Näytetään tekstit, joissa on tunniste WTF. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste WTF. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. joulukuuta 2011

Ylen turhaa, sanoo AL

Yle-veron saapumisesta uutisoitiin eilen. Aamulehden tänpäiväisessä pääkirjoituksessa (odotetusti) epäillään Ylen arvoa. Muusta en jaksa mölistä, mutta yksi kohta oli aika mykistävä:

Esimerkiksi Ylen voimakas panostus verkkotoimintaan ei ole kansalaisten etu. Suomessa on jo nyt parisataa ammattitaitoisesti toimitettua verkkosanomalehteä. Ne riittäisivät hyvin.

Parisataa? Ammattitaitoisesti toimitettua? En ole ihan varma, mitä tässä tolla ammattitaidolla tarkoiteteaan, mutta se ei kyllä riitä riippumattomaksi tiedonvälitykseksi, että samoja "uutisia" kopioidaan pitkin nettiä. Myöskään suorien lehdistötiedotteiden käyttö uutisen pohjana ei ole "ammattitaitoista uutisointia". Tai KATSO KUVAT-otsikot. (Hei, en epäile, etteikö niitä ammattitaitoisia toimittajia löytyisi, vaan kyse on juurikin rahasta. Että halutaanko maksaa niille toimittajille. Tästä syystä Ylen rahoitus on tärkeä juttu.)
Ja kuten uutisen kommenteissakin todetaan, 1. miten paistaakaan oman edun tavoittelu tästä kannanotosta läpi ja 2. toivotaan ettei AL erehdy laskemaan nettisivujaan näihin ammattitaitoisesti toimitettujen joukkoon, jotka kuulemma tekee Ylen verkkouutiset tarpeettomiksi.

Aikajana on täällä omg ja muita outouksia

Olin jo luullut että tästä jutusta luovuttiin, kun kohkaamista ei enää kuulunut, mutta: Facebookin suuri uudistus saapuu tänään Suomeen.

Voit valmistautua lukemalla Vapautuksesta bloggauksen: FACEBOOK RÄJÄHTÄÄ 29.9.2011!

Ehkä sen kestää, kun Vuoden ihminenkään ei ole enää leimi Zuckerberg, vaan mielenosoittaja.

Tai sitten voi teeskennellä ettei mitään ole tapahtunut, ja katsoa Nuorgam-sivustolta miksi ehdokas Essayah (vaikea nimi, piti ihan tarkistaa!) kuuntelee useimmiten Nokiatunea. (Tämän voi tehdä myös vaikkei olisi feisbuukissa.)

Mutta mitä tapahtuu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa näin ylioppilaskuntavaalien jälkeen, sitoutumattomien voitettua? Opiskelijademarin blogissa: HYY:n edunvalvontaresurssit heikkenevät.

Kv-sihteerin toimen lakkauttaminen tarkoittaa käytännössä 20 %:n vähennystä HYY:n ydintoiminnasta, eli edunvalvonnasta. Säästöjä ensimmäisen vuoden aikana saadaan n. 25 000 euroa. Vertailuna kerrottakoon koko budjetin olevan n. 3,5 miljoonaa euroa ja henkilöstökulujen 635 000 euroa. Tämä ei siis ole säästötoimi, vaan kannanotto sen puolesta, että HYY:n toiminnan painopistettä siirretään edunvalvonnasta järjestötoimintaan, sillä samaan aikaan järjestötukia nostetaan n. 20 000 euroa ja saunatukia 5000 euroa.

En ole paras asiantutkija, mutta jotenkin kuulostaa, että kansainvälisistä asioista vastaavan sihteerin postin lakkauttaminen ei oikein käy yksiin kansainvälisyyttä halajavan yliopistouudistuksen kanssa.. Lisää saunatiloja opiskelijoille?

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kuka kieltää ja mitä? - Nature vs. nurture debatti on edelleen elossa!

Olipas kerran aika, jolloin harrastettiin kiistelyä paremmissakin tieteellisissä piireissä siitä, kumpi vaikuttaa ihmisen kehitykseen enemmän, perimä vaiko kasvatus (ts. sosiokylddyyrinen ympäristö kaikkinee -lähtein ihan siitä kehdossa saatavasta hoivasta.) Muutamat traagiset tapaukset, kuten vaikka susilapset, ovat osoittaneet, että ihmisestä ei tule ihmistä ilman lajitovereitaan. Pelkkä perimä ei auta mihinkään asti. Olen olettanut, että ihmiset noin yleisesti ymmärtävät, ettei "biologiaa" ja "sosiaalista/kulttuurista" voi eikä pidä asettaa vastakkain. Myöskään ei ole syytä pitää biologista faktisena ja pysyvänä pohjana, jonka päällä sosiaalinen vaikutus "lisätään". (Tämä kuitenkin on mitä suurimmassa määrin se kulttuurinen harhamme, joka näkyy sellaisissakin tutkimuksissa, joissa tähän yritetään suhtautua kriittisesti; esimerkiksi sosiaalisen ja biologisen sukupuolen erotteluun perustuva feministinen teoria helposti kompastuu tähän, vaikka käsittääkseni tätäkin on pyritty paremmin huomioimaan.)*

Sosiaalisen ja biologisen erottaminen ja erottamisen mahdottomuus (ilman että kyseessä olisi hierarkkinen suhde) on ehkä vaikeimpia ihmis- ja kaiken muun tutkimuksen kohteita. Kaikenlaiset uudet tutkimuksen tavat (vaikkapa neuroplastisuus) tekevät yhä enemmän tiettäväksi, ettei ole ajattelua/henkistä (johon vaikuttaa sosiaalinen) toisaalla, ja toisaalla pysyvää luontoa (biologiaa.) Mielenkiintoista on myös, miten eri kulttuurien väliset erot ovat olemassa, ja miten niitä voidaan tutkia, mikäli oletus on biologisen olemuksen pysyvyydestä. Tuottaako erilainen biologia erilaiset kulttuurit? (Tämähän on melkein paluuta kansanluonnekäsityksiin jonnekin 1800-luvulle.)

Sen sijaan, monet luonnontieteeseen uskovat tietävät, että luonto se on mikä määrää! (Ekspikoimatta tätä "luontoa" sen tarkemmin. Ilmeisesti kuitenkin kyseessä on se, mitä voi mitata tämänhetkisellä tutkimuslaitteistolla.) Eräässä blogipostauksessa on haaveilua tieteestä, josta "antibiologia" on karsittu, ja joka perustuu "tieteellisiin periaatteisiin":
Suomalaiseen yliopistomaailmaan pesiytynyt tai suorastaan linnoittautunut antibiologinen tutkimusperinne - konstruktionismi, feminsimi, poliittinen korrektisuus - on jo pitkään näyttänyt niin institutionalisoituneelta vitsaukselta, että siitä tuskin on pääsyä kuin vuosikymmenien mittaan. Normaalien tieteellisten periaatteiden puitteissa huuhaa lähtee kyllä liukkaasti kuin kuppa Töölöstä, mutta kerran institutionalisoiduttuaan vertaisarvioinnin kaltaiset tieteen autonomisuutta korostavat laadunvarmistusmenetelmät kääntyvät alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.

Ja kyllä, kyse on yhteiskuntatieteistä (blogistin aihe kylläkin vaihtuu puolessavälissä kirjoitusta psykologiaan, ja liikkuu humanististen tieteiden parissa, mutta en keskity tähän omituisuuteen). Se on suomessa "nollatutkimusta", jolta pitäisi viedä rahat pois. Suomalainen yht.kuntatieteellinen tutkimus on todistetusti huuhaata ilmeisesti siksi, että Sokal niminen fyysikko kirjoitti 90-luvulla kirjan, jossa kritisoi yhdysvaltalaisten humanististen tieteiden rähmälläänoloa ranskalaista teoriaa kohtaan.** Rahaa annetaan kuulemma väärin, ts. epätieteellisin perustein; ilmeisesti kyse on siitä, että yhteiskunta/humanistisille tieteille rahoitusta ei jaeta luonnontieteellisen tutkimuksen näkökulmasta? (Miksi sitä ei jaeta luonnontieteellisentutkimuksen näkökulmasta? Kyssäriin voi vastata, että miksi vaikka lääketieteen rahoista ei oteta päättämään historioitsijoita? Varmaan ymmärrätte pointin.)

Seuraavaksi päästään tämän hölynpölyn (ts. suomalaisen yhteiskuntatieteen) eliminointisuunnitelmaan:
Suomessa biologian sivuuttava hölynpöly pitäisi ensin eristää, jotta se voitaisiin sitten vähitellen näivettää. Ongelmana on, että esimerkiksi Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa on järkevät käyttäytymistieteelliset tutkimushankkeet ja -virat ovat samassa laarissa kaikkein himmeimpien postmodernistien kanssa.

Ottamatta kantaa siihen, mikä kelpuutetaan ja millä perustein lokeroon "järkevä käyttäytymistieteellinen tutkimushanke", niin voidaan kysyä, ketä nämä himmeimmät postmodernistit sitten ovat? Linkin takaa löytyy:

Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnantutkimuksen toimikunta:

Jäsenet 1.1.2010-31.12.2012

Puheenjohtaja

Professori Aila Lauha
(kirkkohistoria)
Helsingin yliopisto

Jäsenet:

Professori Pauline von Bonsdorff
(taidekasvatus, estetiikka)
Jyväskylän yliopisto

Professori Liisa Laakso
(kansainvälinen politiikka, valtio-oppi)
Helsingin yliopisto

Professori Erkki Laitinen
(laskentatoimi)
Vaasan yliopisto

Professori Pirjo Markkola
(Suomen historia)
Jyväskylän yliopisto

Professori Olli Mäenpää
(julkisoikeus, hallinto-oikeus)
Helsingin yliopisto

Professori Pauli Niemelä
(sosiaalitieteet)
Kuopion yliopisto (1.1.2010 alkaen Itä-Suomen yliopisto)

Professori Lea Rojola
(kotimainen kirjallisuus)
Turun yliopisto

Professori Pekka Ruohotie
(ammattikasvatus)
Tampereen yliopisto

Professori Matti Sintonen
(filosofia)
Helsingin yliopisto

Professori Jan-Ola Östman
(pohjoismaiset kielet)
Helsingin yliopisto


Aika, köh, postmodernista. Ei tod.

Sitten vedotaan johonkin syväkurkkuun, "biologisesti valistuneeseen tutkijaa", joka on kertonut, että:Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa akatemiaprofessoreiksi valitaan tutkijan mukaan “naistutkijoita, kielitieteilijöitä ja juhasihvola/perttialasuutari-tyyppisiä suomalaisen yhteiskuntatieteen suuria nimiä”.

En jaksa tässä vaiheessa etsiä akatemiaproffiksi valittujen nimiä tietyltä ajalta, mutta aina epäilyttää, jos yksi tyyppi haluaa kertoa, että "kaikki valinnat tehdään huonosti". Onko kyse siitä, että tämä tyyppi itse olisi pitänyt valita, tai hänen kaverinsa? Katkeruutta?

(Todistus tiedemaailmasta pihallaolosta: Lopussa on kannanotto pisteytyskäytännön toimimattomuudesta. Joo, sen toimimattomuutta on kritisoitu. Se myöskin toimii (tai itse asiassa on toimimatta) aivan eri tavalla monissa yhteiskunta/humanistissa aineissa "laadun mittaamisena"; se on suunniteltu luonnontieteiden näkökulmasta, kuten myös uusin suunnitelma asiasta. Esim tuolla uuden yliopistojen rahoitusmallisuunnitelman ongelmista: Rahoitusmalli ratkaisee yliopistojen suunnan.)

Oletan, että ajatusprosessi on edennyt näin:
Ennakko-oletus: Naistutkimus on suurinta huuhaata ikinä!
(Todistus tälle on: Väärä luulo, jonka mukaan biologia kielletään, kun sukupuolta tutkitaan yhteiskunnallisena ilmiönä.)
Tästä seuraa dilemma: Koska on niin, että naistutkimus ei ole yhteiskuntatieteen piirissä vainottua huuhaata, JOKO oletus "naistutkimus on huuhaata" on pielessä, TAI suomalaisessa yhteiskuntatieteessä on jotain vikaa.
Lopputulos: Koko yhteiskuntatiede on suurta huijausta, joka kieltää biologian. (Naistutkimusherjaus ei vaan voi olla väärässä!)

Tämähän on hyvin mielenkiintoista. Vielä mielenkiintoisempaa on, että syväanalyysi suomalaisen yhteiskuntatieteen tilasta löytyy Tiede-lehden bloggaajalta. Kysymys onkin, että missä nyt sitten kielletään ja mitä? Halutaan kieltää kulttuurinen ja sosiaalinen vaikutus? Sitä ei saa tutkia? Ellei se ole yhtenevä "biologisten faktojen" kanssa? Aika totalisoiva näkemys?
Ongelmahan piekmminkin on, että monia vaikkapa juuri sukupuolten välisiä eroja on selitetty biologialla. Hyvin epätieteellisesti, sillä kyse on ollut siitä, että mikäli yleinen käsitys sukupuolistereotypioista ja tutkimustulokset on vastannut toisiaan, niin se on ollut sillä selvä. Esim matematiikan ja avaruudellisen hahmottamisen eroa on pidetty universaalina sukupuolten välisenä erona (ja luoja paratkoon menneisyydessä on pidetty vaikka mitä kummallisuuksia.), vasta yhteiskunnallisen kontekstin ja eri kulttuurien erot huomiova tutkimus on viime vuosina nämä oletukset kyseenalaistanut. Siinä sitä tieteellisyyttä..


* Huom: feministinen tutkimusote sinänsä ei missään nimessä ole biologialle vastakkainen, vaikka gender vs. sex-tarkastelu voi sellasen kuvan antaa. Tämä ei kuitenkaan ole kaikki, vaan esim. feminististä luonnontieteen tarkastelua yms. on, vaikkapa Rebecca Jordan Yongin Brainstorm (2010) noin esimerkinomaisesti.

** Kyseisessä kirjassa sanotaan muutakin, mutta kuten monet ko. kirjaa koskevat kritiikit ovat todenneet, siinä mennään aika lujaa ohi maalin, ja ollaan hyvin tietämättömiä, mikä ero on filosofialla ja fysiikalla -noin alkajaisiksi.

HUOM: en ole ottanut kantaa myöskin blogauksessa mainittuun naistutkimuksen lakkauttamiseen Norjassa, koska kysehän ei varsinaisesti lakkauttamisesta, vaan integroinnista muuhun tutkimukseen: näkökulma jonka ymmärrän, mutta jota en missään nimessä juhli, sillä tässä tapauksessa kyse taitaa vaan olla vanhanaikaisesta rahansäästämisestä. Rahansäästämisinnon juuri kyseisestä alueesta tekee mielekkääksi naistutkimusta vastaan suunnattu lokakampanja. Onko nyt niin, että ideologinen kampanjointi vaikuttaa tiederahoitukseen? Toivon että ei. Totta helvetissä naistutkimuksen antia tarvitaan muissakin tieteissä, eikä poteroituminen ole hyvä asia, ja poikkitieteisyys kunniaan, mutta se että jokin oppiaine/tutkimusala on oma itsenäinen lokeronsa ei tarkoita missään nimessä suoraan sisäänpäinkääntyneisyyttä, eikä sulje pois muita tieteitä hyödyttävää panosta.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

EFFi kaikkien kännykänostajien puolesta?

Joop, eli nyt on pari viikkoa tunteita kuumentanut ns. C-kasettimaksu, ja siis mikäli EFFin ihmisiä/"huolestuneita nettivaikuttajia" uskoo, niin tilanne on lähestulkoon tämä: kaikki pahuus asuu Arhinmäen takaraivossa. Jos Arhista ei olisi, vempeleiden hinnat melkein laskisi kovalla menolla. Myös bisnes kukoistaisi, kun siis mitäpä muuta vassarit vihaa kuin menestystä? Arhis haluaa viedä kaikilta rahat. Tämä suunnitelma on kulttuuriministerimme päähän pälkähtänyt ihan kusipäisyyttään. Näin siis jos uskotaan EFFin lobbareita, jotka taistelee uljaasti, (mutta kenen puolella?)

Uusin ja pitkälle menevin veto on tämä jättimäinen mainos Hesan keskustessa, jonka sisällön kiteyttää Lilja Tamminen blogissaan hyvin:
Jos totta puhutaan, tuo mainoksen retoriikka minulle vain mieleen, että EFFin edustajilla on nyt jotain kaunaa vasemmiston kanssa. Missään kohtaa ei mainita erittäin relevanttia seikkaa – että Paavo Arhinmäki on kulttuuriministerin virassa, jolta odotetaan ministeriön työn esittämistä. Päinvastoin, kohdistuu tämä kampanja politiikasta-ei-erityisen-kiinnostuneen keskivertokansalaisen silmissä suoraan presidenttivaaliehdokas Arhinmäen persoonaan ja koko julistekampanjan asiayhteys jää mysteeriksi.

--Viestintä seuraa aina ns. encoding-decoding -mallia, jossa viestin lähettäjä muotoilee toivomansa viestin johonkin muotoon, jonka sitten vastaanottaja tulkitsee omista lähtökohdistaan vastaanottaakseen viestin. Lähetetty viesti ei ole koskaan identtinen vastaanotetun kanssa. Jos siis olisin aihetta ilman agendaa sivusta seurannut kansalainen, jolla ei olisi kilttiä ymmärrystä EFFin kömpelyyksille – näkisin seuraavan viestin:

Vasemmistoliiton Arhinmäki
haluaa että puhelimet ja tietokoneet maksaa kolme euroa enemmän!!

Onko tässä kyse muusta kuin perusteettomasta vihasta? Kännyköihin kaavailtu "c-kasettimaksu" kuumentaa tunteita uutinen YLEllä:

EFFi:n kanta:
EFFIn mainoskampanjaa on rahoittanut ainakin elektroniikkaa myyvä Verkkokauppa.com. Yritys pelkää suomalaisten ostavan yhä enemmän elektroniikkaa ulkomailta, jos hyvitysmaksun keräämistä laajennetaan tietokoneisiin ja kännyköihin.

EFFIn mukaan on väärin, että kännykän ostajan pitäisi maksaa hyvitysmaksua, vaikka ostaja ei aikoisi kopioida puhelimeensa musiikkia tai muuta tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia. EFFI myös väittää, etteivät rahat mene suomalaisen kulttuurin tekijöille, vaan tekijänoikeusjärjestöille ja musiikkiteollisuudelle.

- Erityisesti raha menee musiikkiteollisuudelle ja kaikkein menestyksekkäimmille artisteille, eikä yleisesti suomalaisen kulttuurin tukemiseen, sanoo EFFIn hallituksen jäsen Ville Oksanen
.

Luovan alan työntekijöiden ja yrittäjien edustajan kanta:

Muusikkoja ja taiteilijoita edustavan Luovan alan tekijöiden ja yrittäjien projektijohtaja Lauri Kaira kiistää Oksasen väitteen.

- Hyvitysmaksuraha kerätään ja jaetaan puoliksi niin, että se menee kulttuurin ja luovan työn edistämissäätiöille. Nämä jakavat sitä edelleen moniin hankkeisiin ja projekteihin, joita taiteilijat ja kulttuurialan pienyritykset tekevät. Ja puolet menee suorina tilityksinä taiteilijoille ja tuottajille, Kaira sanoo.

Esimerkiksi paljon radiosoittoa saaville artisteille lohkeaa kuitenkin isompi osuus kuin pienille nimille. Kairan mielestä koko hyvitysmaksusta on noussut suhteettoman suuri poru.

- Ministeri Arhinmäen esityshän tarkoittaisi, että suomalaiset maksaisivat vuodessa keskimäärin kaksi euroa 70 senttiä hyvitysmaksua. Minun mielestäni häly on todelliseen vaikutukseen verrattuna suhteeton.

Siis onko tässä nyt kyse siis kännykän ostajan oikeuksista, joiden puolesta EFFi käy sotaa Arhista vastaan?? No voi helvetti, kai kuka tahansa ymmärtää ettei kalliit laitteet ole mikään perusoikeus, ja ne ei todellakaan ole köyhimmän ihmisryhmän saavutettavana. Se mihin pitää kiinnittää huomiota, on erityisesti taiteilijoiden/luovan työn tekijöiden keikkuminen juurikin siellä köyhyysrajalla, jos sielläkään. Ja kyllä, Arhis on ottanut kantaa apuraha-järjestelmään, joka on ongelmallinen nuorille kirjailijoille, ja tsek Vasemmistonuorten perustulokampanja. Perustulo olisi oikea ratkaisu mm. luovan alan silpputyö-ongelmaan.

MUTTA KUN ÄLYPUHELIN JA VERKKOKAUPPA.COM! MUTKUN kauheeta kontrollia.


Ei varmasti paras ratkaisu toi hyvitysmaksu, mutta onko olemassa parempia? (En siis väitä, että ko. maksu olisi ongelmaton ratkaisu, tai edes järkevin kaikista vaihtoehdoista, mutta...tää effiriehunta on vaan...) Eli siis sellaisia, jotka ottaa huomioon sen, että jostain sitä tuloa pitää kulttuurintekijöille tulla. Hämmentävästi on porttiteoria muuten keskusteluissa mukana, olen bongannut useammankin kommentin, jossa maksua vastustetaan, koska "missään ei lue ettei se kasvaisi eksponentiaalisesti, eli tämä on hivutusta!" Koska ei sanota ettei maksu kasva vaan jää avoimeksi, se tarkoittaa että ko. maksu kasvaa järjettömästi? Kohta KELLÄÄN ei ole varaa luuriin? Hmmmm, jotenkin tuntuu että samaa retoriikkaa käytetään esim. huumeita vastustaessa: eka kannabis avaa tien koviin aineisiin. Siellä sille nauretaan. Tässä se on pätevä argumentti, kö? Toinen outous on "teostomafia vie kaiken"-huutaminen. Tietty se (Teosto) on etujärjestö, ja samalla lailla lobbaa kun muutkin, mutta siis: kysymys on muistakin kuin superrikkaiden artistien saamista korvauksista yms, mistä aina kritisoidaan. Pitäisikö korvauksien tilittäminen sitten lopettaa? Mikä olisi ratkaisu tilalle? (Tän haluisin kuulla, kun ne on kuitenkin tekijöille tärkeä tulon lähde. Ulkoistetaanko musiikintekokin pois Suomesta?)

Välillä toivoisi, että muutkin kysymykset herättäisi yhtä paljon intohimoja "nettikansassa", kuten vaikka se toimeentulokysymys. Onko se vaan niin että oma napa eli oma tietokone/kännykkä yms. on läheisin, ja siitä jaksaa taistella? Toivon hartaasti että näin ei ole.

Edit: Arhis on tästä aiheesta blogannutkin näemmä: Hyvä vai paha hyvitysmaksu?, missä mm. kannattaa hyvitysmaksujärjestelmän kokonaisuudistusta, eli tämä on vain siirtymävaihe. Mutta kiinnostaako juliste-maakareita? Eipä tietty...

maanantai 7. marraskuuta 2011

Mitä Anonymous-hakkerit on ja mitä ei. (Lyhyesti.)

(Huom. allekirjoittaneella ei henk. koht. kokemusta minkään koulukunnan haktivisteista, mutta googlaus-taitoa kyllä.)

Pelottava internet-meemeilijä naamarin takana vaiko vain halloween-pukeutuja? You can never know.

Perussuomalainen it-asiantuntija paheksuu Us-blogissaan Anonymous-hakkeriryhmää ja kutsuu heitä "äärivasemmistolaisiksi". Mukaan soppaan hän vetää vielä Vasemmistonuoret, kun eihän sitä turhaan kannata argumentoida mitenkään järjellisesti, ja US-blogeissa mikä tahansa vassarivastaisuus saa paljon kaikupohjaan. Anarkistit (ylipäätään tai tässä ko. tapauksessa) ei ole sama asia kuin vasemmistolaiset, vaikka anarkistien/haktivistien agendoista jotkin kuinka risteisivätkin vasemmistolaisten tavoitteiden kanssa. Ne keinot, keinot...(Ja suurena erona pyrkimyksissä tietysti yleisemmin anarkistiseen toimintaan liittyvä valtiovastaisuus, joka on kovin vaikeasti istutettavissa minkäänlaiseen vasemmistolaiseen maailmankuvaan.)

Anonymousiin tutustumisen voi aloittaa vaikka tämän HS:n uutisen kautta: Netin naamiomiesten ohjelma on sekava. Kyse ei ole mistään ideologian avulla organisoidusta ryhmästä, vaan internet-ilmiöstä (kaikkihan menee nykyään tän statuksen alle:D), jonka kautta kuka tahansa (tarpeeksi tietoteknistä kompetenssia omaava) voi toteuttaa anarkistisen tuhon kylvämistä verkossa. Siis: tavoite voi olla miltei mikä tahansa, jonka joku haluaa toteuttaa Anonymous-statuksen alla. Tämänkään takia on hyvin turhaa vedota Anonymousiin ryhmänä/tiettynä tahona, ja yrittää saada aikaan jonkinlaista katumusreaktiota tai vaikutusta aikaiseksi. (Suomenkielinen wiki-artikkeli Anonymousista on lyhyehkö mutta asiallinen: Anonymous-liike.)

Haluaisin muuten tietää mitä nämä äärivasemmistolaiset ovat, joita tietyiltä tahoilta postuloidaan aina kun yritetään keskustella äärioikeistolaisten aiheuttamasta uhasta. Tyypillistä hämäys-yritystä: "joojoo jotain äärioikeistoa on, mutta katsokaa tonne ja tonne, joka paikka täynnä äärivassareita! ne vasta kauheita on, niistä pitää huolestua!!" (Tässä kielenkäytössä "äärivasemmistolainen"-termi saa luvan markkeerata mitä tahansa ei-äärioikeistolaista riehujaa.)

maanantai 31. lokakuuta 2011

SS-miehiä siellä, äärioikeistolaisia täällä...

Katja Ketun ja Jenni Linturin vastailmestyneet romaanit kertovat toisen maailmansodan ajasta SS-miesten kautta. Etenkin Ketun kirja kiinnostaa, joululahja? vink vink

Vastahan oli Helsingissä kansainvälinen äärioikeistolaisten liikkeiden tapaaminen. Kuten Suomen Kuvalehden juttu kertoo, nykyinen äärioikeisto ei ole yksi ja yhtenäinen. Toisaalta pakkohan paljon yhdistäviä tekijöitä olla, ja onkin, koska olisihan tällainen ylikansallinen yhteistyö muuten mahdotonta.

Puhumattakaan tietysti tästä uudesta vuodosta (tai siis hakkeroinnin aiheuttamasta vuodosta) jossa esille on tullut äärioikeiston jäsenhakemuksien tiedot. Aikasta jäätävää touhua kyl...
EDIT: Eikä tässä vielä kaikki (kuten tapana on sanoa) vaan Perussuomalaisten eduskunta-avustaja haki uusnatsien jäseneksi. Tietenkin kysymys kuuluu, että koska näin on tehty, sillä tuorehan tuo hakemus ei ole.
Lisäedit: nyt sitten kaikki näköjään liittyy natsijärjestöön kännissä, eli myös kunnallispolitiikassa oleva vassari (sitoutumaton) Hämeenkyröstä on "kokeilumielessä" täyttänyt hakemuksen. Utain-lehden uutinen. I have no words . . .

perjantai 21. lokakuuta 2011

Suomen yrittäjät nuorten kyykyttämisen puolesta?

Voi hyvää päivää näitä väläyksiä: Suomen Yrittäjät esittää, että nuoria voitaisiin palkata työsuhteen alkuvaiheessa työehtosopimuksia halvemmalla. Yrittäjäjärjestön mielestä palkasta pitäisi voida sopia vapaasti työsuhteen alkuvaiheessa, kun yritys ottaa töihin täysin työkokemusta ja koulutusta vailla olevan henkilön. (Korostuksen allekirjoittaneen, HS:n uutinen tuolla: Yrittäjät palkkaisivat nuoria alepalkalla.) Suomennettuna: se että Suomessa teetetään jo nyt (pimeää) työtä äärettömän pienillä/olemattomilla palkoilla maahanmuuttajilla/siirtotyöläisillä ei riitä, vaan tähän työntekijöiden alakastiin pitää saada lisää polkuhintaista työvoimaa. Vapaa sopiminen on yhtä kuin: palkka jolla ei voi elää. Sehän tossa uutisessä tulee seuraavana, eli: tätä lystiä pitäisi sitten valtion tukea, koska eihän ne kouluttamattomat nuoret tolla palkalla voi elää, joten:Palkan lisäksi tällaisen nuoren toimeentulo tulisi varmistaa henkilökohtaisella palkkatuella.

Kovastihan on yritetty naamioida huoleksi nuorista jotka on jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta. Niistä nuorista pitääkin olla huolissaan, mutta tämä keino menee ihan kyllä jollekin käsittämättömyyden puolelle. Asiaankuuluva kysymys on myös se, mitkä olisi ne työpaikat, jonne näitä nuoria voidaan ottaa? Nykyisessä yhteiskunnassa harvoin ilman koulutusta oikein uralla etenee, joten epäilen vahvasti, että kyseessä olisi ainoastaan uusi keino hankkia halpaa työvoimaa nykyisten rinnalle (palkattomat harjoittelut yms), josta ei kuitenkaan käytännössä olisi mahdollisuutta jatkaa alalla, vaan nuori korvattaisiin toisella. (Jos multa kysytään, niin ainoa järkevä tapa saada nuoria töihin ilman vaaraa että kyseessä olisi vain kokeilu yrityksen taholta, on jonkinlainen oppisopimusmallin laajennus: tällöin työskennellessä olisi mahdollista hankkia muutakin kuin työkokemusta, josta helposti puhutaan kuin jonain käsittämättömänä siunauksena, mutta jolla ei välttämättä ole mitään painoarvoa, ainakaan, mikäli koulutusta ei ole.)

SAK:sta reagoidaan heti, huomauttamalla että: SAK:n kehittämisjohtajan Saana Siekkinen toteaa, että työnantajapuoli nostaa samaiset nuorten alepalkat esille säännöllisin väliajoin, vaikka niille ei ole minkäänlaisia perusteita. "Sen sijaan kansainvälisestikin on saatu kokemuksia siitä, että nuorten palkka-alekokeilut ovat kasvattaneet köyhien työtätekevien nuorten joukkoa, jolla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia omaan elämään", Siekkinen sanoo. HS: SAK: Nuorten alepalkat eivät työllistä. Aika ilmeistähän tuo vaara työtätekevien köyhien lisääntymisestä on.

Ylipäätään minkä tahansa työksi kutsuttavan vastaanottamisen (esim. "harjoitteluna" eli työmarkkinatuella, joka ei tod. ole suuri!) näkeminen "syrjäytymistä ehkäisevänä" on jotenkin hämmentävää: ajatuskulku tuntuu olevan, että "kuinka huonoilla ehdoilla ja kuinka mitättömällä korvauksella tahansa" niin tästä se ura urkenee ja elämänhallinta paranee. Mitä tapahtuu sen alepalkka-jakson tai nykyisellään harjoittelun jälkeen? Onko tämä vain hetken pikaratkaisu? Yritys ottaa seuraavan nuoren töihin. Hiphurraa! Toinen, tiiviisti tähän liittyvä juttu on sitten se, minkä Anna Kontula on blogissaan hyvin kiteyttänyt: On viitteitä siitä, että läpi työmarkkinakentän kokemattomilla nuorilla teetetään ikävimmät ja vaarallisimmat työt. Tyypillisesti nuoren työ löytyy niiltä palvelusektorin matalapalkka-aloilta, joilla normaali ammattiyhdistysaktivismi on hullunrohkeutta. Paremmissakin töissä jäävät pätkätyöläiset nuoret helposti kahvihuoneen solidaarisuusrenkaan ulkopuolelle.[--] Pitäisi miettiä sitäkin, mitä yhteiskunnalle maksaa nuorten vieraannuttaminen työelämästä: Kun sitä on muutaman kerran vedetty kölin alta, oppii fiksu ihminen varomaan palkkatyötä.
Nuoret paskaduuneista oikeisiin töihin? Niinpä.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Pakkomielteestä pienten yksiköiden lakkauttamiseen: suuri on uusi laadukkuus?

Eli kuten adressissa sanotaan: Opetusministeriö esittää kuvataiteen koulutuslinjan lopettamista Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutista. Ministeriön lakkauttamisuhan perusteena on Taideinstituutin yksikön pienuus. Voihan nyt sanonkomikä. 12 opiskelijaa per vuosi sisäänottoa on liian vähän. Korkeatasoisuudella ei ole mitään väliä. ("Nehän on vaan taiteilijoita jotka ei tee töitä kaikki humpuukiaineet pois sanon minä"-henkiset varmaan hurraa tätä.) Adressi lakkauttamista vastaan siis tuolla: Kuvataiteen ammattikorkeakoulutus säilytettävä Lahdessa.

Bongasin jutun siis Aaltopahvia-blogin Essi Tammimaan postauksesta. Lahti ei ole erityisen läheinen paikka sen kummemmin kuin kuvataide-alan koulutuskaan. Tietty pitää huomauttaa, että olen jokseenkin samassa veneessä, kun opiskelen oppinaineessa, jonka sisäänotto Tampereella on vuosittain myös 12 (filosofia). Lakkautuksen aave leijuu filosofian laitosten yllä. Tietenkin amk:ssa ja yliopistoissa voi olla hyvin eri tilanne siltä pohjalta, että käsittääkseni amk:n kuvataide/media-alan ja joidenkin muidenkin alojen koulutuksen aloituspaikkojen liiallisesta määrästä on puhuttu kauan. Selväähän se kuitenkin on, että tämä oletus suurien ja keskitettyjen yksiköiden tehokkuudesta, ja vastakkaisesti pienten huonoudesta on kuitenkin sama mantra, jota toistetaan kaiken 3. asteen koulutuksen yhteydessä.

Viimeksihän tuossa kuluvan kuun alussa akatemiatutkija Petri Koikkalainen huomautti, että perustieteiden aloituspaikkoihin suunnitellut vähennyksen on ylimitoitettuja. HS:n jutusta lainaus: Esimerkiksi yhteiskunnallisten ja humanististen alojen pelätään kuihtuvan yliopistoista leikkausten myötä. Myös kulttuurin vähennyksiä pidetään ylimitoitettuina. [--] Koikkalaisen mukaan monien yleissivistävien ja perustieteiden aloituspaikkoja aiotaan vähentää liikaa verrattuna työvoimatarpeeseen.

Näissä vähennyspäätöksissä tuntuu vahvasti sellainen "kun kerran leikata on pakko, niin leikataanpas nyt arvalla vaikka tosta ja tosta"-mentaliteetti. Jotenkin vahvasti tuntuu että tällä tavalla laskemalla saadaan aikaan lyhytaikaisia säästöjä, mutta ongelmat tulee sitten muualla. (Kuten vaikka siinä, että onko Suomessa tällä menolla tulevaisuudessa laadukasta humanistista/yhteiskuntatieteellistä tutkimusta ja opetusta, tai taidetta ja taide-alojen opetusta.) Joku muu kerta jaksan vuodattaa ja analysoida tätä enemmän, nyt ei ehdi eikä jaksa.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Voi edustajistovaalien ääntenmyynti sentään..

Nyt syksyllä on sekä Tampereen yliopistolla, ja ilmeisesti monella muullakin universtaalla edustajistovaalit.(Meinaa siis ylioppilaskunnan ylimmän päättävän elimen valintaa.) Ilmeisesti äänestysprosentti on pysynyt pitkään jossain
25 tienoilla, mikä seuraa sitä samaa linjaa kuin muutkin vaalit, eli mitä läheisimmistä asioista päätetään, sitä vähemmän kiinnostaa. (Pressanvaalithan on äänestysaktiivisuuden kannalta voittaja, sitten on eduskuntavaalit ja sitten kunnallisvaalit--europarlamenttivaalit ei sovi aivan tähän kuvioon..niiden kohdalla annan sen myönnytyksen, että oikeasti voi kuvitella, että monien on vaikea ymmärtää mihin niitä edustajia valitaan ja miksi.)

Mutta siis: Ylioppilaslehdessä oli juttu ehdokasmäärän romahtamisesta Helsingin yliopiston edarivaaleissa. Sama on Tayn osalta. Tietenkään ehdokasmäärä ei suoraan korreloi kiinnostuksen kanssa, joten liian suuria päätöksiä ei tästä pidä vetää.

Tämä sen sijaan kuulostaa aika huolestuttavalta: osto- ja myynti-paikka edarivaalien äänille. Ei stana. Näin mainoslapun ilmoitusaululla, ja jutun kekkonenkekkonenkekkonen nimi jotenkin ohjasi ajattelemaan parodian suuntaan. Ilmeisesti kuitenkaan näin ei ole, tai päättelen näin Jouni Markkasen kirjoituksesta Tamy-blogissa: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…
Harmiksemme hyödyn saavuttaminen vaatii Tamylta melko paljon ylimääräistä työtä. Vaalien järjestämistä täytyy pohtia uudelleen ja niiden demokratia on ainakin tässä vaiheessa kyseenalaistettu. Joudumme lisäksi muuttamaan sääntöjämme ja heijastevaikutuksena näin joutunevat tekemään muutamat muutkin ylioppilaskunnat. Toisaalta tällaiset tilanteet pistävät ajattelemaan.

Vielä vinkkinä Ylioppilaslehden hyvä pääkirjoitus: Älä äänestä kaveria. Kyllä, näissäkin vaaleissa on suhteellinen vaalitapa, älä siis valitse yksilön perusteella ketä äänestät (tai no, kaikki saa tehdä mitä haluaa, mutta kannattaa muistaa miten homma toimii.)

torstai 1. syyskuuta 2011

Väsynyttä naurua..

Aahhaah, olen ollut ja olen edelleen superväsynyt..Jokin syksyn/opiskelun alkamisväsymys, huolimatta siitä, ettei kunpikaan edellämainituista ole vielä alkanut.

Siksi suhteellisen epäoleellista repostelua: olenpas jo jonkin aikaa hihitellyt Blogilista-sivuston omituisuuksille. Ok, liitinpäs tämän blogin sinne, juurikin siksi, koska olen itsekin sieltä asiasana-listojen kautta löytänyt mielenkiintoisia blogeja. Tutustuin sitten hieman tarkemmin ko. sivustoon, ja eteeni avautui tämä brändien suosittuuden listaus.

Eipä mitään, onhan ko. sivustolla muutenkin kaikkia "kuumimmat blogit"-listoja, mutta erityisen vitsikkään brändi-listauksesta tekee se, että se ei toimi kunnolla, vaan nappaa kaikki tietyn yrityksen/tuotteen nimen kanssa samankaltaiset sanat listaansa.. Esimerkiksi Suosikki-lehti on aika korkealla, koska joka kerta kun joku käyttää sanaa "suosikki" postauksensa otsikossa, niin se napataan listalle..Muita epätoimivia ovat näemmä ainakin "Day" ja "Image". Pitäkää brändinne, joo...

Alla aiheeseen sopiva Lolcat.