SS-miehiä siellä, äärioikeistolaisia täällä...

Katja Ketun ja Jenni Linturin vastailmestyneet romaanit kertovat toisen maailmansodan ajasta SS-miesten kautta. Etenkin Ketun kirja kiinnostaa, joululahja? vink vink

Vastahan oli Helsingissä kansainvälinen äärioikeistolaisten liikkeiden tapaaminen. Kuten Suomen Kuvalehden juttu kertoo, nykyinen äärioikeisto ei ole yksi ja yhtenäinen. Toisaalta pakkohan paljon yhdistäviä tekijöitä olla, ja onkin, koska olisihan tällainen ylikansallinen yhteistyö muuten mahdotonta.

Puhumattakaan tietysti tästä uudesta vuodosta (tai siis hakkeroinnin aiheuttamasta vuodosta) jossa esille on tullut äärioikeiston jäsenhakemuksien tiedot. Aikasta jäätävää touhua kyl...
EDIT: Eikä tässä vielä kaikki (kuten tapana on sanoa) vaan Perussuomalaisten eduskunta-avustaja haki uusnatsien jäseneksi. Tietenkin kysymys kuuluu, että koska näin on tehty, sillä tuorehan tuo hakemus ei ole.
Lisäedit: nyt sitten kaikki näköjään liittyy natsijärjestöön kännissä, eli myös kunnallispolitiikassa oleva vassari (sitoutumaton) Hämeenkyröstä on "kokeilumielessä" täyttänyt hakemuksen. Utain-lehden uutinen. I have no words . . .

Naiserityistä naiselokuvaa

Kävin sitten elokuvissa siskon kanssa (mun synttärilahja). Piiat (The Help) oli vielä parempi kuin mitä oletin; ts. jotenkin arvostelut on kummasti vaihdellu kolmesta tähdestä viiteen. Veikkaisin tämän toisaalla esiintyvän epäilyn juontuvan siitä, että kyseessä on nimenomaan naisten elokuva, eikä missään nimessä siinä mielessä, etteikö siitä yhtä lailla miehet voisi tykätä/tykkäisi, vaan sitä kautta, että elokuvan tarina on tarina naisista ja päähenkilöhahmot ovat näinollen tietenkin naisia. Yhdysvaltojen 50/60-luvun konservatiivisessa ilmapiirissä pyristelevä kunnianhimoinen nainen, sekä etelävaltioiden rotuerottelupolitiikka, jota kuvataan nimenomaan mustien kotiapulaisten (nimikkeenä help) työnteon ja elämän kautta. Ja kuten esim. Keskisuomalaisen arvio huomauttaa, niin elokuva kertoo yhtä paljon naisten välisestä ystävyydestä kuin rotuerottelun järjettömyydestä ja inhimillisistä kärsimyksistä. Enkä nyt halua harrastaa mitään kauhean rankkoja yleistyksiä, mutta väittäisin, että hardcore-leffaintoilijat tuppaa pitämään naisiin keskittyviä elokuvia yksiselitteisen hömppänä. Myönnän: monet naisille suunnatut elokuvatuotteet on juurikin tätä kategoriaa, mutta ei missään nimessä kaikki. Nih.

Joojoo, onhan toi nyt turhan siloiteltu tarina, mutta hollywood-leffojen skaalalla kuitenkin jo jotain. Tietty ihan eri asia tehdä yhteiskunnallista leffaa ajoista jotka on jo takana päin kuin nykyisemmistä ongelmista, mutta toisaalta kun tiedetään että rasismi elää edelleen Yhdysvalloissa, niin: virkistävä poikkeus tältäkin saralta.

Leffahan perustuu (en tiedä kuinka tiiviisti) Kathryn Stockettin samannimiseen menestysromaaniin, jonka kantta muistan katselleeni jossain kirjakaupassa.

Octavia Spencer ja Viola Davis, jotka kyllä loistaa tossa leffassa. Kuva sivulta The Help trailer

Seuraavaksi sitten Almodovarin Iho jossa elän. Toisaalta en tiedä onko se vähän liikaa mulle, huiii ja yök. Ehkä pakko kuitenkin.

Mikä on hauskaa ja mikä ei ole. Esimerkeillä varustettuna.

Hauskaa on taidehistoriallinen klassikko uudelleensommiteltuna paksujen kissojen kanssa:

Mahtavan idean japanilainen nettisivu, jossa lisää kuvia.

Hauskaa ei ole komediat, joiden perusidea rakentuu seksismin ja rasismin varaan. Paraatiesimerkkinä tästä on Big Bang Theory, eli suomessa telkussa nimellä Rillit huurussa. Ko. komediapläjäyksessä seikkailevat kaunis mutta tyhmähkö (kauniisti ilmaistuna) Penny sekä neljä "nörttiä", ts. älykästä ja sosiaalisesti rajoittunutta fyysikko(?)miestä, joista yksi on intialainen vaihtari-opiskelija.

Mua ko. sarja on hämmentänyt jo kauan, mutta kirjoitan asiasta nyt Womanist Musings-blogin innoittamana. The Big Bang Theory's Season Opener: Slut Shaming and Racism Are Funny-postaus käsittelee ko. sarjan vastaesitettyä ties monennen tuotantokauden aloitusjaksoa, jossa kirjoittajan mielestä on monikin asia pahemman kerran pielessä. Jakson ydin on (spoileri niille, jotka seuraa sarjaa) se, että vaihtari Raj ja Penny menevät sänkyyn. Sitten:

So, Penny is a dirty slut, but Raj finally managed to score and does not feel extremely guilty, though his actions also hurt Leonard. Nope, Raj was just doing what comes naturally to an Indian man. Isn't this just classic, he's a stud and she's a slut with a side of racism thrown in for extra seasoning?

Not content with the slut shaming, the writers decided to go for a solid round of racism.

I barely no where to start with this exchange. Raj is an accomplished, introverted man. It is both infantalizing and racist to refer to a grown man of color as a boy. The fact that this was said by a White woman, further complicates the issue, because Amy meant to purposefully emasculate Raj based specifically in his race.

(Ja kannattaa huomata, että ko. postauksen kirjoittaja pitää sarjasta, tai on ainakin sen vakikatsoja, vaikka onkin pitänyt sitä aina hieman problemaattisena.)

Nyt voi tietenkin aloittaa sievistelyn, että "sehän on vain teeveetä ja komediaa" ja että "nauretaanhan siinä niille valkoisille nörttimiehillekin." Niinpä; tämä juttu onkin se ongelmallisuus: ohjelma on käsittelevinään marginalisoituja miehiä, altavastaajiksi itsensä sosiaalisissa tilanteissa naisten kanssa kokevia ja "pöljäksi" leimatusta scifi-kulttuurista nauttivia miehiä. Kuitenkin suuri osa kaikesta hauskaksi tarkoitetusta tilanteesta, jota jaksoissa on, rakentuu sen varaan, että joko "aaahaaaahhaah omituinen intialainen sanoo jotain outoa" tai sitten "hekohekoheko yksinkertainen nainen on tyhmä". Tämä aspekti allaviivautuu vielä esimerkiksi sillä, että Pennyn lisäksi muut naiset (yliopistolla opiskelevat/työskentelevät) ovat hahmoina hyvin tarkoituksellisen luotaantyöntäviä; idea on että kaikki neljä kuitenkin ovat hulluina nimenomaan "saavuttamattomaan" ja heistä "täydellisesti erilaiseen" Pennyyn. (Kyllä Penny kuvataan sympaattisena ja noin, mutta pointti on että juonta liikuttaa aina se sen tyhmyys.)

Kysymys kuuluu: eikö geek-kulttuurista voi tehdä viihdettä, ilman että pitää edelleen nauraa niille "omituisille ja eksoottisille ulkomaalaisille" tai "tyhmille ja pinnallisille naisille"? Onko tämä omituisiksi leimattujen miesten puolustautumistapa; muut on vielä "omituisempia": pysykää marginaalissa vaan naiset ja muut toiset!!Ja onko pakollista, että naiset jotka on kiinnostunut "miehisiksi koetuista aloista" on aina kuvattu epäviehättävinä ja omituisina; niistä ei voi edes itse samoista aiheista kiinnostunut mies tykätä?
(Puhumattakaan nyt siitä, että naisen ja miehen maailman erilaisuutta painottavat/sille rakentuvat ohjelmat vaan on niin nähty. Joskus jo 50-luvulla. Yritettäs päästä yli.)

Onko antifeminismi naisvihaa?

Tämä kyssäri nousi mieleen, kun luin HS:n Vieraskynä-palstalta politiikantutkija Jemima Revon kirjoituksen antifeminismin ja naisvihan sekä muukalaisvastaisuuden kytköksistä, joita ei ole Suomessa niin paljon mediassa käsitelty Norjan joukkosurman jälkeen, mutta joista on ollut ulkomaalaisissa lehdissä jo viikkoja sitten syvällisiä analyyseja. Suomessa lehdet on keskittynyt nimenomaan ja vain rasismiin ja islamvastaisuuteen, eikä olla nostettu esiin muita selkeitä piirteitä Breivikin "manifestista" ja siitä laajemmasta ilmiöstä jonka osa se on. (Tietty olen lukenut hyviä blogikirjoituksia näistä, mutta on erittäin tarpeellista että kirjoitetaan valtakunnallisissa lehdissä.)

Parempi jälkijunassa kuin ei milloinkaan, sanon minä, ja Revon kirjoitus onkin oikein hyvä keskustelunavaaja (vihaanpas muuten keskustelunavaaja-sanaa yli kaiken mutta käytänpäs sitä tässä.. Kirjoitus löytyy täältä.

Revon teksti on ansiokas erittely (äärioikeistolaisen)rasistisen maailmankuvan kiinteästä suhteesta antifeminismiin, myöskin niin, että suomalainen tilanne ja trendit otetaan huomioon. Kuitenkaan, luonnollisesti jo tilanpuutteen takia, Repo ei erittele tarkemmin antifeminismin ja naisvihan suhdetta, vaan nämä käsitteet toimivat tekstissä jossain määrin samaa tarkoittavina. Tästä sitten (osittain ala-arvoisissa) kommenteissa moni on suivaantunut.

Itse en henkilökohtaisesti näkisi kauhean suurena syntinä tapaa vetää antifeminismin ja naisvihan välille yhtäläisyysmerkkejä. Tietenkin tämä on turhan yksinkertaistavaa, mutta toisaalta kun muistetaan vanha virsi, miten käsitteiden merkitykset on aina liikkuvia, ja sidoksissa siihen, mitä niillä halutaan sanoa, ja mikä on konteksti (ja niin edelleen jatkuen hyvin kauas.)Toisaalta tällainen käyttötapa antaa liian suuren lyömäaseen antifeministisille puheenvuoroille: "enhän minä naisia vihaa, minähän rakastan naisia" on tuttu mantra kaikkien feminismiin vihamielisesti suhtautuvien suusta.

Sen sijaan on syynsä, miksi antifeministisiä näkemyksiä on useinkin mahdollista pitää naisvihaa edustavina. Kyse ei ole suorasta vihan ilmauksesta tyyliin ("ÄÄrhg vihaan naisia"), vaan kontrollista ja säätelystä, jonka toivotaan ulottuvan naisiin.
-Malli ja tapa, jolla naisen tulee käyttäytyä, on suhteellisen ahdas: naisen perinteinen rooli (mitä sillä sitten kyseisessä tilanteessa tarkoitetaankaan.)
-Naiset jotka eivät edellistä ymmärrä ja toteuta, voidaan katsoa joko "haluavan olla miehiä" ja kieltävän oman todellisen sukupuolensa, ja näin alentavan omalla käytöksellään oikean naiseuden, joka on toki erilaista kuin mieheys, mutta kuitenkin arvokasta (klassinen ylentämällä alentaminen) tai vielä pahempaa, romuttavan koko yhteiskunnan luonnollisen ja toimivan rakenteen, ja syöksemällä miehet ja koko perheyksikön tuhoon. EDIT lisäys: Ja Breivikin ja samanmielisten mukaan jopa koko läntisen sivistyksen.

Antifeministinen näkökulma naisiin ei toki (välttämättä) vihaa naisia sinänsä, mutta asettaa hyväksynnälleen suhteellisen tiukat ehdot. Joko käyttäydyt kuten kuuluu, tai olet paha/tietämätön feministi. (Heitä sopiikin sitten vihata ja solvata.) Kannattaa huomata, että puhetapa on jokseenkin sama, kuin silloin, kun puhutaan vaikkapa siitä, miten se ei ole rasismia, kun ei suvaitse sitä, miten tietyt maahanmuuttajaryhmät käyttäytyvät. ("Hyväksyn tietty ne, kunhan ne ei puhu isoon ääneen ja liiku isoissa porukoissa ja..").