SS-miehiä siellä, äärioikeistolaisia täällä...

Katja Ketun ja Jenni Linturin vastailmestyneet romaanit kertovat toisen maailmansodan ajasta SS-miesten kautta. Etenkin Ketun kirja kiinnostaa, joululahja? vink vink

Vastahan oli Helsingissä kansainvälinen äärioikeistolaisten liikkeiden tapaaminen. Kuten Suomen Kuvalehden juttu kertoo, nykyinen äärioikeisto ei ole yksi ja yhtenäinen. Toisaalta pakkohan paljon yhdistäviä tekijöitä olla, ja onkin, koska olisihan tällainen ylikansallinen yhteistyö muuten mahdotonta.

Puhumattakaan tietysti tästä uudesta vuodosta (tai siis hakkeroinnin aiheuttamasta vuodosta) jossa esille on tullut äärioikeiston jäsenhakemuksien tiedot. Aikasta jäätävää touhua kyl...
EDIT: Eikä tässä vielä kaikki (kuten tapana on sanoa) vaan Perussuomalaisten eduskunta-avustaja haki uusnatsien jäseneksi. Tietenkin kysymys kuuluu, että koska näin on tehty, sillä tuorehan tuo hakemus ei ole.
Lisäedit: nyt sitten kaikki näköjään liittyy natsijärjestöön kännissä, eli myös kunnallispolitiikassa oleva vassari (sitoutumaton) Hämeenkyröstä on "kokeilumielessä" täyttänyt hakemuksen. Utain-lehden uutinen. I have no words . . .

En yleensä elämäkertoja lue..

...mutta tämän hankin:

Eli Michael Monroen elämäkerta. Sinällään jännää, että Maikkelihan on kauhean suojeleva ollut yksityiselämäänsä kohtaan, eli aika kaukana mistään Andy-tyylisestä elokuva ja elämäkerta ja tositeevee-sarja-meiningistä. (Huom. mulla on Sheriffi McCoy-teos Andyn nimmarilla, ja musta The Real McCoy on edelleen aika kova leffa; suosittelen sitä, en ko. elämäkertaa.) Mutta kuten M. jossain haastiksessa nyt sanoi, niin joku muu sen elämän kuitenkin jossain vaiheessa kertoo, parempi tehdä itse.

Pidän muuten huomattavasti enemmän fiktiivisistä elämäkerroista, tyyliin puolikaunosta: esim. Rakel Liehun Helene (Schjefbeckistä) on aivan mahtava, samoin Helena Sinervon Runoilijan talossa (Eeva-Liisa Mannerista). Ulkomaisista mieleen tulee ekaksi Joyce Carol Oatesin Blondi (Marilyn Monroesta).

Banana Yoshimoton keittiö

“He toteuttivat onnellista elämää. Heidät oli kasvatettu niin että vaikka he oppisivat mitä he eivät koskaan astuisi tuon onnensa rajojen ulkopuolelle. Rakastavat vanhemmat, luultavasti, olivat kasvattaneet heidät sellaisiksi. Todellisesta ilosta he eivät tienneet mitään. On merkityksetöntä kumpi on oikea tapa elää, sitä ei voi ihminen itse valita. Jokainen on tehty elämään omanlaistaan elämää. Onnellinen elämä tarkoittaa sitä että ihminen mahdollisimman harvoin huomaa että todellisuudessa on yksin. Minäkin toivon, että voisin elää niin. Kietoa esiliinan uumilleni, hymyillä kukkaishymyä, oppia laittamaan ruokaa, rakastaa kärsien ja empien koko sielullani, mennä naimisiin. Sellainen on minusta ihanaa. Olla kaunis ja suloinen. Etenkin silloin kun olen aivan poikki ja saan ihottumaa ja koetan yksinäisenä iltana soittaa puhelimella ympäriinsä eikä ainoakaan ystävä vastaa, etenkin silloin inhoan syntyperääni ja kasvatustani ja kaikkea, koko elämääni. Lopulta kadun kaikkea mitä olen tehnyt.”

Banana Yoshimoto: Kitchen (1988)

Luin ko. kirjan lukion alkupuolella; poimin sattumalta kirjastossa hyllystä kun kirjan kansi miellytti silmää:

Hämmentävän tuntematon Suomessa, vaikka lähes kulttisuosikki Japanissa, ja myös englanninkielisessä maailmassa (ainakin näissä.) Suomennettuna on kanssa toinen teos, N.P. Muuta ei taida olla, harmi sinänsä. Nämä on ehkä sellaista näennäisen kevyttä (epäraskasta) kirjallisuutta tyyliin Amélie Nothomb, jota jotkut (kuten minä) rakastaa, mutta monet taas ei tajua. (Ei sillä, tykkään myös täydellisen vastakkaisen tyylisistä kirjoista. En muutenkaan halua määritellä, millainen on LOISTAVA romaani; niitä on niin monentyylisiä, jotka todella iskee.)

Tänä iltana: Talouskriisin anatomia via tv

Eli tänään illalla telkusta Charles Fregusonin ohjaama oscar-palkittu dokkari Sisäpiirin homma (Inside Job, 2010), joka siis selvittää sitä, miten Yhdysvallat ajautui rahoitusmarkkinoiden systemaattisen korruption vuoksi talouskriisiin. (Huomioi toki kertojaääni Matt Damon!)

Dokumentin kotisivu täällä.

Fergusonin aikaisempi dokumentti No End in Sight käsittelee Yhdysvaltain sotaa ja miehitystä Irakissa. Onko tässä Maikkeli Mooren uusintapainos astetta analyyttisempana ja vähemmän viihteellisenä? (Nämä siis esitunnelmat ennen dokkaria lähinnä wikipedia perusteella..Myöhemmin voin kommentoida enemmän.)

Teoriapitoisempi LOL!

Siis kyllä, Lolcatsit on maailman hauskimpia. (On siellä muitakin eläimiä, mutta jotenkin kissat vaan on parhaita tossakin suhteessa.)

Seuraavaksi hauskin juttu kissojen jälkeen taitaa olla:

“The suffix mot in l’animot should bring us back to the word, namely, to the word named a noun [nommé nom].”

Tuolta: LOLTEORISTS

Suomen yrittäjät nuorten kyykyttämisen puolesta?

Voi hyvää päivää näitä väläyksiä: Suomen Yrittäjät esittää, että nuoria voitaisiin palkata työsuhteen alkuvaiheessa työehtosopimuksia halvemmalla. Yrittäjäjärjestön mielestä palkasta pitäisi voida sopia vapaasti työsuhteen alkuvaiheessa, kun yritys ottaa töihin täysin työkokemusta ja koulutusta vailla olevan henkilön. (Korostuksen allekirjoittaneen, HS:n uutinen tuolla: Yrittäjät palkkaisivat nuoria alepalkalla.) Suomennettuna: se että Suomessa teetetään jo nyt (pimeää) työtä äärettömän pienillä/olemattomilla palkoilla maahanmuuttajilla/siirtotyöläisillä ei riitä, vaan tähän työntekijöiden alakastiin pitää saada lisää polkuhintaista työvoimaa. Vapaa sopiminen on yhtä kuin: palkka jolla ei voi elää. Sehän tossa uutisessä tulee seuraavana, eli: tätä lystiä pitäisi sitten valtion tukea, koska eihän ne kouluttamattomat nuoret tolla palkalla voi elää, joten:Palkan lisäksi tällaisen nuoren toimeentulo tulisi varmistaa henkilökohtaisella palkkatuella.

Kovastihan on yritetty naamioida huoleksi nuorista jotka on jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta. Niistä nuorista pitääkin olla huolissaan, mutta tämä keino menee ihan kyllä jollekin käsittämättömyyden puolelle. Asiaankuuluva kysymys on myös se, mitkä olisi ne työpaikat, jonne näitä nuoria voidaan ottaa? Nykyisessä yhteiskunnassa harvoin ilman koulutusta oikein uralla etenee, joten epäilen vahvasti, että kyseessä olisi ainoastaan uusi keino hankkia halpaa työvoimaa nykyisten rinnalle (palkattomat harjoittelut yms), josta ei kuitenkaan käytännössä olisi mahdollisuutta jatkaa alalla, vaan nuori korvattaisiin toisella. (Jos multa kysytään, niin ainoa järkevä tapa saada nuoria töihin ilman vaaraa että kyseessä olisi vain kokeilu yrityksen taholta, on jonkinlainen oppisopimusmallin laajennus: tällöin työskennellessä olisi mahdollista hankkia muutakin kuin työkokemusta, josta helposti puhutaan kuin jonain käsittämättömänä siunauksena, mutta jolla ei välttämättä ole mitään painoarvoa, ainakaan, mikäli koulutusta ei ole.)

SAK:sta reagoidaan heti, huomauttamalla että: SAK:n kehittämisjohtajan Saana Siekkinen toteaa, että työnantajapuoli nostaa samaiset nuorten alepalkat esille säännöllisin väliajoin, vaikka niille ei ole minkäänlaisia perusteita. "Sen sijaan kansainvälisestikin on saatu kokemuksia siitä, että nuorten palkka-alekokeilut ovat kasvattaneet köyhien työtätekevien nuorten joukkoa, jolla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia omaan elämään", Siekkinen sanoo. HS: SAK: Nuorten alepalkat eivät työllistä. Aika ilmeistähän tuo vaara työtätekevien köyhien lisääntymisestä on.

Ylipäätään minkä tahansa työksi kutsuttavan vastaanottamisen (esim. "harjoitteluna" eli työmarkkinatuella, joka ei tod. ole suuri!) näkeminen "syrjäytymistä ehkäisevänä" on jotenkin hämmentävää: ajatuskulku tuntuu olevan, että "kuinka huonoilla ehdoilla ja kuinka mitättömällä korvauksella tahansa" niin tästä se ura urkenee ja elämänhallinta paranee. Mitä tapahtuu sen alepalkka-jakson tai nykyisellään harjoittelun jälkeen? Onko tämä vain hetken pikaratkaisu? Yritys ottaa seuraavan nuoren töihin. Hiphurraa! Toinen, tiiviisti tähän liittyvä juttu on sitten se, minkä Anna Kontula on blogissaan hyvin kiteyttänyt: On viitteitä siitä, että läpi työmarkkinakentän kokemattomilla nuorilla teetetään ikävimmät ja vaarallisimmat työt. Tyypillisesti nuoren työ löytyy niiltä palvelusektorin matalapalkka-aloilta, joilla normaali ammattiyhdistysaktivismi on hullunrohkeutta. Paremmissakin töissä jäävät pätkätyöläiset nuoret helposti kahvihuoneen solidaarisuusrenkaan ulkopuolelle.[--] Pitäisi miettiä sitäkin, mitä yhteiskunnalle maksaa nuorten vieraannuttaminen työelämästä: Kun sitä on muutaman kerran vedetty kölin alta, oppii fiksu ihminen varomaan palkkatyötä.
Nuoret paskaduuneista oikeisiin töihin? Niinpä.

Vaihdoin väriä! OMG!

Mikä ällistyttävä muutos. No ei. Edelleen sama Watermark-malli, mutta nyt: suklaanruskea. Ja raitojen tilalla jtn kartta-härpäkettä. Alkoi se vaaleanpunainen jo kyllästyttää. (En tod. juuri jaksa miettiä noita eri malli-vaihtoehtoja, vaikka suuri esteetikko olenkin, ja kyllä pistän itse merkille jos on upea teema blogissa.) Tää värinvaihtokin antoi odottaa itseään k a u a n.

Vähän sama juttu hiusten kanssa; ihailen superpaljon kaikkia upeita värejä/jänniä leikkauksia, mutta olen suht jämähtänyt tähän blondaukseen. (Ja tietty sen verran harvoin että kunnon tummaa juurikasvua ainakin pari senttiä ennen kuin uusi väri on tarpeen.) Leikkaus sentään hieman muuttuu yleensä. Tällaset siniset olisi niin huippua. (No en todellakaan ikinä jaksaisi, kun siis tollanenhan ei pysy kuin hetken päässä.)

Sitten vielä kuvana venäjänsininen, ihan vaan siksi, että toi mätsää jollain tapaa jännästi tän taustan kanssa. (Ja tietty siksi että rakastan kissoja.)

Kuva: catfacts.org