Tiedon valta/tie

Nojoo, nytpä on sitten Foucault'n Sanat ja asiat (Les mots et les choses) luettu. Empäs sillälailla kovasti diggaile F:ta, tai siis ole erityisen fani. Toisaalta F. on juuri niitä yliviitattuja tekijöitä, mikä ei sinällään tarkoita että pitäisin häntä jotenkin yliarvostettuna tms, vaan kyse on ehkä osaltaan jonkinlaisesta kerrannaisvaikutuksesta: kun kaikki tuntee, niin siitä tulee "pakollista tietää" ja tällaisiin viitataan enemmän, ja taas enemmän. F. on kuitenkin käsitellyt niin laajalla skaalalla monen eri tieteen piiriin luettavia aiheita, joten mittava vaikutus on ymmärrettävää. SJA käsittelee tietämisen/tiedon tapojen muodostumista historiallisessa perspektiivissä. (Tietämisen muotojen ja tiedon jäsennysten muuttumiset ja murtumat ja uusien synty.) Esiteos, ajalta ennen varsinaista Tiedon arkeologiaa.

Niin joo, enpäs varmaan olekaan aiemmin kirjottanut mtn filosofiaa edes läheltä liippaavaa, ja tadaa: tuotan pettymyksen nytkin, ja *Fuko:* ja episteemien muodostumiset saavat luvan toimia vain johdatuksena tiedon muodostumiseen tasolla wiki-hanke. Wikipedia on ajatuksena vallankumouksellinen: demokraattinen ja "vapaa" yhteisöhanke. Itsehän nykyään suhtaudun suopeammin wikipediaan, sen sijaan että ennen pidin sitä paljon turhempana ja huonompana: kuitenkin tosiasiassahan on niin, että suomenkielisessä wikissä on myös hyviä artikkeleita, ja toisaalta wikipediaa parempaa paikkaa tarkastaa vaikkapa jonkin kirjailijan teokset tai syntymäaika ei ole. Ainakin tämänkaltaisiin tarpeisiin se on nettiaikana ykköspaikka. (Kyllä, kääntymys on tapahtunut siksi, että olen ruvennut itsekin jossain vaiheessa muokkailemaan wikipediaa.)

Mutta: (suomenkielisen) wikipedian artikkeleissa (niiden sisällössä ja toisaalta siinä, mistä aiheista artikkeleita ylipäätään on) on nähtävissä jotain tietynlaisen informaatiolähteen rakentamisen ja esittämisen muotojen ongelmallisuus.* (Huom. en yritä sanoa kovinkaan paljon yksittäisten muokkaajien intentioista, ehkä enemmän suuremmista lainalaisuuksista.)**

Kaiken tiedon samanarvoisuus. Kuka puhuu? Onko lukijan mahdollista tätä arvioida, ja millä tavalla? Tässä nimenomaan tulee ongelmana esiin: kun ei ole muuta standardia kuin pyrkimys neutraaliuteen ja objektiivisuuteen, niin nämä jäävät käytännössä aika usein pelkästään tyhjiksi sanoiksi. Periaatteessahan wikin yleisissä ohjeissa on viisaasti, että "monetkaan eri näkökulmat ei suoraan takaa artikkelin neutraaliutta ja objektiivisuutta".
Kaksi ongelmallista tapaa häivyttää puhuja: 1. joko passiivissa kirjoittaminen, jolloin tiedon alkupiste löytyy vasta lähdeluettelosta tai 2. "tässä-joku-täysin-randomi-nimi" on sanonut että...-tapa. Mitäs siihen voi todeta kuin: Jaa, kiitos tiedosta. Niin se sitten kai on. Tai googlata tyypin, ja huomata, että hän on kyllä olemassa, mutta ei ko. asiaan liittyen NIIIIN merkittävä, tai että paljon merkittävimpiäkin näkökumia on, jotka olisi syytä ottaa tämän valitun lisäksi mukaan.

Kuka/ketkä muokkaavat? Ei ole pitkää aikaa, kun julkaistiin tutkimus koskien englanninkielisen wikipedian muokkaajista: alle viidesosa oli naisia.

Painotuserot: mistä kirjoitetaan ja mistä ei. Toisaalta ne aiheet, joista paljon tekstiä=ihmisillä on mielenkiintoa aihetta kohtaan. Tai ainakin mielenkiintoa saada juuri wikipediaan aihe kattavasti esille. Toisaalta: monista aiheista "kritiikki"-osio on paljon laajempi ja paneutuneempi kuin itse aihe. Vertaa: Naistutkimus vs. Naistutkimuksen kritiikki. (Harvoin on yhtä hesarin juttua dokumentoitu niin huolella wikipediaan.)

Kaikki säilyy. Kun mitään (tai juuri mitään) lähteistettyä ei poisteta, ellei se ole täydellisen epärelevanttia/resentristä, tämä on omiaan kartuttamaan suhteellisen turhaa materiaalia ja vääristämään näkökulmaa ei-neutraaliksi. Tämä on juuri taas relevanttiuden arvioinnin vaikeus; ja ajan puute: ei voida olettaa, että jokaista artikkelia vahditaan sisällön osalta koko ajan. Painotus on tietenkin kotimaisissa henkilöissä ja pinnallaolevissa aiheissa.

Mikä on wikipediassa, se on olemassa. Taistelu tiedon sisällön määrittelystä on saanut uusia ulottuvuuksia: suomalaisessa wikipediassa on jatkuvien muutossotien takia lukittuja artikkeleita; nämä tietenkin kiistellyistä aiheista (esimerkkinä tästä Greenpeace.) Samaten on artikkeleita, jotka ovat varsinaisina propagandasäiliöinä lukukelvottomia (esimerkkinä perheväkivalta-artikkeli). Mikä muu tuokaan lähemmäs asioiden tilan määrittelyn ydintä, kuin rivit wikipediassa? Mitkään tieteelliset tutkimukset eivät pääse samaan saavutettavuuteen.

Tiedon suodattuminen tietyn näkökulman kautta. Angloamerikkalainen tulokulma asiaan kuin asiaan on aika ilmeinen: joko suoraan englanninkielisestä wikipediasta käännettyjen artikkelien muodossa tai sitten lähteiden käytössä. Monessa aiheessa ongelmaa ei ole, mutta on aiheita, joiden kohdalla english-speaking-worldin kautta suodatettu tieto ei ole adekvaattia; yhtenä esimerkkinä mannermaiset ajattelijat.
Toisaalta: usein 1. (populaari)tieteellisessä sekä 2. kansainvälisiä asioita käsittelevissä artikkeleissa mukaan tulee paljon vaikkapa jenkkien sisä- ja ulkopol. vääntöihin/konflikteihin viittaavaa ainesta, joka ei anna suomalaiselle lukijalle juuri mitään, eikä hän ainakaan pysty sen alkuperää reflektoimaan. Satunnaisena, mutta todella kuvaavana esimerkkinä jälkimmäisestä ongelmasta on Amnesty Internationalia käsittelevä artikkeli, ja erityisesti artikkeli Amnesty Internationalin kritiikki, jollaista vastaavaa artikkelia en löytänyt englanninkielisen wikipedian lisäksi muunkielisistä. Huom. kyse ei ole siitä, etteikö AI:a saisi arvostella, ja siitä kertoa wikipediassa, vaan siitä, että otetaanko jokainen yhdysvaltalaisen kolumnistin kommentti sellaisena kritiikkinä, jonka paikka on tietosanakirjassa: aiheellista kritiikkiä on tuosta artikkelista jäänyt pois -siitä syystä tietenkin, kun pääasiana ei ole ollut mahd. kattava tieto, vaan yhden näkökulman ("Amnesty on vasemmistolainen humpuukijärjestö joka vainoaa yhdysvaltoja") esiin saaminen.

MITÄ TÄSTÄ OPIMME? Ainakin se, että wikipedia on sitä parempi ja objektiivisempi, mitä enemmän erilaisia, erilaisilla tiedoilla ja intresseillä varustettuja ihmisiä sitä tekee. Hus siitä kirjoittamaan/parantelemaan wikiartikkelia aiheesta jonka tunnet hyvin! :D Amen.


*Vuosisadan kysymys on tietenkin se, millä tavalla wikipedia eroaa tässä suhteessa vaikkapa kirjojen julkaisusta muuten kuin: portinvartijoita ei ole. Tämä on sekä hyvä että huono asia.
**Monet ongelmat liittyvät jollain tasolla tieteellisen vs. yleistiedon erottelun vaikeuteen, ja toisaalta tieteellisen auktorisaation puutteeseen, mutta sitä en käsittele tässä jo aiheen laajuuden takia. Perimmäinen kysymys on: voiko wikipedian kaltainen projektin saavuttaa tavoitteensa? Toimiiko demokraattinen sääntely ja kontrolli tarpeeksi?

Hullut vai hullummat päivät..

Stockan on (kuulemma) taas vallannut Hullut päivät (välttelen ko. päiviä, aina välillä epähuomiossa osuu keskustaan samaan aikaan tosin; ei näistä ajankohdista pysy perillä..) Tämä nauratti:

(Kuva täältä.)

Myös Voiman vastamainoksessa on näemmä hyödynnetty Galna dagoreita:

Eli pörssiromahdus:D

Tranströmeristä en osaa sanoa mitään, mutta rauhan nobel: wuhuu!

Voin myöntää että en ole koskaan kuullutkaan (tai noteerannut, kun siis kauheasti kirjailijoiden nimiä tulee vastaan..) Tomas Tranströmeristä. Kuitenkin ilahduttaa, että runoilija palkittiin taas vaihteeksi. Viime vuosikymmenten kirjallisuusnobelistit on kaikki ollut todella rautaisia, suurimmiksi henkilökohtaisiksi suosikeiksi on nostettava vuonna 2004 palkittu itävaltalainen Elfriede Jelinek ja kaksi vuotta sitten palkinnon saanut Herta Müller. Tietenkin Toni Morrison on myös omaa luokkaansa, vaikka täytyy myöntää, että nämä orjuus- ja rotukysymysten historian käsittelijä on itselle suht uusi tuttavuus; ts. luin vasta ehkä vuosi sitten ekan Morrisonini, Minun kansani, minun rakkaani.

Sen sijaan jee Nobelin rauhanpalkinnon valitsijat! Eli kuten Yle uutisoi, kolmelle naiselle palkinto meni:

Ellen Johnson Sirleaf, 72, on Liberian presidentti ja samalla koko Afrikan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa vaaleilla valittu naispresidentti. Hänellä on ollut suuri osuus Liberian sisällissodan lopettamisessa.

Leymah Gbowee on Johnson Sirleafin maannainen. Hän perusti rauhanliikkeen Liberian toisen sisällisodan lopettamiseksi. Liike yhdisti kansaa, koska siinä oli mukana sekä kristittyjä ja muslimeja.

Tawakkul Karman, 32, on jemeniläinen toimittaja ja ihmisoikeusaktiivi. Hän perusti vuonna 2011 Naistoimittajat ilman kahleita -järjestön, joka pyrkii edesauttamaan sanan- ja mielipiteenvapautta.

Perusteena siis "heidän väkivallaton taistelunsa naisten turvallisuuden ja oikeuksien puolesta rauhan työssä". Guardianissa tarkempaa infoa ko. henkilöistä: Nobel peace prize 2011 - live coverage.

Voi edustajistovaalien ääntenmyynti sentään..

Nyt syksyllä on sekä Tampereen yliopistolla, ja ilmeisesti monella muullakin universtaalla edustajistovaalit.(Meinaa siis ylioppilaskunnan ylimmän päättävän elimen valintaa.) Ilmeisesti äänestysprosentti on pysynyt pitkään jossain
25 tienoilla, mikä seuraa sitä samaa linjaa kuin muutkin vaalit, eli mitä läheisimmistä asioista päätetään, sitä vähemmän kiinnostaa. (Pressanvaalithan on äänestysaktiivisuuden kannalta voittaja, sitten on eduskuntavaalit ja sitten kunnallisvaalit--europarlamenttivaalit ei sovi aivan tähän kuvioon..niiden kohdalla annan sen myönnytyksen, että oikeasti voi kuvitella, että monien on vaikea ymmärtää mihin niitä edustajia valitaan ja miksi.)

Mutta siis: Ylioppilaslehdessä oli juttu ehdokasmäärän romahtamisesta Helsingin yliopiston edarivaaleissa. Sama on Tayn osalta. Tietenkään ehdokasmäärä ei suoraan korreloi kiinnostuksen kanssa, joten liian suuria päätöksiä ei tästä pidä vetää.

Tämä sen sijaan kuulostaa aika huolestuttavalta: osto- ja myynti-paikka edarivaalien äänille. Ei stana. Näin mainoslapun ilmoitusaululla, ja jutun kekkonenkekkonenkekkonen nimi jotenkin ohjasi ajattelemaan parodian suuntaan. Ilmeisesti kuitenkaan näin ei ole, tai päättelen näin Jouni Markkasen kirjoituksesta Tamy-blogissa: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…

Harmiksemme hyödyn saavuttaminen vaatii Tamylta melko paljon ylimääräistä työtä. Vaalien järjestämistä täytyy pohtia uudelleen ja niiden demokratia on ainakin tässä vaiheessa kyseenalaistettu. Joudumme lisäksi muuttamaan sääntöjämme ja heijastevaikutuksena näin joutunevat tekemään muutamat muutkin ylioppilaskunnat. Toisaalta tällaiset tilanteet pistävät ajattelemaan.

Vielä vinkkinä Ylioppilaslehden hyvä pääkirjoitus: Älä äänestä kaveria. Kyllä, näissäkin vaaleissa on suhteellinen vaalitapa, älä siis valitse yksilön perusteella ketä äänestät (tai no, kaikki saa tehdä mitä haluaa, mutta kannattaa muistaa miten homma toimii.)

Kaneja ja marsuja unohtamatta: SEY:n Eläinten viikko

Eli PIDÄ HUOLTA PIENISTÄKIN - ELÄINTEN VIIKKO 4.-10.10.2011, jonka teemana on siis pienten lemmikkieläinten hyvinvointi. Kampanjan sivut täällä.

(Kuva SEY:n sivuilta.)

Itselleni sinänsä läheinen aihe, eikä vain sen takia, että olen eläinrakas, mutta myös siksi, että mulla on ollut 3 marsua. Muistan kyllä hyvin, vaikka suhteellisen pieni olin saadessani ensimmäisen marsuni, miten monet, vieraat aikuiset, ajatteli, että se on "vain marsu", ja jotenkin ei tarvitse niin suurta huolenpitoa. Ja huom: lapsi ei voi yksin pitää huolta lemmikistä, oli se sitten koira, kissa tai gerbiili. (Mikä ei tarkoita, etteikö lapsen olisi hyvä osallistua hoitoon ja opetella.) Lapsi voi helposti tahtomattaan vahingoittaa pientä jyrsijää; tätähän korostetaan kaikissa hoito-oppaissa, juuri siksi, ettei lasta jätettäisi vahtimatta lemmikin kanssa. Pienetkään lemmikkieläimet eivät ole leluja, vaan eläviä ja tuntevia olentoja!

Ostoslistalla: teinitytöt

Tästä ole lukenut jotain juttua aikaisemminkin, mutta ilmeisesti Helsingissä on yleisempikin ongelma, että kaupungilla/ostoskeskuksessa liikkuva teinityttö joutuu seksinostoyrityksen kohteeksi. Rahastahan ei yleensä ole puhetta (yritys naamioida teko muuksi kuin prostituutioksi) mutta luvataan ostaa vaatteita/viedä syömään tms. HS:n uutinen: Teinitytöille yritetään tarjota seksistä siideriä tai vaatteita kertoo: Helsingissä runsas vuosi sitten toimintansa aloittanut Exit-hanke antaa apua ja tukea nuorille, jotka ovat kokeneet seksuaalista hyväksikäyttöä tai ajautuneet maksullisen seksin piiriin.
"Katupartioiden työntekijät törmäävät joka viikko kymmeniin nuoriin, jotka ovat saaneet aikuisilta seksiin liittyviä ehdotuksia. Nuorille tämä on arkipäivää", kertoo Exit-hankkeen projektipäällikkö Mari Hietala.

Exit-hanke on siis ilmeisen välttämätön olemassa. Ko. hesarin jutussa korostetaan ehkä hieman liikaa ettei muualla Suomessa ole vastaavaa ilmiötä; ts. jotenkin vaikea uskoa, että mikäli hesassa ongelma on noin iso, ettei muissa isoissa kaupungeissa olisi ainakin yksittäisiä tapauksia; kuten pollari jutussa kertoo, ko. juttuja kokeneet nuoret eivät vain helposti tuo asiaa esiin, mm. sen takia juurikin että syyllistetään itseään ja asia hävettää muutenkin.

Mietin kyllä toisaalta, että Exit-hanke on tietenkin vain (tarpeellista) jälkihoitoa; ongelma on ne miehet, jotka kuvittelevat nuorten olevan myynnissä. Että heillä on jonkinlainen oikeus mennä valitsemansa tytön luo ehdottelemaan "vaihtokauppaa". "Eihän teinit tajua ajatella, että tässä on jotain väärää, ja nehän haluaa vaatteita yms. muutenkin". Koska tässä ei ikävä kyllä taida olla mitään suoraa tietä saada näin ajattelevaa ihmistä ymmärtämään ko. vaihtokaupan sairas luonne, niin uskoisin, että tärkeintä ehkä kuitenkin on saada opetettua riittävän nuorille (tytöille ja pojille) mikä on sallittua ja mitä ei tarvitse eikä saa hyväksyä, eli oman koskemattomuuden rajat. (Se ei päde pelkästään tähän, vaan ylipäätään kaikkeen elämään.)

Tapahtuu Ameriikassa

Tämä on ehkä sitä "luokkasotaa", jota republikaanit väittää Obaman lietsovan? Aste 2?: Jenni Järventauksen bloggaus Voiman fifi-sivustolla: Ottakaa köyhiltä, antakaa rikkaille avaa hyvin amerikkalaista mentaliteettia, ja sitä, miksi (vasta) nyt siellä aletaan huolestua köyhyydestä yhteiskunnallisena ongelmana:

Verot ovat Amerikassa kirosana, kuten olen aiemmin kirjoittanut. (Kuka niistä oikeastaan tykkää missään?) Mutta kuten Buffett huomautti, amerikkalainen verotus rankaisee duunareita ja keskiluokkaa paljon enemmän kuin über-varakkaita, joiden veroprosentti on helposti alle 20 prosenttia.

Yhdysvallat on outo maa monella tavalla, mutta eräs sen omituisimmista piirteistä on, että tähän asti amerikkalaiset eivät ole pitäneet maan valtavia tuloeroja suurena ongelmana. Kyllä, rikkaimmalle prosentille amerikkalaisista kuuluu kolmannes koko maan varallisuudesta, ja puolet amerikkalaisista omistaa alle 2,5 prosenttia koko maan varallisuudesta – näin on ollut jo pitkään mutta koska keskiluokalla on itselläänkin mennyt aika hyvin, se ei ole viitsinyt lähteä barrikadeille.

Lisäksi amerikkalaiseen psyykeen on perinteisesti vaikuttanut kaksi vahvaa eetosta: Ensinnäkin usko, että miljonäärit ovat itse luoneet omaisuutensa ja siinä samalla tuhansia työpaikkoja, ja siten heillä on oikeus käyttää rahansa miten lystäävät. Toisekseen, keskivertoamerikkalainen haluaa uskoa tulevansa itse jonain päivänä rikkaaksi.

Näinpä: Yhdysvalloissa vallitsee vahva meritokraattinen usko siihen, että yksilö on itse vastuussa niin onnistumisestaan, ja tämän kääntöpuolena epäonnistumisestaan. Köyhyydestä ja vähäosaisuudesta ei tarvitse kantaa huolta, kun jokainen on oman osansa luonut; eikös niin? Tämähän on tietenkin yhtään lähemmällä tarkastelulla fuulaa, sillä rikkaaseen perheeseen syntyminen tasoittaa tietä aivan epäsuhtaisesti antaen varaslähdön, jota on vaikea kuroa kiinni kuolulaitoksen ollessa äärimmäisen eriytynyt ja college-opiskelu maksaa niin paljon että sitä varten aloitetaan säästää lapsen synnyttyä (näin siis keskiluokan tapauksessa.)

Nyt muutosta on vihdoin ilmassa. Keskiluokalla on mennyt vuodesta 2008 asti asiat niin männikköön, että se on alkanut tarkastella helikoptereilla suhaavia biljonäärejä uusin silmin.

Muutosta siis ilmassa.