Sukupuolistettua biopolitiikkaa?

Mielenkiintoisen kuuloinen väikkäri, eli Jemima Repo väittelee aiheesta The Biopolitics of Gender.:

Jemima Repo väittelee valtiotieteellisessä tiedekunnassa yleisen valtio-opin alaan kuuluvasta aiheesta The Biopolitics of Gender. Revon väitöskirjan tulokset ovat merkittäviä muun muassa feministisen tasa-arvo politiikan ja tutkimuksen kannalta.

Viime vuosikymmenien aikana kehitetyllä sukupuolten välisellä tasa-arvopolitiikalla länsimaalaiset valtiot pyrkivät nostamaan kantaväestönsä syntyvyyttä, toteaa valtiotieteiden maisteri Jemima Repo väitöskirjassaan. Poliittisten instituutioiden edistämän tasa-arvopolitiikan ensisijainen tavoite on väestönhallinta, eikä sukupuolten emansipaatio. Revon väitöskirja kyseenalaistaa uudella tavalla sekä poliittisten instituutioiden harjoittaman sukupuolten välisen tasa-arvopolitiikan perustaa, että nykypäivän feministisen politiikan käsitteistöä ja suuntaa.

Biopolitiikka-käsitteellä on erilaisia käyttötapoja, mutta tässä se on nähdäkseni foucaultlaisittain väestönhallintaan (so. vallankäyttöön) yksilöiden elämänhallinnan kautta viittaava. Wikipediasta löytyy enkuksi erilaisista määritelmistä, myös F:n biovallasta/politiikasta Biopolitics.

EFFi kaikkien kännykänostajien puolesta?

Joop, eli nyt on pari viikkoa tunteita kuumentanut ns. C-kasettimaksu, ja siis mikäli EFFin ihmisiä/"huolestuneita nettivaikuttajia" uskoo, niin tilanne on lähestulkoon tämä: kaikki pahuus asuu Arhinmäen takaraivossa. Jos Arhista ei olisi, vempeleiden hinnat melkein laskisi kovalla menolla. Myös bisnes kukoistaisi, kun siis mitäpä muuta vassarit vihaa kuin menestystä? Arhis haluaa viedä kaikilta rahat. Tämä suunnitelma on kulttuuriministerimme päähän pälkähtänyt ihan kusipäisyyttään. Näin siis jos uskotaan EFFin lobbareita, jotka taistelee uljaasti, (mutta kenen puolella?)

Uusin ja pitkälle menevin veto on tämä jättimäinen mainos Hesan keskustessa, jonka sisällön kiteyttää Lilja Tamminen blogissaan hyvin:

Jos totta puhutaan, tuo mainoksen retoriikka minulle vain mieleen, että EFFin edustajilla on nyt jotain kaunaa vasemmiston kanssa. Missään kohtaa ei mainita erittäin relevanttia seikkaa – että Paavo Arhinmäki on kulttuuriministerin virassa, jolta odotetaan ministeriön työn esittämistä. Päinvastoin, kohdistuu tämä kampanja politiikasta-ei-erityisen-kiinnostuneen keskivertokansalaisen silmissä suoraan presidenttivaaliehdokas Arhinmäen persoonaan ja koko julistekampanjan asiayhteys jää mysteeriksi.

--Viestintä seuraa aina ns. encoding-decoding -mallia, jossa viestin lähettäjä muotoilee toivomansa viestin johonkin muotoon, jonka sitten vastaanottaja tulkitsee omista lähtökohdistaan vastaanottaakseen viestin. Lähetetty viesti ei ole koskaan identtinen vastaanotetun kanssa. Jos siis olisin aihetta ilman agendaa sivusta seurannut kansalainen, jolla ei olisi kilttiä ymmärrystä EFFin kömpelyyksille – näkisin seuraavan viestin:

Vasemmistoliiton Arhinmäki haluaa että puhelimet ja tietokoneet maksaa kolme euroa enemmän!!

Onko tässä kyse muusta kuin perusteettomasta vihasta? Kännyköihin kaavailtu "c-kasettimaksu" kuumentaa tunteita uutinen YLEllä:

EFFi:n kanta:

EFFIn mainoskampanjaa on rahoittanut ainakin elektroniikkaa myyvä Verkkokauppa.com. Yritys pelkää suomalaisten ostavan yhä enemmän elektroniikkaa ulkomailta, jos hyvitysmaksun keräämistä laajennetaan tietokoneisiin ja kännyköihin.

EFFIn mukaan on väärin, että kännykän ostajan pitäisi maksaa hyvitysmaksua, vaikka ostaja ei aikoisi kopioida puhelimeensa musiikkia tai muuta tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia. EFFI myös väittää, etteivät rahat mene suomalaisen kulttuurin tekijöille, vaan tekijänoikeusjärjestöille ja musiikkiteollisuudelle.

- Erityisesti raha menee musiikkiteollisuudelle ja kaikkein menestyksekkäimmille artisteille, eikä yleisesti suomalaisen kulttuurin tukemiseen, sanoo EFFIn hallituksen jäsen Ville Oksanen.

Luovan alan työntekijöiden ja yrittäjien edustajan kanta:

Muusikkoja ja taiteilijoita edustavan Luovan alan tekijöiden ja yrittäjien projektijohtaja Lauri Kaira kiistää Oksasen väitteen.

- Hyvitysmaksuraha kerätään ja jaetaan puoliksi niin, että se menee kulttuurin ja luovan työn edistämissäätiöille. Nämä jakavat sitä edelleen moniin hankkeisiin ja projekteihin, joita taiteilijat ja kulttuurialan pienyritykset tekevät. Ja puolet menee suorina tilityksinä taiteilijoille ja tuottajille, Kaira sanoo.

Esimerkiksi paljon radiosoittoa saaville artisteille lohkeaa kuitenkin isompi osuus kuin pienille nimille. Kairan mielestä koko hyvitysmaksusta on noussut suhteettoman suuri poru.

- Ministeri Arhinmäen esityshän tarkoittaisi, että suomalaiset maksaisivat vuodessa keskimäärin kaksi euroa 70 senttiä hyvitysmaksua. Minun mielestäni häly on todelliseen vaikutukseen verrattuna suhteeton.

Siis onko tässä nyt kyse siis kännykän ostajan oikeuksista, joiden puolesta EFFi käy sotaa Arhista vastaan?? No voi helvetti, kai kuka tahansa ymmärtää ettei kalliit laitteet ole mikään perusoikeus, ja ne ei todellakaan ole köyhimmän ihmisryhmän saavutettavana. Se mihin pitää kiinnittää huomiota, on erityisesti taiteilijoiden/luovan työn tekijöiden keikkuminen juurikin siellä köyhyysrajalla, jos sielläkään. Ja kyllä, Arhis on ottanut kantaa apuraha-järjestelmään, joka on ongelmallinen nuorille kirjailijoille, ja tsek Vasemmistonuorten perustulokampanja. Perustulo olisi oikea ratkaisu mm. luovan alan silpputyö-ongelmaan.

MUTTA KUN ÄLYPUHELIN JA VERKKOKAUPPA.COM! MUTKUN kauheeta kontrollia.

Ei varmasti paras ratkaisu toi hyvitysmaksu, mutta onko olemassa parempia? (En siis väitä, että ko. maksu olisi ongelmaton ratkaisu, tai edes järkevin kaikista vaihtoehdoista, mutta...tää effiriehunta on vaan...) Eli siis sellaisia, jotka ottaa huomioon sen, että jostain sitä tuloa pitää kulttuurintekijöille tulla. Hämmentävästi on porttiteoria muuten keskusteluissa mukana, olen bongannut useammankin kommentin, jossa maksua vastustetaan, koska "missään ei lue ettei se kasvaisi eksponentiaalisesti, eli tämä on hivutusta!" Koska ei sanota ettei maksu kasva vaan jää avoimeksi, se tarkoittaa että ko. maksu kasvaa järjettömästi? Kohta KELLÄÄN ei ole varaa luuriin? Hmmmm, jotenkin tuntuu että samaa retoriikkaa käytetään esim. huumeita vastustaessa: eka kannabis avaa tien koviin aineisiin. Siellä sille nauretaan. Tässä se on pätevä argumentti, kö? Toinen outous on "teostomafia vie kaiken"-huutaminen. Tietty se (Teosto) on etujärjestö, ja samalla lailla lobbaa kun muutkin, mutta siis: kysymys on muistakin kuin superrikkaiden artistien saamista korvauksista yms, mistä aina kritisoidaan. Pitäisikö korvauksien tilittäminen sitten lopettaa? Mikä olisi ratkaisu tilalle? (Tän haluisin kuulla, kun ne on kuitenkin tekijöille tärkeä tulon lähde. Ulkoistetaanko musiikintekokin pois Suomesta?)

Välillä toivoisi, että muutkin kysymykset herättäisi yhtä paljon intohimoja "nettikansassa", kuten vaikka se toimeentulokysymys. Onko se vaan niin että oma napa eli oma tietokone/kännykkä yms. on läheisin, ja siitä jaksaa taistella? Toivon hartaasti että näin ei ole.

Edit: Arhis on tästä aiheesta blogannutkin näemmä: Hyvä vai paha hyvitysmaksu?, missä mm. kannattaa hyvitysmaksujärjestelmän kokonaisuudistusta, eli tämä on vain siirtymävaihe. Mutta kiinnostaako juliste-maakareita? Eipä tietty...

Cosmonainen, uusliberalistinen oman elämänsä yrittäjä?

Tämä ei varsinaisesti yllätä ketään, joka on joskus ko. lehteä selaillut. Nyt tätä on sitten tutkittukin (KU: Naistenlehti Cosmopolitan ohjaa lukijaa kohti maksimaalista menestystä):

Uusliberalismi yhdistetään usein suuremman luokan yhteiskunnallisiin prosesseihin, kuten kansainvälisen kaupan vapauttamiseen ja hyvinvointivaltiomallin purkamiseen tähtääviin poliittisiin muutoksiin.

Jyväskylän yliopistoon väitöskirjansa tehneen tutkija Kati Kauppisen tutkimuksen mukaan uusliberalismin periaatteiden mukaisesti toimii myös maailman laajalevikkisin nuorille naisille suunnattu Cosmopolitan -lehti, joka ilmestyy maailmalla useilla eri kielillä.

Kauppinen tarkasteli väitöstutkimuksessaan uusliberalistisen vallankäytön prosesseja Cosmopolitanin tapausesimerkin kautta sekä pohti näiden merkityksiä ja seurauksia nykyisen naiseuden kannalta.

Tietyssä mielessä vierastan useassa tilanteessa naistenlehtien ja "hömpän" demonisointia, sillä se kääntyy usein nimenomaan naisten syyttelyksi: naiset nyt vaan on niin ulkonäkökeskeisiä/pinnallisia. Usein väitteen esittää nainen, joka itse katsoo olevansa sisariaan ylempänä; "määhän en muutenkaan naistenjutuista tykkää, ja naisetkin on kamalia!" (En tässä yhteydessä kerro, kuinka itseään silmään puukotusta on leijuminen "mua sanotaan hyväksi jätkäksi"/"miehet sanoo aina että oon erilainen kun muut naiset, fiksumpi ja reilumpi"-kommenttien kanssa. Hei, jos totuus on se, että se tietty elin tekee susta miehen ja arvioitavan normaaleilla standardeilla, niin tossa ei voi kuin hävitä!)

Sairainta on, että kulttuuri, joka arvioi naista ulkonäön perusteella, syyllistää NAISIA tämän kulttuurin ylläpidosta/keksimisestä. Haloo. Kun totuus on se, että keksimäärin nainen, joka kapinoi normeja vastaan, useimmiten ITSE kantaa seuraukset omassa elämässään ("on liian epäsiisti tähän työpaikkaan, tämä on asiakaspalvelua"/"toi on niin epänaisellinen, ettei kukaan mies sitä halua".) Mikäli normeja noudattaa, niin tadaa: on itsekäs kuluttaja, joka on paitsi pinnallinen myös epäeettinen ja tuhoaa haluamillaan meikeillä/vaatteillaan/kengillään maapallon!! Onko tässä muita kuin huonoja vaihtoehtoja? Teit kummin päin tahansa, aina häviät.

Kun mainitun kontekstin ottaa huomioon, ja tarkastelee suurempaa kuvaa kuin yksittäisen naisen "meikkihimoa", kritiikki on mielekästä. Miksi naiset haluavat näitä asioita?

Uusliberalistisen näkemyksen mukaan yhteiskunnallinen hyvinvointi saavutetaan järjestämällä koko yhteiskunta markkinatalouden logiikan ja arvojen mukaisesti. Keskeisen osan tästä muodostaa pyrkimys ohjailla ihmisiä toimimaan oman elämänsä ”yrittäjinä”; eteenpäin pyrkien, laskelmoiden, itsestään ja valinnoistaan vastuun kantaen.

Cosmopolitan-lehden saksankielistä versiota tutkinut Kauppinen havaitsi, kuinka lehti pyrkii ohjailemaan lukijaansa toimimaan yhtälailla yrittäjämäisesti kaikilla elämän osa-alueilla.

Nuorten naisten lehti johdattaa lukijaansa pyrkimään “maksimaaliseen menestykseen” niin työn kuin kauneuden saralla, tavoittelemaan aina vain hehkeämpää seksielämää, pysyttelemään motivoituneena ja vaikuttamaan vahvalta kaikissa elämäntilanteissa.

– Cosmopolitanin maailmassa minuus muodostuu joukoksi oman onnellisuuden ja menestyksen nimissä jatkuvasti työstettäviä projekteja, joiden päämääränä on kaikenpuolinen täydellisyys, itsen optimointi joka suhteessa.

Cosmopolitaani ei yksin tietenkään ole tämän takana; se on vain yksi osa koneistoa, mutta se voi olla merkittävä osa. Jo monta vuosikymmentä sitten julkaistu Betty Friedanin teos "Naisellisuuden harhat" (The Feminine Mystique, 1963) esittelee yhtenä teemanaan markkinakoneiston ja naistenlehtien symbioottisen suhteen myydä naisille mielekäs elämä, jotta muuten tyhjä kotirouvan arki täyttyisi. Monin kohdin ko. kirja on kovaa kamaa edelleen, vaikka suomessa naisten työssäkäynti on aivan eri luokkaa mitä 50-60-luvun Yhdysvalloissa.

HUOM: Luen naistenlehtiä, joskus tai usein (harvoin tässä käsiteltyä, juurikin siksi, että se on niiiiin pinnallinen. Naistenlehti ei ole myöskään mielestäni synonyymi paskalle lehdelle, eikä ne kaikki ole samanlaisia.) Ei, kyse ei ole aivopesusta. Kukaan ei rupea haluamaan tiettyjä juttuja vain ja ainoastaan siksi, että lukee vaikka Cosmoa. Kyse on laajemmasta kuvasta; mitä se ilmentää, miksi vaikka ko. lehti on olemassa ja suosittu? Ja kyllä, varmasti sillä on jtn vaikutusta, jos lukee joka hemmetin viikko teinistä lähtien juttuja, että "näin teet miehesi onnelliseksi sängyssä"/"näin sinusta tulee parempi ihminen!")

Zizekillä on asiaa...

...markkinatalouden ja demokratian yhteensovittamisen ongelmista (mahdottomuudesta?) Al jazeeralla: Slavoj Zizek: Capitalism with Asian Values.

"I think today the world is asking for a real alternative. Would you like to live in a world where the only alternative is either anglo-saxon neoliberalism or Chinese-Singaporean capitalism with Asian values?

I claim if we do nothing we will gradually approach a kind of a new type of authoritarian society. Here I see the world historical importance of what is happening today in China. Until now there was one good argument for capitalism: sooner or later it brought a demand for democracy...

What I'm afraid of is with this capitalism with Asian values, we get a capitalism much more efficient and dynamic than our western capitalism. But I don't share the hope of my liberal friends - give them ten years, [and there will be] another Tiananmen Square demonstration - no, the marriage between capitalism and democracy is over."

Tiesitkö tämän Katri Valasta?

Ja siis kirjallisuusaiheilla jatketaan näemmä:

Kirjailija Tuula-Liina Varis kirjoittaa Kansan Uutisissa Katri Valan vaietummasta puolesta (Eräs itsenäinen henki):

Katri Valan syntymästä tuli syyskuussa kuluneeksi 110 vuotta. Tapahtuma noteerattiin, mutta runoilijaan on perusteltua palata vielä ennen kuin merkkivuosi loppuu. Nyt kun vasemmistoradikalismi ei ole trendikästä, Katri Valaa muistellaan mielellään varhaisena Tulenkantajana, 20-luvun eksotiikasta ja Olavi Paavolaisen itämaisista leikeistä innostuneena ”hurmion tyttärenä”, joka piti ”mustana jumalanaan” sittemmin Suomen sotarunoilijaikoniksi nostettua Yrjö Jylhää.

Mutta Katri Valan kirjailijanura ei rajoittunut leikkisään ja vapaamieliseen 20-lukuun. Hän sai raskaasti kokea myös 30-luvun ummehtuneen ilmapiirin ja sen natsihenkisen äärioikeistolaisuuden vasemmistovainoineen. Valan aviomies Armas Heikel vangittiin sota-aikana. Yksityiselämää raskautti ensimmäisen lapsen kuolema. Vala eli köyhyydessä koko ikänsä. Opettajanura katkesi pahenevaan tuberkuloosiin. Se nujersi hänet lopullisesti vuonna 1942 Ruotsissa, jonne taloudellinen hätä hänet oli ajanut.

Isänmaan kaltoin kohteleman kriittisen vasemmistolaisen runoilijan kohtalo ei jälkeenpäin ole yhtä kohottavaa muisteltavaa kuin eksotiikkaan viehtyneen nuoren naisen ”hurmioituneet kasvot”. Vala on uusien runotyttösukupolvien palvonnan kohde nimenomaan nuoruuden runojensa takia. Oli minunkin, hänen yhteiskunnallisesta asennoitumisestaan en koulutyttönä edes tiennyt. Niinpä tyrmistyin ja nolostuin, kun kovasti arvostamani äidinkielen lehtori huomautti happamasti, että lahjakas runoilija ”meni pilalle”, kun sotkeutui yhteiskunnallisiin teemoihin ja politiikkaan.

Katri Valan proosatuotanto on jäänyt olemattomalle huomiolle. Hän toimi 30-luvulla pakinoitsijana ensin Tulenkantajat-lehdessä, sittemmin Vapaassa Pohjolassa, ja kirjoitti runsaasti muutakin proosaa: artikkeleita, tutkielmia, kirja-arvosteluja. Nykylukijan ulottuvilla tätä tuotantoa ei ole. Ainoa Valan proosateos on postuumisti vuonna 1945 julkaistu pakinakokoelma Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri. SKDL:n kirjankustantamo Kansankulttuuri julkaisi kokoelman ensimmäisenä teoksenaan. Ylistävän esipuheen on kirjoittanut Raoul Palmgren.

Itse ainakin täytyy tunnustaa, että olen liittänyt Valan lähinnä esoteeriseen runouteen, joskin on jotain muistikuvia, että olen lukenut jonkin artikkelin koskien hänen kirjoitustaan (lehtijuttua?) sukupuolten tasa-arvosta...
(Eikä sillä että pelkässä runoudessa olisi jtn vikaa, vaan kyse on ehkä siitä, että runoilija-Vala on sopinut paremmin suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin kuin terävä yhteiskuntakriitikko-Vala, joka asettui poikkiteloin suhteessa "kansalliseen projektiin".)

Kirjallisuuslajityyppien kuolema?

Kesäsyksyllä olin Työväenkirjallisuudenpäivillä, jossa haikailtiin työväenkirjallisuuden perään (kyseessä oli onko työväenkirjallisuutta enää?-aiheinen paneeli): voiko sellaista olla maassamme tänä ajankohtana, vai onko ko. genre kuollut ja kuopattu? Siitä panelistit olivat yhtä mieltä, että työväenkirjallisuudelle olisi tarvetta, mutta yksimielisyyttä siitä, kuka tai ketkä voisivat kirjoittaa niin, että se toisi alisteisten ääniä esiin (yhä vain enemmän) keskiluokkaistuvan/ näennäisen epäluokkaistuvan kirjallisuuden kentälle. Ehdotuksina oli mm. prostituoidut, mutta ei ainakaan kauhean korostuneesti keskitytty (aikakin oli tietysti rajoitettu) työn prekarisaatioon, joka ainakin mielestäni olisi mielekäs ts. ehdottoman tarpeellinen näkökulma aiheeseen.

Jotenkin tuntuu, että kun kirjallisuutta määritellään aina kovasti menneen kautta, niin haikaillaan jostain duunarikirjallisuudesta, jota tekisivät työläiset kuten silloin ennen: muttamutta, sellaista työväenluokkaa ei ole enää olemassa.. Ei kannata haikailla menneisyyteen, ja vaatia nykytekijöiltä jotain tiettyä, ja olla huomaamatta jotain uutta muotoa. Aikakin jo aikaisemmin hehkuttamani Laura Gustafssonin Huorasatu tuo esiin nimenomaan ns. paskaduunareina pidettyjen (mäkin kassa, siivooja) ihmisten näkökulmaa. Tietty varmasti muutakin on, en vain ole ehtinyt kaikkea kiinostavaa vielä kahlaamaan. (Vinkkejä saa antaa!)

Ylipäätään koko tietty lajityyppi on kadonnut-teema tuli mieleen, kun luin Luutii-kirjallisuusblogista Risto Niemi-Pynttärin tekstin Opiskelijaromaanin kuolema, jossa mietitään, missä on opiskelijaromaani nykyään, vai onko sitä? Miksei kukaan kirjoita siitä, miten yliopistouudistus rokottaa opiskelijoita, ja sivistys on vain menneisyyden dinosaurus? Tässä on ehkä se ongelma, että kuinka moni ehtii kirjoittamaan opintojen ohessa/sivussa, kun opintoaikoja rajataan? Ja juuri siksi taas tarvittaisiin myös syvempää kuvausta opiskelijuudesta 2000/2010-luvulla..Toisaalta: kun puhutaan vapaasta ja sivistävästä opiskelijuudesta, niin heti iskee mieleen 70-lukuhaamut: toisaalta juuri tästä huolimatta pitää voida kritisoida ja luodata nykyhetkeä, pelkäämättä leimautumista taantumukselliseksi. Oujea olempas taas liian julistava, anteeksi, tai ei sittenkään.

Joulukalenterin poliittinen remix

..löytyy tuolta: Sepon poliittinen joulukalenteri. Ainakin joulukuun ekalle valikoitu youtube-pätkä on kovaa kamaa:D

Myös Jami Järvisen Kaasuputki-blogin joulukalenteri on alkanut: Uutispuuron jytkymantelit.

Jos tiedät muita hauskoja nettijoulukalenteria, niin vinkkaa ihmeessä!