Siksi...

...valtiollinen tasa-arvopolitiikka ei pelkästään ole riittävää. (Ylioppilaslehti: Harhautettujen asialla.)

"Repo väittää väitöskirjassaan, ettei tasa-arvopolitiikka tähtää sukupuolten välisten epäoikeudenmukaisuuksien poistamiseen, vaan syntyvyyden kohottamiseen. Väes-töprojekti sai alkunsa 1970-luvulla, kun huomattiin, että yhä useampi nainen käy töissä ja synnyttää vähemmän lapsia. Tasa-arvopolitiikasta alettiin puhua, jotta naiset saataisiin sekä töihin että synnyttämään enemmän lapsia.

Tutkija myöntää, että tasa-arvopolitiikka on äitiysvapaineen ja päiväkoteineen tehnyt elämästä helpompaa. Se sisältää kuitenkin paradoksin, koska sen tarkoitus on parantaa kilpailukykyä.

”Tasa-arvopolitiikan päämäärä ei ole poistaa sukupuolirooleja tai vapauttaa ihmisiä niiden tuomista rasitteista.”

Siksi käsite ei Revon mielestä enää sovi feministeille, joille se alun perin kuului.

”Tärkeintä on, ettei feminismi ole vain sukupuolten välistä tasa-arvopolitiikkaa. Sen on oltava moninaista.”

Repo pitää ongelmallisena, että tasa-arvopolitiikka on keskittynyt vain naisiin ja synnyttämiseen, eikä esimerkiksi miesten välisestä väkivallasta tai isyysvapaista puhuta vielä tarpeeksi.

Revolle feminismi merkitsee asioiden kyseenalaistamista, taidetta, kirjoittamista ja uusien maailmojen luomista."

...koulutuspolitiikka on politiikkaa, eikä maksuton ja yhtenäinen koulujärjestelmä ole itsestäänselvyys, vaan vasemmistolaisen taistelun tulosta. (Ylen uutiset/TAUSTA: Oikeisto vastusti peruskoulun perustamista.)

"Koko kansalle yhteisen, maksuttoman peruskoulun pystyttäminen 1970-luvulla ei ollut läpihuutojuttu. Sitä edelsi vuosikymmenien kokeilu ja lopulta raivokas kiista oikeiston ja vasemmiston välillä. Koulu-uudistuksen ratkaisijaksi nousi keskusta."

Feministisiä keskusteluja popkulttuurista

Sattumalta törmäsin kiinnostavaan sivustoon: Feminist Frequency (sivu Youtubessa.) Kick-ass videoblogi mitä moninaisemmista aiheista plus feministinen näkökulma; valistustyötä doing it right, eli miten tasa-arvotietous tavoittaa laajemman yleisön kuin mikään tietokirja, oli se sitten kuinka populaarisesti muotoiltu tahansa. Mene sinne missä tyypit on, eli youtubeen.

Tsekkaa vaikka uusin video, joka on aiheesta kuinka legot on nykyään poikien leluja, ja leluyhtiöt tuottaa pinkkejä tyttölegoja: (Ennen oli tääkin toisin.)

Feminististä nettiaktivoitumista

Uusi vuosi, uudet avaukset:

Feministien vuorossa Uskontoa tutkiva feministi a la Maria Vihlman.

Uusi blogikin on ilmestynyt: VTF - Vasemmistolainen totuus feminismistä.

Plus aiheeseen liittymättä, mutta uhanalaiset eläimet on toki lähellä feministinkin sydäntä: WWF:n My Inner Animal-testi. Pui. Olen kuulemma lumilepardi.

Kuva tuolta.

Matemaattinen sukupuoliero olikin stereotypia, eli Lawrence Summersin erehtyväisyys

Tekniikka&Talous: Tyttöjen huono matikkataito on pötyä - tiede todistaa

Tytöt eivät luonnostaan ole huonompia matematiikassa kuin pojat. Amerikkalaisessa Wisconsin-Madisonin yliopistossa tehty laaja tutkimus todistaa, että sukupuolten väliset erot selittyvät sosiaalisilla ja kulttuurisilla tekijöillä.

Sukupuolten tasa-arvo on hyödyksi sekä pojille että tytöille. Lahjakkuuden jakauma ei ole tytöillä ja pojilla erilainen.

Onkologian professori Janet Mertzin ja matematiikan ja tietojenkäsittelyn professori Jonathan Kanen tutkimus on juuri julkaistu Notices of the American Mathematical Society -lehdessä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 86 maasta kerättyä dataa. Tavoitteena oli testata teoriaa, jonka mukaan poikien joukossa on enemmän lahjakkuuden ääritapauksia kuin tyttöjen joukossa. Tällä Harvardin yliopistossa vaikuttaneen Lawrence Summersin vuonna 2005 esittämällä teorialla on viime vuosina selitetty, miksi hyvin lahjakkaita naismatemaatikkoja on niin vähän.

Erityisen mielenkiintoisen jutusta tekee juuri Lawrence Summersin osuus: Summersiahan on pidetty tietyissä piireissä (ainakin tietyillä nettifoorumeilla) jonkinlaisena poliittisen korrektiuden uhrina ja tieteen marttyyrina juurikin lausumiensa takia, ja niiden jälkeisen eroamisen takia. (Vaikka ilmeisesti eroamisessa oli taustalla paljon muutakin, mutta tätähän on pidetty jonkinlaisena "totuutta ei saa sanoa, jos se ei sovi feministeille"-keissinä.)
Edit: Ja siis ettei kellekään jäisi epäselväksi, niin tietenkin on luvallista ja normaalia esittää hypoteeseja. Tässä Summers-tapauksessa ongelmallista oli erityisesti, että esitetty näkemys otettiin faktana, eikä hypoteesina, erityisesti yhtenä vaihtoehtoisista, kuten Summers sen esitti. (Tässä on tietenkin aiheellista kysyä, että onko S. vastuussa siitä, minkä tulkinnan vastaanottajat tekevät. Tietenkin hänen asemansa Harvardin yliopistossa antoi lausumalle enemmän painoarvoa, kuin jonkun muun.) Mielenkiintoista tässä tapauksessa on kuinka nopeasti ja varauksetta tietynlaisesta näkemyksestä tulee tosiasia. Kyse onkin vähemmän Summersista ja enemmän yleisestä seksistisestä maaperästä, jossa omaa ennakkoluuloa vahvistavat väitteet alkavat elää omaa elämäänsä.

Eli siis nyt jonkin aikaa toisteltu "miesten suurempi vaihtelevuus"-hypoteesi ei siis laajemmassa tutkimuksessa näytäkään uskottavalta selityksestä matemaattisten kykyjen osalta:

Lahjakkuus jakaantuu Gaussin käyrän mukaisesti, mutta Summersin mukaan käyrä on eri sukupuolilla eri muotoinen: miesten joukossa on enemmän sekä umpityhmiä että äärilahjakkaita.

Kansainvälinen data paljasti wisconsinilaistutkijoille, että näin ei ole. Joissakin maissa pojat saivat enemmän matalia pistemääriä matematiikassa kuin tytöt. Tämä viittaa siihen, että syyt ovat kulttuurisia eivätkä biologisia.

Kansainvälisiä tilastoja on vertailtu ennenkin, mutta yleensä vain länsimaiden kesken. Nyt mukana oli paljon dataa myös Aasiasta ja Afrikasta, ja todellinen kulttuurien vertailu mahdollistui.

Seuraavaksi voidaankin sitten siirtyä laajemmin tutkimaan miten stereotyyppien vaikutusta (ns. stereotyyppiuhka) yksilöiden suoriutumiseen voidaan vähentää. Koska kuten Mertzin ja Kanen tutkimuksen mukaan:

– Tasa-arvoisissa maissa sekä pojat että tytöt pärjäävät paremmin matematiikassa. Tämä on uusi ja tärkeä tulos, Kane sanoo.

Kane summaa, että kun naiset ovat koulutettuja ja ansaitsevat hyvin, heidän lapsensa pärjäävät hyvin matematiikassa, olivat he kumpaa sukupuolta tahansa.

– Monet luulevat, että sukupuolten tasa-arvo on nollasummapeli: jos naisille annetaan enemmän, miehet häviävät. Meidän tuloksemme osoittavat, että ainakin matematiikassa sukupuolten tasa-arvo tuo etua molemmille sukupuolille, Mertz lisää.

Tuolta pääsee myös alkuperäiseen julkaisuun käsiksi.

Sukupuolistettua biopolitiikkaa?

Mielenkiintoisen kuuloinen väikkäri, eli Jemima Repo väittelee aiheesta The Biopolitics of Gender.:

Jemima Repo väittelee valtiotieteellisessä tiedekunnassa yleisen valtio-opin alaan kuuluvasta aiheesta The Biopolitics of Gender. Revon väitöskirjan tulokset ovat merkittäviä muun muassa feministisen tasa-arvo politiikan ja tutkimuksen kannalta.

Viime vuosikymmenien aikana kehitetyllä sukupuolten välisellä tasa-arvopolitiikalla länsimaalaiset valtiot pyrkivät nostamaan kantaväestönsä syntyvyyttä, toteaa valtiotieteiden maisteri Jemima Repo väitöskirjassaan. Poliittisten instituutioiden edistämän tasa-arvopolitiikan ensisijainen tavoite on väestönhallinta, eikä sukupuolten emansipaatio. Revon väitöskirja kyseenalaistaa uudella tavalla sekä poliittisten instituutioiden harjoittaman sukupuolten välisen tasa-arvopolitiikan perustaa, että nykypäivän feministisen politiikan käsitteistöä ja suuntaa.

Biopolitiikka-käsitteellä on erilaisia käyttötapoja, mutta tässä se on nähdäkseni foucaultlaisittain väestönhallintaan (so. vallankäyttöön) yksilöiden elämänhallinnan kautta viittaava. Wikipediasta löytyy enkuksi erilaisista määritelmistä, myös F:n biovallasta/politiikasta Biopolitics.

Cosmonainen, uusliberalistinen oman elämänsä yrittäjä?

Tämä ei varsinaisesti yllätä ketään, joka on joskus ko. lehteä selaillut. Nyt tätä on sitten tutkittukin (KU: Naistenlehti Cosmopolitan ohjaa lukijaa kohti maksimaalista menestystä):

Uusliberalismi yhdistetään usein suuremman luokan yhteiskunnallisiin prosesseihin, kuten kansainvälisen kaupan vapauttamiseen ja hyvinvointivaltiomallin purkamiseen tähtääviin poliittisiin muutoksiin.

Jyväskylän yliopistoon väitöskirjansa tehneen tutkija Kati Kauppisen tutkimuksen mukaan uusliberalismin periaatteiden mukaisesti toimii myös maailman laajalevikkisin nuorille naisille suunnattu Cosmopolitan -lehti, joka ilmestyy maailmalla useilla eri kielillä.

Kauppinen tarkasteli väitöstutkimuksessaan uusliberalistisen vallankäytön prosesseja Cosmopolitanin tapausesimerkin kautta sekä pohti näiden merkityksiä ja seurauksia nykyisen naiseuden kannalta.

Tietyssä mielessä vierastan useassa tilanteessa naistenlehtien ja "hömpän" demonisointia, sillä se kääntyy usein nimenomaan naisten syyttelyksi: naiset nyt vaan on niin ulkonäkökeskeisiä/pinnallisia. Usein väitteen esittää nainen, joka itse katsoo olevansa sisariaan ylempänä; "määhän en muutenkaan naistenjutuista tykkää, ja naisetkin on kamalia!" (En tässä yhteydessä kerro, kuinka itseään silmään puukotusta on leijuminen "mua sanotaan hyväksi jätkäksi"/"miehet sanoo aina että oon erilainen kun muut naiset, fiksumpi ja reilumpi"-kommenttien kanssa. Hei, jos totuus on se, että se tietty elin tekee susta miehen ja arvioitavan normaaleilla standardeilla, niin tossa ei voi kuin hävitä!)

Sairainta on, että kulttuuri, joka arvioi naista ulkonäön perusteella, syyllistää NAISIA tämän kulttuurin ylläpidosta/keksimisestä. Haloo. Kun totuus on se, että keksimäärin nainen, joka kapinoi normeja vastaan, useimmiten ITSE kantaa seuraukset omassa elämässään ("on liian epäsiisti tähän työpaikkaan, tämä on asiakaspalvelua"/"toi on niin epänaisellinen, ettei kukaan mies sitä halua".) Mikäli normeja noudattaa, niin tadaa: on itsekäs kuluttaja, joka on paitsi pinnallinen myös epäeettinen ja tuhoaa haluamillaan meikeillä/vaatteillaan/kengillään maapallon!! Onko tässä muita kuin huonoja vaihtoehtoja? Teit kummin päin tahansa, aina häviät.

Kun mainitun kontekstin ottaa huomioon, ja tarkastelee suurempaa kuvaa kuin yksittäisen naisen "meikkihimoa", kritiikki on mielekästä. Miksi naiset haluavat näitä asioita?

Uusliberalistisen näkemyksen mukaan yhteiskunnallinen hyvinvointi saavutetaan järjestämällä koko yhteiskunta markkinatalouden logiikan ja arvojen mukaisesti. Keskeisen osan tästä muodostaa pyrkimys ohjailla ihmisiä toimimaan oman elämänsä ”yrittäjinä”; eteenpäin pyrkien, laskelmoiden, itsestään ja valinnoistaan vastuun kantaen.

Cosmopolitan-lehden saksankielistä versiota tutkinut Kauppinen havaitsi, kuinka lehti pyrkii ohjailemaan lukijaansa toimimaan yhtälailla yrittäjämäisesti kaikilla elämän osa-alueilla.

Nuorten naisten lehti johdattaa lukijaansa pyrkimään “maksimaaliseen menestykseen” niin työn kuin kauneuden saralla, tavoittelemaan aina vain hehkeämpää seksielämää, pysyttelemään motivoituneena ja vaikuttamaan vahvalta kaikissa elämäntilanteissa.

– Cosmopolitanin maailmassa minuus muodostuu joukoksi oman onnellisuuden ja menestyksen nimissä jatkuvasti työstettäviä projekteja, joiden päämääränä on kaikenpuolinen täydellisyys, itsen optimointi joka suhteessa.

Cosmopolitaani ei yksin tietenkään ole tämän takana; se on vain yksi osa koneistoa, mutta se voi olla merkittävä osa. Jo monta vuosikymmentä sitten julkaistu Betty Friedanin teos "Naisellisuuden harhat" (The Feminine Mystique, 1963) esittelee yhtenä teemanaan markkinakoneiston ja naistenlehtien symbioottisen suhteen myydä naisille mielekäs elämä, jotta muuten tyhjä kotirouvan arki täyttyisi. Monin kohdin ko. kirja on kovaa kamaa edelleen, vaikka suomessa naisten työssäkäynti on aivan eri luokkaa mitä 50-60-luvun Yhdysvalloissa.

HUOM: Luen naistenlehtiä, joskus tai usein (harvoin tässä käsiteltyä, juurikin siksi, että se on niiiiin pinnallinen. Naistenlehti ei ole myöskään mielestäni synonyymi paskalle lehdelle, eikä ne kaikki ole samanlaisia.) Ei, kyse ei ole aivopesusta. Kukaan ei rupea haluamaan tiettyjä juttuja vain ja ainoastaan siksi, että lukee vaikka Cosmoa. Kyse on laajemmasta kuvasta; mitä se ilmentää, miksi vaikka ko. lehti on olemassa ja suosittu? Ja kyllä, varmasti sillä on jtn vaikutusta, jos lukee joka hemmetin viikko teinistä lähtien juttuja, että "näin teet miehesi onnelliseksi sängyssä"/"näin sinusta tulee parempi ihminen!")

Harawayn cyborgien konkretia

Luinpas sitten (tenttiin) Donna Harawayn Cyborgi-manifestin, ja olin oikeasti todella vaikuttunut. (Olen siis aikaisemmin lukenut HarawaySTA, eli siis kommentaaria, koska onhan H aika pakollinen kun puhutaan feministisestä biologian/teknologian filosofiasta.) Usein, tai ainakin joskus, huomaa itse alkutekstin olevan huomattavasti mielenkiintoisempi kuin siitä tehdyt tulkinnat tai esittelyt. (Joskus taas toisin päin.) Ehkä se, mikä on jäänyt ainakin itselle välittymättä Harawayta käsittelevistä teksteistä, on se vahva taloudellis-sosiaalinen lataus (ehkä jonkinlaiseksi sosialismiksi kutsuttaessa ei mene aivan metsään) minkä itse koin yhtenä mielenkiintoisimmista puolista manifestissa: horinat pelkästään kyborgeista ja naisen/luonnon alisteisuudesta on omiaan tullakseen otetuiksi nimenomaan vain ja ainoastaan käsitteellisellä tasolla. (Yhtään vähättelemättä käsitteellistä tasoa sanon tämän, tai väittämättä sitä "irralliseksi"/pinta-rakenteeksi. Kuitenkaan pelkkiin representaatioihin ja kuvastoihin yms. keskittyminen harvoinkaan toimii (rakentavana) kritiikkinä.)

Kaiken lisäksi Cyborgi-manifesti on ilmestynyt vuonna 1985, eli siis yli 25 vuotta sitten, mutta täysin toimivaa kamaa edelleen, eli kovaa ja valaisevaa kritiikkiä koko nykyistä maailmanjärjestystä, teknistieteellistaloudellista verkostoa ja kontrollia kohtaan. Opiskelu avartaa juu. Se mikä esimerkiksi on edelleen todella ajankohtaista ja tulee aina vain ajankohtaisemmalta, on modernin miehisyyden rakentuminen palkkatyön kautta, ja kun monien töiden arvostus vähenee ja niiden tekijyys ei vaadi osaamista (puhutaan työn feminisoitumisesta, kuka tahansa osaa ton tehdä!) plus toisaalta työttömyys kolkuttelee yhä useamman ovella, niin mitäs sitten? Miten ristiriita ratkaistaan? Minne laitetaan ongelmainen mies, jolla ei ole enää "omaa" paikkaansa? Vai pitäiskö oikeasti monen muun asian muuttua?

Jos et ole tutustunut, niin löytyy tuolta (enkuksi): Donna Haraway, "A Cyborg Manifesto: Science, Technology, and Socialist-Feminism in the Late Twentieth Century." (Stanford.edu-sivut.) Eikä ole edes pitkä.

Laura Gustafssonin "Huorasatu" Finlandia-ehdokkaana!

Juuri eilen sain ko. kirjan loppuun, ja mielessä kävi, että oliskohan HS:n esikoiskirja-ehdokkuuden lisäksi Finlandia-ehdokkuus mahdollinen, ja TADAA: Finlandia-ehdokkuus naisten juhlaa.

Kuusi naiskirjailijaa on ehdolla vuoden 2011 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Miehet loistavat poissaolollaan. Ensi kertaa ehdokkaina ovat konkarit Laila Hirvisaari ja Rosa Liksom. Mukana on myös jo kerran Finlandia-palkinnon voittanut Kristina Carlson, Eeva-Kaarina Aronen kolmannella teoksellaan sekä kaksi esikoiskirjailijaa, Laura Gustafsson ja Jenni Linturi.

Silmiinpistävää ehdokasvalinnassa on miesten kirjoittamien teosten puuttuminen, kuten esimerkiksi bestseller-teoksen Layla kirjoittanut Jari Tervo sekä Mielensäpahoittajalla suuren yleisön suosikiksi noussut Tuomas Kyrö. Valintalautakunnan puheenjohtaja Hannu Marttila viitannee suosikkien poissaoloon puheessaan Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuudessa tänään Helsingissä:

- Olen sienimetsässä oppinut, että usein kannattaa nöyrästi kurkistaa ruohomättään alle, eikä räikein lakki ole välttämättä paras.

Marttila päätti puheensa toteamalla, että on aika unohtaa vanha fraasi, että on kirjallisuutta ja naiskirjallisuutta.

Näinpä; onhan se ihme jos samat (supermyyvät ja naamaansa joka paikassa esittelevät) tyypit olisi pakko joka ikisen julkaisemansa kirjan kanssa olla ehdolla; kyllä suomessa on muutakin kirjallisuutta, vaikka sitä ei aina kirjakauppojen myydyimmät-listaa katsoessa uskoisikaan. Ja siis vaikkei F-palkinto ole mikään maailman suurin kirjallinen tunnustus, se takaa kuitenkin näkyvyyttä ja sitä kautta myyntiä, mikä on supertärkeätä kirjailijoiden hengissäpysymiseksi, as we all know...

Ja toinen juttu mikä kovasti lämmittää mieltä tässä on se, että Gustafssonin teoksenhan on julkaissut pienehkö Into-kustannus, joka on keskittynyt pamflettien julkaisuun: taitaa olla Huorasatu ensimmäisten sen julkaisemien kaunokirjojen joukossa. Hahaa WSOY ja muut isot: näin se vaan tuppaa olemaan, että perinteisemmät kustantamot on paljon varovaisempia julkaisemisen suhteen, eikä halua ottaa taloudellisia riskejä yms, joten kokeellisimmat ja erikoisimmat kirjat alkaa genressä kuin genressä tulla niiden ulkopuolelta.

Laura Gustafssonin Huorasatu (Into) on tekijänsä esikoisromaani ja ilmestynyt aikaisemmin jo näytelmänä. Gustafsson kirjoittaa antiikin myytit uusiksi. Hän kirjoittaa hurjalla palolla niin naisen esihistoriasta kuin täydellisestä maailmastakin.

Huorasatu todellakin on hauska ja kriittinen, ja kummallinen todella oudoilla tavoilla. Ja välillä yökättävä: suolenpätkät lentää -tyylinen splatter kohtaa feministisen manifestin tai pikemminkin ekofeministisen, sillä eläimiä ei unohdeta; tuotantoeläimet saavat kostonsa. Unohdettu ei myöskään ole kolmatta maailmaa, eikä matalapalkka-alojen nöyryytettyjä työntekijöitä eikä seksityöläisiä. Voi siis olla yhtä aikaa yhteiskuntakritiikkiä ja hauskaa ja yleistajuista. Gustafssonin käsikirjoittaja-tausta paistaa läpi nimenomaan dialogin toimivuudessa ja tapahtumien vyörymisenä: varsinaista kirjallista taiturointia ei ole, mutta se ei tällaisessa teoksessa ole puute (tietysti sellasesta kovasti diggailen, muttamutta: kaikkea ei voi saada.)

Paluu kotiäiti-yhteiskuntaan?

Aina välillä tulee vastaan kannanottoja, joissa painotetaan että äitien pitäisi olla kotona lapsen kanssa aina vuoteen X asti, tai lapsen kehitys estyy/lapset sairastelee enemmän/käytöstapoja ei opita tms. Uusin panos tällä saralla on Hesarin juttu Tutkija: Pienet lapset vaarassa vahingoittua päiväkodeissa, joka kyllä on osittain ko. tutkija kirjapromoa.

Kasvatustieteiden tohtori, yliopistolehtori ja tietokirjailija Erja Rusanen on huolissaan lapsista. Hänen mielestään alle kolmevuotiaita lapsia ei pitäisi viedä päiväkotiin ollenkaan.

"Hämmästyn sitä, kun ihmiset sanovat laittavansa kaksivuotiaan lapsen päiväkotiin, jotta hän kehittyisi sosiaalisesti. Päinvastoin voi olla vaarana, että hän vahingoittuu."

Rusanen esittelee ajatuksiaan lastenkasvatuksesta juuri julkaistussa kirjassaan Hoiva, kiintymys ja lasten kehitys. Ne pohjaavat brittiläisen psykoanalyytikon ja psykiatrin John Bowlbyn kehittämään kiintymyssuhdeteoriaan. Sen mukaan lapsen tulisi pysyä kolmevuotiaaksi mahdollisimman lähellä sitä aikuista, johon hän on ensisijaisesti kiintynyt. Se henkilö on äiti. Toissijaisia kiintymyksenkohteita ovat isä, sukulaiset, ystävät, hoitajat.

Whaaaaaaaat? Ok, pienen lapsen saamasta huomiosta päiväkodissa saa olla huolissaan, mutta tuo ÄIDIT KUULUU KOTIIN- suuntainen pointti on aika omituinen. Ymmärrän tutkijan huolen päiväkotien ongelmista, mutta ratkeaako se ottamalla pienet lapset pois sieltä? Kaikenkaikkiaan on hämmentävää lukea väitettä, että ensimmäisen hoitajan pitää nimenomaan olla ÄITI, ts. saa niin väittää, mutta sille ei nähdäkseni ole mitään perustetta, ellei sitten vetoa arvottaviin käsityksiin. (Uskoisin, että kyseessä on toimittajan moka tossa äitiyden painottamisessa.) Kiintymyssuhdeteoria, sellaisena kuin se on nykytutkimusten pohjalta, ei väitä, että ensimmäisen kiintymyksen kohteen pitäisi olla äiti, vaan kyse on aikuisesta, joka takaa pysyvän kiintymyssuhteen kehittymisen. Pitää muistaa, että alunperin ko. teoria on luotu aikana, jolloin näkemys äidistä ensisijaisena hoitaja oli selviö, kun taas ajatus hoivaavasta isästä oli kertakaikkisen mahdoton.

Nykyisessä jälkiteollisessa yhteiskunnassa, aikana jona pätkä- ja silpputyöläisyys sekä työttömyys lisääntyy, on ainoastaan omituista, mutta myös vahingollista, haikailla mieselättäjä-malliin takaisin (mikäli sellaista esim. Suomessa on koskaan ollutkaan, ainakaan kovin laajasti, monissakaan yhteiskuntaluokissa: kun tulot on olleet pienet, niin sekä äiti että isä ovat joutuneet käymään töissä), koska sitähän nainen kolme vuotta per lapsi kotona-näkemys on: siihen sisältyy ajatus, että nimenomaan miehellä on työ (jos ei ole, niin aika mahdottomaksi menee.) Vanhemmuuden jakaminen, anyone? (Puhumattakaan siitä, että tässä unohdetaan yksinhuoltajat sekä samaa sukupuolta olevia parit.)

Väittäisin että on yksinomaan ongelmallista julistaa nimenomaan äidin hoivan välttämättömyyttä: muutenkin äitiys on niin vahvasti tunnelatautunut asia, ja naiset tuntevat syyllisyyttä miltei kaikesta mitä tekevät äiteinä.* Toisekseen: kun oikeasti ei ole olemassa järkeviä syitä korostaa äidin asemaa huoltajana, vaan nimenomaan purkaa niitä essentialisoivia käsityksiä siitä, että vain nainen osaa hoitaa lastaan. Jotenkin tuntuu, että helposti kotiäitiyttä ihannoivat näkemykset olettavat, että olemme jo tilanteessa, jossa lapsen äiti ja isä ovat tasa-arvoisia ja yhtä sitoutuneita huoltajia. (Monessa tapauksessa näin jo onkin, mutta kyse on laajemmasta asenne- ja arvostusilmapiiristä, joka ei muutu hetkessä.)

*Näimpäs äsken elokuvissa trailerin, jossa mainostettin tulossaolevaa Sarah-Jessica Parkerin (Sinkkuelämää-Carrie) tähdittämää leffaa, jossa nainen tasapainoilee uran ja lasten välillä, ja tuntee syyllisyyttä lastensa hylkäämisestä. (Ja kyllä, näillä lapsilla oli isä, jonka tasapainoilusta ei juuri kerrottu..Hän tietty on sankari, kun uhrautuu tms?) Siis että aihe on pinnalla..edelleen.

EDIT: luin vasta nyt koko jutun paperilehdestä, ja siinä painotus oli paljon vahvemmin päiväkotien kehittämisessä, ts. siis tutkijan painotus on enemmän siinä jutussa. Hyvä näin.

Myyttejä feminismistä/feministeistä matalaksi

Taru Jousia bloggaa Uudensuomen blogissaan feminismiä koskevista myyteistä. Olen tykännyt kovasti ko. kirjoittajan aikasemmistakin teksteistä, mm. koskien Ylen Vihailtaa, ja väitettä, että (vasemmistolaiset) naiset olisi puhuneet miesten päälle (ks. Ylen vihaillan mysteerit), mutta erityisesti tämä 7 myyttiä feministeistä on hyvää rautalangastavääntöä, jota tarvitaan -yhä edelleen ja paljon.

Erityisesti tämä kohta nauratti:

On totta, että feministit kiinnittävät enemmän huomiota naisten epätasa-arvoiseen kohteluun, mutta se ei tarkoita sitä, että he pyrkisivät lynkkaamaan miehet. Esimerkiksi jos minä ajaisin kissojen olojen parantamista, ei se siltikään tarkoittaisi sitä, että pyrkisin heikentämään koirien oloja. Usein tuntuu, että naisten asioiden ajaminen koetaan miesten ajojahtina, mutta ei kissojen olojen kohentaminen tarkoita, että koiria jahdattasiin. Kyseessä on ihan puhtaasti kissojen olojen kohentaminen. Osasinkohan vääntää tämän asian riittävästi rautalangasta?

Mikä on hauskaa ja mikä ei ole. Esimerkeillä varustettuna.

Hauskaa on taidehistoriallinen klassikko uudelleensommiteltuna paksujen kissojen kanssa:

Mahtavan idean japanilainen nettisivu, jossa lisää kuvia.

Hauskaa ei ole komediat, joiden perusidea rakentuu seksismin ja rasismin varaan. Paraatiesimerkkinä tästä on Big Bang Theory, eli suomessa telkussa nimellä Rillit huurussa. Ko. komediapläjäyksessä seikkailevat kaunis mutta tyhmähkö (kauniisti ilmaistuna) Penny sekä neljä "nörttiä", ts. älykästä ja sosiaalisesti rajoittunutta fyysikko(?)miestä, joista yksi on intialainen vaihtari-opiskelija.

Mua ko. sarja on hämmentänyt jo kauan, mutta kirjoitan asiasta nyt Womanist Musings-blogin innoittamana. The Big Bang Theory's Season Opener: Slut Shaming and Racism Are Funny-postaus käsittelee ko. sarjan vastaesitettyä ties monennen tuotantokauden aloitusjaksoa, jossa kirjoittajan mielestä on monikin asia pahemman kerran pielessä. Jakson ydin on (spoileri niille, jotka seuraa sarjaa) se, että vaihtari Raj ja Penny menevät sänkyyn. Sitten:

So, Penny is a dirty slut, but Raj finally managed to score and does not feel extremely guilty, though his actions also hurt Leonard. Nope, Raj was just doing what comes naturally to an Indian man. Isn't this just classic, he's a stud and she's a slut with a side of racism thrown in for extra seasoning?

Not content with the slut shaming, the writers decided to go for a solid round of racism.

I barely no where to start with this exchange. Raj is an accomplished, introverted man. It is both infantalizing and racist to refer to a grown man of color as a boy. The fact that this was said by a White woman, further complicates the issue, because Amy meant to purposefully emasculate Raj based specifically in his race.

(Ja kannattaa huomata, että ko. postauksen kirjoittaja pitää sarjasta, tai on ainakin sen vakikatsoja, vaikka onkin pitänyt sitä aina hieman problemaattisena.)

Nyt voi tietenkin aloittaa sievistelyn, että "sehän on vain teeveetä ja komediaa" ja että "nauretaanhan siinä niille valkoisille nörttimiehillekin." Niinpä; tämä juttu onkin se ongelmallisuus: ohjelma on käsittelevinään marginalisoituja miehiä, altavastaajiksi itsensä sosiaalisissa tilanteissa naisten kanssa kokevia ja "pöljäksi" leimatusta scifi-kulttuurista nauttivia miehiä. Kuitenkin suuri osa kaikesta hauskaksi tarkoitetusta tilanteesta, jota jaksoissa on, rakentuu sen varaan, että joko "aaahaaaahhaah omituinen intialainen sanoo jotain outoa" tai sitten "hekohekoheko yksinkertainen nainen on tyhmä". Tämä aspekti allaviivautuu vielä esimerkiksi sillä, että Pennyn lisäksi muut naiset (yliopistolla opiskelevat/työskentelevät) ovat hahmoina hyvin tarkoituksellisen luotaantyöntäviä; idea on että kaikki neljä kuitenkin ovat hulluina nimenomaan "saavuttamattomaan" ja heistä "täydellisesti erilaiseen" Pennyyn. (Kyllä Penny kuvataan sympaattisena ja noin, mutta pointti on että juonta liikuttaa aina se sen tyhmyys.)

Kysymys kuuluu: eikö geek-kulttuurista voi tehdä viihdettä, ilman että pitää edelleen nauraa niille "omituisille ja eksoottisille ulkomaalaisille" tai "tyhmille ja pinnallisille naisille"? Onko tämä omituisiksi leimattujen miesten puolustautumistapa; muut on vielä "omituisempia": pysykää marginaalissa vaan naiset ja muut toiset!!Ja onko pakollista, että naiset jotka on kiinnostunut "miehisiksi koetuista aloista" on aina kuvattu epäviehättävinä ja omituisina; niistä ei voi edes itse samoista aiheista kiinnostunut mies tykätä?
(Puhumattakaan nyt siitä, että naisen ja miehen maailman erilaisuutta painottavat/sille rakentuvat ohjelmat vaan on niin nähty. Joskus jo 50-luvulla. Yritettäs päästä yli.)

Raiskaus-analogia

Eli ihan vaan ajatusleikkinä: entä jos kaikkiin rikoksiin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin raiskaukseen? "Kerroitko varmasti täysin yksiselitteisesti ettet halua seksiä?" Ongelmahan on, että entä jos ei ole kyennyt sanomaan että ei? Pitäisiköhän olla niin, että jos ei sano "kyllä" niin kyseessä ei ole suostumus? Esimerkiksi Vasemmistonaisten hiljattainen kannanotto aiheesta korostaa juuri tätä: Suostumuksen puutteen oltava tärkein raiskausta määrittävä tekijä.

Huono hiuspäivä vai huono palkkapäivä?

Viime aikoina on kuulunut väitteitä, että naiset saa vähemmän palkkaa koska tekevät vähemmän työtunteja, ja että "naisen euro on 80 senttiä" on suurin kusetus ikinä. Miehet on uutteria ja sillä hyvä, laiskat naiset vaan vinkuu lisää palkkaa, koska feministit pakottaa. Olen jopa lukenut ehdotuksen, että miehille pitäisi maksaa vielä enemmän palkkaa; ikävä kyllä en edes usko tämän olleen vitsi.

Toinen (hieman järjellisempi) virsi on se, että "alat on sukupuolisesti eriytynyt", ja "naisten alat vaan on huonommin palkattuja". Tämä on totta, ja jotain, jolle on aika huonosti saatu mitään tehtyä erilaisista tasa-arvopoliittisista toimista huolimatta. (Asenteet ja käytännöt elää aika sitkeässä. Toisaalta on vaikeata ruveta kiristämään ylivelkaantuneilta kunnilta palkankorotuksia; teollisuudessa tämä on hieman eri asia..)

Olenkin (mm. edellämainittujen tekijöiden takia) vakuuttunut, ettei palkkaan liittyvää epätasa-arvoa pidä tarkastella ainoastaan NAISET vs. MIEHET kokonaisuudessaan. Selkeästi paljastavimmin palkkaepätasa-arvo näkyy tietyn alan/palkkausryhmän sisäpuolella. Oletustani tukee tämä tässä kuussa ilmestynyt selvitys: Mika Idman: Naiset aiempaa vaativammissa tehtävissä – palkkapussi ennallaan.Artikkeli Tilastokeskuksen sivuilla.
Muutama lainaus tekstistä koskien johtajien ja erityisasiantuntijoiden palkkoja:

Kun katsotaan esimerkiksi johtajia, niin naisten osuus on vuodesta 2001 kasvanut 30 prosentista 35 prosenttiin. Tämä rakennemuutos on luonnollisesti nostanut naisten keskiansiota, sillä johtajilla palkkataso on kaikkien palkansaajien keskiarvoa suurempi. On kuitenkin otettava huomioon, että naisten ja miesten välinen palkkaero kyseisessä ammattiluokassa ei ole juurikaan kaventunut samalla ajanjaksolla. Naisjohtajien ansiot olivat vuonna 2001 keskimäärin 78 prosenttia miesjohtajien keskiansioista ja vuonna 2009 ero oli 79 prosenttia.

Erityisasiantuntijoissa naisten osuus on myös kasvanut, mutta naisten ja miesten välinen palkkaero on jopa suurentunut. Asiantuntijoilla kehitys on ollut johtajien kanssa samanlainen. Naisten suhteellinen osuus ammattiryhmässä on kasvanut, mutta samaan aikaan palkkaero miehiin on kaventunut vain vähän.

Tietysti kirjoittaja myös valaa toivoa tulevaan, mutta muistuttaa myös palkkakuilun mittaamisen vaikeudesta.

Vielä muutama yleinen huomio koskien aihetta kokonaisuudessaan:
-Sukupuolten välisestä palkkaerosta voidaan, ja nähdäkseni on syytä, puhua tasa-arvo-ongelmana, vaikkei se koskisi kaikkia naisia. Varmasti on olemassa naisia, jotka saa miehiä parempaa palkkaa, ja on olemassa miehiä, jotka kokee epätasa-arvoista kohtelua palkkauksen suhteen. Nämä seikat ei kuitenkaan poista palkkaeron luonnetta sukupuolittuneena ongelmana.
-On hämmentävää, kuinka helposti esitetään yksittäisiä esimerkkejä mukamas kumoamaan rakenteellisia ongelmia, tyyliin: "tämä alistetuksi ryhmäksi väitetyn ryhmän edustaja ei ole kohdannut ongelmia, mikä tarkoittaa että ongelmia ei ole." Pitelemätön logiikka, kyllä...
-Myöskään ei-edes-nälkäpalkalla kaukomailla työskentelevien ihmisten ansiot ei parane sillä, että kotimaisista ongelmista ei puhuta.

**Huom: Otsikko mukaelma loistavan Scientopia-blogin tästä otsikosta.

Feminismi on palannut sanoo Kat Banyard...

...Guardianin jutussa Feminism is back and we want to finish the revolution, say activists. Banyard on kirjoittanut kirjan The Equality Illusion (vaikuttaa mielenkiintoiselta btw) ja perustanut feministijärjestön, ja häntä on kutsuttu Britannian vaikutusvaltaisimmaksi nuoreksi feministiksi. Muutama poiminta jutusta joissa konkretisoituu kasvu:

When Kat Banyard held her first feminist event in 2004, she spent months struggling to attract 90 people. For this year's event, which will take place in Birmingham next weekend, 200 had signed up within 24 hours of it being announced.

Banyard says when she started, "you could count the number of feminist groups on one hand". Now, the so-called "Suffragette school" this year has places for 400 people and applications from 600: "There is a massive appetite out there now." Fuelled by a diverse array of feminist literature by writers such as Natasha Walter, Cordelia Fine and Caitlin Moran, the resurgence has manifested itself over past 18 months in headline-grabbing events such as the Slutwalk protest marches as well as in the birth of dozens of grassroots groups nationwide. Banyard is launching a London-based activist group later this month.

Olen ollut aistivinani samaa jo jonkin aikaa: feminismin maine ei ole enää se mitä vielä jossain vaiheessa: jos ei noloa, niin vähintäänkin täydellisen tarpeetonta. Nuoret naiset (sekä monet miehet) ovat huomanneet, että on olemassa oikeita, sukupuolisidonnaisia ongelmia, jotka eivät poistu sellaisilla hokemilla kuin "tasa-arvo on jo miltei saavutettu" tai "kyllä meillä täällä maassa X on asiat hyvin tasa-arvon suhteen, katsopa jonnekin Saudiarabiaan".

Nimenomaan Banyardin mainitsema Slutwalk-liike on esimerkki maailmanlaajuisesta ilmiöstä; jonkinlainen manifestaatio. Jokainen saa rauhassa sanoa, että kyse on pinnallisesta ja mediahuomiohakuisesta protestista. Nykyään se vaan on niin, että jos jotain ei ole medioissa, niin asiaa ei ole olemassa. Sen kaltaiset kysymykset, kuin "onko Slutwalk oikea tapa edistää tasa-arvoa" ovat sekä irrelevantteja että missaavat pointin: ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Kaikkia ei voi miellyttää: ihmiset, jotka tahallisesti ymmärtävät jutun väärin ja näkevät sen turhana provokaationa, kehoituksena paljastavaan pukeutumiseen tai hyökkäyksenä miehiä kohtaan ryhmänä, pitävät luultavasti mitä tahansa tapaa tuoda asia esiin turhana.

Kat Banyard:THE EQUALITY ILLUSION: The Truth About Women and Men Today.

Prostituutio-kysymyksen vaikeudesta

Sisäministerimme Päivi Räsänen ehdottaa seksinoston tekemistä laittomaksi. Esimerkiksi Ruotsissahan näin onkin. Kyseisessä HS:n uutisessa kerrotaan myös, että prostituoituja auttava Pro-tukipiste pelkää, että seksipalvelujen tarjoajien kohtaama väkivalta ja turvattomuus lisääntyvät, jos poliisi ottaa käyttöön tiukan linjan suhteessa seksikauppaan Helsingissä ja sen yökerhoissa.

Niinpä, kysymys ei ole missään nimessä helppo, eikä feministienkään keskuudessa vallitse yksimielisyyttä edes siitä, onko seksikauppa lopulta yhteiskunnallinen, radikaalia toimintaa kaipaava ongelma, vai onko kyse yksittäisten ihmisten (pääosin naisten) vapaudesta harjoittaa haluamaansa liiketoimintaa. Sen sijaan se mikä on ongelma, on prostituutioon tavalla tai toisella limittyvä ihmiskauppa. Helposti tämä puoli unohtuu, kun prostituutiota puolustetaan kapitalistishenkisen kenen tahansa pitää saada ostaa/myydä mitä tahansa, myös itseään-asenteen innoittamana, ja tämä vapaus koetaan kaikkein koskemattomimmaksi ja pyhimmäksi. Ei siitä tällä kertaa enempää... (Mutta pliis, älkää vedotko että koska apinatkin.)

Sen sijaan muutamia linkkejä aiheeseen tarkempaa tutustumista varten:

-Feministien vuoro-blogissa on vähän aikaa sitten ilmestynyt Katariina Mäkisen ja Johanna Hiitolan pitkä ja paneutuva kirjoitus aiheesta.

-Tulva-lehden päätoimittaja Anne Moilanen on kirjoittanut tässä blogitekstissään kevään feministisessä vaalipanelissa ilmenneestä keskustelusta prostituutioista.

-Brittilehti Guardianin juttu kesäkuulta ihmiskaupasta Britanniasta.

-Pro-tukipisteen sivut joilla on paljon faktaa prostituutiosta.

-Sosiologi ja kansanedustaja Anna Kontulan seksityötä koskevasta väitöskirjasta sitaatteja Vihreän langan sivuilla.

-Tiede-lehden juttu suomalaisesta prostituutiosta 1800-luvulla.

***

Loppuun vielä huolestuneen osuva lainaus Anne Moilasen yllämainitusta bloggauksesta:

Onko feminismistä tullut niin relativistista, että se ei ole enää yhtään mitään - että meillä ei todella ole asia-asioiden puolesta keskenämme välttämättä mitään yhteistä?

Onko feminismi kilpistynyt jonkinlaiseksi yleiseksi naistietoisuudeksi?

Onko antifeminismi naisvihaa?

Tämä kyssäri nousi mieleen, kun luin HS:n Vieraskynä-palstalta politiikantutkija Jemima Revon kirjoituksen antifeminismin ja naisvihan sekä muukalaisvastaisuuden kytköksistä, joita ei ole Suomessa niin paljon mediassa käsitelty Norjan joukkosurman jälkeen, mutta joista on ollut ulkomaalaisissa lehdissä jo viikkoja sitten syvällisiä analyyseja. Suomessa lehdet on keskittynyt nimenomaan ja vain rasismiin ja islamvastaisuuteen, eikä olla nostettu esiin muita selkeitä piirteitä Breivikin "manifestista" ja siitä laajemmasta ilmiöstä jonka osa se on. (Tietty olen lukenut hyviä blogikirjoituksia näistä, mutta on erittäin tarpeellista että kirjoitetaan valtakunnallisissa lehdissä.)

Parempi jälkijunassa kuin ei milloinkaan, sanon minä, ja Revon kirjoitus onkin oikein hyvä keskustelunavaaja (vihaanpas muuten keskustelunavaaja-sanaa yli kaiken mutta käytänpäs sitä tässä.. Kirjoitus löytyy täältä.

Revon teksti on ansiokas erittely (äärioikeistolaisen)rasistisen maailmankuvan kiinteästä suhteesta antifeminismiin, myöskin niin, että suomalainen tilanne ja trendit otetaan huomioon. Kuitenkaan, luonnollisesti jo tilanpuutteen takia, Repo ei erittele tarkemmin antifeminismin ja naisvihan suhdetta, vaan nämä käsitteet toimivat tekstissä jossain määrin samaa tarkoittavina. Tästä sitten (osittain ala-arvoisissa) kommenteissa moni on suivaantunut.

Itse en henkilökohtaisesti näkisi kauhean suurena syntinä tapaa vetää antifeminismin ja naisvihan välille yhtäläisyysmerkkejä. Tietenkin tämä on turhan yksinkertaistavaa, mutta toisaalta kun muistetaan vanha virsi, miten käsitteiden merkitykset on aina liikkuvia, ja sidoksissa siihen, mitä niillä halutaan sanoa, ja mikä on konteksti (ja niin edelleen jatkuen hyvin kauas.)Toisaalta tällainen käyttötapa antaa liian suuren lyömäaseen antifeministisille puheenvuoroille: "enhän minä naisia vihaa, minähän rakastan naisia" on tuttu mantra kaikkien feminismiin vihamielisesti suhtautuvien suusta.

Sen sijaan on syynsä, miksi antifeministisiä näkemyksiä on useinkin mahdollista pitää naisvihaa edustavina. Kyse ei ole suorasta vihan ilmauksesta tyyliin ("ÄÄrhg vihaan naisia"), vaan kontrollista ja säätelystä, jonka toivotaan ulottuvan naisiin.
-Malli ja tapa, jolla naisen tulee käyttäytyä, on suhteellisen ahdas: naisen perinteinen rooli (mitä sillä sitten kyseisessä tilanteessa tarkoitetaankaan.)
-Naiset jotka eivät edellistä ymmärrä ja toteuta, voidaan katsoa joko "haluavan olla miehiä" ja kieltävän oman todellisen sukupuolensa, ja näin alentavan omalla käytöksellään oikean naiseuden, joka on toki erilaista kuin mieheys, mutta kuitenkin arvokasta (klassinen ylentämällä alentaminen) tai vielä pahempaa, romuttavan koko yhteiskunnan luonnollisen ja toimivan rakenteen, ja syöksemällä miehet ja koko perheyksikön tuhoon. EDIT lisäys: Ja Breivikin ja samanmielisten mukaan jopa koko läntisen sivistyksen.

Antifeministinen näkökulma naisiin ei toki (välttämättä) vihaa naisia sinänsä, mutta asettaa hyväksynnälleen suhteellisen tiukat ehdot. Joko käyttäydyt kuten kuuluu, tai olet paha/tietämätön feministi. (Heitä sopiikin sitten vihata ja solvata.) Kannattaa huomata, että puhetapa on jokseenkin sama, kuin silloin, kun puhutaan vaikkapa siitä, miten se ei ole rasismia, kun ei suvaitse sitä, miten tietyt maahanmuuttajaryhmät käyttäytyvät. ("Hyväksyn tietty ne, kunhan ne ei puhu isoon ääneen ja liiku isoissa porukoissa ja..").