Pakkomielteestä pienten yksiköiden lakkauttamiseen: suuri on uusi laadukkuus?

Eli kuten adressissa sanotaan: Opetusministeriö esittää kuvataiteen koulutuslinjan lopettamista Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutista. Ministeriön lakkauttamisuhan perusteena on Taideinstituutin yksikön pienuus. Voihan nyt sanonkomikä. 12 opiskelijaa per vuosi sisäänottoa on liian vähän. Korkeatasoisuudella ei ole mitään väliä. ("Nehän on vaan taiteilijoita jotka ei tee töitä kaikki humpuukiaineet pois sanon minä"-henkiset varmaan hurraa tätä.) Adressi lakkauttamista vastaan siis tuolla: Kuvataiteen ammattikorkeakoulutus säilytettävä Lahdessa.

Bongasin jutun siis Aaltopahvia-blogin Essi Tammimaan postauksesta. Lahti ei ole erityisen läheinen paikka sen kummemmin kuin kuvataide-alan koulutuskaan. Tietty pitää huomauttaa, että olen jokseenkin samassa veneessä, kun opiskelen oppinaineessa, jonka sisäänotto Tampereella on vuosittain myös 12 (filosofia). Lakkautuksen aave leijuu filosofian laitosten yllä. Tietenkin amk:ssa ja yliopistoissa voi olla hyvin eri tilanne siltä pohjalta, että käsittääkseni amk:n kuvataide/media-alan ja joidenkin muidenkin alojen koulutuksen aloituspaikkojen liiallisesta määrästä on puhuttu kauan. Selväähän se kuitenkin on, että tämä oletus suurien ja keskitettyjen yksiköiden tehokkuudesta, ja vastakkaisesti pienten huonoudesta on kuitenkin sama mantra, jota toistetaan kaiken 3. asteen koulutuksen yhteydessä.

Viimeksihän tuossa kuluvan kuun alussa akatemiatutkija Petri Koikkalainen huomautti, että perustieteiden aloituspaikkoihin suunnitellut vähennyksen on ylimitoitettuja. HS:n jutusta lainaus: Esimerkiksi yhteiskunnallisten ja humanististen alojen pelätään kuihtuvan yliopistoista leikkausten myötä. Myös kulttuurin vähennyksiä pidetään ylimitoitettuina. [--] Koikkalaisen mukaan monien yleissivistävien ja perustieteiden aloituspaikkoja aiotaan vähentää liikaa verrattuna työvoimatarpeeseen.

Näissä vähennyspäätöksissä tuntuu vahvasti sellainen "kun kerran leikata on pakko, niin leikataanpas nyt arvalla vaikka tosta ja tosta"-mentaliteetti. Jotenkin vahvasti tuntuu että tällä tavalla laskemalla saadaan aikaan lyhytaikaisia säästöjä, mutta ongelmat tulee sitten muualla. (Kuten vaikka siinä, että onko Suomessa tällä menolla tulevaisuudessa laadukasta humanistista/yhteiskuntatieteellistä tutkimusta ja opetusta, tai taidetta ja taide-alojen opetusta.) Joku muu kerta jaksan vuodattaa ja analysoida tätä enemmän, nyt ei ehdi eikä jaksa.

"Tuntematon taide" eli ihana taideblogi

Sattumalta bongasin mahtavan taideblogin: Art Inconnu.

Bloggaajan kiinnostuksenkohteena ovat siis taiteilijat, jotka ovat tuntemampia tai jo unohdettuja. Tyyppi itse on britti, mutta esitellyt tosi laajalla skaalalla eri maista (ja eri aikakausilta) olevia tekijöitä. Kantsii tsekata, sanon mää.

ECHIDNE of the snakes bloggaa Ellen Thesleffistä!

Yhdysvaltalaisen Echidne of the snakesin uusin blogipostaus käsittelee Ellen Thesleffiä, eli yhtä Suomen taiteen ns. kultakauden taiteilijoista. Itselleni (taidehissaa sen reilut 20 op opiskelleena, ennen kuin ko. aine Tampereen yliopistosta poistui rahapulan vuoksi) Thessleff on ekspressionistisena iskenyt paljon kovempaa kuin esimerkiksi aikalaisensa Schjerfbeck, joka on huomattavasti tunnetumpi ja arvostetumpi (vähintäänkin kalliimpi.)

Thesleffin tunnetuimpia töitä taitaa olla mystisen vaikuttava Omakuva vuodelta 1984/85.

Viulunsoittajatar, 1899.

Näemmä Echidne on blogannut hieman aiemmin myös toisesta suomalaisesta naistaiteilijasta, Fanny Churbergista:

Mademoiselles Who Dabble With Paints: Fanny Churberg


This is how the Finnish painter Akseli Gallen-Kallela described the astonishing small group of Finnish women painters of the late nineteenth century: "mamselles" dabbling with paints. He most likely felt threatened.

This small group of "dabbling women" came from the Swedish-speaking upper classes of the era. That young women of their social class were expected to get some skills in drawing and painting accidentally prepared them for later art education. Several of them managed to study in Paris; few, if any, managed to make a living out of painting and many of them ended their careers prematurely. But to this day such names as Helene Schjerfbeck, Maria Wiik, Ellen Thesleff and Fanny Churberg are well-known in the history of Finnish art.

Eli Gallen-Kallelan sanoin, neidit jotka puuhastelevat maalien kanssa.

Kyseinen blogi on muuten aivan huippu, vuodesta 2003 blogannut "minor greek goddess" on kirjoittanut hyvin laajalla skaalalla feministisesti kiinnostavista aiheista, mutta erityisen kiinnostavia ovat tiede-aiheiset jutut, esim. koskien sukupuolten erilaisuuden tutkimisen (ja etenkin popularisointien) ongelmia. Superharmittavaa on ainostaan hänen bloginsa muoto, joka on kauhean toimimaton, ja tekee vaikeaksi löytää mielenkiintoisia postauksia. Murrr..