosasekunnin tarkkuudella eroja kilpailijoiden välillä, kuvaan sopii myös sukupuolen varmennus testaamalla, eikö? Ainakin jos kysytään Kansainväliseltä yleisurheiluliitolta.
Muutamia päiviä sitten eteläafrikkalainen juoksija Caster Semenya palasi vahvana kilpakentille yleisurheilun MM-kisoissa. Kuten moni muistaa, Semenyaa siis epäiliin mieheksi, mutta TADAA, sitten todettiin, että eipä sitten ollutkaan. (Korkean testosteronitason vuoksi suoritettiin pitkällinen "sukupuolen varmennus"-testaus eli jotain hämärää, mitä kyllä myös laajasti kritisoitiin mm. rasistiseksi ja ihmisoikeuksia loukkaavaksi.)

(Kuva Wikimedia Commonsista.)

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ikävä kyllä asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Loistava asia tietenkin Semenyalle, mutta kyse on laajemmasta ongelmallisuudesta naiseuden/naisellisuuden ja urheilullisuuden yhteensovittamisessa. Semenyan tapaus on ääriesimerkki mutta kyse on laajemminkin siitä, miten huippu-urheilijanaiset koetaan helposti ei tarpeeksi naisina. Semenyan tapauksessa kyse oli nimenomaan "miesmäiseksi" koetusta ulkonäöstä, sekä siitä, että hän menestyi niin ylivoimaisesti. Uskaltaisin veikata, että mikäli toinen näistä tekijöistä olisi puuttunut, ei välttämättä olisi ollut niin pitkää karenssia kilpailuista testien ajaksi.

Gender Across Borders-blogin teksti Caster Semenya – Sex-Testing Champion Athletes (kahden vuoden takaa) esittelee muitakin esimerkkejä naispuolisista huippu-urheilijoista, joita vastaan on esitetty syytöksiä siitä, etteivät he ole naisia, sekä myös kiteyttää sen, mikä tässä hommassa on niin ongelmallista:

Anna Kournikova or Martina Navratilova, which one out of these two women has a female (XX) sex chromosome? Are we going to question every person’s gender based on their physical dimensions and attributes?

Mikä sitten toimii määritteenä sille, että on varmasti nainen tai mies? Nykyteknologian aikanahan ei riitä se, mitä löytyy housuista, vaan halutaan tutkia syvemmältä. Mutta kun asia ei ole aivan niin simppeli: Kaikki ihmisyksilöt kun eivät asetu kromosomeiltaan luokkiin XX tai XY. Missä menee raja, ettei ole tarpeeksi normaali, ja ei saa kilpailla naisena naisien joukossa? Kuinka suuria eroavaisuuksia "normaalista" tai keskiverrosta saa olla? Missä nämä asiat voidaan päättää? Testataanko jokainen ennen kisoja? Vaiko ne, jotka vaikuttavat ulkoisesti epäilyttäviltä (kuten Semenya), ja siinä vaiheessa kun hävinnyt urheilija sanoo, että on epäreilua kilpailla tuollaista vastaan (edelleen kuten Semenyan tapauksessa.)

Onneksi Kansainvälinen yleisurheiluliitto on selkeästikin löytänyt viisastenkiven, ja ilmoitti viime huhtikuussa, että kyse on nimenomaan testosteronitasoista (naisilla liikatuotanto on nimeltään hyperandrogenismi) ja kuten BBC:n artikkeli IAAF address hyperandrogenism issue with new rules kertoo:

Testing levels for men and women differ because males naturally produce more androgens. A female athlete will be permitted to compete in women's competition if their androgen levels are below the male range.

If a female athlete has androgen levels within the male range, they may compete if they have an androgen resistance, which would reduce any competitive advantage.

Eli pitää olla miesten arvoja alemmat testosteronitasot, tai oltava resistensseja angrogeeneille (testosteronille.)
Kuinka yksinkertaista. Tämäkin siis on selvitetty, hurraa nykylääketiede..
(Ainoa mikä minulle edelleen jäi epäselväksi, on se, kuka määrää missä vaiheessa ketäkin ruvetaan testaamaan tuon varalta..)

Parempi valmistua hitaasti vai olla valmistumatta ollenkaan?

Lueskelinpas viikonloppuna Suomen kuvalehdestä yliopisto-opiskelijoiden valmistumista ja opintojen rajausaikoja koskevan jutun, joka löytyy myös täältä. Tämän innoittamana päätin hieman avautua asiasta nimeltä opiskeluaikojen rajaaminen yliopistossa. Eli homman nimi on se, että vuoden 2005 opintojen rajauslaki lopetti ns. ikuiseksi sanotun opinto-oikeuden, ja eli universtaasta (sori latinismi:D) pitäisi teoriassa saada itsensä ulos viidessä vuodessa. Kuitenkin käytännössä lisäaikaa myönnetään jos on suunnitelma opintojen etenemisestä. Ja tietty poissaolevaksi ilmoittautuminen on mahdollista, eikä kuluta vuosia; tietenkään ei toimi rajattomasti. (Ks. vaikka ko. linkistä asian selostusta, en tähän aloita. Muutenkin tietoa löytyy netistäkin hakemalla.)

Miksi asiasta kirjoitetaan (esim. SK:ssa) nyt, on selvä, sillä kuten jutussa mainitaan, niin ekoilla opiskelijoilla, joihin toi laki vaikuttaa (siis vuonna 2005 aloittaneilla), tulee tän alkavan lukuvuoden jälkeen täyteen se 5 vuotta + 2 lisävuotta (siis jos ei ole ollut poissaolevana.) Mutta juttu onkin niin, OMG ja hyvätavatonsentään, että ei niitä opiskelijoita potkitakaan sen jälkeen pihalle (tietyin ehdoin tietty.)

Mun on yleisesti ottaen vaikea käsittää, miten ja miksi pitäisi pitää kummallisena sitä, että lisäaikaa annetaan "hövelisti" tms. Joo, varmaan on hyvä juttu, että ihmiset pyrkii valmistumaan, ja että annetaan yliopiston puolelta kunnollista opintoneuvontaa, ja jos toi laki siihen vaikuttaa jollain tavalla, niin ok. Ja tutut hokemat eli "tuottavuus ja kilpailukyky tai Suomi romahtaa" ja "opiskelijoiden lorvailu seis".

Kysymys on ensinnäkin: auttaako se jotain tai mitään loppupeleissä, mikäli opinto-oikeus otettaisiin pois helpommin? (Edes ottamatta huomioon inhimillisiä ja yksilöllisiä elämäntilanteita ja tarpeita, joita on vaikka se kuuluisa lapsen hankinta, taikka ihan vaan sairastuminen.) Huomioimatta siis sitäkään, että oikeasti opintojen venymiseen on OIKEUTETTUJA ja EI-LAISKUUDESTA-JOHTUVIA SYITÄ, niin järkeä opinto-oikeuksien helpommassa lakkautuksessa ei ole, sillä voidaanko olettaa, että nämä samat (nykyiset ex-) opiskelijat jollain käsittämättömällä tavalla katoaisivat maan päältä? Heillä ei vain olisi enää opiskelija-etuisuuksia eikä opiskelupaikkaa, eikä tutkintoa, eikä mahdollisuutta edes tulevaisuudessa valmistua, ellei sitten hakemalla uudestaan yliopistoon valintakokeella, joissa kuulemma nykyäänkään ensimmäistä kertaa/suoraan lukiosta pyrkivät eivät meinaa saada opiskelupaikkaa..(Tästähän on joka kevät kovasti uutisointia, kuinka "uusia ylioppilaita syrjitään" tms.)

Kuten artikkelissakin huomattaa joku yliopiston taholta, niin oikeasti ei vain yksinkertaisesti ole järkevää pyrkiä rankaisemaan ihmisiä valmistumattomuudesta..Ei se vain toimi niin, että parannettaisiin valmistumisaikoja potkimalla "hitaita" (en oikeasti ota kantaa tuohon hitauteen, tai nopeuden puolesta) opiskelijoita pois. Tai varmaan toimisi hetkellisesti, ja näyttäisi hyvältä paperilla (ainakin hetken) mutta kokonaiskuva on eri juttu.


**
Huomautettakoon että en juuri missään tilassa kannata ns. rangaistuskeinoja ihmisten (näennäiseen) motivoimiseen. Toisaalta en myöskään sano, että opintoaikojen rajaus sinällään on maailman kauhein asia, etenkin kun lisäaikaa valmistumiseen saa niin, että asiaa arvoidaan tapauskohtaisesti. Suurinta vahinkoahan asiassa kuin asiassa tekee yleensä täydellisen yksisilmäinen joustamattomuus.
EDIT lisäys:Uskon myös vakaasti että oikeasti opiskeluaikoja lyhentävä teko olisi tuntuva opintotuen korotus, jotta olisi OIKEASTI mahdollisuus opiskelijan kuin opiskelijan opiskella täyspäiväisesti, mutta siitä joku toinen kerta, jos silloinkaan..

Taiteen käsittämättömyydestä

Ahaa, en sitten pääse tästä performanssi-aiheesta eroon, sillä eilen ilmestyneessä Hesarin Nyt-liitteessä oli juttu kuvanveistäjä & performanssitaiteilija Mimosa Palesta. Varmaankin moni (kuten itsekin), muistaa Palen parhaiten Mobile Female Monument-nimisestä, naisen sukupuolielintä esittävästä teoksesta, jonka Suomen Estetiikan Seura palkitsi Vuoden esteettisenä tekona 2007. Siitä lisää seuran sivuilta tuolta.

Nytin haastattelu oli mielenkiintoinen, lähinnä se mikä hieman ärsytti, löytyi jo kannesta, jossa on Pale päässään shottilasi-hattu, ja teksti "Käsitätkö? Tässä on Mimosa Pale ja tämä on hänen taidettaan. [--]" (Puhun seuraavassa nyt nimenomaan yleisestä tendenssistä käsitellä taidetta mediassa; EN siis Nytin jutusta, enkä mistään tietystä lehdestä/toimittajasta. Tiedän tiedän, otsikot tehdään tarkoituksella kiinnostavamma oloisiksi ETC.) Sitä meinaan vaan, että jotenkin olen lukenut niin montakymmentä juttua, jotka alkavat jotenkin niin, että "Onko tämä nyt aivan käsittämätöntä/ihmeellistä/omituista vai ei." Jotenkin lukija yritetään houkutella, tai hänen oletetaan jo olevan valmiiksi sellaisessa positiossa, että hän ei ole IKINÄKOSKAAN kuullutkaan, että on olemassa muuta taidetta kuin "Taistelevat metsot", tai ainakin, että lukija on hämillään tai jopa paheksuu jutussa esiteltävää ihmeellisenä postmodernina/tekotaiteena/ei-ymmärrettävänä . Toimittaja ikään kuin asettuu puolustuskannalle tai todistamaan, että "kyllä tämä nyt on kanssa ihan oikeata taidetta".

Ehkä ärsyynnyn pienestä, mutta on jotenkin ihmeellistä, miten helposti ajatellaan, että jokin käsittämätön keskivertolukija pitää suostutella uskomaan, että "Kiasmassa on hei oikeasti sellastakin taidetta jota voi jopa mennä katsomaan OMG". Vai niin, jotenkin luulisi, että tämä tieto on jo tavoittanut kaikki. Jos joku on haluaa olla sitä mieltä, että kaikki suomalainen/koko maailman tällä hetkellä tehtävä taide on moskaa, niin hänellä on oikeus mielipiteeseensä, mutta epäilen, että tyyppi joka jatkuvasti niputtaa kaiken taiteen samaan kasaan ja sanoo "en ymmärrä tämä on huonoa" ei ole A. juurikaan tutustunut siihen mitä ylipäätään Suomessa tai muualla hommaillaan tai B. välttämättä kiinnostunut muuttamaan näkemystään, vaikka hänelle esiteltäisiin mitä.

Muistaakseni Vuoden nuori taiteilija 2011 Anna Tuori, jonka töihin olen muuten aivan hulluna, kommentoi jossain muotilehdessä (kyllä, luen niitä, eikä edes hävetä!) ettei ollut kamalan ihastunut Kiasman viimevuotiseenTee ite parempi-kampanjasta. Onhan se niin, että tuollainen ennemminkin pitää yllä ja uusintaa nykytaiteeseen liitettyjä käsityksiä juuri "käsittämättömänä" tai teknisesti sellaisena, että kuka tahansa/lapsikin pystyisi sen tekemään. Varmaankin pointti oli päinvastainen, ja eihän se paha asia ole, että ihmiset kiinnostuu, mutta ei tuo silti välttämättä mitään ennakkoluuloja murra.

En sano että kaikki Suomessa tehtävä taide on kiinnostavaa kaikkien mielestä. Tai että sen tarvitsisi olla. Ei tietenkään tarvitse!

Jokaisella on tietysti oikeus sanoa, että "en pidä siitä ja siitä teoksesta/taiteilijasta/esityksestä", tai että "entisaikaan patsaat oli hienompia". Sen sijaan kaiken nykytaiteen pitäminen kategorisesti huonona on lähempää tarkastelua kestämätön näkökanta (ellei sitten vihaa tasapuolisesti kaikkea ja kaikkina aikoina tehtyä taidetta, mikä on aika harvinainen näkemys..)

Ja siitä käsittämisestä: Se on yliarvostettua. Ei teeveetäkään tarvitse katsoa sillä mielellä, että "mikä tämän sarjan salattu intentio on". Jos tykkää tai kiinnostuu tai nauraa, niin se on tarpeeksi.